menneestä, nykyisestä ja vähän tulevaisuudestakin

Hauska kirjoittaa tätä tekstiä ja miettiä, että kuka olikaan se kevään henkilö joka silloin kirjoitti. Sama tyyppi, samat irralliset jutut, sama nauru, sama läppä - mutta silti pienen transformaation käynyt henkilö :) 

En olisi tammikuussa uskonut minkälainen kevät mulla on edessä. En olisi keväällä uskonut, että miten koen elämäni heinäkuun 27. päivä. Olisin jättänyt monet stressit stressaamatta jos olisin tiennyt! Tämä todisti taas, että ahdistuminen ja murehtiminen on turhaa. Riittää, kun on ja tekee, oikeita juttuja, niitä juttuja, jotka resonoivat oikein ja jotka tuottavat hyvää oloa. 

Suoraan puhuen: mä en ole aikaisemmin ehkä osannut luottaa, että aikuisen elämään voisi suhtautua samanlaisella ilolla, luottamuksella ja keveydellä kuin lapsuuden männäpäiviin. Vastuullisuus ja aikuisuus merkitsi mulle tietynlaista kireyttä ja sitä, että - vaikken kyseistä termiä käyttänytkään -aikuisuus on suorittamista ja vastuunottamista siitä, että mun tehtävänäni on kantaa korteni kekoon niillä lahjoilla ja kyvyillä mitkä mulle on suotu. Jos on älyä ja kunnianhimoa, niin hommahan viedään mahd. korkealle! 

Kunnianhimo ja (kireä) vastuuntunto sai mut tekemään päätöksen hakeutua vielä opiskelemaan. Ja se oli äärimmäisen hyvä päätös! Tosin, siellä oli taustalla sellainen ajatussiemen, että en ehkä riitä ellen tee sitä. Tätä en tunnistanut viime syksyn puolella. Haku ulkomaille, Leidenin yliopiston maisteriopintoihin, liittyi myös haluun päästä pois Suomesta. Parisuhde ei suonut ehkä riittäviä mahdollisuuksia vain levätä, rentoutua, ja Suomen kuviot tuntuivat jostain syystä ahdistavilta. Ajatus ulkomailla asumisesta ja opintojen loppuunsaattamisesta siellä kuulosti magealle ja jotenkin lohduttavalle: saisi aloittaa ikään kuin alusta, saisi löytää uutta voimaa itsestänsä ja...hmm...ehkä sitten riittäisi itsellensä? Näyttäisi huomattavan coolilta muiden silmissä? Puhun aika suoraan, koska ei ole mitään hävittävää. Mun ego on ollut aikas iso :) Eniten suhteessa itseeni. Oman pärjäämisen, osaamisen ja pystymisen näyttäminen erityisesti ITSELLE on ollut mulle tärkeää. Toki muidenkin ihailu on aina tuntunut ihan kivalle, mutta se ei ehkä ole ollut se pointti. Ego on pyrkinyt tekemään tilaa itsellensä ja lunastamaan olemassaoloaan, lunastamaan minuutta, suorittamisen kautta. Mutta eihän sitä tunnista suorittamiseksi, kun kyseessä on hyviä juttuja. Ja tätähän se kasvu on - hirmu vaiheittaista ja salakavalaa. 

