Menneisyyteni muotibloggaajana

Viime aikoina on ollut muodikasta siirtää blogi kokonimi.com alle. Mietin itsekin tätä, mutta koska en halua (ainakaan vielä) "brändätä" nimeäni, niin mennään nyt tällä nelisen vuotta sitten keksityllä.

Konkistadori aka conquistador on ah tuo ihana espanjalainen mantereenvalloittaja, mutta en suinkaan halua samaistua alkuperäiskansojen lahtaajaksi, vaan nimi tuli oikeastaan blogin entisestä nimestä eli Valloita oma elämä. Valloita. Valloittaja. Oman elämänsä konkistadori. Eli mä. Henkilöllisyyttä en yritä piilotella mutten myöskään korostaa. On oikeastaan kiva elää blogistaniassa ja Instassa nimimerkin takana.

Vaihtaisinko nimeä jos nyt keksisin paremman? Ehdottomasti. Somekuvioissa mut kuitenkin tunnetaan tällä nimellä ja silläkin on merkitystä näinä päivinä.

Tykkään kuitenkin filosofiasta nimen takana. Oman elämän valloittaminen on mulle sitä, että otan vastuun omasta onnesta, menestyksestä ja hyvinvoinnista. Valloittaminen on sitäpaitsi aika positiivinen termi. Hurmaamista. Asioiden vetämistä puoleensa magneetin lailla, kuten edellispostauksessa puhuin.

Noniin pois metafysiikasta ja takaisin otsikon aiheeseen.

Pakko myöntää nimittäin, että yksi lempivaiheeni Konkistadorina oli tämä:

Päivän asut. 

Btw jokaisen laittaisin edelleen päälleni ja pari itemiä omistan edelleen. Oli inspiroivaa ja hauskaa miettiä omia asuja ja tyyliä kameran kautta. Missä vaiheessa se intohimo hävisi? Nyt mä vieläpä asun ammattivalokuvaajan kanssa forgaadsseik!

Tyyli, muotoilu, kosmetiikka, estetiikka, sisustus, oman elämän visuaaliset ympyrät. Maailma, josta tykkään edelleen. Joskus mietin, että onko oma ammatinvalinta mennyt sittenkin metsään. Mutta ei, mä vaan kaipaan ja tarvitsen tätä harrastusta/sivutyötä terapioinnin ja muun liikemiesnaismenon rinnalle. Tykkään niin monista asioista tässä elämässä, että se on välillä ihan riesa. 

Haluaisin tehdä kaikenlaista ja usein teenkin. En suostu tyytymään vain yhdenlaiseen itsensä toteuttamiseen, vaan maistelen mielelläni palasia joka kentältä. Ihailen renesanssi-ihmisiä. En kuitenkaan luule olevani itse hyvä kaikessa. On tärkeä tietää ja hahmottaa, että missä leikkauspisteessä intohimo kohtaa taidot siten, että se tuottaa haluttua elantoa sopivissa määrin. Sitten voi harrastella vaikka mitä. Mun harrastuksista tuppaa yleensä tulemaan jonkinlaisia sivutöitä, mikä on hieman vaarallista. Täytyy olla myös ihan tyhjänpäiväisiä harrastuksia joista ei ole juurikaan mitään "hyötyä", vaan silkkaa iloa.

Kauneuden ja tyylin maailma on sellainen. 

Omaa tyyliä (takaisin)metsästämässä

Okei, seuraavasta blogitekstistä on tulossa hippasen emotionaalinen ja hyvästä lopputulemastaan huolimatta raskas. Siitä syystä sukelletaan hetkeksi kevyeeseen ja pinnalliseen maailmaan: muotiin, omaan tyyliin, post-pregnancy vaatehaaveisiin ja mitä näitä on. Tyttöaiheisiin. 

Tämä video kirvoitti postaamaan aiheesta. Kantsii katsoa, niin ymmärtää ehkä paremmin, että miksi puhun niinkuin puhun. Kirjoitan. Mitä tää nyt on. 

