Kapteeni 6kk

Mulla on puolivuotias poika ja se tuntuu melko ihmeelliseltä. Niin vähän aikaa äitinä, niin monia kokemuksia, tunteita ja vaiheita, että aika tuntuu menettäneen merkityksensä. Ainahan se on tossa ollut.

Haluan tehdä puolivuotiskatsauksen ja jättäytyä sitten sivummalle blogikirjoittelusta, hetkeksi aikaa ainakin. Somemaailmani pyörii niin vahvasti Instagramin puolella, että aika ei riitä. Tulevasta kaudesta tulee tosi kiireinen. On tätä äitiyden arkea, intensiivistä 24/7 työtä jo itsessään. Sitten on koulu, jonka viimeistä vuotta koitan saada kunnialla pakettiin. Sitten on työt. Nekin ovat jo alkaneet. Hissukseen, yksittäisin kerroin, mutta kuitenkin. Suosittelen todella seuraamaan Instaa ja @philiavalmennus tiliä, sillä siellä ja omalla sivullani kerron tarkemmin olevista ja tulevista kuvioista. Ja siellä sitä arkipohdintaakin eniten on.

Haluan kuitenkin päiväkirjamaisesti pitää tämän blogin yllä. Harvoin päivittäen, mutta kuitenkin olemassa. Tänne on tullut kirjoiteltua äitiyteen liittyviä pohdintoja siten, että tulen varmasti jatkossa kiittämään itseäni...edes jonnekin on laitettu ylös jotain muistoja!

Asiaan. Rakas äitiyspäiväkirjani. Tällainen on poikani Kapteeni 6kk iässä.

Taidot

- Kääntyy, pyörii, ryömii takaperin, nousee konttausasentoon
- Operoi hienosti lelujen ja esineiden kanssa. Pinsettiotekin on jo melko vahva.
- Jokeltaa ja lörpöttelee valtavasti. Äbbäbbä ja däddäddä kuuluu naapuripitäjään asti.

Luonne

- Edelleen lungi kaveri, joustava ja tosi perustyytyväinen.
- Ikä on kuitenkin tuonut mukanaan ns. "luonnetta" eli jätkä osaa todellakin ilmaista tahtoaan ja lujaa!
- Ihan tuhannen sosiaalinen. Koko päivä kotona niin johan tulee mökkihöperöksi. Ei äiti, vaan poika. Mitä enemmän väkeä, sen kivempaa.

Tykkää

- Ihmisistä
- Syömisestä.
- Naku-koira ja Rocky-saksanpaimenkoira ovat yllättäen ihan parhaita viihdyttäjiä
- Palikoita, kuvakirjoista, hassuista äänistä. No okei, tällä hetkellä kiinnostavinta on kaikki. Tyypillä on ihan totaalinen tutkimusmatkailijavaihe.
- Liikkua. Mielellään koko ajan. Pomppia, tutkia ja vimpuroida.
- Hengata alasti lattialla
- Luonnosta. Jos on paha mieli, ei tarvitse muuta kuin mennä pihalle. Johan hiljenee ihailemaan.

Ei tykkää

- Nukahtamisesta, juurikaan. Mitään kovin suuria taisteluita me ei saada aikaan, mutta jotain käninää. Menoa ja sosialisointia olisi vaikka muille jakaa. Aika tyypillistä siis!
- Autoilu on joko-tai. Ennen niin helposta autoilijasta on tullut se vipeltäjä, joka saa joka kolmas kerta ihan älyttömät hermarit pirssiin joutuessaan. No, kuka tykkää tulla paikalleensidotuksi.

Mitäs muuta...maidolla mennään pääasiassa edelleen, mutta heinäkuusta asti ollaan syöty pienissä määrin kiinteitä ruokia. Hyvin on mennyt! Kaksi alahammasta putkahti ilmoille alkukuusta ja ylhäälläkin jo turvottelee. Kaiken kaikkiaan tyyppi on ihan älyttömän mallikelpoinen tapaus. Rento, hauska, maailmasta kiinnostunut ja kaikkien läheistensä rakastama.

Ei voisi parempaa toivoa.

Eka perhereissu

Voi vitsit, nyt me päästään ihmettelemään ekaa perhereissua lentoineen päivineen ihan tuonne rapakon toiselle puolelle asti! Siinä vaiheessa, kun luette tätä tekstiä, me viihdytetään kanssamatkustajia ihan jäätävällä heviörinällä. Kiitos ja anteeks. 

Miehellä on työreissu ja me päästään Kipparin kanssa kirjaimellisesti siivellä matkaan. Kiva juttu, mä rakastan Tukholmaa ja se on mahdollisimman helppo aloittelukohde pienen vauvan kanssa. Mikä parasta, muutaman päivän päästä seuraksi rientää yksi rakkaimmista ystävistä vauvoineen.

Ai niin, matkalle saatiin myös uusi, ihana yhteistyökumppanuusfirma, nerokas Kinspiring. Heiltä saimme yyberkätevät ja vissiin Tukholman kaduillakin suositut Babyzen Yoyo -matkikset. Menenkin tästä samantien hiplailemaan rattaita jo valmiiksi. Mitenniin vaunufani. 

Tämä ihan tällaisena lyhyenä inserttinä, palataan asiaan Instastoryssa!

Kuinka luoda paras mahdollinen arki

ARKI. 

Jotenkin arkinen sana. Pyykkivuoria ja aamupuuroa, selviytymistä ja loman odotusta? Mä uskon vahvasti siihen, että arjesta tulee tehdä, jos ei joka päivä juhlaa, niin vähintään mielekästä ja odottamisen arvoista. Joo! Nyt löysin sen termin. Mä haluan mun arkeni olevan niin kivaa, että lomalta palaaminen ei ärsytä. Onnekseni oon löytänyt vierelle puolison, joka toteuttaa kanssani tätä hyvää arkea. Kyllä meilläkin pyykätään ja liukastellaan paskavaippoihin. Koti on suoraan sanoen aikamoinen hävitys näinä päivinä. Työpäivät usein pitkiä, ruokakauppaan ja koiranulkoilutukseen koitetaan välillä raivata tilaa. Tunnelma on kuitenkin sen tärkein osa arkea. Meillä sen ylläpitäminen on kaikista tärkeintä. Arki on siis mitä tärkeintä! Tämänhetkinen arki on vauvaperheen elämää, mutta tosi ihanaa sellaista. Tämä vaihe on mitä lyhyin ja koitan nauttia joka päivästä eli myös siitä pitkäveteisyydestä ja pysähtyneisyydestä, mitä tää välillä väkisinkin on. Tulee dynaamisempia vuosia, tulee väsymystä erilaisen arjenpyörityksen vuoksi. Nyt on kuitenkin aika vain olla ja paijata tulokasta. Se on aika spesiaalia.  

Uuteen kotiin muuttaminen herätti vakavampia pohdintoja hyvästä arjesta. Uusi koti on joo sivummalla, mutta tarjoaa tähän elämäntilanteeseen sellaisia elementtejä, joilla on enemmän merkitystä kuin Stockan sijaitseminen 10min kävelymatkan päässä. Harrastusmahdollisuudet tuplaantuvat asuintilan lisäksi, seinänaapureina on rakas sukulaisperhe, tukiverkosto on muutenkin lähempänä. Mikä tärkeintä, saadaan luonto aidosti lähelle. Mm. kyseiset asiat painoivat vaakakupissa loppujen lopuksi enemmän kuin työmatkan piteneminen. 

