Psykoterapiaopinnoista, työstä, äitiyslomasta ja hamasta tulevaisuudesta

Eilen oli tentti ja tokavika koulutuspäivä, sertifikaattivaiheen opinnot ovat lähestulkoon pulkassa. Vielä odotellaan tuloksia esseistä ja muista pakollisista tehtävistä tältä erää opintoja, mutta jos kaikki menee läpi, niin helpotus on suuri ja pääsen siirtymään alkuvuodesta viimeiselle opintojaksolle eli diplomavaiheeseen. Opinnot siis noudattavat englannin post grad -järjestelmää ja pakko myöntää, että olen edelleen hieman pihalla tästä järjestelmästä! Kolmivuotiset opinnot jakautuvat kahteen jaksoon, certificate ja diploma osioihin. Kummankin päätteeksi on esseiden ja harjoitustöiden palauttamisia sekä tentti. Diploma-vaiheen jälkeen voin hakea psykoterapeutin nimikettä Suomessa, mutta eilen itseasiassa kuultiin, että parhaassa tapauksessa voidaan tituleerata jo jouluna itseämme licensed solution focused therapist (practitioner?) nimikkeellä. No näyttäähän se hyvältä käyntikortissa. Teemme "oikeaa" terapiatyötä jo nyt, mutta psykoterapeuttiharjoittelija nimikkeellä. Tämä siis siksi, että nimike on suojattu (onneksi), ja näin ollen myös asiakkaat tietävät, että meillä ei ole vielä KELAn leimaa otsassa. Samalla vakavuudella, sisällöllä ja metodeilla kuitenkin työskennellään. 

Kiinnostaako muuten kuulla opinnoista vähän tarkemminkin, nimenomaan mun näkökulmasta? Taitaa olla sellainen ala kyseessä, että ihmisillä ei ole hirveästi hajua, että miten psykoterapeutiksi opiskellaan - kirjoja lukemalla vai tekemällä - ja miltä tuntuu astua tällaisiin saappaisiin jo tosi nuorena. Kerron mielelläni omia kokemuksia ja vähän sitä faktapuoltakin aiheesta!

Jos olisin Valviran rekisterissä virallisen terveydenhuollon nimikkeen alla, esim. sairaanhoitaja tai psykologi, voisin työskennellä vaikka jo jollain lääkäriasemalla. Tämä on vähän harmillista, sillä koen itsellä olevan oman koulutuksen kautta paaaaaljon paremmat valmiudet toimia terapeuttina vs. esimerkiksi sairaanhoitajat. En siis halua dissata heidän koulutustaan, päinvastoin, mutta se edustaa kuitenkin hoitoalan konkretiaa fyysisestä näkökulmasta, ei psyyken alueen tai terapeuttisen vuorovaikutuksen osaamista. On kuitenkin hyvä, että on säädöksiä ja nimikesuojauksia! Mä ehdin työskennellä "virallisena" Valviralaisena lopun elämää, hommat hoituu siihen asti oikein hyvin oman vastaanoton kautta.  

Tai siis...nythän mä olen jo pitkälti äitiyslomalainen, vaikka virallinen loma alkaa vasta jouluviikolla. Näen viikossa tällä hetkellä vain muutamaa asiakasta. Pari koulutustakin on vielä jäljellä. Sain kuitenkin suureksi onnekseni todella hyvän määrän asiakastyötunteja plakkariin tänä syksynä, itseasiassa muutama kymmenen enemmän kuin olisi edes tarvinnut, joten voin jäädä lyhyelle äitiyslomalleni stressittömin mielin. 

Mitäs sitten valmistumisen jälkeen? Mulla olisi mahdollisuus jatkaa vaikka välittömästi vuoden kestäviin maisteriopintoihin. En vaan ole ihan varma, että resonoiko se, onko toinen maisterinlakki tarpeen kenenkään näkökulmasta, ehdinkö, onko varaa tutkintoon etc etc. Tämän voi onneksi tehdä myöhemminkin, ei tartte kiirehtiä. Suoraan sanoen tällä hetkellä näkisin ajallisesti ja rahallisesti järkevämmäksi panostaa  työnohjaajakoulutukseen. Se on kiehtonut jo vuosia ja mahdollistaisi taas laajempaa (mutta kuitenkin samanhenkistä) työskentelyä ihmisten kanssa. Terapian tekeminen on ihanaa ja tärkeää työtä, mutta en usko koskaan olevani se tyyppi, joka tekee ainoastaan terapiaa, toisin sanoen työskentelisi enemmän tai vähemmän suurten kriisien, mielenterveyshaasteiden ja muiden elämän karikoiden parissa. Saattaisi käydä rankaksi. Teenkö terapiaa omalla vastaanotolla vai esimerkiksi jossain lääkäriasemalla, sekin jää kyysymysmerkiksi. Jälkimmäinen kiehtoisi jossain vaiheessa elämää, myönnän.   

Niin, siitä äitiyslomasta. Jää täysin nähtäväksi, että missä määrin ja missä vaiheessa palaan duunihommiin ja mitä tulen painottamaan (terapiapuolta, koulutuksia, valmennuspuolta, kehittämishommia...). Riippuu hirveän paljon tulevan perheenjäsenen temperamentista ja vaatimuksista mun suhteen. Mikäli tuttipullo ja pumpattu maito alkaa jossain vaiheessa kelpaamaan (1-2 kk haluaisin täysimettää joka tapauksessa), niin pystyn palaamaan nopeammin töihin, alkuun toki ihan parin tunnin setteihin, mutta kuitenkin. Onneksi yksi työhuone yhteistyökumppaneineen sijaitsee samassa talossa, jossa me asutaan! Haaveilen kuitenkin siitä, että voitaisiin miehen kanssa olla primäärisiä hoitajia skidille sinne parivuotiaaksi asti, miksei pidempäänkin. Kummankin yrittäjyys voisi sen teknisesti mahdollistaa. Paljon riippuu sekä niistä tyypin luontaisista taipumuksista että elämän realiteeteista eli mm. rahatilanteesta. Mä olen kuitenkin sitä mieltä, että karsitaan mieluummin kaikenlaisesta luksuksesta jos tarvii vs. pienen lapsen hoitoonlaittaminen. En kuitenkaan halua suunnitella liikaa, vaan katsoa viikko ja kuukausi kerrallaan miten homma etenee ja minkälaisia tarpeita ja toiveita meillä kaikilla on. Ja luottamus - se on aika iso juttu. Kaikki menee hyvin ja oikein joka tapauksessa, sen haluan pitää mielessä. 

Salakavalan työnarkomaanin tarina

"En muista koska viimeksi olisi ollut NÄIN stressitön ja kiireetön päivä. Tai siis stressitön nimenomaan siksi, että ei ollut mitään aikatauluja. Pitäisi varmaan harrastaa moista useamminkin? Kesä on jo ihmeen kalenteroitu vaikkakin kaikki aikataulutus liittyy tosi kivoihin juttuihin. Huomaan vaan, että kaipaan näköjään tällaisia päiviä, jolloin ei tarvitse tehdä mitään." 

7.6.2015 ja tällainen kirjoitus multa. Kuulostaa aika tyypilliseltä. Häkeltyminen sen edessä, että välillä on ihan nastaa olla tekemättä mitään, vaikka voi voi onhan tässä näitä aikatauluja kuitenkin (salainen jeejee, koska kiire tarkoittaa, että tekee ehkä jotain tärkeää). Tein tosi ison oman elämän havainnon ihan muutama päivä sitten. Tiedättekö sen tunteen, kun toistaa itselleen "haukionkalahaukionkala" vuosikausia kunnes joku päivä tajuaa, että perhana, hauki tosiaan on kala. Olen toistellut läsnäolon, luottamuksen ja suorittamattomuuden mantraa omassa päässä, no, vuosia. Olen päässyt hetkittäin tilaan, jossa hauki on ollut kala. Ja nainen zen. Jonka jälkeen *pffft* ja saman tien takaisin jonkinasteiseen suoritusmoodiin. Onnellinen, mutta jokseensakin sisäisesti hätäinen tapaus. Näin kuvaisin itseäni. Sitä, kelle pysähtyminen on snadisti pelottavaa, vaikka tietää vallan hyvin sen tärkeyden. Sitä, kelle tekeminen usein todella onkin ihanaa, nautinnollista, inspiroivaa, energiaa tuovaa. Sitä, kelle pelkkä olemiselle antautuminen ei riitä, koska "eihän elämä niin toimi". Sitä, joka kyllä osaa puhua läsnäolosta, jopa hidastamisesta, sallien kaikille muille paitsi itselleen tuon taidon opettelun.

