Viimeisillään raskaana oleminen ja treenaaminen

Viime viikkoina oon huomannut jälleen kerran yhden oleellisen jutun omasta keho-mieli -suhteesta. Liikunta, jopa se vähän kovempikin treeni, on tullut elämään jäädäkseen. Nyt voin ekaa kertaa todeta, että mä ihan tosissani tarvitsen ja kaipaan sitä oman hyvinvoinnin ylläpitämiseksi! Jos ekat treenivuodet meni tietynlaista kropanmuotoa tavoitellen, niin nyt painopiste on ennemmin tuolla korvien välissä ja yleisfiiliksessä. Sixpackit ja vastaavat on enää ihan ok sivutuotteita.   

Kuten oon tainnut useasti mainitakin, meni oma raskaus hieman eri lailla kuin odotin. Oletin nimittäin, että kroppa menisi ihan siinä sivussa ja jos jossain olisi haasteita, niin enemmän henkisellä puolella. Miksiköhän näin edes ajattelin? Ehkä oli vaan se oletusarvo, että hormonit tulee tuntumaan ja saatan olla jotain ihan muuta kuin se iloinen, positiivinen itseni. Varauduin ehkä pahimpaan? No, toisinpäin kävi ja oikeastaan mä olen tähän vaihtoehtoon tosi tyytyväinen (ja niin varmaan siippakin). Kroppa ei sallinutkaan neljä kertaa viikossa treenaamista, hyvä kun normielämää koiranulkoilutuksineen ja kevyine kehonpainojumppineen. Mieliala taas on ollut tosi korkealla eikä kummempia hormonihepuleita ole tullut. Päinvastoin. Vaikka kroppa on ollut yllättävän kovilla, oon pysynyt ihmeen tyytyväisenä. 

Treeninpuutteen vaikutukset oon tästä huolimatta huomannut juurikin mielialassa, tai pitäisikö ennemminkin sanoa, että eron huomaa erityisesti viime aikojen treenien jälkeisessä fiiliksessä. Mikä mielihyvähormoniryöpsähdys tänäänkin posahti päälle suht rankan metsäretken päätteeksi!!! Supistusten ja mojovien liitoskipujen vuoksi jouduin rajoittelemaan treenejä moooonta viikkoa ja nyt, kun sitä ei enää tarvitse tehdä, niin ai että...vaikka olo on raskas ja tukala enkä todellakaan jaksa tehdä paljoa, niin vaikuttaa nämä pienetkin reippailut ihan älyttömän paljon mun mielialaan! Oon tosi kiitollinen, että voin vielä liikkua. Todettakoon, että tämänpäiväiseen 4km metsärämpimiseen meni se 1,5 tuntia, mutta aivan sama - kroppa sai sen, mitä kaipasi, minä metsäterapiaa ja raitista ilmaa. Kävin outoa kyllä ekaa kertaa Nuuksion Haltiassa, vaikka meidän kesäasunto on siinä ihan vieressä. Ei vaan tule poikettua "omasta metsästä" järven toiselle puolelle. Valmiit reitit on kuitenkin kivaa vaihtelua ja tällä kertaa valittiin lyhyin eli Haukkalammen reitti. No, sitäkään ei ihan kokonaan, seitsemän kilsaa lumihangessa olis varmaan vienyt multa hengen, hah. Jälkeenpäin oli samanlainen fiilis kuin lapsena pulkkamäkipäivän jälkeen. Nälkä, väsy ja ihan mieletön, hehkuva hyvä olo. Join take away kuuman kaakaoni hymy huulilla ja nukahdin autoon varmaan viisi minsaa parkkipaikalta starttaamisen jälkeen. 

Toinen laji, joka on ollut mulle todellinen ilo ja autuus, on vesijuoksu. Vesi luonnollisesti ottaa painetta ja painoa pois kropalta ja hitto mä suorastaan liidän eteenpäin siellä altaassa! Mun juoksulenkkien ikävöinti on siis saanut ihan hyvää korviketta. En silti malta odottaa sitä fiilistä, kun suurin osa tästä kehosta jää sairaalaan ja mä pääsen taas pikkuhiljaa tutuille poluilleni - toivon mukaan alastoman koiran ja juoksuvaunujen siivittämänä.

(Pieni kasku niihin liittyen. Ostin Zero2Run kolmipyörärattaat Tori.fi:stä jo kesällä, kun löyty niin edullisesti ja oli kivan oloiset. Eilen osoittelin meidän pyörävarastoon, että koskas mä oikein ostin noi vaunut, olinko edes raskaana silloin?! Mies totesi että et, tulit raskaaksi kiitos vaunujen ostamisen. Mahdollisesti totta.) 