Kivoinkaan koti ei kuitenkaan merkkaa mitään, jos ihmiset sen sisällä voivat huonosti. 

Mä koen, että tuleva koti tarjoaa mulle kaikkia sellaisia nuoren aikuisen salaunelmia, joita en olisi ikinä uskonut saavani. Ja tuossa ne nyt manifestoituvat. Kuinkahan monta vuotta haaveilin koti spasta ja sadetinsuihkusta? Pinnailin kuvia kaksikerroksisista olkkaritiloista? Nyt saan ne ja paljon muutakin. Nyt, kun tiedän, mitä aidosti haluan - onnellisuuden, mikä ei riipu mistään ulkoisesta olosuhteesta. Olen elänyt aika monta vuotta elämästäni erilaisissa kulisseissa. Ulkoapäin on voinut varmasti ihailla kaikenlaisia puitteita, joiden sisällä ihmiset ovat kuitenkin voineet tosi pahoin.  

Ja silti sitä saa ilman muuta unelmoida kodeista, puitteista ja asioista, joita arkeensa kaipaa. Ei täällä tarvitse pyydellä anteeksi! Ajattelen kuitenkin, että on tärkeä tietää, mitkä asiat tekevät aidosti onnelliseksi. Mikä on prioriteettia omassa elämässä, mikä taas kivaa bonusta ja lahjaa maailmankaikkeudelta tai mistä kukin nyt kokee hyvät asiat saavansa. Mä uskon, että me jokainen luodaan omat jumalat ja demonit, oma taivas ja helvetti. Vedetään magneetin lailla puoleemme asioita sen mukaan, miten oman mielen ja asenteen suuntaa. Mun suurimpia uskomuksia on nykyään se, että elämä muuttuu koko ajan paremmaksi. Se on kombinaatio kokemusta (= näin on käynyt) plus tahdonalaista asennoitumista. Ja tiedättekö, näin se sitten menee. Homma menee koko ajan mahtavammaksi, syvemmäksi ja rakkaudellisemmaksi. On tärkeä tunnistaa omat elämänvalintoja ja yleistä asennetta säätelevät uskomukset ja muuntaa niitä toimivimmiksi mikäli tarvetta on. En ole varsinaisesti menestysteologian kannattaja, mutta olen kokenut joka solulla miten elämä muuttuu silloin, kun itse muuttuu. Ei ole muita rajoituksia kuin me itse. 

Ja hei, elämä tapahtuu jokatapauksessa. Tellus -niminen simulaattori on välillä armotonta koettelemuksiensa kanssa. Tulee isoja suruja, haasteita ja menetyksiä. Konflikteja ja epäonnistumisia. Mä elän tietoisesti siten, että oon sitoutunut näkemään jokaisessa negatiivisessa asiassa jonkun kultareunuksen. Opetuksen, lempeän varoituksen tai kehoituksen muuttaa suuntaa taas kohti sitä parempaa, toimivampaa ja valoisampaa arkea. Ja parempia uskomuksia. Uskokaa pois, se asenne ei tule helpolla, mutta muuttaa oikeasti sen, miten hankaluuksiin suhtautuu. Ja miten ne myös ratkeavat. 

Tällaista tänään. Ei ilman draamaa ja yhtäkkisiä tilanteita, mutta luottavaisena suhteessa kokonaiskuvaan. Alla muuten kuva mun uudesta lemppari sisustuslehdestä ja kannessa sattui olemaan sellainen tyyli, jota uuden kodin olohuoneeseen himoaisin. Luonnollista, modernia, ajatonta ja rauhallista tunnelmaa. En malta enää odottaa muuttoa! Tai maltanpas. Helsinki on ihana paikka, täällä on hyvä leikkiä lattemammaa vielä kesään asti. 

Kivaa viikonloppua, tyypit! Kiitos, kun vierailit tässä blogissa, toivottavasti tuut uudelleenkin!     

Muistutus ja kuulumisia!

Huh. 

Ihan ei siihen tahtiin päivity tämä blogi kuin pitäisi. Tai siis toivoisin. Tässä on ollut vähän kaikkea. Isoimpana aikasyöppönä tuo söpö Aikasyöppö, mutta uusiotulokkaana yrittäjän joka ikinen vuosi yllättävä veroilmoituksen jättö. Ei vaan oo todellista, miten kuuden vuoden jälkeenkään mä en osaa varautua ajoissa. Toinen suuri, itseasiassa valtava, juttu on tuo mahdollinen tuleva muutto uuteen kämppään ja täysin uudelle paikkakunnalle josta edellisessä postauksessa taisinkin innokkaasti jo vihjata. Että kaikki isot elämänmuutokset vaan samaan syssyyn, eiksniin! Oon onnellinen ja innoissani tästä. Asunto on käsittämättömän magea, siksi me muutetaankin. Samalla kuitenkin on stressannut ja hirvittänytkin. Tuleeko liikaa muutoksia yhdelle keväälle? Mutta ei. Mutulla, intuitiolla ja johdatukseen luottamalla eteenpäin vamos. Uskon ja luotan aktiivisesti siihen, että tää mun ja meidän elämämme menee aina vaan paremmaksi ja maailma antaa koko ajan hienoja mahdollisuuksia joihin voi tarttua. Palaan tähän kämppä asiaan tarkemmin jossain vaiheessa. Nyt kuitenkin nautitaan keväisestä stadista täysin rinnoin (imetyshuumoria). 

Koska kiireisnä ollaan, minikuulumisia ja pieniä arjen hetkiä voi seurailla parhaiten somemaailmassa. Instastory päivittyy useimmin eli sinne vaan stalkkailemaan. Tarkoitus olisi saada jossain vaiheessa aikaiseksi myös live -lähetys jonkun teeman parissa. Vähän niinkuin podcastin ja vlogin yhdistelmä. 

Insta löytyy @konkistadori nimimerkin takaa!

Tervetuloa seuraamaan arkea ja ajoittaista juhlaa!

Mainittakoon vielä loppuun, että seuraavista teemoista on tulossa juttua lähiaikoina!

Parhaat hankinnat vauvalle

Synnytys osa 2 (spoiler alert - terve poika tuli)

Palautuminen ja suhde omaan kroppaan

Työ ja opiskelu vastasyntynyt kainalossa

Jos on postaustoiveita, niin kerro ihmeessä! Sehän se vasta mulle mielekästä olisikin :)

Minkälaista on arki vastasyntyneen kanssa

Kyllähän sitä mietti, että kuinkahan tylsää tai sitten ylihektistä arki tollaisen pikkuötökän kanssa tulee olemaan. Suoraan sanoen mä pelkäsin, että tylsistyisin puolikuoliaaksi. Näin ei onneksi ole ollut, vaan tekemistä riittää vaikka kuinka. Ja jos ei riitä, niin sitä kehitetään. Ollaan oltu aika aktiivisia kaksin ja perheenä. Oltu mökillä tyypin ollessa pariviikkoinen, reissailtu eri kaupungeissa, hengailtu kaupungilla ja otettu vastaan vieraita täällä kotona. Ja toki vaan oltu. Oon pyrkinyt siihenkin, ettei menemistä ja tekemistä ole ylenmääräiseksi ärsykkeeksi asti. Jäbä vasta totuttelee kaikkiin aisteihin ja tuntemuksiin, en siis halua stimuloida ylenpalttisesti. Tämän uuden ihmisen temperamentti on kuitenkin superchill ja joustava, joten ollaan voitu viettää melko aktiivista arkea. Se on ollut ihanaa, koska kaipaan sitä (selvästi) itse. En ole kotihiiri, en ole koskaan ollut. Sohvanpohjalle hautautuminen saisi mut todennäköisesti vain ahdistumaan. Kiitos, bebe, että otat tämän huomioon!

