Kun iso unelma toteutuu

Pitkäaikainen haave toteutui ja me päästiin muuttamaan luonnon ja vesien äärelle. Melko pitkään tätä kyllä pohdittiin. Suurimmat kysymykset liittyivät tunnin työmatkaan ja siihen, että miten näin "syrjässä" saa aikansa vietettyä. Kuolenko tylsyyteen pienen vauvan kanssa? 

Ensimmäiseen kysymykseen vain aika ja marraskuun synkeät aamut näyttävät todellisen vastauksen, toiseen tiedän sen jo. Täällä on ihanaa. Ei, en aidosti kaipaa keskustaan. Siellä voi poiketa ja varmasti tulen itsekin käymään säännöllisemmin stadissa työasioissa jatkossa, kun Kippari on vähän isompi. Luonto, meidän yhteisö ja sellainen selittämätön kodin tuntu on mulle sata kertaa merkityksellisempi kuin viiden metrin päässä olevat trendikahvilat. Onko ne kivoja ja käteviä? Hell yes. Täällä on kuitenkin jotain, mitä en urbaanista ympäristöstä saa. Rauhaa ja seesteisyyttä. Koko paikka värähtelee sellaista maadoittavaa energiaa. 

Ja onhan sekin myönnettävä, että kämppä ympäristöineen on ihan pirun makea. Meillä on oma beach house. 

Kun kävin täällä ensimmäisen kerran kaksi vuotta sitten, en voinut olla muuta kuin häkeltynyt ja aidosti kateellinen. Miten tällainen paikka voi olla olemassa?! Ihmeellisintä oli nähdä meidän ikäinen nuoripari naapuriterassilla. Miten niillä on varaa tällaiseen asumiseen?! Ja täällä me nyt ollaan. 

Asioilla on tapana järjestyä ja unelmilla toteutua. Jotkut luopumiset voivat hetkellisesti tuntua uhrauksilta, mutta niiden jälkeen avautuu aina entistä parempia ovia ja ikkunoita. 

Menneisyyteni muotibloggaajana

Viime aikoina on ollut muodikasta siirtää blogi kokonimi.com alle. Mietin itsekin tätä, mutta koska en halua (ainakaan vielä) "brändätä" nimeäni, niin mennään nyt tällä nelisen vuotta sitten keksityllä.

Konkistadori aka conquistador on ah tuo ihana espanjalainen mantereenvalloittaja, mutta en suinkaan halua samaistua alkuperäiskansojen lahtaajaksi, vaan nimi tuli oikeastaan blogin entisestä nimestä eli Valloita oma elämä. Valloita. Valloittaja. Oman elämänsä konkistadori. Eli mä. Henkilöllisyyttä en yritä piilotella mutten myöskään korostaa. On oikeastaan kiva elää blogistaniassa ja Instassa nimimerkin takana.

Vaihtaisinko nimeä jos nyt keksisin paremman? Ehdottomasti. Somekuvioissa mut kuitenkin tunnetaan tällä nimellä ja silläkin on merkitystä näinä päivinä.

Tykkään kuitenkin filosofiasta nimen takana. Oman elämän valloittaminen on mulle sitä, että otan vastuun omasta onnesta, menestyksestä ja hyvinvoinnista. Valloittaminen on sitäpaitsi aika positiivinen termi. Hurmaamista. Asioiden vetämistä puoleensa magneetin lailla, kuten edellispostauksessa puhuin.

Noniin pois metafysiikasta ja takaisin otsikon aiheeseen.

Pakko myöntää nimittäin, että yksi lempivaiheeni Konkistadorina oli tämä:

Päivän asut. 

Btw jokaisen laittaisin edelleen päälleni ja pari itemiä omistan edelleen. Oli inspiroivaa ja hauskaa miettiä omia asuja ja tyyliä kameran kautta. Missä vaiheessa se intohimo hävisi? Nyt mä vieläpä asun ammattivalokuvaajan kanssa forgaadsseik!

Tyyli, muotoilu, kosmetiikka, estetiikka, sisustus, oman elämän visuaaliset ympyrät. Maailma, josta tykkään edelleen. Joskus mietin, että onko oma ammatinvalinta mennyt sittenkin metsään. Mutta ei, mä vaan kaipaan ja tarvitsen tätä harrastusta/sivutyötä terapioinnin ja muun liikemiesnaismenon rinnalle. Tykkään niin monista asioista tässä elämässä, että se on välillä ihan riesa. 