Kun sain hylsytuomion Leidenin maisteriopinnoista, romahdin kymmeneksi minuutiksi. Iiiiiks mut hylättiin, iiks en kelpaa niille. Seuraava tunne oli kuitenkin valtava helpotus, koska lähtemisestä oli tullut sellainen "pakollinen paha, uhraus suuremman hyvän nimissä", eikä aito toive ja halu. Mä uskon tarkoitukseen ja siihen, että ei ollut mun aika muuttaa ulkomaille. Olisin paennut itseäni ja hakenut jälleen uuden suorituksen ja jälleen uuden tutkinnon kautta ikään kuin sitä sisäistä kiitosta, että jes, nyt kelpaat, nyt riität. Okei, eli olin todella helpottunut ettei tarvinnut alkaa miettimään muuttamista ja elämän totaalikäännöstä ylösalaisin uudessa maassa, uusien ihmisten keskellä. Mutta, tämä käännös sai mut ponnistelemaan koko kevään Suomen opiskelupaikan eteen. Suomi-vaihtoehto oli ensiksi pelkkä "no voinhan mä kokeilla, stressittömästi...", mutta yhtäkkiä siitä tuli se isoin tavoite. Näin itseni mielikuvissani tekemässä samoja töitä mitä periaatteessa nytkin teen, mutta tittelin takaa. Toisaalta opiskeleminenkin tuntui taas ihan hauskalta ajatukselta, rankan työrupeaman vastapainolta. Heh. Olin ylpeä itsestäni, kun taistelin tämän tavoitteeni eteen. Olin ylpeä siitä, että lähdin kokeilemaan tätä juttua ajatuksella "sitten ei tarvitse jossitella myöhemmin."

Ja olen hiton ylpeä ja iloinen, että lähdin hakuproggikseen. Ja tein homman tosissani. 

Mutta kuinkas sitten kävikään, niinkuin Muumeissa sanotaan :p

Muutama viikko ennen koetta asiat muuttuivat aika radikaalisti. Sisäisesti, nimittäin. Yhtäkkiä en enää kokenutkaan opiskeluiden aloittamista mielekkääksi. Miksi? No juuri sen alkuperäisen syyn vuoksi: näin mielikuvissa tekemässä itseni samoja hommia kuin nyt. Eli kysymys kuuluu, mihin oikeastaan sitten tarvitsen koko tutkintoa? Haluanko jättää Helsingin, sen ihmiset ja rakkaat kuvioni, taakse, vaikkakin vain vuodeksi? En halua, mutta uhraudutaan isomman hyvän nimissä. Mikä on kutsumukseni ja se sisäinen ääni, joka on vuosia ohjannut tavoitteitani ja haaveita? No siihen ei tarvita titteliä. Kuka tarvitsee titteliä? Ego!! Piti kysyä itseltäni ihan tosissaan, että mikä riittää. Tuon tutkinnon jälkeen olisin varmaankin alkanut seuraavaksi kirjoittamaan lisuria, väittäriä, sitten erikoistumisopiskelemaan vol 23 ja sitten...missä olisi tullut stoppi? No, stoppi tuli mun sisismmässä valtavana helpotuksena kun tajusin, että tsiisus, täähän riittää mitä tässä on. Harkitsin pienen hetken kokeista poisjättäytymistä, mutta onneksi vedin homman kunnialla loppuun ja kokeetkin meni tosi hyvin. Olin ylpeä siitä, että jaksoin, en luovuttanut ja kuitenkin sain sen täyttymyksen jo itse homman ja tekemisen kautta, en tuloksen. 

Sitten alkoi tapahtumaan. Elämässä, valtavasti. Valtavasti hyvää! Oma sisäinen muutos ja rauha oman sielun kanssa alkoi magneetin lailla vetämään puoleen JUURI niitä asioita, mitä olin kaivannut ja mitkä olivat osa sitä sisäistä ääntäni ja kutsumustani. Vetovoiman laki. 

En juurikaan ehtinyt miettiä kuukauden aikana opiskelujen mahdollista alkamista muuta kuin siten, että jos nyt satun pääsemään niin ihan kiva mutta jos en, niin loistavaa! Koska silloin pääsen toteuttamaan niitä juttuja, joita haluan ja joihin uskon. Ja ennen kaikkea: joita nyt uskallan tehdä ja toteuttaa. Ainakin päivä päivältä enemmän :) Tätä on "menestys" parhaimmillaan. Iloitsemista siitä, että saa kokea iloa ja riemua tekemisen kautta ja nähdä työnsä ja elämänsä hyviä hedelmiä joka päivä. 

