Näytetään tekstit, joissa on tunniste vinkki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vinkki. Näytä kaikki tekstit

28.7.2017

Tukholma Yoyoista katsottuna


Kuusi päivää Tukholmassa palveli parhaalla mahdollisella tavalla. Tuli nimittäin ihan uudenlainen rakastuminen tuohon pieneen matkustajatoveriin, joka innoissaan hihkui, murisi ja nukkui Yoyoissaan pitkin Kungsholmenin, Östermalmin ja SoFon katuja. Täydellinen matkakaveri. 

Jännitystä oli ilmassa heti lähtökuopissa Kipparin sairastuttua elämänsä ensimmäiseen nuhaan. Mites lentomatkan kanssa?? Luonnollisesti jännitti korvien poksuminen mutta kah, muksu ei ollut moksiskaan, imetin lähes koko huiman tunnin mittaisen lennon nukkuvaa miestä ja parin päivän päästä nuha oli muisto vain. 

Tukholma on lapsiystävällinen paikka. Miltei kaikkialla sai todella hyvää palvelua ja miksei saisi - tuntui, että joka toisella vastaantulijalla oli bebe tai pieniä lapsia mukana. Suomeen verrattuna lapsia pidetään paljon enemmän messissä mukana. Toki lomakausi vaikuttaa asiaan, mutta jopa klassikkoravintola Riche piti meitä kuin kukkaa kämmenellä. Iso suositus paikasta ja Forsselin pariskunnalle kiitos raflasuosituksesta! 

Mutta nyt pari sanaa toisesta matkakumppanista eli Kinspiring -palvelun kautta lainaan saaduista Babyzen Yoyo -rattaista. Moni tunteekin ne jo hyvin, trendikkäät ja kaikkea, mutta muille tiedoksi, että kyseessä on markkinoiden kevyimmät ja kätevimmät matkatoverit. Kuljetimme kiesit käsimatkatavaroina ja kieltämättä kentillä pörrätessä oli iloa omista vaunuista, joissa vauva mennessä ja tullessa vetäisi tirsatkin. Taittomekanismi oli kätevä, meno letkeää ja kevyttä ja kyllä me päästiin Södermalmin mukulakivinen kirkonmäkikin ylös asti! Ei siis huolta, etteikö minipyörillä pääsisi etenemään hiekkatieosuuksia tai muuta möhkyräisempää maastoa. Portaissa vaunuja oli tok tosi helppo kantaa keveytensä vuoksi. Vaikka vaunut ovat markkinoiden pienimpiä, sai tavaratilaan yllättävän paljon kamaa kulkemaan mukaan. Vesipulloja, kosteusliinoja, varavaatteita...Plussaa tulee myös kuomun kätevästä pikkutaskusta.

Jos asuisin lumettomassa maassa enkä juurikaan lenkkeilisi vaunujen kanssa maasto-olosuhteissa, olisi nämä olleet mun valintani heti vastasyntyneestä asti. Ihan loistavat kiesit kaiken kaikkiaan. 

Mikäli Kinspiring ei ole vielä tuttu, niin et ole selvästikään Instagramia käyttävä äityli :) sen verran paljon palvelua on somessa ja muussakin mediassa hehkutettu, eikä syyttä. Yrittäjämutsina nostan ison hatun Hetalle ja Kristalle näin upean palvelun kehittämisestä! Ideana on siis se, että kuka tahansa voi palvelun avulla vuokrata lastentarvikkeita. Itse tulen todennäköisesti testaamaan juoksurattaita tai ehkäpä jotain astetta kalliimpaa kantoreppua ennen omaa ostopäätöstä. Vähän niinkuin lastentarvikkeiden AirBnb meininki. Ekologista, taloudellista ja yhteisöllistä. Mikäs sen parempaa. Menestystä daameille ja iso suositus meidän jengiltä palvelun hyödyntämiseen <3 





20.11.2013

taistelukeinot kaamosta vastaan

Mieli on korkealla, olo onnellinen, kaikki vallan mainiosti ja paljon erilaista uutta ja jännittävää edessä - mutta energiatasot on fyysisesti ihan pohjamudissa. Kaikki valittaa samaa, ja kaikki kyselee kuorossa vinkkejä siihen, miten kehoa ja mieltä voisi piristää....mutta fakta on se, että aika vähän on tehtävissä mitään minkään energeettisen täyskäännöksen suhteen :/ keho ja mieli kulkee käsikädessä luonnon rytmin kanssa. Nyt vaan on tämä karhun talviuni -aika. 