Haluaisin tehdä kaikenlaista ja usein teenkin. En suostu tyytymään vain yhdenlaiseen itsensä toteuttamiseen, vaan maistelen mielelläni palasia joka kentältä. Ihailen renesanssi-ihmisiä. En kuitenkaan luule olevani itse hyvä kaikessa. On tärkeä tietää ja hahmottaa, että missä leikkauspisteessä intohimo kohtaa taidot siten, että se tuottaa haluttua elantoa sopivissa määrin. Sitten voi harrastella vaikka mitä. Mun harrastuksista tuppaa yleensä tulemaan jonkinlaisia sivutöitä, mikä on hieman vaarallista. Täytyy olla myös ihan tyhjänpäiväisiä harrastuksia joista ei ole juurikaan mitään "hyötyä", vaan silkkaa iloa.

Kauneuden ja tyylin maailma on sellainen. 

Kuinka luoda paras mahdollinen arki

ARKI. 

Jotenkin arkinen sana. Pyykkivuoria ja aamupuuroa, selviytymistä ja loman odotusta? Mä uskon vahvasti siihen, että arjesta tulee tehdä, jos ei joka päivä juhlaa, niin vähintään mielekästä ja odottamisen arvoista. Joo! Nyt löysin sen termin. Mä haluan mun arkeni olevan niin kivaa, että lomalta palaaminen ei ärsytä. Onnekseni oon löytänyt vierelle puolison, joka toteuttaa kanssani tätä hyvää arkea. Kyllä meilläkin pyykätään ja liukastellaan paskavaippoihin. Koti on suoraan sanoen aikamoinen hävitys näinä päivinä. Työpäivät usein pitkiä, ruokakauppaan ja koiranulkoilutukseen koitetaan välillä raivata tilaa. Tunnelma on kuitenkin sen tärkein osa arkea. Meillä sen ylläpitäminen on kaikista tärkeintä. Arki on siis mitä tärkeintä! Tämänhetkinen arki on vauvaperheen elämää, mutta tosi ihanaa sellaista. Tämä vaihe on mitä lyhyin ja koitan nauttia joka päivästä eli myös siitä pitkäveteisyydestä ja pysähtyneisyydestä, mitä tää välillä väkisinkin on. Tulee dynaamisempia vuosia, tulee väsymystä erilaisen arjenpyörityksen vuoksi. Nyt on kuitenkin aika vain olla ja paijata tulokasta. Se on aika spesiaalia.  

Uuteen kotiin muuttaminen herätti vakavampia pohdintoja hyvästä arjesta. Uusi koti on joo sivummalla, mutta tarjoaa tähän elämäntilanteeseen sellaisia elementtejä, joilla on enemmän merkitystä kuin Stockan sijaitseminen 10min kävelymatkan päässä. Harrastusmahdollisuudet tuplaantuvat asuintilan lisäksi, seinänaapureina on rakas sukulaisperhe, tukiverkosto on muutenkin lähempänä. Mikä tärkeintä, saadaan luonto aidosti lähelle. Mm. kyseiset asiat painoivat vaakakupissa loppujen lopuksi enemmän kuin työmatkan piteneminen. 

Kivoinkaan koti ei kuitenkaan merkkaa mitään, jos ihmiset sen sisällä voivat huonosti. 

Mä koen, että tuleva koti tarjoaa mulle kaikkia sellaisia nuoren aikuisen salaunelmia, joita en olisi ikinä uskonut saavani. Ja tuossa ne nyt manifestoituvat. Kuinkahan monta vuotta haaveilin koti spasta ja sadetinsuihkusta? Pinnailin kuvia kaksikerroksisista olkkaritiloista? Nyt saan ne ja paljon muutakin. Nyt, kun tiedän, mitä aidosti haluan - onnellisuuden, mikä ei riipu mistään ulkoisesta olosuhteesta. Olen elänyt aika monta vuotta elämästäni erilaisissa kulisseissa. Ulkoapäin on voinut varmasti ihailla kaikenlaisia puitteita, joiden sisällä ihmiset ovat kuitenkin voineet tosi pahoin.  

Ja silti sitä saa ilman muuta unelmoida kodeista, puitteista ja asioista, joita arkeensa kaipaa. Ei täällä tarvitse pyydellä anteeksi! Ajattelen kuitenkin, että on tärkeä tietää, mitkä asiat tekevät aidosti onnelliseksi. Mikä on prioriteettia omassa elämässä, mikä taas kivaa bonusta ja lahjaa maailmankaikkeudelta tai mistä kukin nyt kokee hyvät asiat saavansa. Mä uskon, että me jokainen luodaan omat jumalat ja demonit, oma taivas ja helvetti. Vedetään magneetin lailla puoleemme asioita sen mukaan, miten oman mielen ja asenteen suuntaa. Mun suurimpia uskomuksia on nykyään se, että elämä muuttuu koko ajan paremmaksi. Se on kombinaatio kokemusta (= näin on käynyt) plus tahdonalaista asennoitumista. Ja tiedättekö, näin se sitten menee. Homma menee koko ajan mahtavammaksi, syvemmäksi ja rakkaudellisemmaksi. On tärkeä tunnistaa omat elämänvalintoja ja yleistä asennetta säätelevät uskomukset ja muuntaa niitä toimivimmiksi mikäli tarvetta on. En ole varsinaisesti menestysteologian kannattaja, mutta olen kokenut joka solulla miten elämä muuttuu silloin, kun itse muuttuu. Ei ole muita rajoituksia kuin me itse. 