En seuraa Leandran blogia, mutta tykkään näistä videoista. Ja mimmin tyylistä. En kopioisi sitä itselleni, mutta rakastan tota rohkeutta ja omannäköisyyttä. Ei siis ihme, että hänellä on miljoonia seuraajia ympäri maapalloa!

Jos pitäisi kuvailla omaa tyyliä, niin jakaisin sen kahteen osaan. Arkitodellisuuteen ja näyttäytymistyyliin. Arkitodellisuus on se, mitä mies näkee kotona. Tällä hetkellä trikoota, löysyyttä ja pehmeyttä (ei mussa, vaan vaatteissa). Normitilassa trikoita, toppeja ja huppareita. Sporttisuutta. Arkitodellisuus on myös sitä, mitä asiakkaat näkevät. Yksinkertaisuutta, seinäruusumaisuutta. Näyttäytymistyyli on se, joka kuuluu niihin hetkiin, kun haluan näyttää kivalta ja edustaa omaa tyyliäni. Graafisuutta, ajoittaisia hippivivahteita, kerroksellisuutta, näyttävää huulimeikkiä. Näyttäytymistyylissä lähdetään kaupungille, kavereiden luokse, baariin, konserttiin. 

Kuitenkin tämä mun "tyylini" on menettänyt jotain viime vuosina. Kiinnostusta pukeutumiseen ei ole löytynyt samalla tavalla kuin nuorempana. Osittain asiaan on vaikuttanut oman bisneksen ja työelämän kasvattaminen, taloudellisessa mielessä, fyffeä ei ole ollut samalla tavalla omaa ulkomuotoa varten. Ja tiedättekö, se ei ole haitannut yhtään. Olen laittanut kuukausittain shoppailusumman verran rahaa lainanlyhennykseen, jolla makselen pari vuotta sitten ostamiani osakkeita. Toivon, että tämän panostuksen tuotoilla voi joku päivä elää hieman vapaammin, myös siellä vaatekaupassa. Mä koen silti, että olen saanut hankittua juuri niitä vaatteita, mitä olen tarvinnut. Kivoja sellaisia. Vaatekaapista on tullut capsule wardrobe eli sieltä löytyy ainoastaan vaatteita, joita oikeasti käytän. Joista tykkään ja jotka tuntuvat hyvältä päällä. Olen ei-tietoisesti konmarittanut omaa elämää vailla tuon metodin tuntemusta. 

Mitä sitten kuitenkin kaipaan? Okei, luonnollisesti sitä kroppaa, jota on helpompi vaatettaa. Oon melko hyvin saanut ylläpidettyä omaa tyyliä raskaana ollessa ja moni lempivaate on mahtunut päälle ihan tänne loppumetreille saakka. Toki elämä helpottuu, kun bump häipyy. Sitten on toki imetyskausi, mutta sekään ei kestä lopullisesti. Kaipaan kuitenkin tulevaisuuden tyyli-minälle hieman rohkeampaa vaatekaappia. Vähemmän turvallisia ja täysin-toisiinsa-sopivia vaihtoehtoja, enemmän statement piecejä kenkien, asusteiden ja yksittäisten vaatteiden muodossa. Anteeksipyytelemättömyyttä. Kaipaan räväkkyyttä myös muuhun ulkonäköön. Tukka saisi olla omemman näköinen, ehkä vaaleampi, ehkä jotenkin graafisempi. Nyt on aika perustylsä luukki. Kirkkaita huulipunia saisi olla muutama lisää. Pieniä juttuja, mutta merkityksellisiä oman fiiliksen kannalta. 

Erityisesti haluan enemmän sitä asennetta, että mulla on oikeus näyttää itseltäni ihan joka tavalla, ilmaista omaa persoonaa myös tyylin kautta. Ja laittaa tähän myös rahaa. Jotenkin mä olen ollut arka käyttämään rahaa ulkonäköön viime vuosina. Silloin, kun on tärkeämpiä juttuja, on tärkeämpiä juttuja. Nyt kuitenkin haluaisin suoda itselleni enemmän omannäköisyyttä ja iloa sitä kautta, että vaatekaapistani tervehtii muutkin kuin pelkät järkevät vaihtoehdot. 