Mä taistelen pimeyttä vastaan muutaman aseen avulla, mutta kaikkea yhdistää yksi ärsyttävä termi: lempeä pakottaminen! Kroppa ei TODELLAKAAN ole automaattisesti pomppaamassa ylös sieltä sohvan pohjalta, se on totaalisessa alivireystilassa. Mieli luulee tilaa väsymykseksi, joka pitäisi levätä pois. *summerin ääni*, TÖÖT, väärin. Se pitää ravistella pois. Jos lupaa liikuttaa itseänsä vaikka vaivaiset kymmenen minuuttia, käymällä pikku happihyppelyllä, katsomalla netistä jotain miljooooonista treeniohjelmista ja tekemällä vaikka lyhyen HIIT -treenin, imuroimalla etc etc etc, niin keho alkaa jo heräämään. Sitten voikin olla, että energiaa yhtäkkiä riittääkin puolen tunnin tai tunnin aktiivisuuteen. Tai ainakin olo on ihan eri!


Naku kaivaa itseänsä Kiinaan.
Ps. milloin tosta vavvasta tuli bodari?! Hirvee lihaskimppu nykyään!


jam.

Toki itselleen pitää olla armollinen <3 mua ketuttaa superpaljon se, että pikkuflunssan jälkitautina tullut paha yskä estää mua lähtemästä juoksemaan. Väsymyksestä huolimatta! Sen vaan tietää, että tuollainen repäisy olisi JUST se, mitä keho kaipaisi. Ehkä kyse on sitten siitä, että löytyy se sopiva lempeän pakottamisen ja armollisuuden balanssi. SAA olla sohvalla enemmän ilman huonoa omaatuntoa! Heh, mä löysin eilen onnekseni ihan törkeän kasan uusia naistenlehtiä, kun kävin pyörähtämässä lähikirpparilla. Mies The Elokuvafriikki katsoo helposti illan aikana vaikka parikin leffaa. Mä en jaksa tuijottaa ruutua kuin tietyn osan päivää, joten teen mieluummin jotain muuta. Telkka on mulle se viimeinen vaihtoehto, kun ei enää jaksa yhtään mitään muuta. Voin rehellisesti kertoa, että freelancerius ja yrittäjyys on aivan hanurista tällaisessa kaamosfiiliksessä. Mä olen kurinalainen tsubu, mutta nyt kaipaan yhtäkkiä ihan tosissani sitä, että mulla olis pomo ja työkaverit joille vois valittaa sitä, että ei jaksa tehdä mitään! Sosiaalista keppiä ja porkkanaa, pliis. 

Mun ei ollenkaan tee mieli mitään tuoretta, mutta koitan silti vetää puoliväkisin luonnon tarjoamia piristeitä. Mitä ankeampi olo ja keli, sitä enemmän pitäisi syödä väriä ja vitamiinia. Vaikka hiilari leipämuodossa on just se, mitä mun keho luulee tarvitsevansa ;) 50mg D-vitamiini uppoaa kiduksiin päivittäin, illalla olen ottanut magnesium + b-vitamiini valmistetta. 

Kivojen asioiden tekeminen pitäisi ottaa päivittäiseksi jutuksi. Aktivoida mieltä innostumaan ja sitä kautta taistelemaan alivireystilaa vastaan. Ihmisten näkeminen, kaupoilla pyöriminen, harrastukset....mä ehkä saan helpommin itseni aktivoitua treenaamaan kuin esimerkiksi näkemään ihmisiä. Toisaalta annan itselleni anteeksi ja hyväksyn sen, että talven muutama pahin kuukausi on mulle kotihiiri -aikaa :) Pian, pian, pian se taas kääntyy voittoa kohden, mussukat. Joulufiilistely katkaisee synkimmän pätkän talvea, ja sitten alkaakin jo kevään venaaminen ;)

Pps. kuustoista hymiötä ja sydäntä, sori.


