new home, new decor wanties

iso lamppu

Niinhän se on, että sisustushöpinät uuteen kotiin muuttaessa ovat yhtä suuri lifestyleblogi -klisee kuin kesäiset Mattolaiturihehkutukset, tyttöjen skumppapiknikit, Korsin kellot ja mitänäitänyton, pressitapahtumamacaroonsit. En silti välitä, sillä tällä aallonharjalla surffaan mieluusti. Pari viikkoa, ja uusi himppe majoittaa sisäänsä yhden erityisen tyytskärin tytön. Tein äsken muuttoilmoituksen ja totesin ilmoittavani ekaa kertaa aikoihin osoitteen "pysyväksi" eikä "väliaikaiseksi". Tää on sitä aikuisuutta ja sitoutumista. Maaseutu ei onneksi häivy mihinkään. Kaksi kotia on ihan hyvä. 

Samalla hengenvedolla ilmoitan alkavani täysipäiväiseksi sisustusbloggaajaksi. 

Ei nyt sentään! Mulla on kiva duuni. Saa silti alkaa sponsoroimaan, Divaani-lehti, en kiellä. Latasin tänne kuvia, joiden toivoisin kuvaavan hieman sitä vaaleanpunaista maailmaa, joka pään sisällä pyörii noin 22h vuorokaudessa. 

pinteresthenkinen työpöytä
tästä taloudesta ei mediaseksikästä omenaelektoniikkaa puutu

sohvan takana möllöttävä pienpöytä työntekoon ja tuoksukynttilöiden asetteluun

tikkaat...

...ja valaisua tikkaisiin

puffeja!! koska marokkotrendi, jota rakastan

isoa, rouheaa kuvataidetta

talja <3

parisuhdekompromissityynyjä - jotain vähemmän Indiskaa, enemmän graafista
mutta ei hätää, tungen indiskatunnelmaa jonnekin

Tästä se taas lähtee! Uusi koti

Vuoden kuluttua voidaan asua bungalowissa Balilla, mutta hetken mä olen villapaitaan puettua pienkoiraani taluttava Eiralaisrouva. Ja se hetkihän voi olla mitä tahansa vuoden ja loppuelämän väliltä <3

// So we´re moving. That means thousands of euros spent windowshopping because new home means obviously new decorative cravings. //

Oh it´s such a perfect day

Maaseutu tunnelmia kuvamuodossa, olkaa hyvät, eli terveisiä täältä! 

On totta, että täältä ajaa kauan töihin. Pieniä kärrypolkuja, pimeässä, aamuvarhaisella. Kaupat ja ystävät on vähän kaukana (paitsi se yksi, joka palaa kohta 20km päähän...mikä on siis täällä sangen lyhyt matka, hah)

Mutta sitten on se toinen puoli....

On se tunne, kun viilettää hevosen selässä maailman kauneimmassa talvikelissä. Tekee tallihommia, ja tuntee konkreettisesti kaikkien maallisten stressiajatusten vain häviävän. Katselee tuota aurinkoa niiiiiiin pimeän talven jäljiltä. 

Seuraa tippa linssissä 39-vuotiaan hevosen ja pienen Nakun kohtaamista. 

Hevoset ei tunnu enää pelottavan toista. Vuohet aiheuttaa vielä tärinää ja vapinaa, niitä katsellaan sylistä käsin. Kaksi sulhaskandidaattia on jatkuvasti hanurissa kiinni, mutta Naku vaan näykkää ilmaa koomisesti. Äidin tyttö!

En nyt saa liitettyä videota tänne, mutta allaolevasta osoitteesta pitäisi löytyä tärisevää kännykkäkuvaa --->

https://www.youtube.com/watch?v=IILmJvlsHPk&feature=youtu.be

Enhän mä edelleenkään tiedä, että olenko mä täällä enää kuukauden päästä. 

Tällä hetkellä nautin ja olen ihan käsittämättömän kiitollinen. 

// Feeling grateful here with the horses and goats. It´s cold, dark and very hard to get to the city but either way, I love it here. //