Kaiken pelon (mä olen alitajuisesti pelännyt pysähtymistä) takaa löytyy uskomus. Mun pelkoni on ollut se, että mitäs jos olenkin huono jonkun silmissä. Se on luonut tiukkaa uskomusta, että oma arvo löytyy tekojen kautta, ei vain siitä, että on olemassa, hengittää, on rakastettu sellaisenaan, on riittävä, on ihan sopivan hyvä. Uskomus on maannut mukavasti sillä alustalla, jossa lukee, että ellen tee, ellen ole, ellen suorita, olen huono. Huonompi kuin ne muut, jotka tekevät. Laiska? Saamaton? Mitä oikeastaan? 

Uskomukset on salakavalia, niillä ei välttämättä ole selkeitä nimiä ja sanoja. Ne ovat pitkälti kokemuksia. Ne asuvat syvällä solumuistissa ja ne ovat muokkautuneet osaksi identiteettiä. Onni on kuitenkin se, että uskomusten ei tarvitse eikä monesti kannatakaan olla pysyviä rakenteita meissä itsessämme. Kaikki, siis ihan kaikki, tulee välillä olla lempeästi kriittisen tarkastelun alaisena. Mikä asia vie eteenpäin, nostaa ylös, elävöittää, tuo vapautta ja lisää rakkautta? Mikä painaa alas, lannistaa, vie energiaa, sitoo? 

Oma uskomusmaailmani pääsi uuteen valoon, kun tajusin, että olen työnarkkari. En sellainen, kenen tarvitsisi painaa 15 h päivää. En se, kuka sairastuttaisi sydämensä liialla työnteolla. Ollen kuitenkin se, kenen identiteettiin on kuulunut liian vahvasti se, mitä omaan työelämään ja työminään kuuluu. Kaikki on hyvin siihen asti, kun homma on kontrollissa. Pätee muuten moneen asiaan. Kun asiat skulaavat, tulee mielelle sellainen olo, että jes, mä hallitsen tilanteen eli asioiden täytyy olla hyvin. Muutostilanteet näyttävät kuitenkin asioiden todellisen laidan. Kun kaikki langat eivät yhtäkkiä olekaan kädessä, on olo ahdistunut. Tulee kokemus siitä, että asiat ovat huonosti...vaikka se on pelkkä tulkinta. Mulla tuli kokemus siitä, että en ole työelämässä sellaisessa hallinnassa kuin haluaisin olla. En pääse toteuttamaan sellaista tapaa tehdä, joka olisi ideaali. Mahassa kasvaa kaiken lisäksi joku tyyppi, joka tulee muuntamaan sitä Työminää huikealla tavalla. Mahatyyppi sanoo, että on aika maata sohvalla, eikä suorittaa. Ahdistun. Mitä olen, jos en tee? Olen se sohvalla makaava tyyppi. Löydän siis itseni tuomitsemasta ja halveksimasta tällaista hahmoa. Järkeni sanoo, että tämä on ok, näin pitääkin olla. Paine hartioissani sanoo, että se suorittamisen ja touhuamisen maailma on turvallisempi.

Huomaan, että voisi olla aika päästää irti työnarkomaanin roolista. Löytää se Työminä, joka tekee asioita yhä enemmän ilon ja luottamuksen kautta, ei kelvatakseen. Löydän sisältä sen 15-vuotiaan, joka ei ollut oikein mitään ja tätä hahmoa olen halunnut juosta karkuun näyttämällä kaikille ja erityisesti itselleni, että nyt pärjätään ja menestytään vaikka läpi harmaan kiven. Menestymisessä ei ole mitään väärää ellei se tapahdu siinä energiassa, että sen alle pyritään hautaamaan se hauraampi osa itseä. Se, jonka ääni ärsyttää. Se ääni ei tule koskaan tukahtumaan, sillä sitä ei tarvitse tukahduttaa. Tein tietoisen päätöksen ottaa tuo 15-vuotias Minä mukaan tähän hommaan. Aloittaa oman Työminän rakentaminen vähän niinkuin uudelleen. Auttaa itseä niin, että kaiken innovatiivisuuden, tulevaisuuden visioiden ja luovan energian äärellä saa elää myös se osa minua, joka on hauras, epävarma ja vähän nolo välillä. Se osa, jota en millään ehkä haluaisi ottaa kanssani kouluttamaan. No mitä käy, jos se saa seisoa rinnallani monensadan ihmisen edessä (tai vaikka vaan yhden ihmisen)? Transformaatio. Ihan kaikissa. Armo ja hyväksyntä. Ellei se kehity ensiksi itsessä, se ei tule aidolla tavalla näkyviksi missään. Terapeuttina mun tehtäväni on hyväksyä itsestäni kaikki puolet ja tuulettaa ne päivänvalossa ja vasta silloin asiakkaassa voi tapahtua aito muutos. Se on alkemiaa, joka tapahtuu missä tahansa ihmissuhteessa silloin, kun minkään itsen puolen ei tarvitse olla piilotettuna tai häpeään kahlittuna.

Kaiken tämän pohdinnan ja näin isojen havaintojen jälkeen tulin hyvällä tavalla uteliaaksi, että minkälainen Työminä voi olla, jos mitään osaa itsestä ei tarvitsisi pitää piilossa. Minkälainen puoliso minusta tulee. Kuinka paljon enemmän voin olla ihan jokaisessa roolissani. Kuinka paljon kokonaisempana voin mennä mihin tahansa uuteen tai tuttuun tilanteeseen, vailla minkäänlaista naamiota. Ellei vatsassa kasvaisi tyyppi, jonka yksi tehtävä on laittaa asioita oikeisiin mittasuhteisiin, ei tällaista havaintoa olisi vielä tullut. Kiitos vauva siis siitä. Vanhemman tärkein tehtävä on tulla tietoiseksi omista varjoistaan jolloin niiden ei enää tarvitse valua painoksi seuraavan sukupolven harteille. Joten nyt me aletaan opettelemaan, minä ja se 15-vuotias Konkistadori, että miten tämä kaikki voisi olla taas vähän enemmän kuin leikkiä, turhan kireyden ja vakavuuden sijaan.

Kuvituksena mökkikesää vuodelta 2015.  Tuonne saa aina mennä harjoittelemaan olemista jos siltä tuntuu. Lopunkaiken loma ja vapaudentunne on jotain, minkä parhaimmillaan saa luoda sisimpään, ei jokin aika kalenterissa tai pläntti kartalla. 

Vierailijana muiden blogeissa

Tänä syksynä sain kunnian vierailla kahdessa upeassa blogissa. Ensimmäinen on Emmi Lainan, hänen kanssaan kokeiltiin hypnoosia ja voi että, miten kiva oli lukea jälkikäteen tämä haastis! Lue koko juttu täältä, KLIK!

Toinen blogihaastis oli Peace & Style -blogin Anskun 12 hyvinvointikysymystä. Muistan sen hyvän fiiliksen näitä miettiessä ja kyllä se taitaa paistaa tekstistä läpi. Oli aidosti tosi mageeta päästä pohtimaan oman hyvinvoinnin pilareita. Allekirjoitan edelleen kaikki, vaikka ashwagandha ei enää kuulu ruokavalioon (miksei?!) eikä viini virtaa vauvan vuoksi. Kuulun kyllä niihin naisiin, jotka raskaana ollessaan maistavat viiniä ruoan kanssa. Ja hitsi miten odotan sitä hetkeä, kun saan tyhjentää lemppariolueni...Mutta nyt ei pitänyt itkeä nautintoaineiden perään. Hyvinvointihaastiksen voi lukea täältä, KLIK!

