Eilen oli tentti ja tokavika koulutuspäivä, sertifikaattivaiheen opinnot ovat lähestulkoon pulkassa. Vielä odotellaan tuloksia esseistä ja muista pakollisista tehtävistä tältä erää opintoja, mutta jos kaikki menee läpi, niin helpotus on suuri ja pääsen siirtymään alkuvuodesta viimeiselle opintojaksolle eli diplomavaiheeseen. Opinnot siis noudattavat englannin post grad -järjestelmää ja pakko myöntää, että olen edelleen hieman pihalla tästä järjestelmästä! Kolmivuotiset opinnot jakautuvat kahteen jaksoon, certificate ja diploma osioihin. Kummankin päätteeksi on esseiden ja harjoitustöiden palauttamisia sekä tentti. Diploma-vaiheen jälkeen voin hakea psykoterapeutin nimikettä Suomessa, mutta eilen itseasiassa kuultiin, että parhaassa tapauksessa voidaan tituleerata jo jouluna itseämme licensed solution focused therapist (practitioner?) nimikkeellä. No näyttäähän se hyvältä käyntikortissa. Teemme "oikeaa" terapiatyötä jo nyt, mutta psykoterapeuttiharjoittelija nimikkeellä. Tämä siis siksi, että nimike on suojattu (onneksi), ja näin ollen myös asiakkaat tietävät, että meillä ei ole vielä KELAn leimaa otsassa. Samalla vakavuudella, sisällöllä ja metodeilla kuitenkin työskennellään.
Kiinnostaako muuten kuulla opinnoista vähän tarkemminkin, nimenomaan mun näkökulmasta? Taitaa olla sellainen ala kyseessä, että ihmisillä ei ole hirveästi hajua, että miten psykoterapeutiksi opiskellaan - kirjoja lukemalla vai tekemällä - ja miltä tuntuu astua tällaisiin saappaisiin jo tosi nuorena. Kerron mielelläni omia kokemuksia ja vähän sitä faktapuoltakin aiheesta!
Jos olisin Valviran rekisterissä virallisen terveydenhuollon nimikkeen alla, esim. sairaanhoitaja tai psykologi, voisin työskennellä vaikka jo jollain lääkäriasemalla. Tämä on vähän harmillista, sillä koen itsellä olevan oman koulutuksen kautta paaaaaljon paremmat valmiudet toimia terapeuttina vs. esimerkiksi sairaanhoitajat. En siis halua dissata heidän koulutustaan, päinvastoin, mutta se edustaa kuitenkin hoitoalan konkretiaa fyysisestä näkökulmasta, ei psyyken alueen tai terapeuttisen vuorovaikutuksen osaamista. On kuitenkin hyvä, että on säädöksiä ja nimikesuojauksia! Mä ehdin työskennellä "virallisena" Valviralaisena lopun elämää, hommat hoituu siihen asti oikein hyvin oman vastaanoton kautta.
Tai siis...nythän mä olen jo pitkälti äitiyslomalainen, vaikka virallinen loma alkaa vasta jouluviikolla. Näen viikossa tällä hetkellä vain muutamaa asiakasta. Pari koulutustakin on vielä jäljellä. Sain kuitenkin suureksi onnekseni todella hyvän määrän asiakastyötunteja plakkariin tänä syksynä, itseasiassa muutama kymmenen enemmän kuin olisi edes tarvinnut, joten voin jäädä lyhyelle äitiyslomalleni stressittömin mielin.
Mitäs sitten valmistumisen jälkeen? Mulla olisi mahdollisuus jatkaa vaikka välittömästi vuoden kestäviin maisteriopintoihin. En vaan ole ihan varma, että resonoiko se, onko toinen maisterinlakki tarpeen kenenkään näkökulmasta, ehdinkö, onko varaa tutkintoon etc etc. Tämän voi onneksi tehdä myöhemminkin, ei tartte kiirehtiä. Suoraan sanoen tällä hetkellä näkisin ajallisesti ja rahallisesti järkevämmäksi panostaa työnohjaajakoulutukseen. Se on kiehtonut jo vuosia ja mahdollistaisi taas laajempaa (mutta kuitenkin samanhenkistä) työskentelyä ihmisten kanssa. Terapian tekeminen on ihanaa ja tärkeää työtä, mutta en usko koskaan olevani se tyyppi, joka tekee ainoastaan terapiaa, toisin sanoen työskentelisi enemmän tai vähemmän suurten kriisien, mielenterveyshaasteiden ja muiden elämän karikoiden parissa. Saattaisi käydä rankaksi. Teenkö terapiaa omalla vastaanotolla vai esimerkiksi jossain lääkäriasemalla, sekin jää kyysymysmerkiksi. Jälkimmäinen kiehtoisi jossain vaiheessa elämää, myönnän.
Niin, siitä äitiyslomasta. Jää täysin nähtäväksi, että missä määrin ja missä vaiheessa palaan duunihommiin ja mitä tulen painottamaan (terapiapuolta, koulutuksia, valmennuspuolta, kehittämishommia...). Riippuu hirveän paljon tulevan perheenjäsenen temperamentista ja vaatimuksista mun suhteen. Mikäli tuttipullo ja pumpattu maito alkaa jossain vaiheessa kelpaamaan (1-2 kk haluaisin täysimettää joka tapauksessa), niin pystyn palaamaan nopeammin töihin, alkuun toki ihan parin tunnin setteihin, mutta kuitenkin. Onneksi yksi työhuone yhteistyökumppaneineen sijaitsee samassa talossa, jossa me asutaan! Haaveilen kuitenkin siitä, että voitaisiin miehen kanssa olla primäärisiä hoitajia skidille sinne parivuotiaaksi asti, miksei pidempäänkin. Kummankin yrittäjyys voisi sen teknisesti mahdollistaa. Paljon riippuu sekä niistä tyypin luontaisista taipumuksista että elämän realiteeteista eli mm. rahatilanteesta. Mä olen kuitenkin sitä mieltä, että karsitaan mieluummin kaikenlaisesta luksuksesta jos tarvii vs. pienen lapsen hoitoonlaittaminen. En kuitenkaan halua suunnitella liikaa, vaan katsoa viikko ja kuukausi kerrallaan miten homma etenee ja minkälaisia tarpeita ja toiveita meillä kaikilla on. Ja luottamus - se on aika iso juttu. Kaikki menee hyvin ja oikein joka tapauksessa, sen haluan pitää mielessä.