Ja hei, elämä tapahtuu jokatapauksessa. Tellus -niminen simulaattori on välillä armotonta koettelemuksiensa kanssa. Tulee isoja suruja, haasteita ja menetyksiä. Konflikteja ja epäonnistumisia. Mä elän tietoisesti siten, että oon sitoutunut näkemään jokaisessa negatiivisessa asiassa jonkun kultareunuksen. Opetuksen, lempeän varoituksen tai kehoituksen muuttaa suuntaa taas kohti sitä parempaa, toimivampaa ja valoisampaa arkea. Ja parempia uskomuksia. Uskokaa pois, se asenne ei tule helpolla, mutta muuttaa oikeasti sen, miten hankaluuksiin suhtautuu. Ja miten ne myös ratkeavat. 

Tällaista tänään. Ei ilman draamaa ja yhtäkkisiä tilanteita, mutta luottavaisena suhteessa kokonaiskuvaan. Alla muuten kuva mun uudesta lemppari sisustuslehdestä ja kannessa sattui olemaan sellainen tyyli, jota uuden kodin olohuoneeseen himoaisin. Luonnollista, modernia, ajatonta ja rauhallista tunnelmaa. En malta enää odottaa muuttoa! Tai maltanpas. Helsinki on ihana paikka, täällä on hyvä leikkiä lattemammaa vielä kesään asti. 

Kivaa viikonloppua, tyypit! Kiitos, kun vierailit tässä blogissa, toivottavasti tuut uudelleenkin!     

Matka äidiksi on täynnä luopumista ja uuden vastaanottamista

Täysin randomi kuva Carcassonnen reissulta vuosi takaperin. Jotenkin toi pohtiva naama sopi tähän tekstiin.

Aamuyön valvotut tunnit on oikeastaan ihan inspiroivia. 

Hormoniunettoman arki on vähän tylsää, kun on hereillä sen 21 tuntia vuorokaudessa. Mä olen lueskellut torstain tenttiin, katsonut dokumentteja ja sarjoja, lukenut, kirjoitellut, hengannut netissä. Äsken tuli käytyä läpi kuva-arkistoja muutamalta viime vuodelta. Kuvat jakautuu selkeästi kolmeen kategoriaan: kuvakaappaukset jostain instaquotesta, söpöstä eläimestä tai jonkun böönan hauskasta tyylistä. Kuvat puolisosta ja koirasta. Matkakuvat. 

Viimeinen kategoria on se tärkein. Mä olen yhtäaikaa kiitollisella ja haikealla mielellä katsellessa meidän lukuisia reissukuvia yhdessäolon ajalta. Kiitollinen siitä, että ollaan saatu mennä ja kokea niin paljon, vaikka yhteisiä kilometreja on takana vasta pari. Haikea, koska kuka tietää milloin päästään seuraavan kerran kaksin reissuun. Ollaanko me enää ikinä nuoria ja villejä vai ainoastaan iskä ja äiskä? Nämä on niitä ajatuksia, jotka pörräävät sopusoinnussa odotuksen, innon ja kärsimättömyyden kanssa. On jännittävää muuntua äidiksi, vanhemmiksi. On samaan aikaan haikeaa ja ahdistavaa astua täysin uuteen rooliin, myös pariskuntana. Ihminen on ahne, mä olen ahne. Vapautta ja riippumattomuutta voisi jatkaa täysin loputtomiin. Uskon kyllä siihen, että kannattaa elää ja tehdä ennen perheentymistä. Uskon kuitenkin yhtä vahvasti siihen, että vanhemmuus korostaa ihmisessä jo olemassaolevia vahvuuksia ja heikkouksia. Meidän vahvuuksia on Eläminen isolla eellä, asioista nauttiminen, elämyksellisyys, matkustaminen. Ne ovat arvoja, joita sovelletaan myös perheenä. Haluan uskoa siihen, että nämä pienet sielut kyllä tietävät, että minkälaiseen perheeseen tulevat. Niin paljon, kun lapsen temperamenttia ja luontaisia taipumuksia haluaa ymmärtää ja kunnioittaa, haluan pitää meidän aikuisten arvomaailman ja ilon kohteet myös lapsen tulon jälkeen. Joustaa voi  ja täytyy monessa asiassa. Moni asia on kuitenkin asennoitumiskysymys. 