Kun sain kielteisen tuloksen, että en ollut yksi viidestä uudesta opiskelijasta, mieli oli jo ehtinyt tekemään haaveiluja ja suunnitelmia tulevaa kesää ja ensi vuotta silmällä pitäen. Tärkein haave on jatkaa vain samaan malliin. Koska tää on aika hiton kivaa. Kauheeta hehkutusta, mutta minkäs teet. Oon tainnut löytää OMAN hyvän elämäni salaisuuden, ja ehkä sen nimi on vaan yksinkertaisesti ilo ja rentous. Ja se, että mä haluan työskennellä yrittäjänä ;) Ts. jatkaa työskentelemistä yrittäjänä. Jos niin kuin työnteosta ja aikuiselämästä puhutaan. Ja yhtälailla elää kiinnostuneena ja avoimena kaikkia niitä mahdollisuuksia kohtaan, mitä elämä mulle tarjoaa. Uteliaana! Mikäli opinnot on myöhemmin ajankohtaiset, niin sitten mä tartun niihin. Innolla. Tai vakityö. Nyt en usko, että sitoutuminen mihinkään yhteen juttuun tyydyttää mun elämännälkää. Mä nautin siitä, että oon vapaa. 

Tämä kevät oli mulle jokaikisessä mielessä paras mahdollinen. Opin ihan hurjan paljon itsestäni vaikka se ei todellakaan ollut mikään tavoite, hih. Hauskaa, että mun pyrkimys aloittaa koulu uudelleen oli JUURI se koulu, mikä oli mulle se tarpeellisin. 

Hirmuisesti onnea uusille opiskelijoille mihin tahansa meettekin. Nauttikaa siitä elämänvaiheesta täysillä ja olkaa läsnä. 

xoxo Konkistadori, tuo vanha hippi

Pettymys, pari kysymysmerkkiä ja ja ja ja

Eilen tuli huonoja uutisia näihin tulevaisuusjuttuihin liittyen. Niin paljon (tai vähän?) kuin sitä luottaakin jonkinsortin kohtaloon, niin silti surettaa. Siis ei tässä mitään totaalifataalia ole onneksi tapahtunut, mutta miten sitä nyt sanoisi....joutuu ehkä kuitenkin miettimään juttuja uusiksi vähän konkreettisemmin. Äh. 

Mun elämänfilosofia on se, että jokainen muokkaa oman todellisuutensa tai vähintäänkin vaikuttaa siihen alitajuisesti, energeettisesti ja vetovoiman lain kautta enemmän kuin tajuaakaan. 

Jokaisella on kuitenkin aika uniikkeja luonne/tyyli/intohimo kombinaatioita itsessään. Itselleen uskollisena pysyminen taitaa olla sitä, että niitä rakkauksia ja intohimoja seuraa. Ja tekee ne myös näkyviksi ja todellisiksi omassa elämässään. -->

mut ainaki on blogi jossa voi hajoilla ja laittaa leimejä sananparsia kuvamuodossa teidän kiusaksi

...ja ylihuomenna lentää lihasneste. Se on aina positiivista. Muuta positiivista mä en tänään jaksa miettiä. 

Aikainen lintu pannarin hotkii

Remppamiehet saapuivat 7.45 laittamaan vesivahinkomakkaria kuntoon. Menee ensi viikkoon kyllä, mutta pian mulla onkin taas koko kämppä käytössä. Hyvä sinänsä, koska eihän sitä yksi ihminen pärjää kahden ison huoneen kanssa, aiemman kolmen sisään. Äskeinen oli sarkasmia. Mä en oikeasti tarvitse näin isoa asuntoa. Yksi kokonainen huone on pois käytöstä ja silti täällä on tosi paljon tilaa! 