Loppurohkaisuksi kaikille tiineille naaraille, jotka huohottavat kieli vyön alla pienimmässäkin rasituksessa, että jahka beibi laskeutuu, niin olo on IHAN eri ja hengitys kulkee lähes normaalisti! Tosin sitten alkaa 30min välein pissaaminen ja keilapallo vaginassa -olo, mutta älkää sitä murehtiko. Hengittäminen on oleellisempaa. 

liikunnan ilo

On ollut yllättävän vaikeaa päättää, että säilyttääkö gymiasiakkuus vai ei. Mun ikuinen haaveeni on saada lisää lihasta. Rehellistä massaa. En kuitenkaan haluaisi alkaa treenaamaan liian tavoitteellisesti, sillä liikunnan aito ilo on mulle sangen uusi tuttavuus. Vuosia treenanneena erinäiset ulkonäköön tai kuntoon/kisakuntoon liittyvät tavoitteet ovat olleet niitä isoimpia motivaattoreita, ei ilo. 

Ilon kautta on mun mottoni enenevissä määrin elämässä ylipäätään, joten treenissä myös. Osallistun tänä keväänä ystävän pitämään liikunnan ilo -ryhmään, jossa mieltä haastetaan treeniin nimenomaan leikin ja hauskanpidon näkökulmasta, kunnon pössistä ja hikeä unohtamatta. 

Mun tulee tällä hetkellä liikuttua aerobisesti aika paljon, kiitos ison koiran. Paimenkoiran kanssa ei lönkytellä hitaita haistelukierroksia lähimaastossa, vaan tahti saa hengästymään. Tykkään! Tämä on yksi tärkein syy siihen, miksi me toinen koira hankittiin - mami sai metsästä diggaavan juoksukaverin. Keskimäärin tunti aerobista päivässä (F on isoksi kasvava pentu, nyt pitää miettiä erilailla kasvujuttuja) tarkoittaa kuitenkin noin seitsemää tuntia reipasta treeniä viikossa, joten siihen rinnalle en enää kaipaa mitään ylirasittavaa ja tavoitteellista treenaamista. Mieluummin alan keskittymään jatkossakin juoksuun, siitä kuitenkin nautin aidosti (monen vuoden takkuilun jälkeen...). Bootcamp tyyppiset treenit, välillä kunnon salivääntö isoin painoin, tanssi- ja joogatunnit sekä erilaiset lajikokeilut kiinnostaa tällä hetkellä kovasti. Ja se ravinnon parantaminen :) Paljon treeniä = paljon polttoainetta, sen huomaa jo nyt! Eli toisin sanoen oon tiputtanut tuolla metsässä ne vaivalla hankitut + 2kg, nyyh. 

Kerrotaan nyt rehellisesti, että otin tavoitteekseni saada paino muutaman kilon ylöspäin. Ihan terveys ja fiilissyistä. Vaikka se ei mua määritäkään, niin mielelläni olisin mahdollisimman tyytyväinen peilikuvaani. Ja tietenkin erityisesti siihen tunteeseen, mikä kropassa on silloin, kun on vahva ja terve olo. Ehkä se paino alkaa kertymään herkemmin kolmenkympin jälkeen, katsotaan. Mä haluan kuitenkin nyt luottaa yhdistelmään paljon treeniä/hyvää, puhdasta, terveellistä ruokaa, en niinkään keinotekoiseen massankasvattamiseen salilla. Uskon, että mun kroppa kiittää parhaiten silloin, kun teen ilon ja hauskuuden kautta. Muinoin säännöllisesti joogatessa mä huomasin sen kaikista parhaiten! Haba kehittyi huomaamatta. 

pikkuisen on jo ikävä lumettomia maastoja...takatalvi, nyyh!

liikunnan iloa vai egon pönkitystä ja ismejä?

Newly impassioned soul (joka on siis lempikohta Mumfordien Roll away your stone -biisistä, sydän) kuvaa aika hyvin mun temperamenttia. Tykkään innostua ja fiilistellä, joskus jopa rasittavuuteen saakka. Täysin faijalta tullutta geeniperimää, hyvässä ja huonossa. Mikä tahansa asia, mikä mun sydämen vie, vie sen ainakin hetkeksi 110% ja suurella innostuksella. Luonnollisesti tästä piirteestä on ollut riesaakin, mutta uskoisin, että se on ollut se suurin yksittäinen tekijä, joka mut on a) saanut nauttimaan elämästä todella lujaa b) vienyt erilaisiin jänniiin tilanteisiin. 

Tällä kertaa kyse on harrastuksesta, löysin nimittäin ah niin ihanan ja tarpeellisen Pinterestin kautta Zentangle piirtämisen. Viimeisen viikon ajan oonkin heilunut tussien ja paperin kanssa, ihan maanisesti. Parasta aivolepoa moinen, kannattaa kokeilla! 

