9.5.2013

arjen maisemia


Mun kaikennähneet Asicset <3 raukat on päässeet eläkkeelle, eli tuleviksi mökkilenkkareiksi. 
Jahka budjetti antaa myöten, niin pitäisi hankkia uudet juoksukengät. 


Hietsu-Seurasaari akselia on aina kiva juosta. Etu-Töölö on ollut 12-vuotiaasta lähtien mun Helsinki hoodia, joten siellä on aina sellainen lämmin nostalgia mukana. Eira-Kaivari kutsuu nykyään useammin lähemmän sijaintinsa vuoksi, mutta se ei ole samalla lailla "kotiseutulenkkeilyä".


Mä en ole mikään alkoholin suurkuluttaja, joten Vihdissä nautitut yksi skumppalasillinen ja kaksi viinilasillista voidaan jo laskea lähes juopotteluksi. 



Konkistadorin takapiha lepää ilta-auringossa samalla, kun K itse kävi töiden jälkeen tervehtimässä tovereitaan. 


Toveroinnin jälkeen energiaa riitti vielä huimasti, joten Töölönlahti kutsui viekottelevasti iltalenkkeilemään. Oli ehkä snadisti pimeää mutta ainakin sai pinkoa rauhassa. Kotiin tulin joskus puoli yhden aikaan.Yöllä, siis. Tykkääkö kukaan muu myöhäisillan tai alkuyön lenkeistä? Mun kroppa on ainakin monesti parhaimmillaan siihen aikaan. 


Seuraavana päivänä maistui safka...teki jostain ihmeen syystä mieli kanaa, mutta maha ei digannut yhtäkkisestä liha-annoksesta yhtään ;) auts. Ei oo mun juttu edelleenkään. 


Karkki ja suklaa maistui silti. Oon vältellyt sokeria viime aikoina, mutta sortumisetkin sallitaan. Kohtuudella. 

Tänään ajattelin vähän treenailla ja mennä sitten hengailemaan ihkauuden tuttavuuden *omg* maailman cooleimmalle kämpälle. Melkeen tekis mieli kuvailla siellä salaa. Mäkin oon nähnyt kaikenlaista, mutta se on kyllä kerrassaan uniikki.

Ehkä mun pitäis koittaa ottaa taas vaihteeksi asukuvia. Sitten kun MetalliCowboy muuttaa tänne, niin se saa olla mun virallinen asukuvaaja. 

Jooei ;) Siis se kiusaamisen ja pilkan määrä sen jälkeen...

2 kommenttia:

  1. Munkin Asicset alkavat olla ihan loppuun ajetut :) Mutta tulee nykyään niin vähän kilometrejä, etten raaski ostaa uusia. Jos treenaisi tosissaan, niin sitten ehkä :)

    Kiva nähdä kuvia Helsingistä, olen asunut siellä kahteen otteeseen, ja käyn aina mieluusti Suomen-reissujen yhteydessä .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. KesäHelsinki on kyllä aika kiva, vaikka mä kyllä odotan tällä hetkellä eniten sitä, että saan hengailla tuolla maaseudulla <3 luontokaipuu on suuri.

      Poista

Kommentointi on blogin pitämisen suola, kiitos!