Note to self: älä enää käytä termiä porn (esim. food porn, pornopants...) blogiotsikoissa. Viitaten edelliseen tekstiin. Kiitos erinäisten valkovenäläissivustojen, noista postauksista tulee vähän turhankin "luettuja". Erh...
Nomuttamoi! Aamu alkoi tummapaahtokahvilla, vanhanajan luomumaidolla ja koiranpissojen siivouksella. Normaalisti sisäsiisti pikkutyttömme ei arvostanut -17 pakkasastetta. Kunnes tuli isompi hätä. Sain eilen naapurinrouvalta neljä uutta vaatetta, hänen koirilleen vääränkokoisia, mutta muuten tosi hyviä settejä. Koiranvaatebisnes on kyllä rahastuksen huipentuma. 40-60 e taitaa olla perinteisin hintahaitari pikkukoirien haalareistaja nutuista. Edelleenkään mä en voi sietää koirien pukemista, mutta noiden karvattomien kanssa ei ole vaihtoehtoa. Koiraa en vaihtaisi toiseen mistään hinnasta, mutta toki Suomen olosuhteissa tulee omat haasteensa. Mä kuitenkin koen plussana sen, että pääsen pussailemaan vauvanpepunpehmeää, hyvältätuoksuvaa ihoa, vaikka miinuksena onkin tuo ainainen pukeminen ja ulkoiluhaluttomuus kovilla pakkasilla. Eli pakkasilla ylipäätään :D
Voin paljastaa tässä vaiheessa, että toinen koira on jo tilauksessa. Eikä se ole aivan karvaton. Katsotaan, miten käy <3 Ei tässä paineita tai kiirettä ole, luotetaan, että oikea tyyppi ilmestyy oikeaan aikaan. Lenkkikaverikuume on mulla kuitenkin kova. Kyllähän toi pikkupiru juosta jaksaa, mutta talviaikaan se on enemmän sisäkoira - ja ihan ok niin. Koiraahan tilanne ei haittaa, se rakastaa leikkiä sisällä ja kiusata kissaa. Noi on nyt ottanut harppauksen suhteessaan, ja päivän aikana flaidaushetkiä kertyy helposti neljä, viisi. Rynnistävät, mokomat, ympäri kämppää, kauhea paini, pureminen ja raapiminen puolin ja toisin. Hauskaa on.
Kissa-vanhus on piristynyt silmissä kiitos Tasmanian Tuholaisen aktivoinnin, eilen se leikki keskenäänkin raapimispuussa. Soisin kuitenkin, että kissa saisi nopeasti kissaseuraa ja piski koiraseuraa itselleen. Mähän hommaisin täyden eläintarhan jos tila- ja aikaresurssit sen sallisi...ja siis toivottavasti tulevaisuudessa salliikin, elämää ainakin pyritään meillä järkkäämään siihen suuntaan. Parhaimmillaan mulla onkin ollut samaan aikaan kolme marsua, koira, hamstereita ja neljä rottaa. Niin, ja osaomistusheppa. Joskus yläasteaikoina, nimittäin.
Ihmiset perustelee eläintenhankkimisesteitä usein sillä, että sitten ei pääse lähtemään matkalle välttämättä niin usein. Mä ajattelen tän ehkä hieman toisinpäin. Kuinka moni ihminen oikeasti ramppaa ex-tempore matkoilla niin usein, että tämä olisi suurempi syy, kuin se arjessa eläimen kanssa vietetty aika? Okei, näin voi olla, ja oli munkin aiempi elämä lähes viikottaista hotellissa-asumista työn takia. Eikä silloin ollutkaan tarvittavia aikaresursseja lemmikinpitoa varten. PERUSARKI on mun mielestä se, mikä eläimenpidon järkevyyden määrittää. Mulla menee paljon aikaa päivässä siihen, että huollan meidän elukoita ja hengaan koiran kanssa, oli se sitten leikkien tai ulkona ollen. Monta tuntia!