Touko-kesäkuussa täällä pyörii taas kaksi kurssia, kollegan pitäminä. Toivotaan, että myös allekirjoittanut pääsee takaisin asiakastyöhön uudistuneessa asunnossaan. Tajusin eilen töissä, että herranen aika, munhan täytyy alustavasti alkaa oman pään sisällä miettimään, että minne mä haluaisin mennä palkalliseen loppuharjoitteluun...mikäli tässä pääsee opiskelemaan...Suomimahkut näyttää muutenkin huonoilta - saati sitten, jos lukee mun muistiinpanoja ylläolevasta kuvasta. Käytännössä tota harjoittelupaikkaa tarvii miettiä viimeistään heti jos saa hyväksyviä vastauksia. Harjoittelu alkaa nimittäin aikalailla vuoden päästä tästä hetkestä! Huimaa. Olisihan noita haaveita, mutta tällä hetkellä järkevintä olis varmaankin hankkiutua about sairaalaan tai terevyskeskukseen, jotta näkisi juttuja mahdollisimman monipuolisesti. Mikäli opiskelisin Leidenissa, tekisin harjoittelun jokatapauksessa Suomessa. 

Kauheaa jossittelua ilman MITÄÄN varmuutta mistään. Edelleen, mä haluan kuitenkin olla varautunut kaikkeen. Aika menee kamalan nopeasti. Ei mitään järkeä. Ainakin näitä asioita pitää miettiä. Ja sitten vaan odotellaan :) Ja luetaan tieteenfilosofiaa. 

 Meikäläisen klassikkoaamupala, tänäkin keskiviikkoaamuna naamaan kiskaistu proteiinipannukakku. 

On hyvää ja nopea tehdä!

1 muna

0,5 dl jauhoja (mä käytän yleensä suurimmaksi osaksi soijajauhoja, täysjyväriisijauhoja, pellavarouhetta...)

ripaus leivinjauhetta

suolaa

voita tai kookosöljyä paistamiseen

Sekoita kuivat aineet, lisää kananmuna ja paista pannulla niin, että pinta ruskistuu vähän. 

Näitä voi varioida loputtomasti ja välillä mä teen esim. makeita versioita lisäämällä hunajaa ja raakakaakaojauhetta.

Eilen oli eksoottinen tunne. Tulin töistä kotiin eikä mulla ollut itkunälkä. Olin siis kerrankin onnistunut syömään koko päivän riittävästi, taidolla ja huolella. Kiitos kuulunee tosi raskaalle salitreenille syväkyykkyineen ja jännehyppyineen, join nimittäin jälkikäteen proteiinijuoman ja keskityin muutenkin lautassisältöihini. Nyt sattuu lihaksiin, jotka oli jo valmiiksi hellinä sunnuntaisen joogan jäljiltä.  

kirjeitä miehiltä, kirjeitä miehille

R.I.P. käsilihakset.

Katsoin nämä kaksi kuvaa itsestäni ja johan alkoi punnerruskuuri. 

Ylläoleva kuva on Mestrestä, Venetsian mantereelta. Vika yö randomhotellissa. Kylppärissä oli helmi taso jolle menin tietenkin istuskelemaan ja hetki piti ikuistaa, räps räps. On kyllä hauskaa, miten tossa isommassa kuvassa sitä näyttää Sophia Lorenmaisen uhkealle Hulda Maitotytölle ja alakuvassa angstiselle anorektikkoteini(poja??)lle. Kuvien välillä on tosiaan se kaks päivää, että ei pitäis olla lihomista ja laihtumista ihan hirveesti tapahtunut....

Mut ei mulla kyllä huonosti mene vähälihaisuudesta huolimatta. Herkistelin tänään kolmen kirjeen äärellä. Kaksi niistä oli miehiltä, jotka on kovasti olleet vaikuttamassa mun elämässä. Kolmas oli mun kirjoittama, mutta ei mennä siihen vielä. Nämä miesten kirjeet oli mun YLIOPISTOSUOSITUSKIRJEENI!!!!!!

Ensimmäistä lukiessa tuli kyyneleet silmiin. Se oli mun ex-professorilta. Olen kuulemma mm. sellainen opiskelija, joka on ilo kelle tahansa opettajalle motivaationsa, eläväisyytensä ja intonsa vuoksi. Sniffff <3 Mä lähetän ensi viikolla laitoksellemme jonkun herkkukorin. Kirje oli pitkä ja vallan mairitteleva. Tyyppi oli nähnyt vaivaa! Toinenkin kirje oli mainio ja nyt saankin polleana lähetellä niitä Leideniin :) Ottakee mut, ottakee mut!