Herättääkö tällainen tyylipohdinta ajatuksia? Oletko itse siinä pisteessä, missä tyylillisesti haluatkin olla, vai kaipaatko enemmän...jotain?

ps. Suomimimmeistä täytyy ihailla mm. Minna Someroa, Sandra Hagelstamia ja Emelie Björnbergiä. Kaikki rohkeita ja persoonallisia tyylinaisia.

Chilli sunnuntai kaupungilla ja Löylyssä

Koko yön valvomisen ja 8-10 aamu-unien jälkeen oli snadisti sellainen olo, että tänään jotain kivaa. Kun olin saanut meikattua Vlad Tepes -tyyliset silmänaluseni piiloon, lompsin Stockalle sillä ajatuksella, että joulupallot saattaisivat piristää ja miksei voisi löytyä joku kiva imetyspaitakin. 

Kyllä, äitylitaso näinkin korkea. Kuka olisi uskonut. Mä en edes ole mikään joulukoristeihminen, mutta hei, Stockan jouluosasto <3

Kävin pyörähtämässä muissakin kerroksissa. Keskustan Stockalla on tapahtunut aika paljon tässä syksyn aikana. Löysin kaikkia sellaisia merkkejä ja osioita, joista en edes tiennyt, ja mä sentään vierailen tuolla sangen usein. Hypistelin Shepherdin ihania kultaisia aamutossuja ja mietin, että voisinko olla ihminen, joka käyttää aamutossuja. Todennäköisesti en. En tykkää käyttää edes sukkia. 

Scandidesignia oli ilmestynyt kodin kerrokseen ihan uusissa määrin. Näin ekaa kertaa livenä string -hyllyn ja kieltämättä mietin, että voisiko tuollainen sopia meille. Kotona odottaa pieni muutosproggis jahka siippa saa pahimman työsaumansa hoidettua. Makkarin lipasto on ollut romahtaneena jo muutaman kuukauden - siis ihan päreinä - ja ehkä tässä voisi vähän miettiä, että onko meillä jotain nukkumis- ja vaipanvaihtopistettä juniorille. Ei, emme näköjään ole the valmistautujia. Huomautetaanpa kuitenkin, että vauvalla on sänkyosio meidän sängyn päädyssä ja tarkoitus olisi kokeilla perhepetiä ainakin alkuun. Ai niin, babynest pitäisi hommata, taitaa olla kylpyammeen lisäksi ainoita juttuja, joita oikeasti puuttuu. 

Suureksi idaririemukseni ulkomaiden faveni Joe & The Juice oli ilmaantunut alakertaan, jessss!!

Ei taideta olla puolison kanssa ainoita, jotka hyödyntävät mehuja ja avokadoleipiä helppona snäkinä reissuillansa. Tykkään tosi paljon konseptista ja kieltämättä näen jo itseni vaunujen kanssa tuolla, vihermehua hörppimässä.  

Porkkana - inkivääri - omppumehu kädessä suuntasin Hennesille etsimään sitä ainoaa pakollista, eli kivaa flanellipaitaa, joka kätkisi tänään allensa the bumpin ja huomenna (okei, mielellään kuukauden päästä...) pienen tissifanin. Löysin superhalvan ja vielä mukavamman version sekä pari pitkää, löysää t-paitaa, kummatkin Divided puolelta. Nyt kelpaa. Mikään toppi ja t-paita ei enää riitä, maha kasvaa eteenpäin kuin hinaaja. Kuulun siis niihin, joilla on todellinen poikamaha. Myönnän, että vähän jännittää oma habitus (ja olo eritoten) mikäli bebe päättää viihtyä yksiössään loppuun asti. 