Päivät starttaa yleensä 6-7 välillä. Paitsi sunnuntaisin. Ei mitään logiikkaa, mutta tää jätkä on tajunnut, että sunnuntaisin koisitaan vähän pidempään, eilenkin pojat nousi vasta kympin maissa, kuten Insta-storyn seuraajat huomasivatkin. En valita, että meillä on ollut tähän mennessä superhyvin nukkuva bebe. Hirveästi en tästä omaa ansiota osaa tai voi ottaa. Sisäsyntyisiä juttuja. 

Aamu alkaa luonnollisesti kahvilla ja pikkumiehen putsauksilla ja pukemisilla. Mä syön mitä kerkeän, mies auttaa minkä kerkeää ennen töihin lähtöä, poika on yleensä sosiaalinen ja juttua riittää. Aina voi myös syödä. Vielä en ole kaatanut lattea toisen niskaan imettäessä, mutta läheltä on liipannut. Lattelippis äideille olis kova - ja joku syöttölaite itselle! Luksusta on se, että joku jeesii ruokien kanssa ja saan valmiin aterian eteen. Yleensä arki hoituu kuten hoituu ja koitan valmistautua omiin ruokailuihin ennalta. Kaikki yhdellä kädellä syötävä on tosi jees ja toki välillä nukkumiset / lattialla tyytyväisenä hengailu hetket ajoittuu niin, että saan laitettua ruokaa itselleni. Hassua, en ole tähän mennessä tajunnut, että miten kukaan voi väittää ettei muka ehdi syömään. Mä olen aina ehtinyt syömään, sehän on prioriteetti elämässä!

No nyt tajuan senkin. 

Aamulla ja aamupäivisin lähdetään yleensä lenkille / kaupungille ja oltiin jopa kerran kerhossakin. Myönnän, että pieni paniikkikohtaus oli lähellä. Häkellyin sitä, miten vieraalta ja erilliseltä tuntui istua äityleiden keskellä, kukin meistä vauvojansa hyssyttäen ja hoitaen, tuntematta ketään ja nippa nappa tajuten olevansa osa ryhmää nimeltä "äidit kerhossa". Hyvin me kuitenkin pärjättiin...ja napattiin todnäk sieltä tuo kaikille rakas norovirus tuliaisiksi. Elämäni pahin mahatauti, muuten. Edellisestä olikin jo 13 vuotta. Imettäminen ja oksentaminen on muuten aika kokemus noin niinkuin samanaikaisesti suorittaen. 

Ps. miesten noro on sitten vähän niinkuin miesten flunssa. 10x pahempi. Aina ja oireiden vakavuudesta riippumatta.

Kevät koitti Korkeavuorenkadulle!

Iskin eräs päivä männäviikolla lapsen kantoreppuun ja lähdin pullaostoksille, koska pulla päivässä pitää maidon virtaavana. Oikeasti. Ollaan ulkoiltu yleensä päivittäin. Joko suunnataan kaupungille tai sitten vedetään tuulipukumutsi -moodissa pitkin Kaivaria ja Eiraa. Note to self: hanki kiva, trendikahvilaystävällinen tuulipuku.

En malta odottaa, että lämpöasteet kasvavat ja päästään tuon mun laumani kanssa piknikfiilistelemään. Viltti mukaan, latte kahvilasta tai termarista, koira vapaaksi hihnasta ja mulle (koulu)kirja mukaan. Mielikuvissa laps' nukkuu tyytyväisenä kärryissä tai kujertelee aurinkoisena viltillä. W kyllä viihtyy kärryissä superhyvin, ihan paras päikkäripaikka. Olen siinäkin mielessä onnekas. Helpottaa elämää ja liikkumista hurjasti. 

Harkitaan vakavasti erästä uutta asumiskohdetta. Nyt on kyse oikeastaan vain siitä, että miten miehen työmatkat hoituisi kyseisestä lokaatiosta käsin. Olen tosi innoissani tästä ajatuksesta, mutta en uskalla vielä kauheasti hehkutella. Jos ei vaikka toteudukaan. Toisaalta meillä on ihan win-win -tilanne, tämä nykyinen kämppä ja sijainti on edelleen tosi ihana. Luonnonläheisempi elämä kuitenkin houkuttaa. 

Sisustuskuume nostaa tästä syystä kaunista päätään! Argh. Käväisin kuolailemassa Fasaanin tarjontaa ja eihän se koskaan petä. Suosittelen, kaupungin jännimpiä paikkoja sisustusihmisille. Löytyy sekin Korkeavuorenkadulta. 

Päivät menee toisaalta muutamaa samaa rutiinia (syöttö-hengailu-vaipanvaihto-nukkuminen) toistaen, onhan tuo W vielä aika pikkuinen, vasta 1,5kk vanha kansalainen. Päikkärit menee miten menee, joko 15-30min pätkissä tai parhaimmillaan parin, kolmen tunnin setteinä. Koitan tehdä työhommia sen verran kuin ehdin ja hyvältä tuntuu. Joinain päivinä se tarkoittaa ajatustyötä ja muistikirjan riipustelua, toisena tapaamisia tai Skype-paltsuja. Tämäkin puoli vauvaelämää on sujunut kivasti kunhan vaan itse on joustava ja salliva. Eniten on kärsinyt koulu! Tehtävät ja kirjoihin paneutuminen on ollut valitettavasti viimeisenä to do -listalla. Joutuu ottamaan kiinni muuta porukkaa kevään tästä edetessä. 

Iltaisin laitetaan safkaa, hengataan kotona isimiehen kanssa ja mennään ihmeellisen ajoissa nukkumaan. Viimeistään kymmeneltä alkaa sänky kutsumaan ja silmä luppaamaan entisellä ammattitason valvojalla.  

Miten teidän vauva-arki, samanlaista vai erilaista?

Tulevaisuuden haaveita

Aika monessa blogissa on puhuttu viime aikoina unelmista, liekkö alkuvuoden fiilistelyä? Laitan korteni kekoon, koska onhan kyseinen akti hirveän kivaa ja toisaalta saan tässä ajatuksia pois tulevien päivien (kyllä, nyt puhutaan päivistä!!) jännityksestä.

Joo, raskaana ollaan edelleen :) Henkisesti olo on useimmiten yllättävän mainio, jaksan paljon paremmin venailla pojan saapumista vs. vaikka viime viikolla. Fyysisesti alkaa olemaan tosi tukala ja kipuileva olo. Mutta ei tässä enää kauaa mene. Mutta nyt pois babyjutuista ja niihin unelmiin!

Mun unelmat koskee niitä aika perusjuttuja elämässä. Asumista, työtä, matkustamista ja erilaisia mahdollisuuksia, joita elämä toivon mukaan saisi tuoda. Jos muuten kiinnostaa tsekata muutamien vuosien takaisia unelmia, niin täältä  2015 vuodelta ja hitsi kun en löytänyt vuoden 2013 versiota.