Mutta sitten se mun kirjottama kirje. Mä oon sellainen joka tykkää saada ja lähetellä viestejä. Tekstareita, whatsappeja, chat, FB, tarralappu, kirjekyyhky....ihanmitävaan. P repäisi joskus  viime kesänä ja kirjoitti mun kalenterin täyteen kaikkia outoja muistutuksia mm. Kekkosen muistohetkestä, Tommy Tabermann yhdistyksen kahvihetkestä ja ties mistä. Rakastan tollaista. Löysin liinavaatehyllystä kirjeen, jonka olin jättänyt joskus kesällä P:lle:

Lakonista höhöhöh

Lähdin joskus viime talvena työreissuun tosi aikaisin, mun ystävä oli mulla yötä ja jäi vielä nukkumaan. Kun palasin himaan seuraavaksi viikonlopuksi, oli mun keittiöntaso ripoteltu täyteen voicen kesäkumikortsuja ja sängylle oli tehty mun vaatteista sellainen ihmishahmo joka piteli kookosöljypurkkia. Parasta.

Välillä edes tieteenfilosofia ei saa nukahtamaan

Pientä päivitystä hakujuttuihin :) Jos olet uusi lukija, niin "ulkomaille" tunnisteesta löytyy infoa. 

Noniin. 

TOEFL testi suoritettu viime kuussa - oli haastavampi, kun ajattelin. Sain erinomaiset pisteet luetunymmärtämisestä ja kuuntelemisesta, mikä kattoikin suurimman osan testiä, mutta jäi kyllä harmittamaan, että kusin puhumisosion. Mun englanti on todella hyvää, mutta hämäännyin liikaa siitä, että olin salin ensimmäinen joka puhua posotti vapaata tekstiä itsekseen....no, pisteet on varmaan yhteensä ihan riittävän hyvät. Edelleen mä oon onnellinen siitä, että mun elämä ja ura ei riipu tästä hausta. Koko ajan vahvistuu se, että joo, tätä mä tosissaan haluan, mutta jos ei tärppää niin kaikki on silti tosi hyvin! Lähinnä kyse on nyt siitä, että mä jäisin harmittelemaan sitä, etten kokeillut. 

Suomen pääsykoekirjat posotettu kertaalleen läpi - naureskelen lukiessa, sillä sisältö on NIIIIIIIN tuhannentuttua. Se on ihan hyvä homma, mutta se ei riitä. Psykka on varmaan Suomen vaikein päästä sisään, ja koe on tehty sellaiseksi, että kirjat pitää oikeasti osata ulkoa. Ei se mahdotonta ole, mutta todella haastavaa. Mutta haasteet onkin mun juttu ;) Oon tunnetusti vähän masokisti. Lukeminen on kuitenkin ihan hauskaa, kun motivaatiota riittää. 

Muutamia päätöksiä on tehty hakemisen suhteen muutenkin - en esim. hakenutkaan pohjoismaihin opiskelemaan. Se ei vaan tuntunut luontevalta. Okei, tämä ei ole ehkä paras mahdollinen perustelu, mutta silti. Näillä mennään, Suomi ja Hollanti. Salaa haluaisin tietenkin Yaleen :D MUTTA miljardin euron lukukausimaksut ja kaukainen sijainti kaikkiin rakkaisiin nähden ei kiehdo. Tulevaisuus voi kuitenkin tuoda vaikka mitä jännää ja haaveet tuppaa toteutumaan. Jos tämä jenkkiivyleaguesalahaave jää pyörimään frontaalilohkoon vielä vuosiksi eteenpäin, niin pitää miettiä uudelleen. Noin kauas lähtisin kuitenkin mieluummin puolison kanssa. 

 Seuraavaksi olisi vuorossa kaikkien asiakirjojen toimittaminen Leideniin. Mä en ole vielä saanut suosituskirjeitä...muut dokumentit onkin valmiina. Vinkiksi siis kaikille ulkomaahakijoilla tulevaisuudessa: VARMISTAKAA SUPERAJOISSA NE SUOSITTELIJAT!!! Ja hiillostakaa heitä aikataulujen kanssa!