Tosi, tosi mielenkiintoista nähdä, että miten oma keho reagoi! Se, että mä olen supersupistelija, ei tarkoita välttämättä yhtään mitään. Tää lapsi voidaan joutua käynnistämään maailmaan ja siinä tapauksessa toivon ja rukoilen, että kestän itse about sanena loppuun asti. Täydet viikot häämöttää onneksi jo lähikalenterissa. Mua on koko ajan lohdutettu, että joka viikon jälkeen on aina vaan turvallisempi ikä syntyä. En vaan haluaisi missata sitä mahdollisuutta, että saataisiin leppoisa ja normaali alku, ilman mitään keskoskaappihässäköitä. Ei ikinä. Joulun maissa jos starttailisi, niin kukaan ei enää estäisi maailmaansaapumista. Suotavaa kuitenkin olisi, että menisi uuden vuoden puolelle. 

Paidat kassissa ja vegeburgeri pussissa höyryten kotiin. Tosin pikaisesti apteekin kautta, koska edellisen yön väsy hormonibuusteineen puski päälle vanhan toverini, aurallisen migreenin! Meni pieni tovi tajuta, että mitä nää näköhäiriöt ja sormien puutumiset nyt hitto on, mutta onneksi tajusin ajoissa. Paracetamolit naamaan ja nukkumaan -combo oli sen verran hyvä, että pääsin miehen seuraksi Löylyyn saunomaan ja syömään. Vitsi, Löylyn konsepti on niin magea ja potentiaali hyvä, että harmittaa se ruokapuoli...aina on puolet raaka-aineista loppu ja tarjoilijat tosi tylyjä :( Tästä on muutkin valitelleet. Mun vakipaikat valikoituu toki lokaation ja tuotteiden, mutta myös palvelun vuoksi. Täytyy pistää taas palautetta. 

No mutta sellainen päivä! Tänään ja viikolla jatkuu työt suht leppoisaan tahtiin. Nytkin istun kirjoittelemassa tätä ja työjuttuja Roasteryssa. Yrittäjän vapaus!

Kivaa ja aurinkoista viikkoa kaikille. 

All black everything

Scandidaamit osaavat pukeutua, se huomattiin taas taannoisella Köpis-reissulla. 

Analysoin, että mikä siinä simppeliydessä, luonnollisuudessa ja silti arvokkaalta näyttämisessä oikein on...miten ne sen tekevät?! 

Less is more ja laadukkaat materiaalit taitavat olla se juttu? Hiukset on tyylillä raidoitetut, iho luonnollinen ja pikkuisen päivettynyt. Meikki sen näköinen, että I was born this wa-haaayyy. 

Vaikka viiletin Tanskassa (kuten myös täällä koto-Helsingissä) tyytyväisenä vaaleanpunaisessa lintutakissani, musta ja valkoinen ovat silti vaatekaapin perusvärit. Ei voi mennä kauheasti vikaan. Jossain vaiheessa kiroilin, että kaapista ei löydy mitään väriä. No löytyyhän sieltä, mutta jotenkin se olo on omin tuossa monochrome -meiningissä. Punaiset huulet, korut ja laukut sitten vaan statement elementeiksi mikäli tulee muuten liian korppi olo. 

Keräilin Pinterestistä tyylikkäimpiä black is the new black -kuvia. 

Hyvällä nahtakakilla, pillifarkuilla, parilla topilla ja muutamalla korulla saa jo täyden garderoobin aikaiseksi. Aika kätevää. Jos mun pitäisi määrittää oman tyylin kulmakivet, olisi ne varmaankin mustavalkoinen paita, nahkatakki, tiukat mustat housut ja punaiset huulet. 

Jahas täytyypä stailailla menemään ja pyytää hovikuvaaja tuohon pihalle! 

new home, new decor wanties

iso lamppu

Niinhän se on, että sisustushöpinät uuteen kotiin muuttaessa ovat yhtä suuri lifestyleblogi -klisee kuin kesäiset Mattolaiturihehkutukset, tyttöjen skumppapiknikit, Korsin kellot ja mitänäitänyton, pressitapahtumamacaroonsit. En silti välitä, sillä tällä aallonharjalla surffaan mieluusti. Pari viikkoa, ja uusi himppe majoittaa sisäänsä yhden erityisen tyytskärin tytön. Tein äsken muuttoilmoituksen ja totesin ilmoittavani ekaa kertaa aikoihin osoitteen "pysyväksi" eikä "väliaikaiseksi". Tää on sitä aikuisuutta ja sitoutumista. Maaseutu ei onneksi häivy mihinkään. Kaksi kotia on ihan hyvä. 