Niin kiva, kun kaksin onkin matkustaa enkä siitä yhtään vähemmän tärkeän syyn vuoksi luopuisi, niin kivaa tulee myös siitä, että kohta meillä on uusi tyyppi matkaseurueessa. Ja elämässä ylipäätään! Elämä on jatkuvaa uuden vastaanottamisen ja luopumisen tanssia, jos näin voisi kuvailla. Mun asenne on se, että haluan vastaanottaa aina ja kaikessa sen mahdollisuuden, että maailma voi yllättää todella positiivisesti. Mitä enemmän odotan hyvää, sen enemmän sitä saan. Tätä maailma on opettanut jo vuosikausien ajan. Toisaalta haluan antaa itselleni luvan myös tarvittavaan "surutyöhön" erilaisten luopumisten kanssa. Moni asia tulee pysymään samana ja yhtä moni asia tulee muuttumaan. Jätän kuitenkin mieluummin määrittelemättä etukäteen sen onko muutokset hyviä vai huonoja. Avoimuus on paras asenne muutoksen edessä. 

Toivon, että meidän lapsesta muokkautuu suvaitsevainen ja utelias tyyppi kiitos sen, että hänellä on pienestä asti mahdollisuus matkustaa erilaisiin paikkoihin, tavata paljon erilaisia ihmisiä ja kunnioittaa maapalloa sen asukkeineen ja olioineen. Haluan tarjota lapselle sen kokemuksen mikä itsellä on, että maisemat ja lokaatiot voivat vaihtua paljonkin, mutta koti on aina siellä, missä perhe ja rakkaimmat ovat. Jännä nähdä, että mikä hänen ensimmäinen kohteensa tulee olemaan! Kunhan nyt eka saataisiin toinen turvallisesti tälle puolelle mahaa - sitten voidaan iskeä se ensimmäinen passi pieneen kouraan ja lähteä ihmettelemään maailmaa perheenä. 

Alkavan talvikauden kuulumisia

Pitkästä aikaa kuulumispostausta!

On jotenkin tosi ihana aloittaa aamu tällaisella kevyellä kirjoittamisella. Blogin ja työkirjoittamisten suhteen iskee aivan liian usein valkoisen sivun kammo. Olisi periaatteessa kiva kirjoitella sopivaa ajatuksenvirtaa, antaa asioiden vaan muodostua paperille, mutta iskeekin paineet yleisön mielipiteestä yms yms turhaa. Otinkin tavoitteen, että oli se sitten tämä blogi tai yksityinen päiväkirja, rupean kirjoittamaan paineettomasti useammin. Aloitetaan siis tällä tekstillä!

TYÖ

Jouduin vähentämään asiakastapaamisia jonkin verran tuossa jo pari viikkoa sitten voimakkaiden supisteluoireiden vuoksi. Kroppa on alkanut enemmän ja enemmän huutelemaan viimeistään iltaisin mikäli en oo tajunnut rauhoittaa menoa. Lepo on ainoa mikä auttaa! Voisin kirjoitella näistä supparihommista jossain vaiheessa vähän enemmänkin, sen verran mielenkiintoinen teema ja monen raskaanaolevan menon hidastaja. Mitään ennenaikaisen synnyttämisen vaaraa tässä ei kuitenkaan onneksi ole. Hommaa seurataan ja syynätään oikein hyvin, eli kiitos taas kerran hienolle terveydenhuoltojärjestelmälle! (Okei ainakin silloin, kun kyseessä akuutimmat fyysiset oireet...)
Varsinaisella äitiyslomalla en kuitenkaan vielä ole ja tuskin täysin jäänkään. Jouluun asti pitäisi kuitenkin ottaa iisisti. Olen todennut, että ehdin olemaan terapiatäti lopun ikääni ja tämä on pienen pieni pätkä sitä polkua, joten uhraus ei ole kovinkaan vaikea tehdä. Onneksi mulla on asiakastyön lisäksi myös valmistelevia töitä koulutuksiin ja ensi vuoteen liittyen. Tykkään edelleen naputella läppäriä kahviloissa ja onneksi ydinkeskustassa asuminen mahdollistaa sen, että kauas ei tarvitse kävellä. Punavuoren BRKLYN Cafe on edelleen mun lemppari toimistoni! Työhyvinvointikoulutuksia ja mm. luentoja on tulossa vielä muutama, niitä odotan innolla. Tulevaisuudentavoitteena on panostaa tähän osioon entistä enemmän. Soveltuu myös työmuotona paremmin tuohon tulevaan vauvavaiheeseen.