Onko täällä lukijoina tämän kevään hakijoita? Minne haet, miten rytmität lukemisen muuhun elämään, oletko valmennuskurssilla, oletko opiskellut jo jonkun toisen tutkinnon....kerrokerro!!

ps. kuvat eräältä männäyöltä, kun nukuin vain 45min

(hajoilu)jatko-opiskelupohdintoja

Moikka.

Pakko sanoa, että pikkuisen hassu fiilis nyt tän hakuprosessin suhteen. Tuntuu, että tässä on ihan hirveästi tekemistä, enkä mä edelleenkään ole edes valinnut kaikkia hakukohteita. Äh. Okei, mun elämäni on nyt ehkä enemmän kuin täynnä kaikkea muuta mietittävää - vika työviikko (tähän viistoista huutomerkkiä, oonkohan mä hullu kun irtisanouduin...), joulu tähän väliin, tietynlainen pysähtynyt fiilis, koska kauhean konkreettisia hakujuttuja ei pysty tekemään ennen kuin saan TOEFL paprut tammikuussa...ja whatnot. Okei, tää on tällainen välihajoilu ja menee ohi. Olo on ihan rauhallinen ja hyvä, mutta silti tiedostaa sen, miten sairaan nopeasti aika menee. Ja hyviä asioita tapahtuu. Mutta silti. Saa kait sitä välillä hajoillakin :) Näinhän se menee: mikä tahansa huge asia elämässä ja tulee välillä paniikkeja. 

Viimeinen virallinen päivitys liittyy siihen, että proffa lupas kirjoittaa suositukset. Aion pyytää mun Työ- ja organisaatiopsykan proffaa antamaan toisen suosituskirjeen. 

Mä toimin tällaisessa kriisihetkessä parhaiten silloin, kun pääsen listaamaan itselleni aikataulut ja suunnitelmat ylös. Tekemään etenemisaikataulua, joka on mahdollisimman bulletproof ja siten turvallinen. 

Mä mietin, että kerronko tätä nyt täällä blogissa, mutta menköön :) haen nyt sitten kuitenkin opiskelemaan syventäviä myös Suomeen! Pääsisin sisään erityiskiintiössä, joten mahkuja nyt on jonkin verran. Ja luulis, että usean vuoden opiskelu on tuonut edes jotain sisältöosaamista teorioihin. Pääsykoekirjat odottelee jo Helsingissä mua, ja pakko sanoa, että odotan ihan innolla niihin tutustumista! Lukeminen on varmaan NIIN erilaista tässä vaiheessa elämää. Jos sattuisin pääsemään sekä Suomeen että ulkomaille, niin edessä olisi aika paha valinta. Mutta silti, mä haluan varmistaa nyt sen, että mulla on plan A, B, C, ja D, en halua jättää lähitulevaisuutta yhden kortin varaan. Ja edelleen, mahdollisuus on edelleen siihenkin, että mä en pääse/edes hae minnekään! Sit se menee niin. Mulla on hyvä elämä ja erilaisia mahkuja Suomessa. Mä haluan luottaa elämään, tehdä parhaani ja uskaltaa kokeilla. 

Ugh!

Terkkuja hotellikuolemasta ;) ostin tänään piristykseksi uuden kynsilakan. Mavalan Izmirin. En jaksa kuvata mutta hieno on. 

