Be careful what you wish for on ollut aika kantava teema tänä keväänä. Moni, ellei jopa jokainen, toivomani asia on käynyt toteen, tavalla tai toisella. Juju on vaan siinä, että niiden hyvienkin asioiden mukana saattaa tulla myös jotain negatiivista. Tai siis hetkinen, aina tulee, koska tämä maailma rakentuu vastapareista ja valo ja varjo kulkee käsikädessä :) Mutta, näitä asioita uskaltaudun silti toivomaan. Ja mainittakoon, että nämä ovat aika totisia toiveita. Ei mitään pinnallista blogihöttöä. Ne asiat, mitkä tässä ei ole, ovat jo toteutuneet tai sitten eivät ole niin merkittäviä, että ansaitsisivat paikan top vitosessa. Laulaminen ja musiikki on esimerkiksi sellainen, mikä voisi hyvinkin kuulua listaukseen jonkinsortin haaveen muodossa, mutta rehellisesti sanoen mä olen siinäkin saavuttanut jo niin kivoja juttuja, etten oikein osaa toivoa enempää. Monta haavetta ja tavoitetta on toki mielessä, mutta ne ovat vain plussaa toteutuessaan. Näillä seuraavilla mennään:
1. Haluaisin juosta sen tietyn määrän mikä mielessä ;)
Tämä on ollut jo monta vuotta tavoitteena, mutta en ole totta puhuen edes pyrkinyt tosissani kyseiseen lukuun. Se on kyllä aika helpostikin saavutettavissa jos vaan juoksumotivaatiota ja yleisjaksamista riittää.
2. Työrintamalla haluaisin ennen kaikkea monipuolisuutta, itsenäisyyttä ja miten sen nyt sanoisi...sellaista omannäköistä uraa! Mieluummin mahdollisimman suuri tyytyväisyys kuin mahdollisimman hyvä palkka.
Mitä enemmän oon työelämää nähnyt, sitä enemmän haaveilen vähintään siitä osittaisesta yrittäjyydestä. Mä olen sen verran itseohjautuvaa sorttia.
3. Haluaisin sijoittaa ja opetella sijoittamista.
Tämä saattoi tulla pienenä yllätyksenä monelle mut tuntevalle, mutta oikeasti tämä ajatus on kiinnostanut viime aikoina todella paljon. Parin viikon päästä selviää, että toteutuuko ensiaskel myös käytännössä. Hui! Onhan siinä myös oma jännityksensä. Ja potentiaalinen tulevaisuudenturvansa. Siinä se haave onkin.
4. Perhe olisi ihan kiva juttu jossain vaiheessa. En ehkä haaveile mistään perusidyllistä, todellakaan, mutta ehkä jäis harmittaan jos ei pääsisi tutustumaan omaan lapseensa :) Mutta tämä on sellainen juttu joka tulee jos on tullakseen.
 |
| ja siis kyllä, mä haluan olla hippiäiti :p |
5. Olisi kiva jos koko maailma olisi mun koti. Että minne tahansa menisin, olisi luonteva olo.
Varsinainen turistimatkustaminen on melko raskasta ja vähän hektistä enkä mä haaveile siitä mitenkään päivittäin. Toki, on paikkoja, joissa haluaa vielä käydä. Myös työ saisi olla sellainen, joka veisi ympäri maailmaa. Haluaisin myös asua ulkomailla jossain vaiheessa jonkin aikaa...
Jälkipohdintana tähän postaukseen voisi vielä sanoa, että haaveileminen ja saavuttaminen on mulle sellainen kaksipiippuinen juttu. Mä olen ikääni nähden saanut tooooosi paljon kokemuksia ja elämyksiä ja saavutuksia ja ja ja ja...Elämänjamo ja kunnianhimo on piirteitä mitä toisaalta itsessä arvostan, mutta vastapainona sille haluan kunnioittaa TÄTÄ HETKEÄ ja sitä, mitä mulla jo on. Haluan elää elämää siten, että saan olla nimenomaan hetkessä tyytyväinen enkä vasta sitten, kun olen saavuttanut sitä ja tätä ja varsinkaan sellaisia asioita, jotka näyttäisivät muiden silmissä mahdollisimman hyviltä ja "oikeilta".
Olen ollut nyt aika uupunut ja voimakkaisiin fyysisiin oireisiin asti rasittunut kiitos tämän kiirekevään ja psykkastressin. Toissailtana istuin meidän maalla metsän keskellä olevalla kivellä kortisolien humistessa korvissa ja päätin tippa silmässä, että mikään tavoite tai päämäärä ei saa olla niin tärkeä, että se vie terveyden. Muutama pakkolomapäivä oli siis ainoa vaihtoehto. Jännä kyllä, tämän (pelottavan!!) päätöksen jälkeen mun kroppaparka prakas ihan ihmeellisesti: eilenillalla mulle nousi sekunnissa kuume ja kärsin jostain ihme hengitysvaikeuksista koko illan. Tänään olo on ollut hyvä ja normaali, onneksi, mutta kirjat saa pysyä piilossa ainakin keskiviikkoon asti. Mun luonteelleni on tyypillistä, että ajan kaikenlaisissa suoritushimoissani ja -paineissani mopon seinään ja sitten ei hyvä heilu. Omien jaksamis/ehtimis/pystymisrajojen opetteleminen on ihan kertakaikkiaan jokapäiväinen homma mulle :) myönnän! Jos joku muu kärsii samasta vaivasta, niin kehotan kuuntelemaan omia ajatuksia: onko se oma ääni, joka piiskaa eteenpäin, vai kenties jonkun toisen? Joskus me tullaan sokeiksi omalle itsellemme eikä huomata, että joku sisäinen naputtava ääni onkin jonkun toisen ääni joka me vaan ollaan sisäistetty omaksemme. Äidin, opettajan, entisen poikaystävän, sisaruksen....ihan kenen vaan. Joskus se ääni voi olla jonkun satunnaisen tuttavuuden, joka sitten vain sattui olemaan riittävän voimakas tarttuakseen kiinni omaan ihoon.
Ensi kerralla, kun kuuluu sisäistä nillitystä, kritiikkiä, orjapiiskuriääntä tai muuta NEGATIIVISTA niin kuuntele rehellisesti, että kenen ääni se on. Onko se oma vai onko se sittenkin jonkun toisen.
Vanha kunnon sanonta, voit tehdä mitä vaan muttet kaikkea kerralla, on mun mielestä aika hyvä. Siksi elokuvan katsominen keskellä päivää ei ole ihan huono idea. Pesin tänään sentään ikkunatkin ja tein muutenkin suursiivousta ;) hiton ylisuorittaja... ;)