Mä haluan aidosti auttaa ihmisiä voimaan paremmin. Siksi teen, mitä teen. Siksi puhun hyvinvointiasioista. Nykyään teen sitä enemmän ja enemmän oman persoonan kautta. En pyri olemaan Maaret Kallio, sillä hänellä on jo paikkansa. En raakaruokaekspertti, sillä se ei ole oma hyvinvointimissioni. Mun missio on olla aito minä ja jos se resonoi, niin huippua. Mulla on ajatuksia, periaatteita ja vinkkejä, joita tosi mielelläni kerron eteenpäin. En kuitenkaan kuvittele, että mun tapani sopii kaikille tai mun elämänarvoni olisivat ne oikeat jollekin toiselle. Silti on ihan superhienoa, että elämä tarjoaa mahdollisuuksia päästä puhumaan näistä omista työteemoista ja elämänarvoista. Toivottavasti tykkäsitte jutuista, kommentoida saa, kuten aina! :)

Midsummer 2015

Noniin ovatko ihmiset toipuneet juhannusriennoista? Itse en ole. Tänäänkin väsytti vielä. Juhannus meni perheiden kanssa ,mikä ei kuitenkaan tarkoittanut tylsää menoa. Ahemmm, päinvastoin. Ruoka, juoma ja seura oli mainiota. Sauna lämpimänä 24/7. Klassista, mutta hyväksi todettua. 

// We really took our Midsummer seriously and partied / chillaxed at his family´s summer cottage for several days...and guess what, the same thing continues tomorrow. We had to come to the city for work and, yeah, a couple of good night sleeps until we´ll start all over again. Being entrepreneurs, we don´t get to enjoy the same kind of summer vacation Finns usually have (like several weeks long and paid one...) but who cares when you can enjoy shorter ones more often! Work hard, play hard. Family motto. I myself haven´t worked THAT hard lately, my brain is already on a vacation mode. Might be a hard job to keep July totally work free ´cause there´s many cool things to come and fun planning ahead. Also one has to make a living. Yet I try to chill out and enjoy this season as much as I can because next Fall will bring new and exciting things in my life. But let´s not get ahead. It´s only June and there´s plenty of summery fun ahead. With my tiny but gorgeous fam <3  //

Mistä kivoja työvaatteita?

No mutta siinäpä vallan yleinen kysymys täällä blogistanian puolellakin. Mulla on helppo tilanne: saan omassa luovan alan leipätyössäni näyttää juuri siltä kuin haluan: toisena päivänä voin olla supertrendikäs, sipsuttaa koroissa ja punaisessa huulipunassa iPhone kädessä, kun taas toisena voin hiihdellä villasukissa tukka tötteröllä. Koulutushommissa haluan näyttää "aikuiselta" ja mahdollisimman neutraalilta. Samoin, kun omien valmennusasiakkaiden kanssa. Huomion tulee kiinnittyä mieluummin asiasisältöön kuin vaatteisiin. Omannäköisyydestä ei onneksi silti tarvitse tinkiä! Mä, kuten moni muukin, säväytän mieluummin suht klassisia perusasuja trendikkäillä kengillä, koruilla ja vaikka niillä räväköillä huulipunillani. 

Jotkut alat on tiukempia pukukoodinsa kanssa kuin toiset, ja silloin onkin vähän haastavampi soveltaa. Oma helppoutensa siinä tietty on, ei paljoa tarvitse funtsia, että mitä päällensä aamuisin laittaa. 

En tiedä muista, mutta mä tykkään omistaa erikseen työvaatteita. Vapaa-ajan ja työn raja on silloin jotenkin helpompi. Kotiin tullessa, työvaatteet pois vaihtaessa, sitä ikään kuin maadottaa itsensä himaan. Ja siis tässä eläintaloudessa ei paljoa puvunhousuja kotona käytetä ;) verkkarit ja huppari it is. Periaatteessa mä kuitenkin haluan, että mun työvaatteita voi käyttää rennosti myös vapaa-ajalla. Joskus on ihan kiva yhdistää rennompaan asuun vaikka boyfriend -bleiseri. 

Eräs vaatemerkki on keksinyt mun mielestä todella kivan keinon työvaatteiden hankkimiseen! Sain tehdä Esprit -merkin kanssa haluamaani yhteistyötä, ja tämä työvaateteema oli sivuston tsekkaamisen jälkeen ihan ehdoton valinta! Olen ennenkin pyörinyt heidän nettisivuillaa, siellä on ihan loistavia alennuksia melkein aina ja sekä postitus että palautus on ilmaisia. Not bad :) Espritin nettikaupassa on erikseen Business Lounge osio, jonne on kerätty töihin sopivia vaatteita kolmen eri teeman mukaisesti: Klassinen, Moderni ja Rento. Nyt kuka tahansa voi alasta riippumatta valkata mieluisiansa ja silti pukeutumiskoodiin sopivia vaatteita. Valkkasin joka kategoriasta omat suosikit. Tossa olis muuten aika passeli "vaatekaapin kulmakivet" samalla, eli mix-match -tyylisesti kyseisistä vaatteista saa tosi kivoja yhdistelmiä! Sekin tekijä helpottaa vaatteiden valintaa aamuisin suuresti. 

KLASSINEN

Valkoinen paita ja musta boyfriend -jakku on ihan älyttömän monikäyttöiset vaatteet, ja toisiinsa yhdistettynä todella klassinen ja asiallinen yläosacombo. En tiiä, tää ei vaan kyllästytä ikinä? Tiukemman pukukoodin paikoissa voi alaosaksi laittaa slimfit puvunhousut, rennommissa vaikka kulutetut, vaaleat farkut käärityillä lahkeilla ja jotkut värikkäät kengät. 

MODERNI

Ahh, jokainen mun tyylin tunteva tietää, että tää on NIIN mua! Rakastuin päätä pahkaa tohon mekkoon ja noihin kanarialintuhousuihin, niin raikkaat ja modernit! Saanko molemmat, saanhan?! Sammaleenvihreä mekko on toisaalta klassinen malli ja väri, johon yhdistelee helposti muita juttuja, mutta silti jotain muuta kuin ne ainaiset mustat vaatteet ;) Ps. mekosta oli samanlaisella kuosilla myös hame!

RENTO

Röpyliäinen harmaa neulejakku ja kivalla tekonahkayksityiskohdalla varustetut pillfarkut on yhtälailla sellaisia vaatteita, joita nyt yhdistelee ihan mihin tahansa muuhun vaatteeseen. Neulejakun voi vaikka heittää kauluspaidan päälle koneella istuessa tai myöhemmin keväällä viereisestä kahvilasta herkkuja hakiessa...kröhöm, tämä esimerkki aidosta elämästä (hain Kauppahallista macarooneja perjantain kunniaksi eilen, uih <3). 

Mikäs iski vai iskikö mitään? Mitkä on teidän omia lemppari työvaatteita? :)

Viikonlopun jatkot :)

* postaus toteutettu yhteistyössä Espritin kanssa

töitä, töitä - mutta kivoja töitä

Terkkui työnarkomanialandiasta. On se kiva, kun voi tehdä kivoja töitä, mutta heräsin työkalenteria täytellessäni siihen, että yhdeksän-päivää-putkeen-ja-loppua-ei-näy -tyyppinen työtahti pitää katkaista. Toissapäivänä löysin itseni lukemasta työsähköposteja klo 23.15. Nukkumaanmennessä, yhden kieppeillä, jahka olin valmis keittiönsiivoamisen kanssa whoooops, aloin murehtimaan yritysverojuttuja (kunnes mies, tuo mielenhallintamaagi, teki 20 sekunnin pikamentaalivalmennuksen nuorikolleen. Bless him.)