projektin etenemispäivitys

Sain varattua vihdoin itselleni TOEFL:n eli englanninkielen kokeen. Seuraava mahdollinen suoritusaika on tammikuun 18., mutta ajattelin hoitaa muut paperiasiat kuntoon ennen sitä...ja sitten ei muuta, kun papereita liikenteeseen. Nyt pitäisi vielä keksiä tarpeeksi monta hakupaikkaa. Hollannin lisäksi ajattelin hakea pohjoismaihin, sillä pohjoismaiset yliopistot ovat säätäneet kliiniset opinnot vastaamaan toisiaan siten, että ammattinimikkeen saa automaattisesti kaikkialle pohjoismaihin. Sama ei päde esimerkiksi Hollannin kanssa, sillä vaikka kyseessä on kliininen ohjelma, joudun anomaan tutkinnon tunnustamista erikseen Valviralta. Tässä vaiheessa täytyy sanoa, että sekä yliopistot että Valvira on vastanneet tiedusteluihin ja sähköposteihin supernopeasti, asiallisesti ja ystävällisesti! Olin kait jotenkin varautunut siihen, että kaikki täytyy selvittää itse ja mistään et saa mitään vastauksia. Mm. oma yliopistoni lähetti pikapikaa englanninkieliset opintorekisteriotteet heti kun niitä pyysin. Byrokratian rattaat eivät aina ole Belsebuubin hallussa. Ajatus ruotsiksi opiskelemisesta tuntuu tällä hetkellä hieman kammottavalta, mutta olisi siinä monia hyviä puoliakin. Äkkiäkös sen hallitsisi niin sujuvasti, että suomalaiset työnantajatkin mieltyisivät. Laajentaisi työskentelymahdollisuuksia, täällä ja tarpeen mukaan myös siellä. Ajatukset pyörii "lähdössä", vaikka mikään ei ole varmaa ja homma on vielä täysin alussa. Aika menee kuitenkin supernopeaa joten parempi se on varautua isoon elämänmuutokseen jo tässä vaiheessa.   

ps. sain viime viikolla elämäni parhaimman esseearvioinnin aiheesta psykologinen ymmärtäminen organisaatiomuutoksessa yksilö- ja ryhmätasolla. Miten ees mahdollista?! Tosin, sain aikoinaan yliopistouran alussa hyvän arvosana kurssista "Johdatus Eu-opintoihin". Siis EU:n historiasta ja toimintaperiaatteista. Vetoan kurssivalinnassa siihen, että olin nuori ja kokematon. 

Hakusäätöä tunnelmavalaistuksessa

Muistin, että mulla oli käyttämättä yksi etäpäivä töistä - wuhuu! - pikareissu Helsinkiin kunnes palaan taas loppuviikoksi Tampereen maisemiin hoitamaan koulutukseni loppuun. Aika on mennyt aika näppärästi opiskelemaan haun parissa sekä säätäen...no vähän kaikkea. En esimerkiksi tajunnut, että pakollisen englanninkielentestin kanssa on aikamoinen säätäminen, eikä testipäiviäkään ole joka viikko. Onneksi mä olen ihan hyvissä ajoin liikkeellä. Todellisuus alkaa kuitenkin näyttämään kasvojaan. Tänä aamuna mietin, että onko se kaikki tän arvoista? Kyllä se varmaan on. Moni muukin on selvinnyt hakuprosessista, päässyt sisään ja jopa valmistunut! Seuraavaksi mun pitäisi saada suosituskirjeet yliopistolta, selvittää muutama muukin yliopisto jonne hakisin (varmuuden vuoksi) sekä alkaa pikkuhiljaa luonnostelemaan hakukirjettä. Tulee mieleen Gilmore Girls sarja ja se, kun Rory haki Harwardiin :D 

Pakko myöntää, että mun all time fantasy on ollut opiskella joko Yalessa tai Columbian yliopistossa. Fakta on vaan se, että Ivy League lukukausimaksut on vähän turhan kovia eikä Jenkeistä noin vaan tulla Suomeen piiipahtamaan. Jälkimmäinen syy vielä merkittävämpi. Ainiin ja sitten se pieni fakta, että ei niihinkään ihan vain sisään kävellä. 

Mä siis haen kliinisen psykan tai neuropsykan maisteriohjelmiin. Ei sekään varmaan mikään salaisuus ole. Päinvastoin, hyvä vaan, jos jollakulla toisella on sama prosessi mielessä - pistä ihmeessä mailia tai kommenttia, niin saat varmasti henkistä tukea täältä!!