4.9.2013

makeannälkä?

No siihenpä makoisa vinkki joka toimii allekirjoittaneelle aina

Pari taatelia ja teelusikallinen makeuttamatonta pähkinävoita (manteli-tai cashewvoit vielä parempia ravintoarvoiltaan kuin maapähkinävoi). Vie myös tehokkaasti akuutin näläntunteen pois!


Jos oikein haluaa viherhifistellä, niin korvaa taatelin sellerillä ;) yrh, mä en. Halajan makiaa. 





28.6.2013

pipi

...tai en tiedä mikä. Olen irstaillut tuossa oman rakennukseni kuntosalilla ehkä vähän turhan paljon, ja kroppa kertoo, et iisimminki voi ottaa. Miniflunssa ja ei-palautumisesta kertova särky about kaikkialla pysäytti :) tätä tää on, opettelemista elään tässä kropassa. 


No, saa hyvällä omallatunnolla lojua sängyssä katsoen Sons of anarchya (Jax <3), syödä suklaata, hillua netissä ja sallia lepo. Ei tee ees tiukkaa! Tai no vähän, koska kohta ajattelin mennä läppärin kanssa harjoittamaan yrittäjyyttä tuonne lähikahvilaan ;) Ois dedis, kipeä tai ei. Ja paaaaaljon tekemistä. 
Mutta koitan toteuttaa tätäkin uudella asenteella. Rauhassa ja rennosti. Nyt ei kiristellä. 


Makuvesi on kesän parhaita keksintöjä.
Helppoa ja hyvää!
Varsinkin helteillä menee ruokahalu ja kreivaa vaan raikasta ja nestepitoista.
Tässä olis klassinen yhdistelmä, kurkkua, sitruunamehua ja inkivääriä. 
Muita vaihtoehtoja olisi tuore minttu, vadelmat, mustikat, appelsiini, lime...


Koska en pysty syömään juuri mitään hellepäivinä ja iltaisin iskee kova nälkä (hence vähänsyöminen yhdistettynä treenaamiseen ja kipeytyminen, buu!), voisi protskukahvi olla loistovaihtoehto mulle. 

Onko täällä muita keille ei uppoa ruoka helteellä?

13.2.2013

Ei se matka, vaan se kotiinpaluu


kotiovelta 


riistohintainen turistikuljetusväline

Vihdoin takaisin Helsingissä, puuh! 48h matkustamista ja säätöä takana, tänä aamuna herätys klo 4.00 ja hirveällä höökillä lentokentälle. Niin joo mun toinen lentokin peruttiin. Onneks mä olen näin lunki luonne, lähinnä vaan huvitti se absurdi tilanne. "Cancellato!" lukee kaikkialla ja jengi huutaa mamma miaa. Mä myös. Paitsi suomeksi, ja öö, en mamma miaa, mutta muita henkiolentoja ja genitaalinimityksiä. Voisin kuvailla tänne ummet ja lammet kaikkea tätä säätöä, mutta ehkä teen sen myöhemmin. Aika koomista oli, ja tuli juostua KLM:n laskuun kahdessa eri hotellissa, miljoonilla eri kyydeillä, illastettua vanhempien kanssa vielä kertaalleen Venetsiassa... :D Oon niin ylpeä siitä, että selviän tollaisesta. Mun äitini, joka on työkseen matkustanut koko aikuisikänsä, sanoi, että ei ole itse koskaan ollut näin älyttömässä tilanteessa. Kertoo jotain. Nyt mä olen onnellisesti kotona, Paola Suhonen aamutakissa, jokirapuceasarsalaatti mahassa ja Tori Amos stereoissa. Kaveri pyysi katsomaan stand-up keikkaansa tänään, joten ehkä mä tästä raahaudun ihmisten ilmoille. Oon ollut nyt viikon 24/7 ihmisten kanssa, puhuen vuoronperään kolmea eri kieltä ja kuunnellen viittäätoista muuta, joten tämä yksinolokin tuntuu nyt ihan ookoolta ;) Tänä aamuna olin niin sekaisin ja poikki ja disorientoitunut siitä Babelin torni -tunnelmasta, että rupesin puhumaan suvereenisti Suomea kentällä tutuksi tulleelle hollantilaismiehelle. 