Harrastuksesta puheenollen, olin eilen katsomassa ystävän stand-up -kiertuetta. Hyvää settiä, vähän sellaista yhteiskunnallisesti kantaaottavaa, ja jossain vaiheessa lavalla puhuttiin "harrastamisesta". Otetaan mikä tahansa asia, mitä ihminen tekee leikinomaisesti ja mielellään, ja laitetaan siihen sääntöjä, aikataulutetaan se, annetaan sille nimi ja tehdään siitä ehkä jopa brändi. Pisti miettimään, että leikkiminen, mikä on ihmiselle luontainen, luova ja virkistävä tila, on se juttu - ei se, kutsutaanko sitä harrastamiseksi. Oon miettinyt tätä joskus aiemmin itsekin omaan treenaamiseen liittyen. Miksi tehdä ohjelmia, miksi sitoutua tekemään jotain tiettyä juttua instead o, että vaan "leikkisi" oman fiiliksen mukaan, oli se sitten hiihtämistä, tanssimista tai juoksemista. Tavoitteellisuus on tietenkin ok, kisoihin tähdätessä. Haluaisin kuitenkin pikkuisen kyseenalaistaa sen, että tavallisen kuntoilijan tarvii noudattaa ohjelmaa. "Ohjelmia ja aikatauluja tarvitaan, jotta saadaan ihmiset liikkumaan". Hyvä argumentti sinänsä, mutta entäs se liikunnan ilo? 

Ihmiset on toki erilaisia tässä, mutta haluaisin haastaa jengiä pohtimaan omia motiiveja. Onko motiivina ilon saaminen vai lihan kurittaminen? Mun parhaat lenkit on olleet niitä, että lähden luontoon ajatuksella, että saatanpa treenata 17 minuuttia tai 1,5 tuntia, mutta kuuntelen itseäni enkä tee väkisin. Tai haen netistä hauskimmat bootcamp -ohjelmat, ja teen akrobaattisen lihaskuntotreenin olkkarin matolla alkuyöstä. Tuntuu aika loogiselta, että ihminen haluaa tehdä myöskin säännöllisesti niitä juttuja, mitkä tuottaa iloa ja nautintoa. Liikunnan ilo tulee ihmisille niin eri asioista, joten sen sijaan, että kaikki pyrkivät käymään salilla kolme kertaa viikossa ja lenkillä kaksi, voisi ennemmin miettiä, että mikä tuo iloa, ja lähteä siitä sitten soveltamaan...Jokaiselle löytyy TAKUULLA laji, joka tuntuu hauskalta ja tuo hien pintaan. Tässä on ehkä ajatuksena myös keho-mieli -yhteys, mun ikuinen lempiaiheeni, mutta kuinka paljon tehokkaampaa ilolla tehty treeni on vs. väkisin puurtamiseen....! Uskallan veikata, että treenimäärät kasvavat tällä mentaliteetilla myös kuin itsestään. 

Ihminen menee luontaisesti kohti kivalta tuntuvia asioita ja poispäin itselleen epämieluisista. Tätä ihmisyyden perusmekanismia voi kuitenkin hyödyntää terveellisempiä elämäntapoja hakiessa. Silkalla kurinalaisuudella saa toki tuloksia, mutta onko siinä mukana ilo. Siis muukin ilo, kun egon ylpeys siitä, että jes, kurinalaisuus = hyvä ihmisyys, eli jos pysyn kurinalaisuudessani, olen onnistunut = ilo. Mutta se on kuitenkin suorituspohjaista iloa, ei sisältöiloa. Tämä oli mulle käänteentekevä havainto omassa treenissä. Kun treenasin monta tuntia viikossa triathlonia varten, olin hyvä ihminen. Identiteetti perustui suurilta osin tässä asiassa onnistumiseen. Huono viikko saattoi tarkoittaa epävarmuutta omassa "urheilijaidentiteetissä". Identiteetti ei ole kuitenkaan minä. Minä on ennemmin se yksinkertainen, lapsenkaltaine olento, joka rakastaa leikkiä, rakastaa luoda. Rakastaa ehkä sitä vaihtelevuutta ja kaikkea uutta. Ei sitä kiinnosta ismit, ne on egon heiniä. 

Tällaista tällä kertaa, perus lauantai-aamun pohdintoja viiteen valvomisen jälkeen ;) Tänään muuttosiivotaan ja huomenna mennään ehkä moikkaamaan uutta potentiaalista perheenjäsentä <3 Katotaan, että jääkö moikkaamisen tasolle, vai onko jengin jäsenenä pian uusi nelijalkainen. Hui!! Tassumäärä alkais olemaan siinä vaiheessa aika kunnioitettava. ¨

Hauskaa viikonloppua!

mitä ihanin maastojuoksu

Jos joku olisi kertonut mulle viisi vuotta sitten, että lähden kymmeneltä lauantai aamuna tunnin maastojuoksulenkille, olisin ehkä kyseenalaistanut kertomusta. Mutta näin kävi ja voi pojat, kun oli ihanaa! Luksusta on lähteä kotipihasta ja olla heti metsässä. Luksusta on violettivillapaitainen navigaattorikoirani, joka aina muistaa oikean reitin takaisin. Mä voin keskittyä liikkeeseen, en suunnistamiseen. Oltiin hyppelöitsemässä vajaa tunti. Aika VK painotteiseksi meni, maasto on niin paljon rasittavampaa kuin tielläjuoksu. Mä olen ihan suunnattoman tyytyväinen, kun nämä mun surkeilta tuntuneet energiatasot alkaa normalisoitumaan. 