Ei liene vaikea päätellä, mikä täällä päädyssä pitää kiireisenä. En olisi ennen uskonut, että vaapapäivän merkitseminen kalenteriin voisi olla mun kohdalla pakollinen suojelutoimenpide. Siltä alkaa näyttämään! Onneks on elukat ja mies jotka pitää jalat edes jonkin verran maassa. Muuten en varmaan tekisi mitään muuta kuin töitä tai töihin liittyviä juttuja. 

Löysin loistavan applikaation henkilölle, joka haluaa pysyä perillä tekemisistään. iDoneThis. Sopii vaikka opiskelijallekin! Perusidea on se, että järjestelmä lähettää sulle sähköpostin joka päivä. Kysyen, että mitä olet tehnyt tänään/eilen. Näin esimerkiksi tiimi tai yksittäinen ihminen pysyy kärryillä omista ja muiden tekemisistä. 

Kahdeksantuntisten toimistopäivien aika alkaa olla vähän ohi, ihmiset alkavat vihdoin tajuamaan, että ei se konttorissa nököttäminen ole suoraan sama kuin tuottelias työpäivä. Moni tekee enemmän kolmssa tunnissa kotoota käsin kuin kellokortti otsassa hälyisellä toimistolla. Työelämä käy läpi aikamoista murrosta. Tuloksen pitäisi olla kuitenkin se oleellisin juttu. Toki moni ammatti vaatii sen face-to-face asiakaspalvelun, mutta enenevissä määrin työ siirtyy sähköiseksi....harmi kyllä!! Okei, mä en esimerkiksi itse voisi tehdä töitä pelkästään läppärin kanssa. On kuitenkin päiviä, tai ainakin aamupäiviä (niinkuin nyt!), että aamutakki, pörrötukka ja jättimäinen kahvimuki voittaa mennen tullen tuon pakkaseen lähtemisen. Ja silti saan ihan tärkeitä juttuja aikaan! 

Mitäs siellä, tuntuuko office ykkösvaihtoehdolta ahkeruuden ja tuotteliaisuuden näkökulmasta vai saatko kotisohvalla parhaan moodin?

ja sitten pari rakeista ulkoräpsäsyä Espoon winter wonderlandista

Koti-orava ihmettelee, että voiko tuonne hankeen ilman pilkkihaalaria lainkaan mennä.

Mä jatkan päivää kahvikupin ja Skype-palaverin merkeissä. Oli niin tehokas aamupäivä, etten muistanut vaihtaa oloasua pois tahi pestä hampaita/harjata hiuksia etc etc. Tukka ponnarille ja play!

Terkkui työpöydältä!

Sain eilen officen avaimet, mutta nämä joulunaluspäivät menee vielä kotitoimistolla ts. keittiönsaarekkeella.

Aika hektistä menoa. mutta aikas ihanaa. Jos unohtaa antibioottikuurin, väsymyksen ja sen superflunssan, joka ei vaan jätä rauhaan :( Roudasin eilen töistä kotiin sellaisen määrän droppeja, että luulis kehon palauttavan varantojaan kuntoon pikkuhiljaa. Lepo ja kiire on vaikea yhdistää, mutta ainakin pystyn pikkuisen vaikuttamaan hyvään ravintoon...siis niissä määrin, kun mitään terveellistä saan alas ;) kaikki tuore ja terveellinen ällöttää, ja TIETENKIN just silloin, kun sitä kipeiten kaipaisi! Edelleen paahtoleipä, kahvi, suklaa ja pähkinät ovat ainoat ruoka-aineet, mitkä masua inspiroi. Karmaisevan värinen tehosmoothie ja pilleriarsenaali pelastanee sen, mikä pelastettavissa on. Varsinainen hyvinvointi-ihminen täällä kirjoittelee....mut hei, jos ei ole juuri koskaan kipeä, niin sitten pitää olla koko rahan edestä kerralla?!

superviheryäk-smoothiessa 

puhdasta, alkalisoitua vettä

kypsä persimoni

banaani

pinaattia

1tl chlorellaa

paaaaljon tuoretta inkivääriä

himalajansuolaa

mausteeksi lorautin Tropicanaa, koska pahimman luokan Viher-Erkkikään ei pysty vetämään tuota kipeänä ilman makeutta. Testasin eka ilman banskua ja mehua, meinasi lentää viher-oksu.

Voikaa te paremmin kuin minä, ja minä koitan tässä huonostivoidessani auttaa maailmaa tahi ainakin Suomen yrityshenkilöstöä ja peruskuluttajia voimaan paremmin. Koomista ;)

Turusta ja heposista

Terkkui Turuust! Viikottaiset työmatkailut jatkuivat kivalla junapiipahtamisella täällä lännessä. En tiedä vielä, että kuinka paljon ravailua tämä uusi työ vaatii. Tällainen kerran viikkoon -tahti tuntuu oikein sopivalta. Vaihtelunhaluisena on kiva nähdä uusia kulmia ja hei, pääsinpä käymään pitkästä aikaa ihanan väljässä Hansakorttelin Zarassa. Ei pysty ex-keskustastadilaisena tajuamaan kuinka vähän ihmisiä siellä on. Kävin myös (muistaakseni) ekaa kertaa Sisustuksen Koodissa. Itkemässä. Turha hankkia yhtään mitään tässä vaiheessa, muuttohan voi tulla nopeammin kuin uskookaan. Mutta oih oih niitä piensisustustavaroita...jotenkin mä en vaan näe sellaisia enää meidän eläintarhapäiväkodissa elämässä. Riemuitsen joka kerta lapsuudenkodissa käydessä, herkkiä taide-esineitä ja Artekia löytyy joka puolelta. Himassa venaa treenikalsarielämä pehmoleluineen ja vienosti pennunpissalta haisevine mattoineen <3 Aika aikaansa kutakin. 

Loppupäivän aktiviteetiksi riittää eläinten kanssa leikkiminen ja möllöttäminen. Powerpoint -esitys odottaa, mutta sen ehtii huomennakin. Mun autoni unohtui miehen officen pihaan, joten oon jokatapauksessa stuck himassa. Illalla me mennään yhdessä harjoittelemaan hevosten maastakäsittelyä. Villi veikkaus, että viimeistään sen jälkeen mies on ihan myyty, heh. Raasulla on kauhea friisiläishevoskuume, kuten mullakin. Mentiin ja rakastuttiin tulisesti. Saatoin laittaa kyselyn yhestä heposesta, missä ei taas ollut mitään järkeä, koska ei ees tiedetä missä tullaan asumaan keväällä. Mutta hei, kysely on vaan kysely!

Ens viikolla ilmoitan kainosti, että mulla on koni. 

En oikeesti. 

kliseisesti sanoen: uusia tuulia

Arvuuttelin täällä sangen mystisesti (klik), että mitäköhän uutta mahtaa kuulua elämään. Tällä kertaa asiat liittyvät työrintamalle! Kahdessakin mielessä. Olen edelleen vähän pyörällä päästä, mut nimittäin pyydettiin erääseen oman alan firmaan töihin. Jatkan edelleen (ainakin toistaiseksi) yrittäjänä, mutta upeassa porukassa ja monipuolisia hommia tehden. Ja sekin vielä, että homma on niin mittatilauksena tehty - saan miettiä, suunnitella ja kouluttaa sellaisia juttuja, jotka tulevat suoraan omasta sydämestä. 