Noniin, megapostaus, mutta nyt varsinaiseen asiaan....

Oon jo aika lopen kyllästynyt mun hentoihin ja liuskottuviin kynnenriekaleisiin. Rupesin syömään kuurina sinkki+biotiini tabuja, jos tällä olisi vaikutusta...No, tuskin huonontaakaan tilannetta! (= not possible)



Sephoratuliaisia


Äiti antoi mulle ton rusehtavan huulikiillon, oli ostanut itsellensä, mutta sävy oli tummalle liian vaalea. Ihastuin Rimmelin huulilakkoihin niin paljon, että ostin samantien paloautonpunaisen version. Nää on superlaadukkaita kymmenen euron hintaansa nähden! Koska kyseessä on huulilakka, väriä tulee reippaasti. Tää kuitenkin pysyy erittäin hyvin. 

28.1.2013

Kenties timmimpi, hyvinvoiva kroppa (ja mieli) näiden kahdeksan vinkin avulla

Painonhallinta, nyt on sellainen termi tässä blogissa, että enpä olisi uskonut. Mun mielestä paino on niin vuotta 1997. Peili kertoo enemmän kuin vaaka. Mutta käytetään nyt tuota termiä kuitenkin. Tässä on myös se vaara, että sitten aletaan nillittämään, että pitääkö kaikkien olla laihoja tai edes hoikkia. No ei tietenkään, mutta mä soisin kaikille terveyttä, energistä oloa, iloista ruoansulatuselimistöä, kirkasta ihoa ja hyvää vastustuskykyä!! Mutta sekin tiedetään, että ylipaino on aikamoinen ongelma. 

En todellakaan ole kyseisen aihealueen asiantuntija ammatiltani. Olen kuitenkin ollut kiinnostunut ruokavalio- ja treenijutuista oikeastaan aina. Terveysmielessä. Toki se sixpackin metsästys oli mulla projektina joskus vuosia vuosia sitten, mutta sitten alkoi tuo hyvinvointipuoli kiinnostamaan enemmän...ja kappas, asian unohdettuani sain juuri sellaisen tanssijan vatsan, mistä muinoin haaveilin ;) ja muistakaa tämä kohdassa kaksi!!!!

Mulla on muutama ihan selkeä ohjenuora joita itse noudatan ja muutama mielipide, jos ihan laihduttamista mietitään ;) kaikki voivat laihduttaa ja elää terveellisemmin, mutta toisille se on psyykkisfyysisesti helpompaa, kuin toisille. 

1. Ravintorikkautta, ei vähäkalorisuutta!!!
Täysipainoinen ruokavalio on sellainen, joka ravitsee kropan ja yllättäen vie myös nälän parhaiten. Siinä on makroaineet (protsku, rasva, hiilari) kohdillaan ja siinä on luontaisesti paljon mikroaineita (vitamiinit, hivenaineet). Mitä vähemmän käsiteltyä ruokaa pystyy syömään, sen parempi. Monet ravintogurut väittävät, että meidän kroppa on erilaisten einesten ja niukkaravinteisten ruokien jälkeen täysin vieraantunut oikeasta ruoasta. Jos annan kropalle valmislihaperunasoselaatikon, kroppa saa toki kaloreita, poimii mössöstä hiilarin ja rasvan, mutta ei saa juuri muuta. Kuitenkin me ajatellaan, että lihaperunasoselaatikko on "oikea" ruoka ja hampurilainen ei. Kroppa on asiasta eri mieltä. Ja hei, mä en väitä, että lihissosis olisi huono juttu, silloin tällöin, ja värikkään salaatin rinnalla sehän on ihan mainio kaveri. Mä vaan haluan mustavalkoistaa tätä esimerkkiä ihan tahalleen. Mieti omaa kehoa ja sitä ruokaa, mitä se päivän aikana vastaanottaa. Vaikka söisit kalorimääriltä täydellisen aterian, voi se silti olla täysin ravintoköyhä. Keholle vieraassa, tunnistamattomassa ruoassa saattaa olla sekin ongelma, että koska keho ei oikein tiedä, että mitä helskattia tällä mössöllä pitäisi tehdä, niin seurauksena voi olla erinäisiä ruoansulatusongelmia. On siis edelleen ihan silkka fakta, että laihtuminen ja lihominen on puhdasta matematiikkaa. Jos haluat laihtua, vähennä kaloreita ja lisää kulutusta. Mutta älä unohda ravintorikkautta!! 