Luksusta on kauniiden maisemien lisäksi löytää TÄYDELLINEN JUOKSUPOLKU! Mies sanoi, että jotain tietä seuraamalla päätyy lopulta Nuuksioon (missä meidän kesäasuntokin sijaitsee), mutta nyt vasta löysin reitin. Kymmenen kilometriä ja olisin mökillä? Sweet. Lähdettiin tutkimaan tuota polkua kuitenkin toiseen suuntaan. Mulle tuli mieleen lapsuudenmaisemieni Pyynikki ja Kauppi, oli tosi samanlainen tunnelma. Hihkuin innosta: tällaiset reitit suoraan kotipihalta? Meinasin laittaa miehelle viestiä, että ei sittenkään harkita muuttamista. Tää on täydellinen paikka. Ja onhan tämä! Ihana ajatella, että meillä on täällä hyvä olla eikä kiire mihinkään. Mitään ei uudessa paikassakaan menetettäis, päinvastoin, metsää, maastoa ja kymmeniä polkuja on silmänkantamattomiin. 

Löydettiin tällainen kiva lampi keskeltä ei-mitään. Tässä vaiheessa The Navigaattori piippasi hieman huolissaan, että tarviiko vielä jolkottaa kauemmaksi. Käännyttiin takaisin, ja mä pääsin leikkimään Spidermania jyrkälle kalliolle. Toi mun piskini on myös varsinainen apina, rakastaa kiipeillä. 

Mulla jatkuu yh-viikonloppu töiden ja kahden kämpän siivoamisen merkeissä. Jos sais kodinhoitohuoneen ja lastenhuoneen jonkinsortin kondikseen, niin oltaisiin jo voiton puolella. Salaa toivon saavani tuliaisia tästä hyvästä ;)

/If someone had told me five years ago that one Saturday morning I will go for a trek run and actually enjoy it...But I did! I love, love, love running in the woods. I´m so grateful that these wonderful treks happen to be right next to our house. Not sure if I ever wanna move :) The Possible New House happens to have dozens of treks, awwww <3 And the best thing is that I´d get to run and ride with horses and dogs. Amazeballs. Ah, but we´ll see what happens. Either way, I´m so happy where we are right now./

futismutseilua ja kuvaushommia

Ei oo kauheasti ehtinyt päivittelemään täällä, blogia tahi elämää ylipäätään. Maanantai kului välikuolemaa tehdessä ja tapaamisessa, tiistai gallerialla, keskiviikko tv-mainoskuvauksissa ja tänään mä olenkin leikkinyt kotirouvaa. Siivonnut, järkkäillyt paikkoja, käynyt kaupassa, siivonnut lisää, kirjoittanut maileja. Eh, ja vielä pitäis käyttää toinen auto katsastuksessa ja aloittaa varsinaisten töiden tekeminen. Ellei tule hälytys yksiin kuvauksiin, illalle. Salaa toivon, että ei tulisi. 

Oli muuten hauska mutta antiglamöröössi aloitus mallihommille, hehee. Toivottavasti joku 14v alasta haaveileva lukee tämän. Herätys viideltä, kuusi tuntia ulkona muutaman asteen lämmössä, kesävaatteissa. Takin sai onneksi päälle välillä. Näyttelemistä ekaa kertaa miljoonaan vuoteen noin viidenkymmenen ihmisen edessä. Hame korvissa, kiitos tuulen. Vessana bajamaja. Päivän aikana mulla oli lähestulkoon koko ajan niin kylmä, että hampaat löi loukkua ja raajat oli niin jäykät, että pystyin hädintuskin taivuttamaan niitä. Kengät oli kaksi numeroa liian pienet, joten varpaat oli välillä ihan tunnottomat. Söin päivän aikana pelkästään kuumaa mehua, kahvia ja pienen lasillisen smoothieta. Kannoin noin tunnin ajan nojatuolia rinnettä eestaas. Niin joo, ja sit se positiivinen asenne ja iso hymy naamalla! Yhtään en väritä, oli aika extremeä, mutta todella, todella, todella kivaa ja tätä toivois kyllä enemmänkin omalle to-do -listalle! Kun joutuu ajattelemaan työkseen paljon, tällainen aivoton homma on pelkästään positiivista. Tuotantoporukka oli LOISTAVA ja vastanäyttelijät huippukivoja. 

aurinko nousi...

kuvausjengiä

Töiden jälkeen olin jäässä ja supernälkäinen, eikä mikään oo maistunut varmaan koskaan niin hyvältä kuin kuuma miso-keitto <3 nyyh

No mutta oonhan mä muutakin tehnyt kuin erilaisia töitä ja kotihommia. Mäoon shoppaillut!