Mä olen vannoutunut unelmien ylöskirjaaja ihan jo siksi, että jälkeenpäin on mahtava aina tsekata, että tuokin toteutui, vautsi. Koska moni, moni asia toteutuu. Osa tahdonvoimalla, osa kuin itsestään. Tärkeimmät jutut tuntuvat vain tapahtuvan. Oikean ihmisen löytäminen. Kodilta tuntuva asunto. Mahdollisuudet, joista ei olisi osannut uneksiakaan. Juuri oikea aika tulla äidiksi. Puhumattakaan niistä jutuista joista on haaveillut, paljon, joiden eteen on tehnyt töitä ja silti mikään ei ole edistynyt. Kunnes tajuaa jälkikäteen, että ajoitus tai jopa itse unelma ei ollut se oikea. Jokin toinen ja parempi oli tuloillaan. 

Mä en usko sattumaan, mutta en myöskään siihen, että me hallittaisiin ihan kaikkea. Uskon kuitenkin unelmoinnin ja itselle rehellisenä pysymisen voimaan. Mitä ihan oikeasti haluan elämältä? Erityisen tarkasti kysyn nykyään itseltäni, että miltä haluan asioiden tuntuvan? Haluan ennen kaikkea olla onnellinen ja jos se tarkoittaa, että joistain toimimattomista jutuista ja entisistä unelmista on tarpeen luopua, niin so be it. 

Tämänhetkiset isommat haaveet liittyvät kahteen asiaan, työhön ja asumiseen. 

Töiden ja äitiyden yhdistämisestä tulevaisuudessa siten, että kaikki osapuolet voisivat mahdollisimman hyvin. Vauvavuosi on suunnattoman pyhä ja tärkeä asia mulle ja toivonkin, että osaan ottaa mahdollisimman iisisti vailla työpaineita tai liian suuria hinkuja palata hommiin. Ehdin kyllä. Jotain pientä haluaisin kuitenkin tehdä, ihan oman henkisen jaksamisen vuoksi. 

Toinen unelma koskee asumista, mutta se saa yhtälailla tapahtua oikeaan aikaan sitten, kun on tapahtuakseen. Haave on asua luonnonläheisemmin. Tykätään tästä kämpästä, mutta rakastetaan metsää, järviä ja niiden tuomaa rauhaa. Olen kuitenkin kiitollinen, että beben ekat kuukaudet saa mennä keskustassa missä meidän on helppo liikkua ja nähdä ihmisiä. Ehditään kyllä peltojen laitaan myöhemminkin. 

Työunelmia mulla on vaikka muille jakaa ja "ongelma" koskeekin enemmän aina sitä, että miten osaan ja uskallan rajata! Yksi ihminen ei pysty kaikkeen ja 2017 tavoitteena onkin opetella rajaamaan ja fokusoimaan elämässä enemmän. Projektit on ihania, mutta kovin montaa ei kannata pitää päällä samanaikaisesti. Tällä hetkellä haluaisin yhdistää työelämässäni sen, että voisin tehdä ns. perus terapiatyötä kaikessa rauhassa ja sen rinnalla olla mukana myös rakastamissani startup-meiningeissä. Koulutus- ja valmennuspuoli saa olla mukana jos on ollakseen, mutta en usko, että laitan niihin enää niin paljon efforttia tässä vaiheessa. Teen jos kysyntää on. Uskon, että tällainen combo on tulevaisuudessa mahdollinen, onhan siitä ollut tähänkin asti viitteitä, mutta en enää halua puskea mitään asiaa väkisin toimivaksi jos se ei siltä vaikuta. Sinnikäs ja päämäärätietoinen meno on eri asia kuin pään puskeminen seinään. Kaikessa! 

Jään innolla seuraamaan, että miten seuraavat pari vuotta alkaa muotoutumaan!

Viikon 40 kuulumisia ja paras raskausajan vinkkini

anoppi tajuaa <3 Kakkukeisarin leivokset jaettiin sentään kolmeen pekkaan

Rehellisyyden nimissä, viime päivät on kuluneet aikalailla syöden ja leväten. Mutta sellaistahan elämän viikolla 40 kuuluukin olla! Hirveästi ei ole mikään muu asia stressaillut kuin se, että milloin homma varsinaisesti starttaa. Vääriä hälytyksiä on ollut, sekin on aika normaalia. Itseasiassa saatan vedellä yhtä sellaista parhaillaan tätä tekstiä kirjoittaessa. Taas kerran passitin miehen nukkumaan luvaten, että tulen kyllä herättämään heti, kun siltä vaikuttaa. Toistaiseksi ei ole tarvinnut näin tehdä ja olen heräillyt yksin uuvuttavan supisteluyön jäljiltä sohvannurkasta. Mutta tää on pientä. Nyt ainakin alkaa tuntua siltä! Niin lyhyt vaihe raskautta, puhumattakaan koko elämän mittakaavasta.

Viimeiset kolme päivää on mennyt kuvassa näkyvässä pregnancy stationissa voimia keräillen ja moninaisia oloja ihmetellen. Jos jotain vinkkiä voi antaa teille muille vikoja raskaushetkiä kokeville, niin säästäkää jollekin tilille rahaa muutama huntti ja käykää kaikenmaailman hemmottelevissa ja omaa hyvää oloa tukevissa hoidoissa niin paljon kuin sielu (ja lompakko) sietää!! Kävin toissapäivänä jo toistamiseen Organic Spiritin* raskaushieronnassa maailman ihanimmalla Tuirella ja voi herranen aika miten hyvä olo ihmisellä voi olla 1,5 h hemmottelun jälkeen! Säästää voi sitten jossain muussa asiassa. Keho ja mieli kyllä kiittää kosketushoidoista. Tänään olin akupainanta / vyöhyketerapia hoidossa ja mikäli homma ei starttaa tässä vuorokauden sisään, niin torstaiksi pääsen vielä varsinaiseen neulahoitoon. Tänään sitä ei kokeiltukaan, hoitajan mielestä keho vaikutti jo niin kypsältä. Sama tunne mulla!

Eilen vein itseni vikan varsinaisen neuvolakäynnin jälkeen puuroaamupalalle lähellä olevaan Sis.deliin. Parinkymmenen minuutin aikatauluton hengaaminen ilman vauvaa tai työjuttuja tuntui luksukselta. Don´t get me wrong, vauva on tervetullut seuralainen, mutta edelleen - nyt on mahdollisuus keskittyä vain itseen ja sen mä olen kyllä tehnyt. Jopa osannut nauttia siitä! Ei tällaista tilannetta ole ollut ennen omassa elämässä. Saa olla, ihan luvan kanssa, ja fiilistellä maagisia viimeisiä aikoja ilman tägiä "äiti". Tai "yrittäjä"! 

Okei, ihan vailla työajatuksia mä en ole osannut enkä halunnut olla, jos mitään ei ala tapahtumaan tänä yönä, niin koitan järkätä tälle viikolle vielä yhden pikku paltsun... :) mutta se on ihan eri asia energeettisesti kuin esim. terapian tekeminen!

Vietin muuten viikonlopun täysihoidossa porukoiden luona maalla, pieni maisemanvaihdos oli nimittäin ihan tarpeen. Nappasin massusta paskan peiliselfien, mutta tossa se nyt on, ehkä vika mahakuva! Virallinen potretti otettiinkin tossa pari viikkoa sitten. Ihan kuulkaa alastonkuva. Hyvin tyylikäs, mutta ei kuitenkaan Internet-sovelias. Oltiin sentään ylpeitä, että saatiin edes pari kunnollista raskauskuvaa koko ajalta. Tää on just tätä valokuvaajaperheessä, että suutarin lapsella ei ole kenkiä! Otetaankohan me vauvasta sentään se pari kuvaa?