2. Älä pelkää rasvaa :)
Se on ysäriä, ja vaikka ysäri onkin muotia, niin silti - rasvaa naamaan. Mä käytän päivittäin kookosöljyä KAIKKIALLA, aitoa voita leivällä ja satunnaisessa paistamisessa ja oliiviöljyä, ööö, myös kaikessa, syön paljon pähkinöitä (tosin aina ruoansulatusentsyymitabujen kanssa) ja avokadoakin menee ihan kiitettävästi. Koskaan en oo ollut näin timmi ja virkeä. Silti, jos mätät näitä asioita yli äyräiden, niin kaloreita tulee runsaasti. Kuitenkin, moni on huomannut, että lisäämällä (hyvän)rasvansaantia, esim. makeanhimo helpottaa ja nälkä pysyy kauemmin loitolla. Syöt siis ehkä energiatiheämmin, mutta vähemmän ja harvemmin. Luolamiesmeininki!

3. 70/30 sääntö
Mikäli onnistut syömään suurimmaksi osaksi ravintorikasta ruokaa, voi surutta antaa kropalle myös niitä tyhjiä kaloreita silloin tällöin. Mä en juuri mieti syömisiäni muuten, kuin vahtimalla, että sisään menee päivittäin ravintorikasta kamaa. Jos haluan syödä pussin tortillasipsejä, syön. Kärsin seuraukset, mutta en kiellä mitään :D allergioiden rajoissa, siis. Väittäisin, että syön päivittäin monia epäterveelliseksi luokiteltuja juttuja, mutta suurimmaksi osaksi ravintorikasta ruokaa. Parempi laittaa suuret linjat kuntoon kuin miettiä yksittäisen purkkitonnikalahetken kohdalla, että tuleeko sitä elohopeaa nyt liikaa, jos syön tätä kerran kuussa. 

4. Opi lukemaan oman kehon signaaleja
Onko keholla oikeasti nälkä vai tekeekö vaan mieli puputtaa? 
Puputus = tee terveellinen snäki, esim. makeita kirsikkatomaatteja, maissinaksuja, kourallinen pähkinöitä...
Nälkä = syö kunnolla, älä napostele! Tää on mun akilleenkantapää. Varsinkin sinkkuna, mutta ei sekään ole mikään tekosyy. Oon liian tottunut nälkäisenä tekemään itselleni nopeasti jonkun kananmunaruoan, syömään leivän tai pähkinöitä ja illalla ollaankin sitten, että jahas, tuliko syötyä kunnon ateriaa...nyt oon petrannut tämän kanssa ihan ookoosti. Itse huomaan sen, että karkin tai suklaanhimo tarkoittaa mulla ravintovajetta. Lohtusyöminen on sellainen juttu mistä voisin lanttu-alueen-ihmisenä puhua tuntikaupalla. Osalle se on hyvin luontainen reaktio - surettaa tai ahdistaa, niin ollaan melkein ahmimiskohtauksen raja-alueilla. Tähän ei auta mikään muu, kuin uusien copingkeinojen opettelu. Syömishäiriöpuolella tunteensäätely kääntyy joko tyhjentämiseksi/kieltäytymiseksi tai täyttämiskäyttäytymiseksi. Joskus toki sekamuotoiseksi. Jos kärsit jommasta kummasta reaktiosta, niin se itsessään kertoo sinulle jo paljon "allaolevasta" tunteesta, joka ei ehkä muutu sanalliseksi vaan kehosi ja syöminen on sen tunteen näyttämö - onko ruoka jonkinlaisen tyhjyyden turruttaja (ahmiminen, liikasyöminen, tunnesyöminen) vai onko keho niin "täynnä" jotain tunnetta, että sinne ei mahdu ruokaa tai se ei ansaitse mielen mielestä hyvää oloa (ruokahaluttomuus, syömisestä kieltäytyminen)? 

