Noniin, tässä pitkään tekeilläollut paluutarina mun helmikuiselta Venetsiankiepiltä. Siitä voi lukea enemmän vaikka
TÄÄLTÄ ja
TÄÄLTÄ.
Olin todella hyvissä ajoin kentällä jonojen ja lumisade uhan vuoksi. Porukat tuli saattamaan mua, ja oltiin taktikoitu lounas kenttäravintolaan. Mä olin jotenkin hermostunut, enkä saanut kunnon ruokaa alas. Söin lounaaksi hedelmäsalaatin mikä sitten kivasti kostautui myöhemmin ;) no olin sentään ostanut paketin gluteenittomia keksejä lentoevääksi. Jee.
Join cafe americanoa ja kiertelin lentokenttäshopit. Lennon piti lähteä joskus neljän maissa Schipolia kohti. Sitten alkoi satamaan lunta...enemmän ja enemmän...itseasiassa kuulemma enemmän, kuin Venetsiassa on vuosiiiiiiiiiin nähty. Toinen toisen jälkeen monitoreissa alkoi näkymään "flight delayd" josta tuli mun traumatermi joksikin aikaa. Ranskalaiset ja italialaiset alkoi parin tunnin venailun jälkeen hermoilemaan aika kunnolla ja viimeistään siinä vaiheessa, kun "flight cancelled" merkki tuli näyttöihin. Meidän käskettiin odottaa lentokentällä lumisateen mahdollista loppumista eikä kukaan tietenkään tiennyt yhtään mitään mistään aikatauluista. Mä istuin matkalaukun päällä, torkuin, luin, join lisää kahvia, söin keksejä, kuuntelin musaa. Ja sitten, joskus useiden tuntien päästä, meidät käskettiin KLM:n pisteelle hakemaan lentolippuja seuraavan päivän samaiselle lennolle. Mä en jaksanut flipata tässä vaiheessa kauheasti, kun porukat oli kuitenkin kaupungissa jonne mä voisin tavalla tai toisella yöksi hankkiutua...tässä vaiheessa tiedettiin jo, että meidän ei tarvitse yöpyä kentällä.
Mä kiitin korkeita voimia Spotifysta viimeistään siinä vaiheessa, kun oltiin seisty KOLME TUNTIA KLM pisteen jonossa odottamassa niitä hiton lentolippuja. Ihmiset oli tosi söpöjä ja vahti toistensa laukkuja kun piti käydä vessassa, hakemassa välipalaa etc. Kiitos gluteenivamman, mun ruokavalioni perustui sen päivän aikana mehuun, veteen, suklaaseen ja niihin kekseihin. Nälkä alkoi olla todella kova, mutta se jonossaseisomisen ankeus ja se kaikki kaaos siinä ympärillä ylitti sen ravinnonpuuteahristuksen. Meille ilmoitettiin jossain vaiheessa yötä, että meidät majoitetaan Mestren kaupunkiin (Venetsian manteretta) yöksi johonkin hotelliin X. Bussi tulisi hakemaan jossain vaiheessa. Monen tunnin jonottamisen jälkeen me saatiin lentoliput, mä checkasin itseni lennolle jo siinä vaiheessa, ja sitten joskus yöllä myöhään bussi haki meidän lähinnä hollantilaisista ja japanilaisista koostuvan jengin kohti hotellia. Kello oli niin paljon, että mä olin päättänyt ottaa kaiken riemun irti mun seikkailureissusta ja majoittua KLMn laskuun. Ei mitään sukkulointia saarelle, koska se hankkituminen meidän kämpälle olisi kestänyt vähintään tunnin ja mä olin ihan kuolemanpoikki tässä vaiheessa.
Hotelli oli itseasiassa tosi söpö vaikka se nyt oli ihan toissijaista siihen nähden, että PÄÄSI NUKKUMAAN. Mulla oli kamala nälkä, mikään rafla ei tietenkään ollut enää siinä vaiheessa yötä auki, mutta saatiin hedelmiä ja vettä respasta. Mä huomasin sivusilmällä, että hotellin toisessa päädyssä oli Spa & Gym -merkit, eli toivoa olisi viihdyttää itseään seuraavana päivänä siihen saakka, kun lentokenttäbussi tulisi taas hakemaan. Mä nukahdn sekunnissa mun about ullakolla sijaitsevaan, ei-lämmitettyyn huoneeseeni.
Aamulla mä heräsin yhdeksän jälkeen ihan lohduttomaan nälkään. En ollut syönyt vuorokauteen mitään järkevää ja itku oli lähellä. Mä tiesin onnekseni, että voin poimia hotelliaamiaisesta ainakin juustoja, leikkeleitä ja hedelmiä kahvin seuraksi.
Voitte kuvitella sen autuuden ja kiitollisuuden ja PUHTAAN IHMETYKSEN, kun tulin brekkarille joka koostui toinen toistaan ihanemmista DIEETTIHERKUISTA!!!!!!!!!!!!!! Se oli joku hiton terveyshotelli johon meidät oli majoitettu, joten kaikki safkat oli about gluteenitonta ja vegaania!!!! Mä keräsin tippa linssissä kolme lautasellista safkaa mun soijamaitocappuccinon(!) kaveriksi ja vedin navan täyteen. Pöllin jopa jotain ruokia huoneeseen seuraavaa lentoa silmälläpitäen (osoittautui järkeväksi ratkaisuksi....huoh....)