KOULU

Osa tietääkin, mutta uusille lukijoille (tervetuloa!!) tiedoksi, että olen parhaillaan kolmivuotisessa psykoterapiakoulutuksessa. Varsinainen oppiminen tapahtuu terapiatyön kautta, mutta joka kuukausi on 1-2 seminaaripäivää erilaisine välitehtävineen ja kirjoitelmineen. Lukemistakin riittää. Rehellisesti voin sanoa, että tämä osio kärsii eniten. Terapeutiksi tullaan nimittäin tekemällä ja lukemalla jatkuvasti. Koulu pitää tällä hetkellä todella kiireisenä. Tähän kuuhun pakkautuu erinäisiä esseiden palautuksia ja jopa ensimmäisen koulutusosiomme lopputentti. Huomaan, että tentti jännittää yllättävän paljon! Onhan edellisestä toki jo vuosia aikaa, mutta silti...luulisi homman olevan selkärangassa. Tämä mun puolisairaslomani ja kouluhommien viimeistelyt osuivat kyllä aikataulullisesti hyvin yhteen, heh. Sohvalla istuskeleminen on mielekkäämpää mikäli on jotain järkevää tekemistä siinä samalla. Joulusta starttaa toinen eli viimeinen koulutusosio, joka kestää 1,5 vuotta ja jonka jälkeen homman pitäisi sitten olla siinä. Älyttömän lyhyt aika. Tämä puolitoistavuotinen on mennyt hujauksessa - ja muuttanut omaa maailmankuvaa ja työotetta ihan valtavasti. Ajattelin jossain vaiheessa kirjoitella enemmänkin tuosta koulutuksestani ja mitä se tulevaisuudessa tarkoittaa. Pohtimista riittäisi myös teemasta yrittäjyyden ja äitiyden yhdistäminen. Ajatuksia ja suunnitelmia on jo! Mitään ehdotonta en tietenkään voi suunnitelmien suhteen tehdä. Vauva-arki ja puolison työt näyttää sen, miten nopeasti tai hitaasti voin alkaa taas ottamaan asiakkaita vastaan. Jännittääkö tämä kysymys? Rehellisesti, kyllä. Uskon kuitenkin, että kaikki tulee menemään tosi hyvin. Oma mieli täytyy vaan pitää joustavana.  Ai niin ja alotinhan mä uuden koulutuksen tässä rinnalla...! Siitä ehkä lisää myöhemmin, mutta sanotaan tähän väliin, että kyseessä on pitkäaikainen unelma, joka liittyy luonto- ja eläinavusteisuuteen terapia- ja koulutushommissa <3

MUU ELÄMÄ

Musta tuntuu, että mä elän tosi ihanaa vaihetta juuri nyt. Jotain pesänrakennusmeininkirauhoittumista on selvästi tapahtunut, mä nimittäin viihdyn kotona paremmin kuin koskaan aikaisemmin. Koko ajan ei tarvitse olla menossa, tuhatta juttua ei tarvitse tehdä päällekkäin. Melkeen kaikki on jo valmiina pientä varten ja loput hankitaan jos koetaan tarpeellisiksi. Ollaan varusteminimalisteja selvästi, mies enemmän kuin mä, mutta mäkin luotan siihen, että kyllä ne arjen helpottajat hahmottuu kunnolla sitten vasta, kun on muutama tunti vauvanhoitoharjoittelua takana. Pieni sänky on pedattu, kaapissa on vaatteita, mieli on rauhaisa ja odottava ja synnytysmeiningit on kunnossa (<-- mulle se tärkein osa-alue tässä vaiheessa, kirjoittelua tästä todellakin tulossa!). Henkisesti mulla on välillä ristiriitainen olo loppuajan suhteen. Toisaalta odotan tosi kärsimättömästi tutustumista tohon tyyppiin, joka alkaa päivä päivältä tuntua tutummalta persoonalta liikkeittensä ja omien rytmiensä kautta. Käytän paljon enemmän aikaa ihan vaan mahan paijailuun ja siihen, että tökitään vuoronperään toisiamme. Toisaalta tuntuu haikealta, että enää pari kuukautta kaksinoloa puolison kanssa. Hyvienkin asioiden äärellä voi ja saakin kokea luopumisen surua, luonnollisesti! Niin paljon kuin tulevaa perhemeininkiä odotankin, koen samalla haikeutta. Maailma on onneksi antanut meille valtavasti mahdollisuuksia kokea, matkustaa, kerätä hyvää jengiä ympärille ja viettää laatuaikaa ihan kaksin. Nyt me vaan saadaan uusi tyyppi kokemaan kaikkia näitä hyviä asioita meidän kanssa. Uskon, että toi vauva tietää, että minkälaiseen elämään ja menoon se on tulossa, se on meidät valinnut :)

Tällaisia tällä kertaa, palataan taas seuraavien teemojen kanssa!