On ihan tyypillistä, että omien työunelmien toteuttamiseen menee vuosia. Olin jo kuitenkin tehnyt täydet suunnitelmat, että kuinka hankkiudun hiljalleen muihin hommiin. Oman alan, joo, mutta kuitenkin. Pois yrittäjyydestä ja jatkuvasta pienestä huolesta, että miten tämä kaikki tulee etenemään, saanko edes lainaa vai joutuuko mies ottamaan uuden kämpän lainan yksin harteilleen. Pois siitä, että elanto on kiinni asiakkaista, jotka saattavat feidata viime hetkellä jonkun jutun. Epämääräisistä lupauksista ja suunnitelmista yhteistyökumppaneiden kanssa. Monista toteutumattomista sellaisista, tietenkin. Ja sitten alkoikin yhtäkkiä tapahtumaan, tosi paljon. Tyypillistä. Myös sellaisia outoja yhteensattumia, jotka todistivat vaan siitä, että maailmankaikkeus on koko ajan kuiskaillut korvaan, että venaappas vaan - kohta rytisee :)

Näin myös vihdoin, kahden vuoden odottamisen, hermoilemisen, pienen vainoharhaisuuden, hampaiden kiristelemisen ja epärealistisilta tuntuneiden haaveilujen jälkeen, löysin nimeni yhdestä sopimuksesta. Mainitsin joskus taannoin, että sijoittaminen kiinnostaa. Nyt omistan ensimmäistä kertaa jotain suurempaa täällä Telluksen päällä. 

Raha-asiat ei ole koskaan blogimaailmaan kuuluneet, kauhea tabu, heh, mutta jotenkin sitä haluaa kannustaa naisia tekemään omaa massia, tekemään bisnestä, sijoittamaan, yrittämään, erehtymään ja saavuttamaan kärsivällisyyden kautta omia unelmia. Ja olemaan avoimia ja fiksuja raha-asioiden kanssa. Mikään ei ole mahdotonta, mäkin vain keksin muutama vuosi takaperin yhden hyvän jutun, myin sen, ja parin sattuman kautta olen nyt mukana tässä geimissä. Ei sen kummempaa. Okei, hyvää säkää oli paljon mukana, mutta säkä ja tuuri on joskus vaan toinen nimi johdatukselle. Mä en todellakaan tiedä, mitä tulevaisuus tässä suhteessa tuo, mutta tämä on mulle jännittävä peli, jonka etenemistä on vähintääkin hauska seurata. 

Ja se leipä on ihan kiva juttu siinä pöydässä, kun sen on itse siihen tuonut. Ja voi vielä tarjota voita sen päälle ;) Nyt, kuitenkin, asia kerrallaan! Mikäli näillä näppäimillä on starttaamassa Elämäni Ura, ihanaa. Mikäli tämä on lyhytkin välietappi, ihanaa. Nykyään tällaisella ei ole enää niin väliä. Maailma kantaa ihmeellisella tavalla rakkaitansa. 

Sellainen sepustus. Pitää kirjoitella myöhemmin myös niistä ahdistusajatuksista. Tie on ollut aika kivinen, ja varsinkin tämä loppusyksy on ollut aikamoista vääntöä työelämässä. Kuten sanoin, olin jo luovuttamassa. Ellen jopa luovuttanut! Sellaisistakin kausista on hyvä puhua. Kaikki me ollaan siellä joskus. Vertaistuki, paras tuki. Kivaa viikkoa!

Köh

Yskä kumahtelee keuhkoissa, eikä jaksamista ole vielä nimeksikään. Kiitos, maailma, tietokoneesta ja niistä hommista, joita voi tehdä kotisohvalta käsin! Tää on kyllä hullun sitkeä tauti. Mä olen salaa hieman kiitollinen siitä, että ilma on noin paska. Muuten mulla olisi liian suuri houkutus kirmata ulkona koiran kanssa tai yksin metsäteitä pitkin. Pahoitteluni kuitenkin niille, jotka joutuvat pyöräilemään tahi kävelemään kouluun tai töihin. Mäkin joudun ulostautumaan asunnolta kohtapuoliin...jotain työjuttuja voisi tänäänkin hoitaa, ehkä, jospa, miksipä ei? Eläköön, yrittäjyys.

Ensi viikolla alkaa pari uutta juttua töihin liittyen. Oon todella innoissani, koska tietyt asiat on junnanneet paikoillaan vähän turhan pitkään, ja mä olen joutunut tekemään lukuisia kärsivällisyysharjoituksia. Voi mieli, mieli, kun jotain haluat - on todella vaikea vaan odotella kiltisti! Jopa mielenhallinnan ammatilaiselle! Asunto- ja työkuviot ovat luonnollisesti isoja kysymyksiä missä tilanteessa ja kelle tahansa, ne kun väkisinkin linkittyy toisiinsa...toisaalta taas muihinkin toiveisiin ja ajankohtaisiin teemoihin. Meikäläisen Pinterest-tiliä seuraaville nekään jutut ei ole ehkä varsinaisesti salaisuuksia. Whoops ;)

Kaiken tämän yhteensovittamista ja erinäisiä epävarmuustekijöitä onkin ihan, öh, mielenkiintoista seurata, mutta yleensä asiat tuppaa järjestymään. 

Eilen oli kyllä ihan hauska työpäivä - olin taas castingissa, uutta telkkamainosta pukkaa. Ne on nyt jotenkin tykästyneet meikään mitä tulee liikkuvaan kuvaan :) Toivon toden teolla, että saan roolin, koska tämä olisi ihan jotain muuta, mitä koskaa aikaisemmin - mä nimittäin kuvaisin "itse" koko mainoksen! Hah, multitaskingia. Fingers crossed, ei se palkka niinkään, mutta toi olisi takuulla hauska kokemus. Todennäköisesti superrankka, mutta kompensaatiokin on hyvä. Näistä ei vaan ikinä tiedä. Siinä mielessä castingit on kurjia. Joutuu varautumaan toden teolla kuvauksiin, mutta saat kuulla valinnoista vasta paria päivää aikaisemmin. Hylsyistä tulee väkisinkin sellainen kahden sekunnin "mikähän mussa oli vikana" pohdinta, vaikka itsekin kameran toisella puolella työskennelleenä tiedän, että se ei ole henkilökohtaista. Joskus syyt valintoihin on ihan huvittavan pieniä. Tässä kyseisessä mainoksessa arvoidaan muun muassa mallien käsiä, ja miltä ne kuvassa näyttäisivät. Kädet! No, mä toivon, että mun kädet on oikean ikäiset ja riittävän södet valitsijaporukan mielestä. 

Ainakin kotona on siistiä. Välittäjä hengasi eilen meillä kahden tunnin ajan, ja saatiin onneksi hommaa etenemään. Siitä huolimatta, että välittäjän syli ja lahkeet oli täynnä Konkistadorilan nelijalkaisia <3 Kämppä lähtee näillä näkymin myyntiin heti alkuvuodesta, ja sitten vaan katsotaan, että mitä tapahtuu. Huisin jännää. 

Puheripuli. Kiitos ja anteex.

Stars hide your fires / these here are my desires

Pari viimeistä päivää on olleet aika poikkeuksellisen omituisia. Hyvällä ja huonolla tavalla. Elämä on tarjoillut sattumuksia, jotka eivät kyllä tunnu olevan mitään muuta kuin etukäteen räätälöityjä roadmappeja - hullua! Työhön, asumiseen ja muihin konkreettisiin juttuihin liittyen. Jos kaiken ottaisi sellaisenaa, tilanne saattaisi näyttää huonolta. Joskus kuitenkin asioita tapahtuu rytinällä, koska maailma tekee tilaa uudelle aikakaudelle. Jotenkin kaikki on kuitenkin rauhan ja rakkauden peitossa tällä hetkellä! Mikään näennäisen paskamainen uutinenkaan ei tunnu rangaistukselta tai elämää tahallaan horjuttavalta myrskyltä vaan siltä, että hei...näinhän tässä just pitikin käydä. 

muuttopuuhat on jatkuneet luvattoman pitkään, nyt on vihdoinkin avaimet uuden asukkaan kourassa...

Kaiken keskellä mä jättäydyin lomalle. Onnistuin ajamaan itseni tilanteeseen, jossa en oikein enää tiennyt, että minne päin edetä. Sydän sanoo toista, pää sanoo toista, sielu puhuu ihan omiaan. Jumitilannehan siitä tulee. Mies ehdotti, että nyt mama - kone ja sähköposti ja aivot kiinni viikoks. Ole, lue, treenaa, syö, meditoi, keskity tekemään sisimpään tilaa niille oikeille äänille. Mä en ollut edes tullut ajatelleeksi moista vaihtoehtoa, mutta sisäinen rauha valui heti syränalaan - just näin. Uskaltaa jumitilanteessa päästää vähän irti = asiat alkaa sovittautumaan niille kohdille, mille pitääkin. 