Samalla hengenvedolla ilmoitan alkavani täysipäiväiseksi sisustusbloggaajaksi. 

Ei nyt sentään! Mulla on kiva duuni. Saa silti alkaa sponsoroimaan, Divaani-lehti, en kiellä. Latasin tänne kuvia, joiden toivoisin kuvaavan hieman sitä vaaleanpunaista maailmaa, joka pään sisällä pyörii noin 22h vuorokaudessa. 

pinteresthenkinen työpöytä
tästä taloudesta ei mediaseksikästä omenaelektoniikkaa puutu

sohvan takana möllöttävä pienpöytä työntekoon ja tuoksukynttilöiden asetteluun

tikkaat...

...ja valaisua tikkaisiin

puffeja!! koska marokkotrendi, jota rakastan

isoa, rouheaa kuvataidetta

talja <3

parisuhdekompromissityynyjä - jotain vähemmän Indiskaa, enemmän graafista
mutta ei hätää, tungen indiskatunnelmaa jonnekin

Tästä se taas lähtee! Uusi koti

Vuoden kuluttua voidaan asua bungalowissa Balilla, mutta hetken mä olen villapaitaan puettua pienkoiraani taluttava Eiralaisrouva. Ja se hetkihän voi olla mitä tahansa vuoden ja loppuelämän väliltä <3

// So we´re moving. That means thousands of euros spent windowshopping because new home means obviously new decorative cravings. //

epätäydellisyys luo kauneutta

Otin Tammisaaren huoneessani kuvia Photoboothilla. Hiukset oli likaiset ratsastusretken jäljiltä, mutta valo oli mitä upein. Silloin oli. Nyt sataa Nessun kokoisia räntäpaloja eikä kukaan halua olla ulkona. 

Mutta ei puhuta säästä ja blogikliseestä "kohta alkaa ballerinakausi". Kyllä, niin käy myös tänä vuonna. Btw oon ollut muutamana päivänä trenssissä kaupungilla.  Toinen blogiklisee. Olihan mulla karvaliivikin (yhdistelmä, mikä alkaa olla jo trademark mulla). Ja kylmä. 

Tuntuu edelleen välillä hassulta laittaa omia naamakuvia tekstin lomaan, vaikka se blogitraditioon kuuluukin, joten jäin oikein pohtimaan, että mikä saa mut tekemään niin. On kiva kyseenalaistaa omia juttuja. 

Olisi kiva kuvata toisia ihmisiä, tallentaa ilmeitä ja eleitä. Täydellisiä kuvakulmia ja valotuksia. Mulla ei ole ketään toista kuvattavanani yleensä. Mä toimin itse itselleni mallina ja haen sitä kautta sitä visuaalisuutta elämääni. Pyörin edelleen mallimaailmassa päätyön ohella, koska kivaa, ja edelleen mun päätehtäväni omien satunnaisten mallihommien ohella on olla bookeri. Mä olen aina ollut sitä mieltä, että mulla on hyvä silmä siihen hommaan. Hiffaan, että kellä voisi olla potentiaalia kameran eteen ja miksi. Rakastan analysoida ihmisten piirteitä. En tee sitä tietoisesti, vaan ennemmin bongaan pisamia, kauniita poskipäitä ja muita persoonallisia yksityiskohtia. Kauhea klisee, mutta jokaisessa on jotain uniikkia, jotain ärsyttävää, jotain kaunista ja jotain rumaa. Joku toimii livenä tai liikkuvassa kuvassa superhyvin, joku pysäytetyssä stillissä.  

Mun rakkain taidekirjani on The Body, joka nimensä mukaisesti on keskittynyt ihmiskehoon, toki kasvoihinkin. Olin täysin obsessed sen kanssa 15-16-vuotiaana, koska kuvat olivat niin naulitsevia. 