    

Tämä on mun huvipuisto

Edit: tässä tuli ikään kuin Live life with passion part II. Liittyen yleiseen fiilistelyyn elämästä :) 

Ensimmäiset pari, kolme työviikkoa on alkaneet yllättävän tehokkaasti. Onhan sekä koiralla että emännällä pieni totutteleminen aikuisrytmiin ja syksyn uusiin haasteisiin, mutta edelleen, mä olen alkavasta syksystä innoissani ja sillä energialla jaksaa vääntää melko pitkälle. Kiitos lämpöjen, kesä tuntuu vasta kuitenkin alkaneen. Ja mikäs tässä ollessa, kun huomenna starttaa oman elämäni ihka eka Flow viikonloppu!! Kyllä, koko viikonloppu, ja juuri hakemieni skumppapullojen perusteella sen verran kupliva, että maanantaina kello ei taida soida ihan vielä 7.30.  

Tässä on luvassa kaikkea muutakin kivaa. Oon äärimmäisen onnekkaassa asemassa sen suhteen, että mulla on puoliso, joka on yhtä valmis repäisemään ja seikkailemaan arjen keskellä. Joskus se seikkailu on 11 tuntiseksi venähtäneet lounastreffit, hästäg yrittäjyys, joskus reissu tai arki-iltapala jossain paremmassa raflassa. Yhtä kaikki, en kyllä voi toivoa hauskempaa arkea kuin tämä meidän! Kuukauden päästä lähtee lentokone put put put kohti eteläistä Ranskaa, ajetaan Nizzasta rannikkoa pitkin Carcassonneen TÄLLAISIIN bileisiin. En ehkä kestä. Samalla reissulla on tarkoitus kuvailla kansallispuistossa, käydä syömässä parissa hienommassa raflassa ja ehkäpä tutustua johonkin viinitilaan (allekirjoittaneen haave, en ole koskaan moisessa vieraillut), mutta eiköhän toi itse festarikin ole jo aikamoinen...siis en kestä, edelleenkään <3

Arki on muuttunut suht paljon vuoden takaisesta maalaiselämään keskittymisestä, mutta hitto mä rakastan kumpaakin moodia! Metsässä samoaminen suppilovahveroiden perässä tai shampanjanhuuruinen ilta parhaassa seurassa. Ei väliä, laittakaa mut minne vaan, niin viihdyn. Erityisesti hovikuvaajani vierellä. 

Kuuntelin Graham Hancockin London Real puhetta (löytyy Tubesta) ja tyyppi sanoi erinomaisen hyvin, että eiköhän tämä maailma tule elettyä parhaiten siten, että ottaa vaan rohkeasti vastaan kaikki ne kokemukset, mitä tarjolla on. Jos menee huvipuistoon, saa rahoilleen parhaimman vastineen, jos vierailee jokaisessa laitteessa! Oma elämä on ainakin tuntunut tarjoavan parastaan just kokemusmielessä. Osa on ollut karmaisevia, enkä haluaisi niihin maisemiin enää ikinä palata, mutta ne ovat muovanneet omaa olemusta ja sielua takuuvarmemmin värikkääksi, joustavammaksi ja elämäniloisemmaksi versus se, että olisin elänyt "tasaisemman" elämän. 

Yhdestä asiasta olen kaikista kiitollisin. Lähtemistä, uusiin paikkoihin tutustumista, tuntemattomien uusien kokemusten kartuttamista ja kaikkea vastaavaa ei enää tarvitse jännittää. Nuorempana jouduin jännittämään tosi, tosi paljon, kärsin elämää huomattavasti rajoittavista paniikkikohtauksista ja vähintään niiden pelosta. Menetin aika monta vuotta elämästäni ja kaikista potentiaalisista kokemuksista siihen, että seiftailin sen vuoksi. Ja hirveän stressimahani. No, ne olikin vähän naimisissa keskenään. On vaikea ymmärtää, miten vammauttavaa jokin tollainen voi olla, jos ei ole vastaavaa itse kokenut. Siksi jokainen ravintolaillallinen, pienikin matka, Norjan vuorilla haikkaaminen ja pilkkuun asti tanssittu ilta saa mut äärimmäisen kiitolliseksi. Mikään ei ole itsestäänselvyys! 

Uskon, että moni saattaa seurata munkin elämää silleen, että jahas, Konkistadori se vaan toteuttaa mitä erikoisempia juttuja. Asuu mummolassaan pimeän metsän keskellä. Asuu kommuunissa vuohien ja heppojen kanssa! Ei tunnu hirveästi asettuvan aloilleen, ainakaan pitkäksi aikaa. Tekee montaa erilaista duuniakin, vielä. Salamarakastuu "parisuhde ei tod ole mulle" t-paita vielä päällään, perustaa pienen kolmen hengen jengin maailman ihanimpaan kaupunkikämppään. Maailman onnellisimpana avovaimona. 