Siinä se on. Noin 3,5 kiloa vauvaa ja yhdeksän muuta siihen päälle. Aika muhkea daami. Kovasti olis kiva todeta tähän loppuun, että suattaapi olla viimeinen päivitys ennen beibiä. Mutta faktuaalisesti tässä voi mennä vielä se vajaa pari viikkoa jos yliaikaiseksi meinataan mennä. Mä oon jotenkin tyytynyt siihenkin ajatukseen. Sitten on niin! Harmi vaan, että muut aikataulut alkaa sitten jo puskea päälle. 

Kuules pieni poika, nyt olis tosi oivallinen aika syntyä tähän perheeseen!

* kyseinen hoitola kuuluu omaan työhöni myös, mutta tämän suosituksen teen maksavana asiakkaana ja tulevana äitinä, en yhteistyökumppanina!

Kuvia pääkaupunkiseudun kodeistani ja muistoja eri elämänvaiheista

On hauska ruveta miettimään kaikkia niitä koteja ja kodinkaltaisia ratkaisuja joissa on ehtinyt asustelemaan tässä Pk-seutu vuosien aikana. Tampereella ehti olemaan useampi asunto myös, mutta aikaa säästääkseni en mene niihin, Siirrytään vuoteen 2010 ja siihen, kun siirryin osittain töiden ja osittain silloisen puolison perässä Helsinkiin. Kuvien lisäksi tarinaa eletystä elämästä ja sen eri vaiheista, melko rehellisesti ja avoimesti, koska hei, se on itselle ihan mahtava tapa reflektoida omaa elettyä elämää. Siirtymät asunnosta toiseen. Kokeilkaapa itse, tulee miljoonia muistoja ja kokemuksia mieleen.

Ensimmäinen varsinainen oma koti sijaitsi ihan ydinkeskustassa, Forumin kauppakeskuksen takana. Oli mieletöntä asua niin ytimessä. Itse asunto oli aivan ihana, vaikkakin yhdelle ihmiselle aivan valtava (ja kallis). Oli kuitenkin tosi hieno kokemus remontoida koti omannäköiseksi ja elellä herroiksi vaatimattomissa 65m2 neliöissä. Tästä muodostui loppujen lopuksi ainoa sinkkukämppäni, jonka sain sisustaa täysin oman maun mukaisesti ja vain itseäni ajatellen. Kieltämättä tulee hieman haikea fiilis näitä kuvia katsellessa...ei kuitenkaan elämänvaiheen vuoksi sinänsä, vaan sisustuksellisen vapauden, heh. Noihin aikoihin lauloin keittiössä yömyöhään kynttilänvalossa. Kirjoitin gradua. Tutustuin täysillä elämän henkisempään puoleen, löysin meditaation ja uudet sisäiset maailmat, löysin hengenheimolaisia ja yhteyden sellaiseen todellisuuteen, joka tulisi muodostamaan niin sanotusti uuden elämäni. Valuin myöhään kotiin lukuisilta keikoilta ja illanistujaisilta. Aloitin ja lopetin ensimmäisen vakkariduunini. Seurustelin ja erosin, kahdesti. Hyvää, mutta intensiivistä aikaa, jonka olikin tarkoitus jossain vaiheessa loppua. Seurasi siirtyminen ihan toiseen äärilaitaan, maalle uusperheen uudeksi jäseneksi ja eläinlauman äidiksi. En olisi voinut olla tyytyväisempi tähän muutokseen, vaikken tässä vaiheessa tiennyt, että se ei kestäisi vuotta kauempaa.   

ps. Keskustakämpän remontista löytyy lisää kuvia tästä 2011 vuoden postauksesta! http://konkistadori.blogspot.fi/2012/08/remonttikuvia.html

Kauklahden uusperhekokeilu vaaleansinisessä omakotitalossa metsän laidalla oli sekin hienoa aikaa, kaikista haasteistaan huolimatta. Jos voisin neuvoa nuorempaa itseäni, niin kehottaisin pelaamaan enemmän aikaa ja syöksymään tuohon elämään ehkä hieman hellävaraisemmin....eniten itseni takia...mutta eihän ihminen niin tee, ei ainakaan rakastuneena ja vähintäänkin idealistina. Nautin älyttömän paljon monesta asiasta tuossa elämässä. Lapsiarjesta silloin, kun sitä oli, kodinhoitohuoneesta, viljelmistäni, eläimistä ja erityisesti luonnonläheisyydestä. Tajusin, että tätä haluan elämältä. Enemmän luontoa, enemmän luonnollisuutta. Olisiko tätä havaintoa tullut ilman kyseistä elämänvaihetta? Ehkä ei, olen kiitollinen. Vaikka parisuhde ei toiminut, ystävyys, kunnioitus ja kiitollisuus onneksi jäi ja ennen kaikkea ihania muistoja päivittäisestä metsässä haahuilusta, maastojuoksusta, meditaatiosta ja kaikenkokoisten koirien seurasta. 

Espoosta siirryin lyhyen ullakkokämppä -välivaiheen kautta edesmenneen isoäitini omakotitaloon, vielä kaummas landelle. Siirryin, koska en ollut koskaan kokenut oloani niin hyväksi ja turvalliseksi missään muualla. Maaseutu ja koko valtava talo elettyne elämäneen ja energioineen hoiti oman sydämen ja kehon aivan uuteen kuntoon. Tuolla sain kaikessa rauhassa soittaa kitaraa yömyöhään, tehdä monista talon huoneista itselleni sopivia ja haahuilla omassa metsässä loputtomasti, suppilovahveroita keräten. Jos jokin paikka voi eheyttää, niin mulla se oli tämä. Joka ikinen kerta, kun käyn täällä nykyään, niin koen paikan sellaiseksi jossa edelleen voisin asua ja voida hyvin. Vanhempani asuttavat tätä paikkaa nykyään suurimman osan vuodesta. Käyn täällä säännöllisesti ja olen joka kerta todella, todella kiitollinen siitä puolesta vuodesta, jonka sain täällä olla. Ehkä parasta paikassa on valtava piha ja takapihalta alkava metsä täynnä mitä parhaimpia sienestys- ja mustikkapaikkoja. Täällä olon aikana hurahdin luontoon entistä vahvemmin. Tein myös ison päätöksen hakea terapiakoulutukseen. Huvittavaa olikin se, että mieheni lennähtäessä elämääni olin täysin vakuuttunut siitä, että asetun pysyvästi joko tänne tai ehkä Tammisaareen, jossa asustelin eko-kommuunissa reilu kuukauden päivät hevosia ja vuohia hoitaen ja vuoronperään Turussa ja Helsingissä töiden perässä rampaten. Sekin oli muuten ihan oma vaiheensa, josta voisi kirjoittaa erillisen postauksensa, start-up firma töineen ja kommuunikokemuksineen (ehkä tosiaan teen tästä erillisen postauksen!). Mutta kuinkas sitten kävikään... 