Koska en pystynyt kuvittelemaankaan treenaamista gymillä eikä spa jostain syystä houkuttanut, niin lähdin tutustumaan Mestreen. Kävellen. Lunta oli monessa kohtaa nilkkoihin asti, ja moni ihminen kuopsutti pihaansa esiin sangen häkeltyneen näköisenä. Respan mukaan varsinaiseen keskustaan olis pitänyt ottaa taksi, joten käppäilin ihan lähimaastoissa ja löysin ilokseni hallinkokoisen terveysruokakaupan, ikään kuin paikallisen Ruohonjuuren :) Hyvä tuuri jatkui ruokapuolen suhteen.
Kun olin hengaillut ja torkkunut hotellissa aikani, tuli bussi hakemaan meidät takaisin kentälle. Jälleen kerran turvatarkastuksen läpi, vähän liiankin tuttuun odotusaulaan, kahvia naamaan ja laukun kanssa venaamaan parin tunnin päästä aukeavaa boardingia. Katselin vähän huolissani kenttää, josta raivattiin sellaisilla minikoneilla lunta. Että pääseekö sieltä muka mikään kone ilmaan...
Boardingajan saavuttua alkoi taas näkymään pahaenteisiä "flight delayed" merkkejä. Eisaakeli!!!!
Lisää kahvia naamaan. Siinä vaiheessa, kun kaikki lennot ilmoitettiin taas peruuntuneiksi...nojoo. Mitä siihen voi enää sanoa. Olin tehnyt siinä vaiheessa lähtöä jo sen verran pitkän ajan, että ajantaju oli ihan mennyt. Pistin tekstaria porukoille, että nähdään kaupungissa, mä en enää jaksa hengailla yksinäni kentällä. Meidät iskettiin taas KLM jonoon, ja parin tunnin päästä mulla oli uudet lentoliput seuraavan aamun ekalle lennolle ja uuden yöpymishotellin tiedot. Huohhh!!
Jos jotain hauskaa pääsi tilanteesta repimään, niin tämän edelläseisovan jonottajan. 2,5 m hollantilaisPimp :)
Sovittiin porukoiden kanssa, että mä otan lentokenttäbussin saarelle ja mennään dinnerille johonkin. Oli ihana nähdä niitä, päästä halaamaan ja lohdutettavaksi, nyyyyh, ja kaiken lisäksi saatiin helskatin hyvää safkaa <3 vasikkaa, mereneläviä, kalaa, polentaa....
Ruon jälkeen mä hyppäsin jälleen bussiin, ja löysin kimpsuinenikampsuineni jopa oikean pysäkin ja hotellin pienen etsinnän jälkeen. Tässä vaiheessa mua oikeastaan vaan ilahdutti se tosiasia, että oma meininki on näköjään aika joustava ja jopa ihan rohkea. Okei, mulla oli porukat sangen lähellä, mutta olin kuitenkin hoitanut koko sen ruljanssin ihan itsekseni kun oikeastaan kaikilla muilla oli jotain matkaseuraa. Kyllä mua vähän kirpaisi useampaankin otteeseen, kun katselin perheitä ja pariskuntia joilla oli seuraa ja tukea toisistaan. Mutta ainakin mä sain sellaisen rohkaisevan itsenäisyysboostin ;) Vaikka mua matkallelähtiessä snadisti harmitti, että mun ystävä ei päässytkään töidensä vuoksi matkaseuraksi, niin viimeistään tässä vaiheessa siitäkin muodostui ihan positiivinen juttu. Siinä olis mennyt raukalla viikko ihan sekaisin. Mulla oli onneksi joustavampi aikataulu.
Tämä hotelli nro 2 oli joku Marriot tai vastaava ketju, ja koska kello oli jo aika paljon ja herätys jo joskus neljän maissa, iiks, ajattelin mennä ajoissa nukkumaan. Kumpaankohan noista parisängyistä?! Oli vähän ihmeellisesti mitoitettu näin pienelle naiselle, mutta ei se mitään :) harmi kun noita ei saanut työnnettyä yhteen, siinä olis ollut melkein neljä metriä patjaa mulle.
Ennen nukkumaanmenoa menin datailemaan kännykällä ja juomaan Belliniä aulaan.
...kävin kylvyssä ja kuvailin itseäni, tietenkin.
Kello soi aamuyöstä joskus neljän jälkeen, ja minibussi vei meidät kentälle. Siinä vaiheessa, kun koneen pyörät irtosi maasta ja pääsin seuraamaan Alppien upeutta hyyyyyvin läheltä (liiankin läheltä, oli turbulenssia ja mua pelotti oikeesti aika paljon, iiks, kun mietin, että tonne terävien vuortenhuippujen sekaan tippuminen ei välttis ois kiva...) oli pakko tirauttaa pienet onnenitkut.
Me päästiin laskeutumaan Schipolille melkein ajassa, mutta en ehtinyt shoppailemaan Victorias Secretille, kun Finski jo odotti mua Helsingin lennolle. Oli kyllä mahtava laskeutua Suomen kamaralle parin vuorokauden sekoilun jälkeen, hypätä lentokenttäbussiin ja päätyä onnellisesti kotiin.
Sanotaanko näin, että matkustuskuume laantui pariksi kuukaudeksi aika tehokkaasti :D