Eräät lähti kassit heiluen sporttiliikkeestä ja kah, oli heti ihan uusi ulkoilumotivaatio. Vedenkestävä sporttitakki, ihanan pehmeä huppari ja sellainen rälee Davidin panta (jota oon aina cooleilla sporttitytöillä ihaillut) lähtivät mukaan maailman vaarallisimmasta liikkeestä (heti Victorias Secretin jälkeen) eli Budget Sportista. Viime viikoilla moiset syysvermeet olisi vielä olleet liioittelua, mutta ei nyt. Yöllä ihmeteltiin koiran kanssa kotipihalla ilmiötä, nimeltä yöpakkanen. Vielä kun Hemikseen saapuisi ne juoksuhanskat. Sitten mä olen winterproof!

sorruin

Heräteostoksena karvalankamatto...lapsi ja eläinperheeseen! hitto, tän pitäisi olla ICD kympissä psyykkisten sairauksien diagnostiikassa yhtenä oireena. No tänään tätä onkin jo putsattu, mitä ilmeisimmin, koiranpissoista. Ei ollut mun ostospäätös muuten :) Hieno tää kyllä on, hopeanharmaa, iso ja ihanan pehmeä. 

Talveksi tarvisi vielä vähän paksummat ulkoiluhousut, mä nimittäin käytän juoksutrikoita aina. Oikeasti aina, ihan liikaa, joskus kuitenkin jopa juostessa. Tilauksessa on lämmin parka ja lämpimät kengät. Rumaa mutta käytännöllistä. Näillä pärjäisi pitkälle. 

pitkällä juoksulla

Oon kesän ajan asustellut täällä landella, mutta vasta eilen kävin oikein kunnon maastojennuuskimislenkillä. Olin työskennellyt kotona koko päivän. Stressi pamahteli välillä ihan huippulukemissa, ja jossain vaiheessa seinät alkoi kaatumaan ylle. Mies oli nimittäin mun autolla liikenteessä. Jumitilanne. Selvisin ihmeen hyvin, mutta miehen tullessa treeneistä himaan oli eteisessä instant läpystävaihto, ja uusiokotirouva pääsi baanalle pinkkeine lenkkareineen. 

Ja minkä reitin mä löysinkään!

Oikeasti, syksyllä juokseminen...parasta. Ilmaa on todella hyvä hengittää, ja alun järkyttävästä närästyksestä huolimatta pingoin menemään tunnin verran. Menin minne nenä vei ja löysin golfkentän vierustaa menevän tien. Juoksin niin pitkään että tiet loppui ja metsä alkoi. Ehkä kymmenisen kilsaa? Virtaa olisi riittänyt toisellekin kympille, mutta olin sanonut meneväni "ihan hetkeks vaan", ja sauna odotti. 

...sillä aikaa kotona...

Kyllä tosta vielä juoksija tehdään. 

Oon näköjään ikuinen optimisti. Energiaa tässä kaverissa on siihen, että maman pitäis kyllä nopeasti olla maratonkondiksessa jahka skidi vähän vanhenee ja alkaa jaksamaan pidempiä matkoja. Anteeks, mut onko meillä maailman ainoa koira, jota omistaja houkuttelee ulos?

oho, tulipa ihan vahingossa liikuttua...

Viime viikko oli aikalailla täydellinen treeniviikko omasta näkökulmastani. Sen olisi kruunannut oikeastaan vain piipahdus salilla, mutta tiukat aikataulut ja se, että mies joutui lainaamaan mun autoa, esti tämän. No, tällä viikolla. Mun liikuntahistoriastani voi muuten lukea kattavemman katsauksen TÄÄLTÄ. Itseni liikuttaminen tavalla tai toisella kuuluu mun elämääni. Aikaisemmin motivaattorina oli ennemminkin ulkonäkö tai kisatavoitteet (ts. se sikspäkihtävä maha ynnä puolimatkan triathlon tahi vastaavat...), nykyään OLO. Ja näköjään enenevissä määrin tuo ulkoilma, hittolainen! Mä olen niin lande, niin lande...