Nyt istun Viiskulman modernissa cityasunnossa, vauva mahassa pyörien, ihmetellen sitä, miten elämä kuljettaa joka askeleella kohti sitä, missä ihmisen kulloisenakin hetkenä kuuluu olla. Sain uudelleen elämänvaiheen, jossa keskustan riemut ja huvitukset löytyvät pienen kävelymatkan päästä oman asunnon ympäriltä. Sain myös puolison, jonka kanssa jaamme unelman luonnonläheisemmästä asumisesta sitten, kun oikea paikka tulee kohdalle. Sain myös oman, superrakkaan mökin lisäksi toisen lomakodin, jossa viihdyn enemmän kuin hyvin. Itseasiassa jopa useammin kuin meidän perheen kesäpaikassa! Ennen kaikkea sain sen kokemuksen, että olen kaikin tavoin juuri siellä, missä pitääkin. 

Missä on seuraava koti? Jos jotain olen oppinut, niin koti on siellä, missä rakkaat ovat. Enää ei ole niinkään väliä, että missä se fyysisesti sijaitsee. Koti on yhtälailla reissun päällä, kunhan vierellä on se henkilö, joka on mun todellinen Kotini. Sekin mahdollistui vasta, kun itsessä alkoi asumaan rauha. Kaikki hyvä ja toteutuvat haaveet seuraavat sitä, kun ihminen ensiksi muovaa sisäisen tilansa vastaanottavaiseksi ja turvalliseksi, sen opin isoäidin talon hoivissa.   

Alkavan talvikauden kuulumisia

Pitkästä aikaa kuulumispostausta!

On jotenkin tosi ihana aloittaa aamu tällaisella kevyellä kirjoittamisella. Blogin ja työkirjoittamisten suhteen iskee aivan liian usein valkoisen sivun kammo. Olisi periaatteessa kiva kirjoitella sopivaa ajatuksenvirtaa, antaa asioiden vaan muodostua paperille, mutta iskeekin paineet yleisön mielipiteestä yms yms turhaa. Otinkin tavoitteen, että oli se sitten tämä blogi tai yksityinen päiväkirja, rupean kirjoittamaan paineettomasti useammin. Aloitetaan siis tällä tekstillä!

TYÖ

Jouduin vähentämään asiakastapaamisia jonkin verran tuossa jo pari viikkoa sitten voimakkaiden supisteluoireiden vuoksi. Kroppa on alkanut enemmän ja enemmän huutelemaan viimeistään iltaisin mikäli en oo tajunnut rauhoittaa menoa. Lepo on ainoa mikä auttaa! Voisin kirjoitella näistä supparihommista jossain vaiheessa vähän enemmänkin, sen verran mielenkiintoinen teema ja monen raskaanaolevan menon hidastaja. Mitään ennenaikaisen synnyttämisen vaaraa tässä ei kuitenkaan onneksi ole. Hommaa seurataan ja syynätään oikein hyvin, eli kiitos taas kerran hienolle terveydenhuoltojärjestelmälle! (Okei ainakin silloin, kun kyseessä akuutimmat fyysiset oireet...)
Varsinaisella äitiyslomalla en kuitenkaan vielä ole ja tuskin täysin jäänkään. Jouluun asti pitäisi kuitenkin ottaa iisisti. Olen todennut, että ehdin olemaan terapiatäti lopun ikääni ja tämä on pienen pieni pätkä sitä polkua, joten uhraus ei ole kovinkaan vaikea tehdä. Onneksi mulla on asiakastyön lisäksi myös valmistelevia töitä koulutuksiin ja ensi vuoteen liittyen. Tykkään edelleen naputella läppäriä kahviloissa ja onneksi ydinkeskustassa asuminen mahdollistaa sen, että kauas ei tarvitse kävellä. Punavuoren BRKLYN Cafe on edelleen mun lemppari toimistoni! Työhyvinvointikoulutuksia ja mm. luentoja on tulossa vielä muutama, niitä odotan innolla. Tulevaisuudentavoitteena on panostaa tähän osioon entistä enemmän. Soveltuu myös työmuotona paremmin tuohon tulevaan vauvavaiheeseen.

KOULU

Osa tietääkin, mutta uusille lukijoille (tervetuloa!!) tiedoksi, että olen parhaillaan kolmivuotisessa psykoterapiakoulutuksessa. Varsinainen oppiminen tapahtuu terapiatyön kautta, mutta joka kuukausi on 1-2 seminaaripäivää erilaisine välitehtävineen ja kirjoitelmineen. Lukemistakin riittää. Rehellisesti voin sanoa, että tämä osio kärsii eniten. Terapeutiksi tullaan nimittäin tekemällä ja lukemalla jatkuvasti. Koulu pitää tällä hetkellä todella kiireisenä. Tähän kuuhun pakkautuu erinäisiä esseiden palautuksia ja jopa ensimmäisen koulutusosiomme lopputentti. Huomaan, että tentti jännittää yllättävän paljon! Onhan edellisestä toki jo vuosia aikaa, mutta silti...luulisi homman olevan selkärangassa. Tämä mun puolisairaslomani ja kouluhommien viimeistelyt osuivat kyllä aikataulullisesti hyvin yhteen, heh. Sohvalla istuskeleminen on mielekkäämpää mikäli on jotain järkevää tekemistä siinä samalla. Joulusta starttaa toinen eli viimeinen koulutusosio, joka kestää 1,5 vuotta ja jonka jälkeen homman pitäisi sitten olla siinä. Älyttömän lyhyt aika. Tämä puolitoistavuotinen on mennyt hujauksessa - ja muuttanut omaa maailmankuvaa ja työotetta ihan valtavasti. Ajattelin jossain vaiheessa kirjoitella enemmänkin tuosta koulutuksestani ja mitä se tulevaisuudessa tarkoittaa. Pohtimista riittäisi myös teemasta yrittäjyyden ja äitiyden yhdistäminen. Ajatuksia ja suunnitelmia on jo! Mitään ehdotonta en tietenkään voi suunnitelmien suhteen tehdä. Vauva-arki ja puolison työt näyttää sen, miten nopeasti tai hitaasti voin alkaa taas ottamaan asiakkaita vastaan. Jännittääkö tämä kysymys? Rehellisesti, kyllä. Uskon kuitenkin, että kaikki tulee menemään tosi hyvin. Oma mieli täytyy vaan pitää joustavana.  Ai niin ja alotinhan mä uuden koulutuksen tässä rinnalla...! Siitä ehkä lisää myöhemmin, mutta sanotaan tähän väliin, että kyseessä on pitkäaikainen unelma, joka liittyy luonto- ja eläinavusteisuuteen terapia- ja koulutushommissa <3