Tällä hetkellä istun olkkarin lattialla miesten kollegehousut päällä, tukka pystyssä, mutta taidan siirtyä seuraavaksi jonnekin kahvilaan viimeistelemään oppimistehtävää ja päivystämään puhelimen ääressä.

Kattokaas mitä P oli virittänyt mulle/meille keittiöön yllätykseksi. Tunnelmavalot! Ihana tyyppi. Sydän. Parisuhde on ihan mielekäs keksintö silloin, kun jotain tällaista tapahtuu.

Nyt tekee törkeästi mieli Fazer kahvilan gluteenitonta korvapuustia!

Mitäs sinne? :) 

paljastus

Hmmm. 

Voi olla, että kadun tätä vielä monta kertaa, mutta antaa mennä - mun mielestä blogien paras anti on kuitenkin se, että näistä saa maanläheistä tietoa erilaisista asioista, oli kyse sitten meikkiuutuuksista tai isommista kuvioista.

Kaikki varmaan odottaa tässä vaiheessa jotain vauva-aiheista mutta olen pahoillani, kupeeni eivät ole toistaiseksi hedelmälliset.  

Mä olen päättänyt hakea jatko-opiskelemaan ulkomaiseen yliopistoon. Tai no, varsinaisista virallisista "jatko-opinnoista" ei sinänsä ole kysymys, vaan ennemminkin lähden metsästämään ammattinimikettä, joka auttaa uraani vielä paremmin siihen suuntaan, mitä tulevaisuudennäkymiltäni toivon.

Riskinä on toki se, että muutan mieltäni (mahdollista) tai en esimerkiksi pääse sisään (todennäköisempää), mutta haluan kuitenkin elää tätä prosessia myös blogimaailmassa. Ihan vaan siksi, että tästä saattaa olla ajatusapua jollekulle toisellekin. Plus, seuraan jo nyt expat-blogeja ja ulkomailla opiskelevien nuorten naisten blogeja, joten yhdistän Konkistadorin vähän niin kuin samaan kategoriaan hitaasti mutta varmasti :) Luonnollisesti mahdollinen ulkomaille muuttaminen tulee tuomaan ihan oman lisänsä tähän sisältöön. Toivon mukaan Rantapallo haluaa tän kyhäelmän alaisuuteensa siinä vaiheessa :p

Tällä hetkellä tähtään kansainväliseen, hyväksi rankattuun yliopistoon Hollantiin. Jos pääsen sisään, opinnot alkavat 1.9.2013, eli muutto olisi kesän lopussa. Opinnot kestäisivät näillä näkymin noin vuoden verran, mulla on sen verran paljon alan opintoja Suomesta, ja pakollisen harjoittelun pyrkisin tekemään täällä kotimaassa. Vielä pitäisi päättää ja selvittää, mikä ammatin sisäinen specialization olisi paras valinta, se on se koko jutun pointti.  Tarkoitukseni ei siis ole muuttaa pysyvästi ulkomaille vaikka kuka sen nyt sitten tietää...tällä hetkellä en osaa kuvitella näin tapahtuvan. Haku opintoihin on nyt kevään puolella, ja valmistautuminen on jo alkanut selvittelyllä siitä, mitä mahdollisia täydennysopintoja, virallistamispäätöksiä ja muita ylimääräisiä kuvioita tairvitsisin takaisin Suomeen siirtyessä.  

Kuten sanottu, koko suunnitelma voi vielä kaatua. Mitä tahansa esteitä voi tulla tielle, mutta olen koko sydämestäni mukana tässä tavoitteessa ja uskon, että nyt on aika toimia tämän unelman eteen. Aika hurjaa ja helskatin iso muutos, joo. Hui. Nyt siitä on puhuttu ääneen. 

Eli jos tällainen prosessi ja suuri elämänmuutos kiinnostaa siellä ruudun toisella puolen, niin klikkaa itsesi seuraamaan Konkistadoria ja jää jännittämään asian etenemistä yhdessä mun kanssa!

Huh.

Loppuun vielä sanonta, joka pätee muhun täysin