Nimenomaan tästä kaikesta mä olen nauttinut ihan äärimmäisen paljon. Siitä, että olen voinut TEHDÄ. Vapaus on mulle kaikki kaikessa, sisäinen vapaus ainakin. Oon ollut lapsesta asti villihevonen, mutta vaikeat vuodet vahvisti vapaudenkaipuuta ja seikkailuhenkeä vielä enemmän. Voin ihan rehellisesti myöntää internetkansankin edessä, että nautin tästä elämästä ja esim. omasta työstäni (ja siihen liittyvistä tulevaisuudenkuvista) niin paljon, että en pysty kuvittelemaan perheen perustamista minään kaikista todennäköisimpänä tulevaisuuden vaihtoehtona. Kaipaan kuitenkin ennen kaikkea nyt ja tässä elämänvaiheessa sen, että saan vapaasti tuon seikkailijani kanssa elää spontaanisti ja vähän villistikin. Ainakin sen aikaa, kun se oikealta tuntuu. Kuka näistä tietää! 

Ihanaa, kun ei tiedä huomisesta. Vielä ihanampaa, kun tietää, että kenen kanssa tai millä moodilla sen kuitenkin mieluiten viettäisi. Elämä on hirveän hauskaa just nyt ja se jos mikä on hienoa! Mitä ikinä eteen vielä tuleekin. On jokapäiväinen päätös olla pelkäämättä. Joka päivä affirmoin itselleni sitä, että tulevaisuus tuo aina vaan parempaa ja parempaa koska nyt mä voin ja uskallan ottaa vastaan. Uskallan olla vuosi vuodelta enemmän rehellinen omissa toiveissani, unelmissani ja haaveissani. Niiden ei tarvitse olla samoja kuin muiden. On ok elää juuri omannäköistä ja rohkeaa elämää. Sellaista, mikä tuntuu hyvältä joka solussa. 

Live life with passion vol 1

Ah niin trendikkään mutta hauskan Snapchatin (@konkistadori FYI) innoittamana rupesin miettimään, että miksipä en toisi arkisuutta, rehellisyyttä ja ehkäpä jotain rosoakin tänne bogin puolelle. On niin vaikea vetää rajoja. Olenko viiden vuoden päästä tyytskäri, jos valotankin täällä elämää vähän enemmän? Häiritseekö blogi, insta tai snäppi kenties omaa työtä tavalla, joka kaduttaa sitten myöhemmin? Omassa elämässä on uutena kutsuna olla ylipäätään avoimempi ja rehellisempi tästä omasta polusta. Voin aloittaa tämän rehellisemmän otteen paljastamalla interwebissä ja sen seurakunnan läsnäollessa, että mietin tosi paljon sitä, että mitä itsestä ajatellaan. Vaikea ehkä kuvailla, että missä määrin...no sanotaanko näin, että haluan miellyttää ja olla yleisesti ottaen helposti lähestyttävä. Mun pään sisällä tämä tarkoittaa (tai ehkä voisi sanoa, että tarkoitti...) sitä, että kaikki mahdolliset oman elämän ristiriidat olisi kiva siloitella menemään niin, että kenenkään ei tarvitsisi kummemmin ihmetellä. 

Mitävittua. 

Mähän olen ristiriitainen ihminen! Me kaikki ollaan. 

Enää en koe termiäkään oikeaksi. Mulla on monia intohimoja elämässä, ja tottakai jonkun mielestä ne voi jopa riidellä keskenään. Tein nyt kuitenkin itse sellaisen päänsisäisen havainnon, että minä elän omista intohimoistani ja aion jatkossakin elää. Jokaisen tulisi tehdä niin. Jos voin jotakuta rohkaista siihen, että ei tarvitse olla pinkastavedetyn helpostisulateltava, muiden mielipiteitä tai arvostelua pelkäävä, jatkuvan miellyttämisenhaluinen tahi muulla tavoin oman elämänsä näyttelijä, niin loistavaa. Aika kärkkäästi muotoiltuja esimerkkejä, mutta menköön.  