5. Jos haluat päästä helpolla, syö kaikkea tummanvihreää. 
Pinaatti, tummanvihreät salaatit (ei jääsalaatti, siis, sori vaan...), pavut, viherjauheet, kale (mikälie kurttukaali suomeksi...) - ihan hulluna kaikkea hyvää, täyttäviä kuituja eikä juuri yhtään kaloreita. Älä kuitenkaan laihduta syömällä pelkkää vihreää. Aineenvaihdunta voi mennä liian vähällä energiamäärällä aikas pysähdyksiin, kuulemma. Kunnon aterian jälkeen ei saisi tulla muutamaan tuntiin nälkä. 

6. Mieti, minkälainen ruokafilosofiasi on, ja elä sen mukaisesti!
Onko ruoka harrastuksesi, rakastatko kokata ja testata erilaisia reseptejä, syödä ulkona? Hallitse painoa niissä raameissa! Jatka samaan malliin, mutta tiedosta oma energiankulutuksesi ja säästä vaikka kaikista tuhdeimmat jutut viikonloppuihin, ja testaile arkisin kevyitä, terveellisiä reseptejä ja opettele tekemään niistä yhtä herkullisia kuin niiden epäterveellisimmistä sisarista. Mieti muutenkin, että minkälainen on arkiaktiivisuutesi, ja syötkö siihen nähden sopivasti. Toimistotyöläinen ei välttämättä tarvi kahta tukevaa ateriaa päivässä kolmine välipaloineen, ellei satu harrastamaan kestävyysurheilua. 

7. Baby steps
Ei liian isoja muutoksia kerralla. Ikinä. Missään elämänalueella. Menee mönkään helpommin. Anna keholle aikaa totutella uuteen, ettei se polo säikähdä ja mene ihan sekaisin :) jos alat syömään enemmän kasviksia ja hedelmiä, käytä alkuun ruoansulatusentsyymejä. Maha ei ole välttis tottunut pilkkomaan oikeaa, käsittelemätöntä ruokaa, ja liian iso määrä rehua saattaa aiheuttaa inhoja vaivoja. Reippaasti siis apteekkiin entsyymiostoksille! Lusikallinen hunajaa ennen ruokailua auttaa myös ruoansulattamiseen. Samoin omenaviinietikka. Juo ruokailuiden välillä, älä ruoan kanssa yhtään enempää kuin ihan pakko. Näin et venyta mahaa turhaan. Ruoansulatuskin helpottuu. 

8. Sokeri on perkeleestä. 
Kyllä, mäkin syön karkkia, viikoittain, mutta siitä nyt ei päästä mihinkään, että se on ihan kamala aine. Hiilarit on ok. Puhdas sokeri, ei. Kokeilkaapa joskus syödä karkin sijaan muutama kuivattu taateli. Tai vaikka lusikallinen hunajaa. Tai vaikka lasi tuoremehua!!! 

ONKO TEILLÄ HYVÄKSIHAVAITTUJA VINKKEJÄ?

26.12.2012

nettisivuvinkki

Hauska sivusto meille kakskymppisille daameille

THE EVERYGIRL - käyppä tsekkaamassa



ps. klikkaappas samalla itsesi lukijaksi tänne tai Blogilistalle ja osallistu TÄÄLLÄ kommenttiboksissa Indiska-arvontaan!


12.12.2012

Spa-iltapäivä

Vietin aika, pelkästään positiivisella tavalla sellaista, erilaista työviikon aloitusta viime maanantaina. Sain mun  poikabestikseltä valmistujaislahjaksi tunnin rentoutuskellunnassa. Eli mitä? No sellaisessa avaruuskohdulta näyttävässä kannellisessa jättiammeessa, jossa kellutaan alasti suolavedessä, ärsykkeiltä turvassa, aivan kuin autuaina hetkinä ennen syntymää. Ihan mahtavaa ja onnenkyynel, ajatteli tämä ihmis-saukko. Ei voinut kirjoittaa yhteen tota sanaa. Minä kävin syömässä töiden jälkeen Hanko sushissa hemmottelulounaat ja painuin läpi tyrskyn Korsoon, jossa Katin Kauneuskulma sijaitsee. Ja sanottakoon tässä vaiheessa, että kyseinen paikka ei sponssaa tätä mainosta, vaan teen tämän silkasta rakkaudesta.

tofumakeja mmmmh

Ennen hoitoa suositeltiin himmailemaan hetken, joten istuskelin parikymmentä minuuttia respassa lueskelemassa Elleä ja nesteyttämässä kehoani ennen osmoosikoetusta.