MA   35min kevyt iltajuoksu
TI      2h heppailua
KE    lepo, sisäreidet tulessa
TO    45 min powerwalk (huom! yritin päästä espoossa salille mutten löytänyt koko hiton mestaa :(:()
PE    2h ratsastamista plus tallitouhut, jalkojen päällä viitisen tuntia
LA    koko päivän totaali kooma, heh, silti vajaan tunnin iltakävely lasten kanssa, tein verryttelymielessä hyppyjä, kyykkykävelyä etc etc.
SU    aamulla tunti puistossa lasten kanssa (ojentajapunnerruksia, juoksupyrähtelyjä, akrobatiaa, tasapainoilua, kiipeilyä, kävelyt puistoon ja takaisin...), illemmalla tunti mustikanpoimintaa vaikeassa maastossa, eli kävelyt metsään ja siellä rinnettä ylös alas - aivan loistava hyötyliikuntapäivä!!
MA   20 min juoksua ja trampoliinilla pomppimista (puuh!), 20 min punnerruksia, vatsoja, ojentajia oman kehon painon avulla.
TI     eli tänään juosten maitokauppaan ja takaisin, yhteensä puoli tuntia. Illalla ois kiva päästä salille.

Mulle ihan huikea tuntimäärä sekä varsinaista treeniä että todella tehokasta hyötyliikuntaa! Ei ihme, että ruokakin maistui poikkeuksellisen hyvin (= paljon). Talleilla olin yhteensä noin 10h ja vaikkei se jatkuvaa ratsastamista olekaan, liikuttua, nosteltua, juoksenneltua etc etc tulee todella paljon. Pelkkä ison hevosen harjaaminen ja kavioidenputsaaminen saa hien sopivasti otsalle! Muutenkin tämä elämä on mahdollistanut välillä kiireisemmästä aikataulusta huolimatta helpon treenaamisen. Joko heitän ex-tempore lenkkarit jalkaan ja pyrähdän ovesta ulos mitä parhaimpiin lenkkimaisemiin tai venyttelen, joogailen ja teen vatsalihaksia illalla leffaa katsoessa. Haluaisin myös mun pyörän kuntoon ja tänne OKT:lle. Voisi heittää pidempääkin PK lenkkiä mikä ei välttis juosten ole aina mahdollista. Hevostelujen vuoksi tein taktisesti ja vältin pitkiä juoksenteluita. Ihan energiansäästömielessä. 

Aivan loistoviikko kertakaikkiaan, tätä tämä liikkujan elämä parhaimmillaan on!! Uh <3

ps. en uskalla luvata, etteikö blogi ottaisi tuota heppasisältöä enemmän ja enemmän... ;)
pps. koska-mä-saisin-kuvailtua-asukuviakin?!?!?! ai mitä asuja, nytkin hengaat pelkässä ruutupaidassa...

pintapuolista treenimotivaatiota

Mun täytyy sanoa, että oon yllättävän tyytyväinen kroppaan tällä hetkellä. Lihasmassaa ottaisin lisää ihan any day now, koen edelleen olevani vähän turhan plaiha, mutta muuten kaikki on ihan ok. However, aina voi haaveilla atleettisesta kropasta ;) "Healthy is the new skinny" on jo vähän kulunut lausahdus, mutta TÄMÄN sivuston ahtereita tsiigaillessa ei luiseva perse kiinnosta varmaan ketään ;) Aivan mielettömiä typyjä, tsemppilauseita ja kaikkea. Ei vertailla omaa kroppaa näihin, vaan tavoitellaan hyvää lihaskuntoa, hapenottokykyä ja terveyttä. Ja okei, mä tavoittelen treenaamisessa stressinhallinnan ja hyvän olon lisäksi mielellään myös sitä atleettisempaa, lihaksikasta kroppaa, myönnän :) ihan omaks iloks. 

Perjantai 21.12.2012

On niin visuaalisesti hieno ja historiallisesti merkittävä päivämäärä, että piti ihan otsikkoon asti tuoda. 

Terkkuja lenkiltä. Kahdenkymmenen minuutin sellaiselta. Olikohan hyvä idea juoda kuppi kahvia ja syödä salmiakkia juuri ennen sitä? Illemmalla uudelleen, siis. Maisemat oli kuitenkin ihanan talvisia ja sain sentään auringonvaloa ja raitista ilmaa. Lenkin jälkeen kävin puristeluttamassa mun uusia reisilihaksia äidillä. Kyllä, mulla on nykyään reidet (omaan tasooni nähden), eikä kukaan välty pakotetulta "koita tosta!" testaukselta. Ennen se oli vatsalihakset. "Lyö tohon". Joo, oon nolo.

Viime viikon ruokailut oli jossain määrin vähän outoja. Mun koulutuspaikan (sairaala-alue) yhteydessä oli hyvä kotiruokala, mutta siellä ei juuri koskaan ollut sekä kasvis että gluteeniton -vaihtoehtoa, joten allaoleva setti kuvaa aika hyvin sitä, millä mä joinain päivinä itseni sain evästettyä. 

alla vanha kuva, mutta tässä on taas hyvä esimerkki siitä, mitä hotelleissa voi iltaisin tehdä....hoitaa kauneutta...