MUU ELÄMÄ

Musta tuntuu, että mä elän tosi ihanaa vaihetta juuri nyt. Jotain pesänrakennusmeininkirauhoittumista on selvästi tapahtunut, mä nimittäin viihdyn kotona paremmin kuin koskaan aikaisemmin. Koko ajan ei tarvitse olla menossa, tuhatta juttua ei tarvitse tehdä päällekkäin. Melkeen kaikki on jo valmiina pientä varten ja loput hankitaan jos koetaan tarpeellisiksi. Ollaan varusteminimalisteja selvästi, mies enemmän kuin mä, mutta mäkin luotan siihen, että kyllä ne arjen helpottajat hahmottuu kunnolla sitten vasta, kun on muutama tunti vauvanhoitoharjoittelua takana. Pieni sänky on pedattu, kaapissa on vaatteita, mieli on rauhaisa ja odottava ja synnytysmeiningit on kunnossa (<-- mulle se tärkein osa-alue tässä vaiheessa, kirjoittelua tästä todellakin tulossa!). Henkisesti mulla on välillä ristiriitainen olo loppuajan suhteen. Toisaalta odotan tosi kärsimättömästi tutustumista tohon tyyppiin, joka alkaa päivä päivältä tuntua tutummalta persoonalta liikkeittensä ja omien rytmiensä kautta. Käytän paljon enemmän aikaa ihan vaan mahan paijailuun ja siihen, että tökitään vuoronperään toisiamme. Toisaalta tuntuu haikealta, että enää pari kuukautta kaksinoloa puolison kanssa. Hyvienkin asioiden äärellä voi ja saakin kokea luopumisen surua, luonnollisesti! Niin paljon kuin tulevaa perhemeininkiä odotankin, koen samalla haikeutta. Maailma on onneksi antanut meille valtavasti mahdollisuuksia kokea, matkustaa, kerätä hyvää jengiä ympärille ja viettää laatuaikaa ihan kaksin. Nyt me vaan saadaan uusi tyyppi kokemaan kaikkia näitä hyviä asioita meidän kanssa. Uskon, että toi vauva tietää, että minkälaiseen elämään ja menoon se on tulossa, se on meidät valinnut :)

Tällaisia tällä kertaa, palataan taas seuraavien teemojen kanssa!

    

summer 2015

Nuoruuden viimeinen kesä! Paitsi vuoden päästä jatkuu taas. 

Nythän täytän vasta 29 vuotta. Ehtiihän tässä.

// #lastsummerofyouth //

Live life with passion vol 1

Ah niin trendikkään mutta hauskan Snapchatin (@konkistadori FYI) innoittamana rupesin miettimään, että miksipä en toisi arkisuutta, rehellisyyttä ja ehkäpä jotain rosoakin tänne bogin puolelle. On niin vaikea vetää rajoja. Olenko viiden vuoden päästä tyytskäri, jos valotankin täällä elämää vähän enemmän? Häiritseekö blogi, insta tai snäppi kenties omaa työtä tavalla, joka kaduttaa sitten myöhemmin? Omassa elämässä on uutena kutsuna olla ylipäätään avoimempi ja rehellisempi tästä omasta polusta. Voin aloittaa tämän rehellisemmän otteen paljastamalla interwebissä ja sen seurakunnan läsnäollessa, että mietin tosi paljon sitä, että mitä itsestä ajatellaan. Vaikea ehkä kuvailla, että missä määrin...no sanotaanko näin, että haluan miellyttää ja olla yleisesti ottaen helposti lähestyttävä. Mun pään sisällä tämä tarkoittaa (tai ehkä voisi sanoa, että tarkoitti...) sitä, että kaikki mahdolliset oman elämän ristiriidat olisi kiva siloitella menemään niin, että kenenkään ei tarvitsisi kummemmin ihmetellä. 

Mitävittua. 

Mähän olen ristiriitainen ihminen! Me kaikki ollaan. 

Enää en koe termiäkään oikeaksi. Mulla on monia intohimoja elämässä, ja tottakai jonkun mielestä ne voi jopa riidellä keskenään. Tein nyt kuitenkin itse sellaisen päänsisäisen havainnon, että minä elän omista intohimoistani ja aion jatkossakin elää. Jokaisen tulisi tehdä niin. Jos voin jotakuta rohkaista siihen, että ei tarvitse olla pinkastavedetyn helpostisulateltava, muiden mielipiteitä tai arvostelua pelkäävä, jatkuvan miellyttämisenhaluinen tahi muulla tavoin oman elämänsä näyttelijä, niin loistavaa. Aika kärkkäästi muotoiltuja esimerkkejä, mutta menköön.  

Mutta nyt, back to da passion. Bloggaamisen ja muutenkin elämän tärkeitä suuntaviivaintohimoja miettiessä päädyin seuraaviin juttuihin, joista vol 1 koskee sitä yhtä itselle olennaisinta eli työelämää ja kiinnostusta jengin päänsisäistä maailmaa kohtaan. Olen varmaankin siinä elämänvaiheessa, että tykkään tosi paljon lukea muilta bloggaajilta just työelämään, opiskeluun ja alavalintoihin liittyviä juttuja. Siksi jaan mielellään omiakin. Eiköhän se inspiroituminen ole blogien parasta antia. Ja tirkistely! Sitä kautta se inspiraatiokin monesti herää. Ai tuo ajattelee noin / tekee tuollaisia ratkaisuja...! Ehkä mäkin voisin. Jatketaan intohimoteemalla myös seuraavien blogijuttujen parissa, mutta nyt...ajatuksia ja kuulumisia aiheesta -->

IHMISMIELI / TYÖELÄMÄ 

Psykologia on mun intohimo. Ihmisten auttaminen, rohkaiseminen, valmentaminen ja mielen tutkiminen on mun suuri kiinnostuksen kohteeni, on ollut jo yli kymmenen vuotta. En saa tarpeekseni tästä teemasta, ja vaikka pidinkin 1,5 vuotta sapattivapaata kyseisestä alasta (tai sanotaanko tehden kyseistä työtä ihan minimaalisesti) tulee se olemaan tästä syksystä eteenpäin taas isompi osa omaa työelämää, sillä aloitan psykoterapiaopinnot ja kyseiset työt. Hurjaa. Nuorta yrittäjää kutsuu tämän lisäksi täysin uusi oman alan duuni (taas!), mikä samaan aikaan tietty kiehtoo ja jännittää. Onneksi kuitenkin positiivisesti. Isoja muutoksia ja uusia juttuja luvassa, mutta intuitio kertoo, että tästä on tulossa Konkistadorin elämän syksy. Joku ehkä muistaakin, että hain muutama vuosi sitten ulkomaille psykan maisteriopintoihin (onneksi siinä silloin onnistumatta). Olisi varmasti ollut väärä aika ja kaikkea, mutta nyt homma onnistui niinkin hyvin, että pystyn tekemään varsinaisten terapiaopintojen ohella alan maisteritutkintoa tosi hyvään ulkomaiseen yliopistoon. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla! Näin se elämä vie, just oikeat ja parhaat jutut oikeaan ja parhaaseen aikaan. 

Kertokaapa muuten, mikäli opiskelu ja työjutut kiinnostaa! Kirjoitan niistä mielelläni jatkossa. Paljon voi kuitenkin kertoa ja jakaa omia kokemuksia ja ajatuksia vaarantamatta kenenkään yksityisyyttä. Haluan muutenkin olla tulevaisuudessa sellainen alani ammattilainen, joka puhuu hyvien asioiden ja oman elämänfilosofiansa puolesta. Tai siis puhunhan mä jokatapauksessa vaikkei jengiä kiinnostaisikaan ;) Btw Sport-lehdessä tulee syyskuussa juttu, jossa allekirjoittanut jakelee parhaita vinkkejänsä hyvinvointiasioihin liittyen. Vinkkaan tästä kyllä myöhemminkin. Odotan itsekin jännityksellä!!

Sapattivapaan toinen duuni, eli the mallimaailma, pysynee rinnalla vielä hetken. Vaikka olen mielellään tällainen syvien vesien tulkki sydämeltäni, on mulla tosi, tosi, tosi hyvä bookerin silmä. Ristiriitaista? Mulle itseleni ainakin luovaa työtä! Tästäkin löytyy ajatuksia ja kokemuksia, jos jollekulle moinen resonoi. Mitä bookerin homma tai castingin tekeminen on? Ei taida olla ihan tutuin mahdollinen työsarka. Olisi hauska tehdä vaikka joku Päivä kanssani -juttu niin kauan, kun tuo työ vielä on olemassa. 