Tykkään tietynlaisesta epätäydellisyydestä. Jos kasvot tai keho on liian täydelliset ei siinä ole mitään aidosti mielenkiintoista. Esim allaolevassa kuvassa mä tykkään eniten likaisista ja sotkuisen kiharista hiuksista, jotka tuo heti extrasärmää kuvaan. Mietin joskus, että onpa mulla eriparihuulet, ylähuuli näyttää hymyillessä maailman kapeimmalta verrattuna alahuuleen. Pidän kuitenkin mielelläni tämän kyseisen lookin. Epätäydellisyys on hyvä. 

Raukeaa sunnuntailöhöilyä arvon nettikollegoille ja pällistelijöille. 

Minä olen nukkunut viime yönä pauttiarallaa kolme tuntia ja SILTI olin niin martta, että moppasin tämän omakotitalon. Ja pyykkäsin. Nyt juutuubia ja maailman parasta Théhuoneelta hankittua chaita. Masala chai. Suosittelen. Aikuinen voi halutessaan laittaa 20 euroa teepusseihin, helposti. 

foodporn

Hirrrveen pitkä tauko! Mitäpä tässä muuta syynä, kun elämä. Aiheita on ihmeen vähän, kun kamerastakin loppui akku ja laturi on herratiesmissä. Joo ei oo mun tavarat vieläkään yhden katon alla. Puhuttiin iltapäivällä, että pitäiskö tehdä muutto road map pikkuhiljaa, mutta nääääh - perinteinen edellisen yön paniikkisiivous edessä ennen näyttöjä. Eiks se oo klassikko? 

Mulla ei ole oikeasti mitään sanottavaa, heh. Mites olis läjä inspiroivia foodporn -kuvia? Ei se mitään, saatte jokatapauksessa. Ei kannata katsoa mikäli nälättää. Namnam. 

ryökkiöittäin koruja

Rannehelyissä ja sormuksissa on vallinnut viime aikoina enemmän on enemmän -meininki. Mä olen koko ajan tykännyt taitavista koruyhdistelmistä, ja käytin itsekin aiemmin kelloni kanssa paria lisähelyä siinä rinnalla. Kelloparka hukkui ystävieni rakennustyömaalle, toinen lisäkoru siinä rinnalla. Katselin viime kaupunkikierroksella uutta kelloa, mutta en raaskinut vielä miettiä ostamista. Joko säästän hetken mieluista varten tai sitten bongaan jonkun kivan ja edullisemman jostain. Kello on kuitenkin aika must. Koruna ja käyttöesineenä. Hopea-kultainen olisi kaikista magein vaihtoehto, mutta olen ihaillut Korsin luunväristä jättikelloa vaikkei tuo "blogikello" muuten kauheasti iske. Se nyt vaan olisi blondille aika täydellinen väriltään!

Rannekoruja en ole oikein koskaan osannut käyttää, mutta ilman sormuksia en osaa olla. Vakisormuksia mulla on ollut yleensä vain tuo yksi, vaikka ehdinpä parin vuoden ajan vihkisormustakin käyttämään. Sen suunnittelin itse ja korumuotoilija-kultaseppä tuttava valmisti sen. Valkokultainen, mustalla timantilla varustettu sormus on edelleen tallella ja usein jopa käytössä, mutta tehty kuitenkin nimenomaan sitä vasempaa nimetöntä silmälläpitäen :)

Tällä hetkellä sormista löytyy kuitenkin allaolevat kaverit, stacking ringsit uusimpina: 

Stäksit on Hennesistä, muut ikivanhoja sukukoruja. Oikean käden nimettömässä olevat ovat keltakultaa, mutta mä jotenkin tykkään nykyään hopeisen ja kultaisen tyylikkäästä yhdistelemisestä. Sopivan bohoa :)

Korupostauksen tekeminen tuli mieleen tänään Pinterest -kansioitani selaillessa. Rannekilluttimena toimii kabbala-nauha, enkä muuta oikein kaipaakaan. Vakkarikaulakoruni sai muutama päivä sitten seurakseen aurinkokiven ja möllykkä on sen verran iso, että en kaipaa ranteita täyteen armcandyja vaikka moisia onkin kiva netissä ihailla!