Sitten pääsin suihkun kautta tonne mun spacebubbleen :) ihan hämmentävä kokemus ryömiä munasiltaan tollaseen....avaruusmunaan. Öh. 


"Rentoutuskellunta on oikotie syvään rentoutumiseen ja meditaatioon. Kelluminen painottomassa tilassa ja aivojen lepo eri vaikutteilta – kuten ääni, valo, paine ja jännitteet – vapauttaa kehossa aineita, jotka vähentävät stressiä ja kipua. Tässä rentoutuneessa tilassa aivoilla on mahdollisuus keskittyä helpottamaan ja nopeuttamaan kehon itsehoitoa."


Minkälainen tämä kokemus sitten oli? 
Rentouttava. 

Mä nukahdin todella syvään uneen heti sen jälkeen, kun lihasjännitykset alkoi antamaan periksi. Mun ei juurikaan tarvinnut totutella tuohon tilaan, koska olen aika hyvä saamaan itseni rentoutumaan tietoisesti (oon opiskellut ja harjoittanut erilaisia rentoutusmetodeja jo muutaman vuoden ajan), mutta meni ehkä kymmenisen minuuttia ennen kuin uskalsi antaa suolaveden kannatella kehoa ihan täysin. Vaikka vesi ei olisi sun elementti, ei hätää, kelluminen on todella helppoa ja vettä ei ole muutenkaan paljoa tankissa. Tankkiin voi saada halutessaan rentouttavaa musiikkia ja sinne voi jättää pienen valonkin päälle, jos ahtaanpaikankammo vaivaa.  Suosittelen kyllä lämpimästi. On aika veikeä kokemus, ja itse ainakin lähdin pois todella hyvillä ja eteerisillä fiiliksillä. Muista kuitenkin juoda riittävästi vettä ennen ja jälkeen, muuten on vaarana kuivua. 

Paikka oli hurjan viihtyisä ja siisti, isot, kauniisti sisustetut tilat ja kiva henkilökunta. Tuolla mestassa on siis VAIKKA mitä hoitoja, perinteisistä kauneushoidoista rentoutushoitoihin. Alla meitsi ottamassa hölmönnäköisenä kuvaa tosi ihanasta kylpyhuoneesta :)


Edelleen: suosittelen, koko paikkaa. Kellunnalle tulee hintaa n 60e.
Kiinnostaisiko kokeilla moista?

18.11.2012

rintaliivipaasaus

Varoitus: sisältää intiimejä paljastuksia.

Kävin eilen tekemässä sen, mitä olen pitkään harkinnut ja yhtä kauan pelännyt - oikean kuppikoon määrittäminen asiantuntevassa alusvaatemyymälässä. Oma rintsikkavarastoni alkoi hupenemaan ja ajattelin perus Hennesin sijasta käydä oikeassa myymälässä, jossa myyjillä roikkuisi kaulassa mittanauhat ja minä voisin harjoittaa malliajoilta tuttua seison-puolialasti-vieraan-ihmisen-mitattavana -leikkiä. 



Alusvaatefanina mä rakastan oleskella esimerkiksi Stockan alusvaateosastolla. Nehän on kuin karkkikauppoja! Tiedän jo tällä melko kattavalla parisuhdekokemuksella, että vaivaantuneisuuden huippu on mies, joka pyörii ahdistuneena pitsihyllyjen välissä ja häviää kuin pieru Saharaan heti kun saa luvan. Ihme defenssireaktio, luulisi niiden olevan positiivisella tavalla stimuloivia ympäristöjä? Eivät ole. Tälläkin kertaa jäin yksin Change liikkeeseen sovittelemaan ja hyvä että jäin - tähän saakka käyttämäni koot on olleet enemmän tai vähemmän vääriä. 

