Näytetään tekstit, joissa on tunniste countryside. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste countryside. Näytä kaikki tekstit

30.5.2015

Take me camping! + video

Mikä mieletön reissu takana! Camping-roadtrip johti Mikkelin suuntaan, yövyttiin kaksi yötä ulkosalla ensiksi teltassa, sitten laavussa. Sukulaisten mökki toimi saunottajana ja öhh käytiin ehkä myös ruokkimassa itsemme Trangiasafkan ohella kaupungissa. Pieni luksus sallittaneen. 

Ruokaa, vettä, aurinkoa ja erinomaista seuraa riitti, nyt olo on väsynyt mutta onnellinen. Koettiin tarpeelliseksi kuvata eilen noin neljä erilaista tanssivideota eri maisemissa. Perheen kameravastaava (jo työnsä puolesta) editoi pienen retkipätkän olennaisimmista jutuista - kiva! Instassa löytyy lisää retkikuvia. Multa perus iPhone otoksia, Kallelta pro-versioita. 

Seuraavana perjantai-illan ohjelmassa on pieni dinneri Careliassa kavereiden seurassa ja sitten, tittididii, OMA SÄNKY. Nukuin yllättävän hyvin ulkomajoituksessa, piski kainalossa ja pipo silmillä (tästä saattaa olla kuvakin), mutta kyllä tuo nykyinen buduaarini on ihan mieltsi mesta. Vähän off topic, mutta totesin reissussa myös sen, että kyllä tämä on nyt se Koti. Tuntuu aivan ihanalta, että näin pian muuton jälkeen koti on siellä missä sydänkin, eikä kämppä tunnu miltään väliaikaisratkaisulta tai vastaavalta. Vaikken oo mikään kotikissa, tuntuu tämä jo ihanalta turvapaikalta. Jes. Maaseutuikävää pääsee onneksi kompensoimaan tällaisilla reissuilla ja mökkielämällä. Eihän sitä tiedä, mihin tulevaisuus vie, mutta nyt on hyvä tässä, ydinkeskustassa.  

Seuraavat reissut on jo suunnitteilla. Kesä näyttää hyvältä. Huomenna pitäisi jaksaa nousta klo 6.30 ylppärijuhlareissulle mikä onnistunee varmaankin vallan hyvin kiitos päikkäreiden ja iltamyöhäisen espressoannoksen aiheuttaman valvomisen. Tsemii mulle!



// While waiting for our friends to join us at dinner I thought I´ll post some of our camping memories in a video form. More pics in Instagram! What a trip we had. Seriously, couldn´t have been a better one. The video obviously proves that also. Weather was totally awesome even though the weathercast sounded pretty bad at first but nope, scorchio all day long, everyday. Good thing ´cause we slept outside both nights and it was super nice to wake up to sunshine and..yeah...not get hypothermia while sleeping. Good trip but now I´m pretty tired. Physically that is. I just loved the feeling coming home and feeling like, yeah, this IS home. I was expecting this to happen some time later but it feels really good after only a month. No rest for the wicked - had an espresso after dinner which was a little too late and now I´m happily awake even though we must get up at 6.30 am tomorrow...Oh, well. Wish me luck. //


5.2.2015

Oh it´s such a perfect day


Maaseutu tunnelmia kuvamuodossa, olkaa hyvät, eli terveisiä täältä! 

On totta, että täältä ajaa kauan töihin. Pieniä kärrypolkuja, pimeässä, aamuvarhaisella. Kaupat ja ystävät on vähän kaukana (paitsi se yksi, joka palaa kohta 20km päähän...mikä on siis täällä sangen lyhyt matka, hah)

Mutta sitten on se toinen puoli....




On se tunne, kun viilettää hevosen selässä maailman kauneimmassa talvikelissä. Tekee tallihommia, ja tuntee konkreettisesti kaikkien maallisten stressiajatusten vain häviävän. Katselee tuota aurinkoa niiiiiiin pimeän talven jäljiltä. 





Seuraa tippa linssissä 39-vuotiaan hevosen ja pienen Nakun kohtaamista. 
Hevoset ei tunnu enää pelottavan toista. Vuohet aiheuttaa vielä tärinää ja vapinaa, niitä katsellaan sylistä käsin. Kaksi sulhaskandidaattia on jatkuvasti hanurissa kiinni, mutta Naku vaan näykkää ilmaa koomisesti. Äidin tyttö!


En nyt saa liitettyä videota tänne, mutta allaolevasta osoitteesta pitäisi löytyä tärisevää kännykkäkuvaa --->


Enhän mä edelleenkään tiedä, että olenko mä täällä enää kuukauden päästä. 
Tällä hetkellä nautin ja olen ihan käsittämättömän kiitollinen. 

// Feeling grateful here with the horses and goats. It´s cold, dark and very hard to get to the city but either way, I love it here. //