Mä olen nyt pöllämystynyt vapaaherratar. Saa onnitella, tai pahoitella, ihan miten vaan. Älkää kysykö, että miltä nyt tuntuu, kun ei tunnu oikein miltään. Kaikkia varmaan kiinnostaa, että mitä mä nyt sitten teen, mutta en halua puhua mitään ennen kuin tiedän varmaksi. Sanotaanko nyt näin, että tylsää ei näillä näkymin pääse tulemaan. Tärkein juttu on ton pidemmän tähtäimen tulevaisuudensuunnittelun lisäksi toki toi yrittäminen, mutta sekin saa mennä omalla painollaan. Hippi kuittaa. Palailemme jouluisemmissa tunnelmissa. Porukat on ihan onnellisina, kun mä oon jouluapuna täällä. Mäkin oon...kai :)

Juoksuasu kesältä

aurinko! 

järvi!

yhden naisen treenihistoria

Oikeastihan mun pitäisi viimeistellä esseetä. 

Uskon, että tämä aihe on jo vähän kulunut. Kakskytjotain kaupunkilainen kertoo salillakäymisestä ja lenkkeilystä. Hohhoijaa. Mä kuitenkin kertoisin mieluummin mun treenihistoriasta, aikojen alusta tähän päivään. Ehkä mielenkiintoisempaa kuin peruspaasaus. Arvostan kuitenkin treeniblogeja, joten linkittäkää ihmeessä sellaisia tähän alle jos suinkin vaan!

Mun ensimmäinen varsinainen liikuntaharrastus oli tanssi, jota harrastin 8-13 vuotiaana, välillä enemmän, välillä vähemmän. Lajeina silloin oli jazzbaletti, hiphop, break, show (tätä väänsin hartaimmin). Koen itseni edelleen kaikista eniten juuri tanssijaksi ja rakastan tätä yhä. Tanssin jonkun verran aikuisbalettiryhmässä, mutta kaikesta ihanuudestaan huolimatta se ei ole riittävän ilmaisullista. Pitää olla vähän enemmän lantiota ja seksiä mukana :) 

En pitänyt koululiikunnasta yhtään. Koko koulunkäynti oli vähän niin ja näin muutenkin, saati silloin, kun iskettiin sukset jalkaan ja nyittiin ympäri Pyynikkiä. Aina oli kylmä ja nälkä. Koripallossa olin luonnonlahjakkuus. Opettaja ehdotti, että tostahan voisi tulla M:lle ihan oikea harrastus. Pyysin kotona äidiltä lupaa saada aloittaa koripallon pelaaminen. Ura katkesi lyhyeen äidin todetessa, että liian tapaturma-altis laji. Kori-fucking-pallo?! Basehypyn tai hevospoolon olisin vielä hiffannut. Äiti pyysi vuosia myöhemmin anteeksi, kun katkerana asiasta muistutin.  

Yhdeksänvuotiaana aloitin myös uimariveljen jalanjäljissä kilpauinnin. Matkaan jäi melko hyvä uintitekniikka ja aika monta kilsaa altaanpohjaa, mutta kilpaura jäi pää-edellä-altaan-päätyyn -traumaan. Kukaan ei koskaan tainnut kysyä, että miksi halusin lopettaa yhtäkkiä. Vesi ja uiminen on tanssin ohella mun elementtejä edelleen. Lapsuuden kesät olen aina viettänyt järvessä toukokuusta elokuun loppuun.

Salilla aloin käymään faijan mukana 12-vuotiaana. Salillakäynti tarkoitti kylläkin 20min kuntopyörällä tai crossarilla ja sitten 1,5 uintia salin altaassa parhaan kaverin kanssa. Se oli elämän parasta aikaa. 

Tässä välissä aloin ratsastamaan, mutta en missään vaiheessa ajatellut sitä urheiluna. Jouduin lopettamaan refluksin vuoksi. Hevosia hoidin silti. 

15-vuotiaana, muuttuvan vartalon ihmetemppuiluiden rinnalla, aloin kiinnostua treenaamisesta kropan muokkaamisen näkökulmasta. Aloin lukemaan treenilehtiä ja tutkimaan asioita netistä. Kävin salilla ja lenkkeilin pienimuotoisesti läpi lukiovuosien. Kävin joskus ryhmäliikunnoissa, lähinnä spinningissä. Löysin jumppapallon päällä heilumisen, ja muutama vuosi menikin siinä, että tein huomaamattani lihastreeniä pallon päällä aina telkkaa tai leffoja katsoessa. Keskivartalonhallinta oli siihen aikaan huomattavan hyvää. Lukioaikoina jatkoin melko samaan malliin ja aloin käymään pilates studiolla 1,5 h rääkeissä kerran viikossa. Teki hyvää, mutta mua harmitti mun venymättömyys ja jäykkyys. Nelikymppiset tädit meni linkkuveitseen mua huomattavasti paremmin. 