Kaikki uusi alkaa aina mielikuvasta, mitä kohti mennä. Mun sisimmässäni looppaa lyhytelokuva siitä, mitä tällä hetkellä eniten haluaisin. Mihin päin sydän vie. Kun purin räkäitkien ja hammasta purren työjuttuja ja niihin liittyviä sekavia tunteita miehelle, tuli ensimmäisenä kysymys, että onko noi niitä asioita joita mä aidosti haluan, vai onko mun sydän sittenkin jossain muualla? Vastasin, että ehkä, ja seuraavana päivänä kuvailin seminolona päässä pyörivän lyhytelokuvani hänelle. Reaktio oli ihana. Yhdessä myös todettiin, että asia ei ole pelkästään täysin toteutettavissa, vaan sellainen, jossa toinenkin haluaa olla mukana. Osa omaan työelämään ja lähinnä ehkä julkiseen työnkuvaan liittyvä kysymysmerkki on sitä luokkaa, että enpä haluaisi olla päättämässä ihan näin isoja juttuja. Jotain siimaa maailmalle on kuitenkin pakko antaa, muuten jää pyörimään paikalleen. Mikään ei oikeastaan muutu, painotusalueet täytyy vaan räätälöidä sisältäkäsin uudelleen. Tähän asti on ollut aika helppo olla puhumatta jostain, mitä kuitenkin teen, ja puhua siitä, mikä ihmisten on helppo sulattaa ja ymmärtää. Mutta aina tällainen mukavuusvyöhyke ei ole se paras ratkaisu kaiken kannalta. En jaksa enää edes välittää siitä, että välillä pelottaa! Mietin, mitä ihmiset ajattelevat. Miten mun tekemisiin suhtaudutaan. Aiemmin oon mieluummin taistellut moisia ajatuksia vastaan, ja ollut ikään kuin fuck what the others think moodissa. Se on kuitenkin pousaamista. Kyllä mä usein mietin sitä, paljonkin. Mutta joskus pitää toimia siitä huolimatta, että pelottaa, ei häätäen puoliväkisin omia pelkoja pois. 

Joku taisi joskus kuvata rohkeutta juuri siten - rohkeus ei ole pelon puutetta, rohkeus on toimimista pelosta huolimatta. 

Nyt jäädään odottamaan. Mä en tiedä, mitä tässä käy! Mä en edes tiedä, mitä tällä lomallani teen. Kroppa reagoi suorastaan oppikirjamaisesti irtipäästämiseen, ja superterveenä ollut energiatyttö sai ensin eilen aamuyöstä jonkin sortin mahakohtauksen ja iltapäivällä alkoi flunssa iskemään päälle. Mies lähti taas ulkomaille. Mulla on auto pihassa, puoli metriä kirjoja edessä, useampi sata kovalevyllä, kaksi lemmikkieläintä ja vapaat kädet. Jäätelöä. 

Koska vetovoiman laki etc etc muut vastaavat jutut ovat sellaisia, joista puhun ihan työnkin puolesta, en yleensä enää lue näin yksinkertaisia, aiheen ääreen johdattelevia kirjoja. Joskus se on kuitenkin aivolepoa ja muistuttaa itselle siitä, mistä asiassa on kysymys - yksinkertaisuudesta. Maailman isot totuudet ovat aika yksioikoisen helppoja, mutta juuri siksi niin vaikeita. Secret on oikein mainio kirja, joka on tuonut tärkeän aiheen kansantajuisesti isolle yleisölle. Suosittelen!! :)

Nenä vuotaa ja kädet tärisee pikkuisen, koska juhlittiin uuden alkua shampanjalla. Tyhjään vatsaan, whoops. Mutta mieli on tyyni. 

työtä se tämäkin kai on

Helou.

Tänään lähtee järkkäri mukaan maalle! Mä olen pärjäillyt silkan kännykkäkameran varassa koko kesän, joten on jo aikakin. Kuvien laatu huutaa parannusta ja mä huudan kuvaamiskaipuissa. On se vaan eri asia kuin Lumia.

Terveissii muuten kaupungista. Pitkästä aikaa tuntui oikeasti kivalta olla täällä! Hullarit tai ei. Kävin castingissa (niiiiiiin outo kokemus, mutta haluan sen duunin), hain siipalle sukkia ja itselle sushia Stockalta ja nyt olen istunut työskentelemässä tässä klassikossani, eli keittiönnurkassa. Ehkäpä viimeisiä hetkiä :) So long, and thaks for all the fish. 

Jahka tuo eläinystäväni heräilee nokosiltaan, ajattelin siirtyä kohti Eiran koirapuistoa. 

Yllä kuvia syksyisestä leikkipuistoilusta. Kyllä noi meidän huudit on todella kauniita myös, ei tuolta ole mikään kiire pois <3

/Hey! I´ve been working all day. First there was this totally weird casting for this Japanese commercial. Had to act like I was rolling in snow which feels kinda awkward. No snow, someone shooting you the whole time, you wearing a teeny tiny bikini...But fingers crossed, I really want that job :D and if someone read this like, huh?!, I sometimes work as a model. Anyway, it´s been just work, work, work. It´s really beautiful in Finland. Now I´m gonna sing Autumn Leeeeaaaveeees for hours.... /

hautajaisasussa Töölössä

Ah, ylivalotus!

Sinä, joka kuvattavasi hipiän lähes täydelliseksi omalla epätäydellisyydelläsi luot.

Päällä uusin lempparivaate, eli H&M musta pitsimekko. Mukava ja kaunis. 

Tänään harrastetaan työn puolesta taidetta. Vietetään kuitenkin sitä ennen piskin kanssa aikaa vanhoilla asuinhoodeilla eli Etu-Töölössä. Mä viihdyn täällä niin hyvin! Jos siis on pakko olla kaupungissa. Hietsun alue ihanine puistoineen, hautausmaineen ja se merellinen ilmapiiri...Tin Tin Tango. Cafe Eepos. Cafetoria Roastery. Tänne on tulossa seuraavaksi putkiremontti. Ei se onneksi iäisyyttä kestä. 

Kuvat otin alunperin testatakseni violetin huulipunan toimivuutta itsellä. 

En uskonut meidän yhteismahdollisuuksiin, mutta kivaltahan tuo näyttää. 

Näinkin älyllisiä ajatuksia tänään :)

Moro.

/ Tuesday, and it´s time for a vernissage. Sweet! I´m wearing my jersey lace dress, current favorite, ´cause it´s dead comfy and also very pretty. Any other color and it would be too girly, but black makes everything more...cool :) Althoug a bit funeralish? Well this just shows that I haven´t worn black lately. It used to have total control over my wardrobe. Also trying this purple lipstick (moms), wasn´t sure if it´s my color, though,  but hey it looks kinda good! Must use it more often. Gotta also write in English more often. /

futismutseilua ja kuvaushommia

Ei oo kauheasti ehtinyt päivittelemään täällä, blogia tahi elämää ylipäätään. Maanantai kului välikuolemaa tehdessä ja tapaamisessa, tiistai gallerialla, keskiviikko tv-mainoskuvauksissa ja tänään mä olenkin leikkinyt kotirouvaa. Siivonnut, järkkäillyt paikkoja, käynyt kaupassa, siivonnut lisää, kirjoittanut maileja. Eh, ja vielä pitäis käyttää toinen auto katsastuksessa ja aloittaa varsinaisten töiden tekeminen. Ellei tule hälytys yksiin kuvauksiin, illalle. Salaa toivon, että ei tulisi. 

