Okei, seuraavasta blogitekstistä on tulossa hippasen emotionaalinen ja hyvästä lopputulemastaan huolimatta raskas. Siitä syystä sukelletaan hetkeksi kevyeeseen ja pinnalliseen maailmaan: muotiin, omaan tyyliin, post-pregnancy vaatehaaveisiin ja mitä näitä on. Tyttöaiheisiin.
Tämä video kirvoitti postaamaan aiheesta. Kantsii katsoa, niin ymmärtää ehkä paremmin, että miksi puhun niinkuin puhun. Kirjoitan. Mitä tää nyt on.
En seuraa Leandran blogia, mutta tykkään näistä videoista. Ja mimmin tyylistä. En kopioisi sitä itselleni, mutta rakastan tota rohkeutta ja omannäköisyyttä. Ei siis ihme, että hänellä on miljoonia seuraajia ympäri maapalloa!
Jos pitäisi kuvailla omaa tyyliä, niin jakaisin sen kahteen osaan. Arkitodellisuuteen ja näyttäytymistyyliin. Arkitodellisuus on se, mitä mies näkee kotona. Tällä hetkellä trikoota, löysyyttä ja pehmeyttä (ei mussa, vaan vaatteissa). Normitilassa trikoita, toppeja ja huppareita. Sporttisuutta. Arkitodellisuus on myös sitä, mitä asiakkaat näkevät. Yksinkertaisuutta, seinäruusumaisuutta. Näyttäytymistyyli on se, joka kuuluu niihin hetkiin, kun haluan näyttää kivalta ja edustaa omaa tyyliäni. Graafisuutta, ajoittaisia hippivivahteita, kerroksellisuutta, näyttävää huulimeikkiä. Näyttäytymistyylissä lähdetään kaupungille, kavereiden luokse, baariin, konserttiin.
Kuitenkin tämä mun "tyylini" on menettänyt jotain viime vuosina. Kiinnostusta pukeutumiseen ei ole löytynyt samalla tavalla kuin nuorempana. Osittain asiaan on vaikuttanut oman bisneksen ja työelämän kasvattaminen, taloudellisessa mielessä, fyffeä ei ole ollut samalla tavalla omaa ulkomuotoa varten. Ja tiedättekö, se ei ole haitannut yhtään. Olen laittanut kuukausittain shoppailusumman verran rahaa lainanlyhennykseen, jolla makselen pari vuotta sitten ostamiani osakkeita. Toivon, että tämän panostuksen tuotoilla voi joku päivä elää hieman vapaammin, myös siellä vaatekaupassa. Mä koen silti, että olen saanut hankittua juuri niitä vaatteita, mitä olen tarvinnut. Kivoja sellaisia. Vaatekaapista on tullut capsule wardrobe eli sieltä löytyy ainoastaan vaatteita, joita oikeasti käytän. Joista tykkään ja jotka tuntuvat hyvältä päällä. Olen ei-tietoisesti konmarittanut omaa elämää vailla tuon metodin tuntemusta.
Mitä sitten kuitenkin kaipaan? Okei, luonnollisesti sitä kroppaa, jota on helpompi vaatettaa. Oon melko hyvin saanut ylläpidettyä omaa tyyliä raskaana ollessa ja moni lempivaate on mahtunut päälle ihan tänne loppumetreille saakka. Toki elämä helpottuu, kun bump häipyy. Sitten on toki imetyskausi, mutta sekään ei kestä lopullisesti. Kaipaan kuitenkin tulevaisuuden tyyli-minälle hieman rohkeampaa vaatekaappia. Vähemmän turvallisia ja täysin-toisiinsa-sopivia vaihtoehtoja, enemmän statement piecejä kenkien, asusteiden ja yksittäisten vaatteiden muodossa. Anteeksipyytelemättömyyttä. Kaipaan räväkkyyttä myös muuhun ulkonäköön. Tukka saisi olla omemman näköinen, ehkä vaaleampi, ehkä jotenkin graafisempi. Nyt on aika perustylsä luukki. Kirkkaita huulipunia saisi olla muutama lisää. Pieniä juttuja, mutta merkityksellisiä oman fiiliksen kannalta.
Erityisesti haluan enemmän sitä asennetta, että mulla on oikeus näyttää itseltäni ihan joka tavalla, ilmaista omaa persoonaa myös tyylin kautta. Ja laittaa tähän myös rahaa. Jotenkin mä olen ollut arka käyttämään rahaa ulkonäköön viime vuosina. Silloin, kun on tärkeämpiä juttuja, on tärkeämpiä juttuja. Nyt kuitenkin haluaisin suoda itselleni enemmän omannäköisyyttä ja iloa sitä kautta, että vaatekaapistani tervehtii muutkin kuin pelkät järkevät vaihtoehdot.
Herättääkö tällainen tyylipohdinta ajatuksia? Oletko itse siinä pisteessä, missä tyylillisesti haluatkin olla, vai kaipaatko enemmän...jotain?
ps. Suomimimmeistä täytyy ihailla mm. Minna Someroa, Sandra Hagelstamia ja Emelie Björnbergiä. Kaikki rohkeita ja persoonallisia tyylinaisia.