Aijai mä todella uskon, että nyt jaksan lähteä ihan uudella innolla uimaan syvempiin vesiin ja henkisesti rankkaan työhön, kun olen saanut hetken aikaa saanut vierailla ihan muissa maailmoissa mallien ja perhebisneksien kanssa. Mitä balansoituneempi ja vapaampi oma elämä ja oma sydän, sitä paremmin voi olla tukena muille. Uskoisin. 

// Just a short summary in English. I was thinking about my own passions and how they sometimes seem contradictory. But hey, isn´t that what life is always about anyway? Contradictions and different kinds of passions. One of my greatest passion in life, studying and understanding the human psyche and what makes us tick, is taking a huge leap forwards as I´m starting my psychotherapy studies. For year and a half I worked among totally different themes, as a booker and also with our family company, this start-up business, and I really loved these more "shallow"worlds. Now I feel ready for this new chance and going back to the whole wellbeing and mental care areas. I´m more than happy to share my thoughts and experiences with you if you´re interested. Maybe it´s because of this certain point in life but I just love to read other bloggers´ thoughts about work, studying, life changes or thoughts about the future so do tell me if there´s anything you wanna hear more of! // 

Midsummer 2015

Noniin ovatko ihmiset toipuneet juhannusriennoista? Itse en ole. Tänäänkin väsytti vielä. Juhannus meni perheiden kanssa ,mikä ei kuitenkaan tarkoittanut tylsää menoa. Ahemmm, päinvastoin. Ruoka, juoma ja seura oli mainiota. Sauna lämpimänä 24/7. Klassista, mutta hyväksi todettua. 

// We really took our Midsummer seriously and partied / chillaxed at his family´s summer cottage for several days...and guess what, the same thing continues tomorrow. We had to come to the city for work and, yeah, a couple of good night sleeps until we´ll start all over again. Being entrepreneurs, we don´t get to enjoy the same kind of summer vacation Finns usually have (like several weeks long and paid one...) but who cares when you can enjoy shorter ones more often! Work hard, play hard. Family motto. I myself haven´t worked THAT hard lately, my brain is already on a vacation mode. Might be a hard job to keep July totally work free ´cause there´s many cool things to come and fun planning ahead. Also one has to make a living. Yet I try to chill out and enjoy this season as much as I can because next Fall will bring new and exciting things in my life. But let´s not get ahead. It´s only June and there´s plenty of summery fun ahead. With my tiny but gorgeous fam <3  //

Moi!

Nyt tulee hyvin arkinen postaus muutaman kuvan ja lauseen muodossa. Vähän niinkuin päivä kanssani -postaus, mutta ei ihan. Viikonloppu meni Tampereella. Mä olen viettänyt huikean tehomaanantain aamun konsulttitapaamisessa työasioihin liittyen, verhokaupassa, yrittäen puhua naiskieltä tyyliin "meil on se se se se sellainen, ei niinkun tanko, vaan se toinen" (kisko), isännöitsijätoimistossa, koiralenkillä, ruokakaupassa ja mitäs vielä...niin, menin iloisesti tapaamiseen, joka onkin vasta huomenna. 24h etuajassa on liioittelua jopa mulle. Esitin Teatterin salaattibaarissa, että en muka kuikuillen odottanut ketään 15 min ja karkasin Zen Sushiin (en mene toiste, kuivaa riisiä). 

Oho taisin myös meikkishoppailla. Oli ehkä tarkoitus ostaa suihkugeeliä Stockalta, mutta harhaantuminen. Meikkiosastolle. Mä olen blogimainonnan uhri eli kiitos Virve, Maybellinen uusi kulmaväri ostettu. Ja kiitos, jokaikinen juutuuberi, huultenvärinen rajauskynä ostettu. Istun tällä hetkellä lattialla äijähupparissa, hiukset takussa, ja mietin, että oonko edes nainen, joka rajaa huuliaan. Retorinen kysymys. 

Päivän muita hyviä juttuja!

Viiskulman Ärrälle avautunut FroYo -baari. Ainoa jäätelötyyppi, mitä kykenen syömään yli 3 rkl. Makucombona hasselrouhe ja kinuskikastike. 

Koti alkaa valmistumaan! Kaikki nartut alkavat kotiintumaan! 

Päivän asenne. Ellei jopa koko elämän. Sydäntä auki ja ilmaa keuhkoihin.

a day with me

Vietettiin ihan mahtava tyttöjenviikonloppu Tallinnassa. Siitä pari kuvaa ja ajatusta myöhemmin, oli nimittäin mun ensimmäinen käyntini!! Uskomatonta, nainen on käynyt Palestiinat ja Keniat, mutta Helsingin naapurikunnassa en koskaan. Anböliivabööl!

Nyt kuitenkin jotain klassista, eli päivä kanssani -postaus. Mä rakastan näitä itse, ja nyt sattui niin sopivasti, että kamera lauloi mukana päivän eri etapeilla :) 

Eilen pystyi istumaan ensimmäistä kertaa kahvilan ulkopuolella. Esplanadi! Ei mikään mun lempparilokaatio Helsingissä, mutta onhan sillä 30m pätkällä jotenkin eurooppalainen fiilis. 

Aamu oli kulunut vähän stressaavissa merkeissä työhuolien parissa, mutta lounassalaatti ja ulkona istuskeleminen loi taas parempaa mieltä tähän nuoreen yrittäjättäreen. Että ei pelkkää ruusuillatanssimista ja ihkuilua täällä. Kaikilla on omat haasteensa taustalla! Just puhuttiin reissussa tyttöjen kanssa (joista kaksi bloggaavat itsekin), että ei niitä hyvänmielenblogeja pilaa se, että välillä puhutaan myös haasteista. Kuuluu juttuun! Ja silti sitä voi olla tosi tyytyväinen elämäänsä ja toivottavasti onkin. 

Päivä jatkui pienen työdatailutuokion jälkeen ehkä maailman hauskimmassa puuhassa eli asuntofiilistelyn parissa. Vein ensimmäiset kamat sinne tuon pikkupiskini kanssa ja asensin Nespressokoneen keittiöön. Asensin. Laitoin töpselin seinään. Nyt on oleellisuudet kunnossa!

joogamatto ja petarin sisus - check

Makuuhuoneselfie. 

Illalla oli vielä uuden sängyn valkkaaminen edessä ja eiköhän se ollut taas Ikean patjaosasto, joka kutsui. Perus. Aktiivipäivä päättyi reilu puolen tunnin vk-lenkkiin aka sushinhakureissuun. Pari spicy tuna rollia oli vähän lytyssä kiitos mun paluujuoksujeni take-awayt kädessä hölskyen. 

Aika kliseinen Helsinkitsubu -päivä. Teatterin salaattia, Johto-kahvilassa työskentelyä, sisustusshoppailua ja lenkki. Tällaista tää joskus on, vahingossa. 

TÄRKEÄ KYSYMYS!!

Pe starttaa lento Köpikseen, antakaa rakkaat kaikki hyvät vinkit mitkä vaan mieleen tulee!! Mun eka kerta kyseisessä kaupungissa, odotan tosi paljon!