Oli muuten hauska mutta antiglamöröössi aloitus mallihommille, hehee. Toivottavasti joku 14v alasta haaveileva lukee tämän. Herätys viideltä, kuusi tuntia ulkona muutaman asteen lämmössä, kesävaatteissa. Takin sai onneksi päälle välillä. Näyttelemistä ekaa kertaa miljoonaan vuoteen noin viidenkymmenen ihmisen edessä. Hame korvissa, kiitos tuulen. Vessana bajamaja. Päivän aikana mulla oli lähestulkoon koko ajan niin kylmä, että hampaat löi loukkua ja raajat oli niin jäykät, että pystyin hädintuskin taivuttamaan niitä. Kengät oli kaksi numeroa liian pienet, joten varpaat oli välillä ihan tunnottomat. Söin päivän aikana pelkästään kuumaa mehua, kahvia ja pienen lasillisen smoothieta. Kannoin noin tunnin ajan nojatuolia rinnettä eestaas. Niin joo, ja sit se positiivinen asenne ja iso hymy naamalla! Yhtään en väritä, oli aika extremeä, mutta todella, todella, todella kivaa ja tätä toivois kyllä enemmänkin omalle to-do -listalle! Kun joutuu ajattelemaan työkseen paljon, tällainen aivoton homma on pelkästään positiivista. Tuotantoporukka oli LOISTAVA ja vastanäyttelijät huippukivoja. 

aurinko nousi...

kuvausjengiä

Töiden jälkeen olin jäässä ja supernälkäinen, eikä mikään oo maistunut varmaan koskaan niin hyvältä kuin kuuma miso-keitto <3 nyyh

No mutta oonhan mä muutakin tehnyt kuin erilaisia töitä ja kotihommia. Mäoon shoppaillut!

Eräät lähti kassit heiluen sporttiliikkeestä ja kah, oli heti ihan uusi ulkoilumotivaatio. Vedenkestävä sporttitakki, ihanan pehmeä huppari ja sellainen rälee Davidin panta (jota oon aina cooleilla sporttitytöillä ihaillut) lähtivät mukaan maailman vaarallisimmasta liikkeestä (heti Victorias Secretin jälkeen) eli Budget Sportista. Viime viikoilla moiset syysvermeet olisi vielä olleet liioittelua, mutta ei nyt. Yöllä ihmeteltiin koiran kanssa kotipihalla ilmiötä, nimeltä yöpakkanen. Vielä kun Hemikseen saapuisi ne juoksuhanskat. Sitten mä olen winterproof!

sorruin

Heräteostoksena karvalankamatto...lapsi ja eläinperheeseen! hitto, tän pitäisi olla ICD kympissä psyykkisten sairauksien diagnostiikassa yhtenä oireena. No tänään tätä onkin jo putsattu, mitä ilmeisimmin, koiranpissoista. Ei ollut mun ostospäätös muuten :) Hieno tää kyllä on, hopeanharmaa, iso ja ihanan pehmeä. 

Talveksi tarvisi vielä vähän paksummat ulkoiluhousut, mä nimittäin käytän juoksutrikoita aina. Oikeasti aina, ihan liikaa, joskus kuitenkin jopa juostessa. Tilauksessa on lämmin parka ja lämpimät kengät. Rumaa mutta käytännöllistä. Näillä pärjäisi pitkälle. 

huikeaa ajatusvirtaa sanamuodossa

Se tunne, kun älyttömän tahdin jälkeen voi antaa itsellensä luvan ottaa chillisti. Edes puolen päivän ajan! Mihinkään ei tarvitse lähteä sykkimään = pieni ihme. Yhteinen aamupalahetki on harvinaisen söde, kaikki jutut naurattaa kahta väsynyttä. Mä pääsin töistä kotiin puoli kymmenen maissa, siipalla oli edustusilta ja taksi heitti hyvinruokitun pukumiehen himan pihaan vasta keskiyöllä. Ei ihme, että kierrosten laskemiseen meni useampi tunti. 

Mami on nyt vähän väsynyt...

...ynnä flirttailukoulun tarpeessa?

Mami on kuitenkin sangen tyytyväinen. KarmaisevanKeskiviikon jälkeen eilinen oli ihan...no, ei löydy sanoja. Oli ehkä elämäni jännittävin ja tärkein työjuttu. Ei ehkä muiden silmissä, mutta jotain sellaista, jota olin lapsesta lähtien pyytänyt elämääni. Kaikki peliin -energioiden jälkeen kotiin palasi täysin positiivisesti kuiviinimetty nuori yrittäjänainen. Silmät ristissä, kalorivajeessa. En ikinä nukahda sohvalle, mutta Gossip Girlin vanhat jaksot taustalla Netflixistä pyörien ja piski tiukasti kainalossa päädyin kuolaamaan sohvatyynylle miehen jättihuppari väsyneen torsoni yllä. Joten mikäs sen parempaa kuin tämä aamu. Aikaa blogien lukemiselle ja kirjoittamiselle. Aikaa kotihommille, jotka jostain syystä kaikessa aivottomuudessaan tuntuvat nyt sangen ihanilta. Aikaa tälle mun pienelle perheelleni, joka kasvaa viikonlopuksi taas kahdella jäsenellä. 

Onko läppärini pieni vaiko kuppini suuri?

Maljani on ollut viime aikoina ylitsevuotavainen kahvin suhteen.

Oon jo etukäteen ollut paineissani siitä, että kuinkas tässä väsyneenä, sateen keskellä jaksaa kehitellä skideille virikettä. Nyt ei ole virikettätuottavin olo ikinä, nimittäin. Mutta sitten taas...eihän noi lapset oikeasti edes tarvi virikettä sen enempää, mitä normaali yhdessäolo tuo. Voitais vaikka leipoa. Ja lukea. Ja leikkiä taas kampaajaa. Mä menen instant koomaan sillä hetkellä, kun mun päätä tai hiuksia edes hipaisee. Joten kiitos Juniversumi tästä lainatyttärestäni, joka viimeksikin teki mulle kampauksia ja harjasi mun hiuksia tangleteezerillä öbaut tunnin! Sydän. Voi olla, että me haetaan hermeettinen määrä pinnejä ja ponnuja ja tuo lapsi saa harjoitella frisyyrienvärkkäämistä koko viikonlopun. Therapy much?

Tatti ei paljoa stressaa. Tällainen näky odotti gallerialta palatessa. Hän on apinain sukua. 

Lepo olisi toivottavaa, sillä ensi viikko on vielä kiireisempi kuin tämä edeltäjänsä, vaikka senkin ajattelin olevan jooa vähän liikaa. Eräs puhelinsoitto teki nimittäin uuden juonteen jo sangen buukattuun viikkoon, ja maanantai selvittää sen, että näkyvätkö Konkkiksen kasvot jällehen televisiovastaanottimissanne. Ette pääse eroon vaikka haluaisitte. En tiedä oonko ihan hoopo, mutta tällaiset luovat työt on kyllä tosi hauskoja kaiken henkevän ja diipin vastapainona. Kiire ei ehkä vähene, mutta nuorena jaksaa. Ja jos ei jaksa, niin aina voi mennä sellaiseen viiskymmentäluvun keuhkoparantolaan, istua merenrannalla viltti polvien päällä, kanarialintu vieressä. Se yhdistelmä ilmeisesti virkistää ja parantaa, ei kai mulla muuten tällaista mielikuvaa olisi. 

Perheyhteisömme arjen tämänhetkisestä tahdista kertoo sekin, että ensimmäistä kertaa on alettu neuvottelemaan harrastusaikatauluista. Istuttiin tunti pöydän ääressä, syötiin juustoja ja juotiin viiniä, ja sovittiin reunaehdot sille, että molemmat ehtivät/pääsevät omiin treeneihinsä nyt ja tulevaisuudessa, aamen, ja tätä pidetään yllä. Syteen tai saveen. Muistan hämärästi aikakauden, kun vain tuli ja meni oman päänsä mukaan. Ihanaa aikaa, onneksi sellaista on saanut elää...jopa niin paljon, että täysi vapaus alkoi kyllästyttämään :) Vapaus ei koskaan häviä, sen muoto vaan muuttuu. Vapautta on se, että saa valita sitoutuneemman elämän vaikkei kukaan siihen pakota tahi edes kehota. Vapaus on myös sitä, että ei tarvi mennä normien mukaan. 