Moooonien muiden tapaan olen käyttänyt tähän saakka liian suurta ympärysmittaa, joka on varsinaista kuppikokoa tärkeämpi tekijä rintojen kannattelemisen näkökulmasta. Ihan loogista ja tämän olen tiennytkin, siksi olen useimmiten käyttänyt ympärysmittaa 70 ja asettanut hakaset uloimpaan mahdolliseen kohtaan. 

oumaigaaash

Myyjä vilkaisi minua kerran, ja ilmoitti ennen mittaamista kookseni 60-65. Mitä????!!!!!! Ja kuppikooksi arvioitiin sellaiset sfäärit, jotka nykyään todella pienirintaiseksi itseään kokevalle aiheuttivat hörähdysreaktion.  Kuulemma C tai D, mallista riippuen. 

Herranen aika. 

Ja sitten....hymy.  

En näköjään olekaan boobsiton, koska sovituskopissa jokainen päälle sujahtanut BH oli kuin unelma. 

Naiset, menkää PLIIS oikeaan alusvaateliikkeeseen ja määrittäkää oikea kokonne!!!!!!!! Ero on huima. 

kuvat: Pinterest




15.11.2012

Livbox!


Hauskin vitsi ikinä, että meikki/kosmetiikkafriikki voisi moista Suomi uutuutta vastustaa. 
Tilaa oma täältä

13.11.2012

Seuraa Pinterestissä!

Moikka.

Mikäli pinnailujen seuraaminen kiinnostaa, niin sivupalkista löytyy "Follow on Pinterest" -nabbula.



T: mukamasaikuinen työntekijä, joka säätää blogijuttuja tämän päiväisten yksilötapaamisten välillä. 

2.11.2012

Nespresso, o´hoy!


Minä pidän kahvista. 
Minä pidän erityisesti erikoiskahvista. 
Minä en erityisemmin pidä siitä, että hyvä espressokeitin maksaa 1000e. Siksi olen käyttänyt mutterikeitintä tähän asti. Kotona käydessä Saeco toki jauhaa börniksen partaalla laatuespressoa.
Ilo oli lähes täydellinen, kun totesin ruotsiystävän luona ennen niin perkeleelliseksi masiinaksi luulemani kapselikoneen tuottavan Kahvikissalle kelpaavaa Mustaa Kultaa. 
Mieskin tykkää. Saa tällä tehtyä lungoakin, taviskahvia. Ja kuumaa vettäkin siitä saa helposti.


Vettä saa säädettyä tarvittaessa. Kapseleita tilataan netistä tahi ostetaan bulkkina Verkkokaupasta viidensentin piraattikahvia. Jarrrrr! 

Laatuja on 16, aina vahvasta luksusespressosta decaflungoon ja kaikkea siltä väliltä. Ainoa miinus on se, että eri kahvilaadut menevät värikoodeittain. Aamuisin on vähän vaikea tottumattoman tihrustella, että onko tämä kapseli munakoison, violetinruskean vai tummanvioletin värinen. 
Muuten ei valitettavaa. Hipaisunäyttö toimii kuin unelma ja takuutakin on viisi vuotta. Menkää hyvät ihmiset ostamaan omanne Helsingin Stockmannilta ja kysykää avuksi Fredrikiä. En yleensä tykkää myyjistä, mutta tältä tyypiltä olisin ostanut mitä vaan. 



9.8.2012

Uudet kaverit



Hankin tänään kaksi arjenhelpottajaa.
Pieni panostus, iso ilo ja hyöty.

Olen pidempään yrittänyt bongata nk. laukunsisä...laukkua? Siis tarpeeksi isoa pussukkaa, johon voi änkeä kaikki elämän oleellisuudet ja jota sitten tarvitsee vain siirtää laukusta toiseen.
En ole viitsinyt maksaa viittäkymppiä moisesta, mutta tänään löysin Hennesistä seitsemällä eurolla meikkilaukun joka sopii täydellisesti tarkoitukseen. Nyt enää puuttuu se, että tätä alkaa oikeasti jopa käyttämään.

Pienempi laukku on Lindexistä, hinta taisi olla 9e, tähän mahtuu sopivasti rakas addiktio-objekti Lumia sekä takataskuun pari luottokorttia.

Mun rakas Longchampin avainpussi on ollut jo vuosia tärkein esineeni.