Juuri yliopistouran alkaessa mä päädyin joidenkin ihmesattumien kautta kilpamelontajoukkueeseen (!). Mulla oli oma valmentaja, hikisiä tekniikkatreenejä, lenkkeilykäskyjä ja muuta urheiluelämään kuuluvaa. Nautin tästä salaa. Jänistin kuitenkin SM-kisojen edessä ja sen jälkeen opiskelun aloitus vei mukanaan ajallisesti enkä kokenut mielekkääksi aloittaa kilpaurheilijan arkea muiden elämänmuutosten mukana. 

Seuraavana keväänä sain suunnistajatutuilta pistoksen alkaa treenaamaan triathloniin. Tämä oli ennen, kun koko Hollywood kiinnostui lajista, joten koin olevani edelläkävijä. Muistin myös aina kertoa, että keksin idean ennen Jennifer Lopezia. Lopez kävi kuitenkin kisaamassa, mä en. Treenasin vaatimattomat 1,5 v tosissani juoksua, uintia ja pyöräilyä ja tarkoitus oli mennä kisaamaan puolimatkassa siinä vaiheessa, kun kokisin olevani valmis. Treenaaminen oli rankkaa mutta mielekästä. Vedin pitkähköjä aerobisia treenejä, mm. pari spinningtuntia putkeen, joskus kahta treeniä päivässä...

Jouduin jäämään parin kk:n treenitauolle leikkauksesta toipumisen vuoksi. Silloin huomasin, miten ylikuntoiseksi olin ehtinyt mennä. Silloin huomasin myös keliakiaoireiluni, joka oli varmasti omalta osaltaan ajamassa kroppaa tuuttiin. Söin varmaan vähintään 3000kcal päivässä, mutta ravintoaineet ei imeytyneet ja keikuin koko ajan säästöliekillä ravintoarvollisesti. Leikkauksesta toipumisen jälkeen triatlosointihaave sai jäädä, mutta treenaaminen jatkui perinteisesti, eli salilla ja lenkkeillen. Olen aina ollut vaihtelunhaluinen, joten salilla olen tehnyt välillä enemmän toiminnallista harjoittelua tai esim. kinesistä, välillä kunnon raudanvääntöä.

Seuraava käännekohta olikin 1,5 vuoden takainen säännöllinen joogan aloittaminen. Yhtäkkiä kroppa alkoi käyttäytymään täysin uudella lailla. Se alkoi kehittymään. Aloin tulemaan vahvaksi, todella notkeaksi, lihaksikkaaksi ja juoksukuntokin tuntui kehittyvän kuin huomaamatta siinä sivussa. Vatsalihakset alkoivat posahtamaan esiin ensimmäistä kertaa ihan toden teolla, aikaisemmista tuhansista ja tuhansista rutistuksista huolimatta. Treenistä tuli hyvä olo ja se oli hauskaa. Asanat alkoivat pikkuhiljaa vaikeutumaan jne jne. Viime keväänä onnistuin  kuitenkin överöimään myös tämän henkevän superurheilun liikainnokkaana. Näinkin voi käydä. Käyn nykyään todella harvoin tunneilla, mutta panostankin mieluummin oman kehon kuuntelemiseen ja itselle kulloisenakin päivänä sopivaan tempoon. Esimerkiksi tänään olin selkeästi palautumatta eilisen salitreenistä, joten tein puolisen tuntia aurinkotervehdyksiä, jotka toki vahvistavat, mutta myös venyttävät, avaavat ja lämmittävät kipeitä lihaksia.

^ mä :)

Nykyään treenailen 3-6 kertaa viikossa. Kolme on aikalailla ollut minimi jo vuosia, kaksi ei tunnu missään. Kuusi on yleensä liikaa. Mä olen huomannut, että neljä tiukkaa ja tehokasta treenipäivää on mulle parempi, kuin viisi, kuusi väsynyttä. Tykkään asettaa tavoitteita, ja mun treenillä pitää aina olla joku (saavuttamaton) tähtäin. Nyt se on sydäntalven ajan lihasten kehittäminen. Fuusioin raskaita painoja 8-10 toistolla salilla, toiminnallisia, koko vartaloa kuormittavia liikkeitä, joogaa ja ylläpitomielessä juoksua. Haaveilen hieman lihaksikkaammasta, terveennäköisestä vartalosta ja monipuolisen hyvästä kunnosta. Yksi suurin treenimotivaation lähde on kuitenkin se itse tekeminen ja ajatusten saaminen pois arjesta. En voisi elää ilman. Hyvä kunto ja timmi kroppa tulee siinä ohella. Tärkeitä motivaattoreita nekin.