Parisuhde, lastenkasvatus ja vaikka isommat elämänvalinnat on NIIN tupaten täynnä kaikenlaisia totuttuja malleja, ehdollistumia ja uskomuksia. "Näin asiat kuuluu tehdä". Jotkut voi olla ihan hyviä ja turvallisia joissain tilanteessa, mutta pitää olla aika herkkänä itsensä kanssa, että ei sokeudu sille, kuinka herkästi sitä lähtee kuolleena kalana virran mukana ajelehtimaan. Vastavirtaan meneminen ei ole itsetarkoitus. Se, että elämästä vääntää väkisin tosi coolia ja huippumalliuden sijaan on oman elämänsä anarkisti on vähän...blaah? Mutta jos vaan on anteeksipyytelemättä sinut oman elämänsä kanssa? Yllättävän vaikeaa! Mä huomaan päivittäin miettiväni sitä, että jos teen näin ja näin, mitä ihmiset ajattelevat? Yleensä ei ole sellaista epämääräistä massaa, kun "muut", vaan tarkemmin ajateltuna sitä näkee tietyt kasvot, tietyt ihmiset. Mitä tuo TIETTY henkilö/oma perhe/naapuri ajattelee. 

Vaatii aikamoista rohkeutta elää omannäköistä, aitoa elämää. Monen monta kertaa en ole aikaisemmin pystynyt siihen. Nuorempana mun suurin toive oli upota massaan ja olla mahdollisimman "normaali". Verrattuna mihin? Mikä on niin tärkeää siinä, että tavallisuus ja normaalius olisi hyvä? Tällaisia voi itseltään kysyä. Vastaukset voi yllättää. Ps. jos joku blogia seuraava on joskus miettinyt, että mitäköhän mä oikein teen työkseni, niin mm. esitän ihmisille tuollaisia kysymyksiä. Kyllä. 

Huih, kun pitkä teksti! Iih, kuinka ihanaa kirjoitella rauhassa, ilman aikataulupaineita. 

Päivän ohjelma voisi jatkua siten, että siirryn Aino-jäätelön kera sohvalle. Chillaxin. Salaa toivon, että kukaan vavvoista ei kaipais mua pariin tuntiin. 

Hauskaa viikonloppua!

Elämäni Charlottena?

Otsikko viittaa siis Sinkkuelämään. Luonteeltani olisin varmaan vähiten Charlotte, niinku, ikinä. Jos mun tyttökavereilta kysyttäisiin, niin mä olisin se porukan Samantha. 

Ei siitä kuitenkaan enempää. 

Tavanomaisen "joko ravaa eestaas, puhu koko päivä ihmisille tai uppoa läppärin ja kirjojen ääreen himassa" -työskentelyn sijaan vietän tällä ja ensi viikolla päiviäni myös taidemaailmassa. Ei mitään uutta, tätä on tehty sikiöstä saakka. Oli yllättävän kivaa vaihtelua normiarkeen tuo galleristin leikkiminen! Yllätyin positiivisesti. Olin nimittäin jo viime viikolla aika huolissani siitä, että miten tässä jaksaa...töitä on enemmän kuin jaksamista niiden äärellä. Vaihtelussa on kuitenkin se hyvä puoli, että se jaksottaa sitä omaa energiankäyttöä. Tykkään. 

jättimäiset persialaismatot täyttävät lattiat

koko paikka on täynnä antiikkia - ei se omin juttu, mutta mitä vanhemmaksi tulee, sitä enemmän tykkää historian havinasta huonekaluissa

Nyt me vietetään koiran kanssa yö KAUPUNGISSA! Koko kesänä täällä on tullut nukuttua, öö, pari yötä? Aion poiketa periaatteistani ja nukkua koira kainalossa. Kun kerran yksin ollaan ja sänky on eri. Tää on just tätä :) Nyt kuitenkin testaamaan Fressin uutta Sisu-salia. Sitten Herkusta metsästettyä sushia. No okei on tää kaupunkielokin ihan hauskaa välillä...

syksyisiä työvaatteita

Työvaatteet, the murheenkryyni. Ei sinänsä, mä en ole millään dresscode -alalla, kunhan olen siisti ja asiallinen niinä toimisto- ja koulutuspäivinä, joita silloin tällöin edelleen elämässä on. Mä käytän samoja vaatteita töissä ja vapaalla, mutta valitsen töihin yleensä kuitenkin ne vaatekaapin tylsimmät ja asiallisimmat releet päälle. Kauluspaidat ja vastaavat. Ja sitten kärsin. Erilliset työvaatteet tai ainakin erilainen työlook siirtää ainakin mut sellaiseen professionaaliseen moodiin. Oman persoonan ei välttämättä tarvitse loistaa vaaatteiden kautta. Silti kaipaan välillä omemman näköisiä valintoja töissä peilin ohittaessani. Tilasin tänään hervottoman satsin vaatteita ja kenkiä H&M:lta. Ihan muuten vaan, mutta myös syksyiset työvaatteet mielessä siintäen....

Tässä kuitenkin net-a-porter -inspistä omaan syksyiseen työpukeutumiseen. Setit on asiallisia, mutta niissä on kuitenkin pientä särmää. Särmää pitää olla. 

Omaan vaatekaappiin tuli uutuuksiksi mm. parit printtihousut, pari boyfriend neuletta kivoissa väreissä, musta pitsimekko ja muutama siistimpi toppi. Mekot esim. trikookankaasta ovat työsuosikkeja helppouden ja mukavuuden vuoksi. Jäykät farkut tuntuvat harvoin hyviltä päällä. Varsinkaan, jos tarvii istua junassa tai autossa pidempiä aikoja kuten mulla monesti. 

Valmennuspuolen töissä ja henkisyysteemoihin liittyvissä jutuissa tykkään olla aika luomu ja hyvällä tavalla huomaamaton. Toisaalta taas kapinoin sitä vastaan, että henkevyys = pellavamekko ja rastat, niinkuin se monesti edelleen on. Siinä on vaan sellainen tosiasia kuitenkin, että mitä lähempänä ihmisyyttä ja omaa luonnollista olemustaan ihminen on, sitä "luonnollisemmin" alkaa jopa huomaamattaan pukeutumaan. Materiaaliset asiat menettää väkisinkin merkitystään, mikä on oikeastaan vähän kurjaa ;) valaistumisen (vihaan tota termiä btw) huono puoli, kiroilee siippakin. 

Silti saa nauttia kauniista asioista, muodista, merkkilaukuista ja huulipunista! Mulle se on luomuelämän ja henkisyyden vastapaino, ikään kuin maadottava elementti. Kuitenkin se, miltä näyttää, alkaa olemaan kovin toissijainen ja banaali teema. Mitä paremmin mä sisäisesti voin, sitä nätimmäksi itseni tunnen. Niin kliseistä mutta totta! 

Yksi asia kuitenkin vaihtelee täysin fiiliksen ja vuodenajan mukaan: MEIKKAAMINEN. Viime talven elin aikalailla luomunassuillen. Kesä nyt meni pelkällä kookosöljyllä, ripsarilla ja huulipunalla. Nyt mä olen kuitenkin meikannut melkein joka aamu vaikkei olisikaan mitään menoa. Ylläpitääkseni ehkä edes pientä citygirl identiteettiä?! Uusin lempparilook on nestemäinen rajaus, ripsari ja poskipunaksi aurinkopuuteria. Lumenen Heleyttäjä ja Bobbi Brownin BB ovat myös olleet ahkerassa käytössä. Meikkaamiseen menee edelleen se alle 5min, mutta oma olo on freshimpi. Meikkasin jopa viime sunnuntaina ennen puistoonlähtöä, voi luoja sentään...Päätin nimittäin, että haluan olla kivannäköinen espoomutsi. 

Tällä 12 vuoden ikäerolla mun on myös vähän pakko tälläytyä. 

Muuten näyttää siltä, että isi tykkää au pairista vähän liikaa.