Mutta nyt, back to da passion. Bloggaamisen ja muutenkin elämän tärkeitä suuntaviivaintohimoja miettiessä päädyin seuraaviin juttuihin, joista vol 1 koskee sitä yhtä itselle olennaisinta eli työelämää ja kiinnostusta jengin päänsisäistä maailmaa kohtaan. Olen varmaankin siinä elämänvaiheessa, että tykkään tosi paljon lukea muilta bloggaajilta just työelämään, opiskeluun ja alavalintoihin liittyviä juttuja. Siksi jaan mielellään omiakin. Eiköhän se inspiroituminen ole blogien parasta antia. Ja tirkistely! Sitä kautta se inspiraatiokin monesti herää. Ai tuo ajattelee noin / tekee tuollaisia ratkaisuja...! Ehkä mäkin voisin. Jatketaan intohimoteemalla myös seuraavien blogijuttujen parissa, mutta nyt...ajatuksia ja kuulumisia aiheesta -->

IHMISMIELI / TYÖELÄMÄ 

Psykologia on mun intohimo. Ihmisten auttaminen, rohkaiseminen, valmentaminen ja mielen tutkiminen on mun suuri kiinnostuksen kohteeni, on ollut jo yli kymmenen vuotta. En saa tarpeekseni tästä teemasta, ja vaikka pidinkin 1,5 vuotta sapattivapaata kyseisestä alasta (tai sanotaanko tehden kyseistä työtä ihan minimaalisesti) tulee se olemaan tästä syksystä eteenpäin taas isompi osa omaa työelämää, sillä aloitan psykoterapiaopinnot ja kyseiset työt. Hurjaa. Nuorta yrittäjää kutsuu tämän lisäksi täysin uusi oman alan duuni (taas!), mikä samaan aikaan tietty kiehtoo ja jännittää. Onneksi kuitenkin positiivisesti. Isoja muutoksia ja uusia juttuja luvassa, mutta intuitio kertoo, että tästä on tulossa Konkistadorin elämän syksy. Joku ehkä muistaakin, että hain muutama vuosi sitten ulkomaille psykan maisteriopintoihin (onneksi siinä silloin onnistumatta). Olisi varmasti ollut väärä aika ja kaikkea, mutta nyt homma onnistui niinkin hyvin, että pystyn tekemään varsinaisten terapiaopintojen ohella alan maisteritutkintoa tosi hyvään ulkomaiseen yliopistoon. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla! Näin se elämä vie, just oikeat ja parhaat jutut oikeaan ja parhaaseen aikaan. 

Kertokaapa muuten, mikäli opiskelu ja työjutut kiinnostaa! Kirjoitan niistä mielelläni jatkossa. Paljon voi kuitenkin kertoa ja jakaa omia kokemuksia ja ajatuksia vaarantamatta kenenkään yksityisyyttä. Haluan muutenkin olla tulevaisuudessa sellainen alani ammattilainen, joka puhuu hyvien asioiden ja oman elämänfilosofiansa puolesta. Tai siis puhunhan mä jokatapauksessa vaikkei jengiä kiinnostaisikaan ;) Btw Sport-lehdessä tulee syyskuussa juttu, jossa allekirjoittanut jakelee parhaita vinkkejänsä hyvinvointiasioihin liittyen. Vinkkaan tästä kyllä myöhemminkin. Odotan itsekin jännityksellä!!

Sapattivapaan toinen duuni, eli the mallimaailma, pysynee rinnalla vielä hetken. Vaikka olen mielellään tällainen syvien vesien tulkki sydämeltäni, on mulla tosi, tosi, tosi hyvä bookerin silmä. Ristiriitaista? Mulle itseleni ainakin luovaa työtä! Tästäkin löytyy ajatuksia ja kokemuksia, jos jollekulle moinen resonoi. Mitä bookerin homma tai castingin tekeminen on? Ei taida olla ihan tutuin mahdollinen työsarka. Olisi hauska tehdä vaikka joku Päivä kanssani -juttu niin kauan, kun tuo työ vielä on olemassa. 

Aijai mä todella uskon, että nyt jaksan lähteä ihan uudella innolla uimaan syvempiin vesiin ja henkisesti rankkaan työhön, kun olen saanut hetken aikaa saanut vierailla ihan muissa maailmoissa mallien ja perhebisneksien kanssa. Mitä balansoituneempi ja vapaampi oma elämä ja oma sydän, sitä paremmin voi olla tukena muille. Uskoisin. 

// Just a short summary in English. I was thinking about my own passions and how they sometimes seem contradictory. But hey, isn´t that what life is always about anyway? Contradictions and different kinds of passions. One of my greatest passion in life, studying and understanding the human psyche and what makes us tick, is taking a huge leap forwards as I´m starting my psychotherapy studies. For year and a half I worked among totally different themes, as a booker and also with our family company, this start-up business, and I really loved these more "shallow"worlds. Now I feel ready for this new chance and going back to the whole wellbeing and mental care areas. I´m more than happy to share my thoughts and experiences with you if you´re interested. Maybe it´s because of this certain point in life but I just love to read other bloggers´ thoughts about work, studying, life changes or thoughts about the future so do tell me if there´s anything you wanna hear more of! //