Toki koirissakin on eroja, ja eri eläinlajien kesken sitäkin enemmän, kissat on monesti paljon itsenäisempiä otuksia. Eläimenhankkimista harkitseville arjen ajankäyttö on paljon suurempi kysymys kuin yksittäiset Kanarianmatkat tai työkeikat. Yksittäisiin juttuihin on kuitenkin pienellä vaivalla mahdollista saada hoitoapua, arkeen ei. Arjen ajankäyttö ja se, miten aikaa haluaa käyttää, on mun mielestä oleellisin kynnyskysymys. Mikäli siis kiinnostusta, rakkautta ja osaamista riittää ;)
Mulle oleellinen plussa lemmikinpitoon liittyen on se, että mulla on joustava työ. Käytännössä mä määritän 95% mun omat työajat ja sen, missä näitä töitä teen. Eilen esimerkiksi työskentelin kotona melkein koko päivän. Kävin lounasaikaan pitkällä lenkillä ja lähdin iltapäivästä työtapaamisiin. Tulin kotiin vasta kahdeksan jälkeen, mutta koska miehen työajat on aikalailla ne perus officetunnit, niin koira ei joutunut olemaan yksin montaa tuntia. Parhaimmillaan se on ollut yksin ehkä seitsemän tuntia, ja hyvin on mennyt. Kaveri on kuitenkin vasta vajaa 7kk vanha. Mä olen alusta asti totuttanut sen yksinoloon, tekemättä asiasta mitään sen kummempaa numeroa. Mitään eroahdistuksen häivääkään ei ole ollut. Koirat on toki erilaisia, mutta energioilla pelaaminen on mun kokemuksen mukaan tehokkaampaa ja luonnollisempaa herkille ja vaistonvaraisille otuksille. Jos omistaja on lunki, koira on lunki. Jos eron hetkistä tehdään numero, koira saattaa luulla, että tässä on jotain poikkeuksellista ja vaarallista. Vähän kuin lapset ja nukkumaanmeno!
Mä oon ehkä vähän hevosnainen näissä mun kasvatusperiaatteissa, mutta eläimet ja lapset nyt vaan on herkempiä aistimaan aikuisten asenteet ja energiat eri asioita ja teemoja kohtaan. Kunhan itsellä on tietoisuus omista energioista ja kyky säädellä niitä pikkuisen, kaikki menee varmasti hyvin. Eläin vaistoaa hermostumisen ja jännityksen valitettavan herkästi. Hevoset on parhaita opettajia tässä :)
Eikä mun periaatteet tietenkään ihan näin simppeleitä ole, älkää ymmärtäkö väärin. Pääsin kuitenkin testaamaan tätä lähestymistapaa aika hc tilanteessa jokin aika sitten. Pieni, herkässä iässä oleva tytärpuoli sai ihan hermeettisen itkupotkuraivarikohtauksen, ihan väsymystään. Kuppi meni totaalinurin ja mikään ei ollut hyvin. Raukka oli täysin hysteerinen eikä pystynyt hallitsemaan itseään yhtään. No, jokainen kunnon uhmiskohtauksen todistanut tietää! Koko perheen huomio oli kiukkuprinsessassa 110% siinä hetkessä. Mies toimi ihan upeasti, mutta mä aistin hänen huolen ja ihmetyksen, niin varmasti muksukin, vaikka näennäisesti toimittiin tilanteessa kaikkien taiteen sääntöjen mukaan. Kun tilanne ei ottanut rauhoittuakseen, mä vedin päälle kylmänrauhalliset mutta hellät fibat ja pyysin muksua ottamaan mua käsistä kiinni ja keskittymään hetkeksi vain mun käsiin. Naps, 15 minuuttinen raivari loppui kuin seinään ja saatiin kontakti itsekin hieman häkeltyneeseen muksuun. Halusin todistaa lapselle, että me ei pelästytä raivaria, mutta sen ei myöskään ole enää hyvä jatkua.
Samaa teen koiran kanssa. Tai ainakin yritän!! Kukaan nyt aina muista tai osaa tai onnistu, heh. Kamalin kokemus itselle oli muinoin meidän perheen koliikkivauvan nukuttaminen...toisen ahdistus tarttui ihan täysin itseen, siinä me sitten itkettiin kumpikin ahdistuksissamme, varmaan yks elämäni karmein kokemus (okei, tästä on monta vuotta aikaa ja oma mielenhallinta oli paljon huonompi, mutta silti, KAIKKI sympatia koliikkivanhemmille....ja iso pyyntö haltiakummeille ja kaiken maailman hyville hengille, että potentiaalisen tulevan oman vauvan ei tarvisi siitä vaivasta kärsiä...). Joka tapauksessa, ennen käskyä, kieltoa tai kiitosta oikean ja halutun ENERGIAN tulisi olla se, mikä välittyy ensimmäisenä. Sekin auttaa paljon, jos visualisoi mielessään halutun lopputuloksen. Meidän yksi haaste oli esimerkiksi kynsienleikkuu, koira vihasi sitä, vaikka on muuten tosi reipas ja lunki kaikissa käsittelytoimenpiteissä. Olin jo luovuttamassa ja kiikuttamassa piskiä eläinlääkäriin kynsienoperointia varten, mutta päätin kuitenkin, että me onnistutaan, ja kaiken lisäksi hyvällä. Koiran tulee tietää olevansa siinä inhokkihetkessä täysin turvassa ja luottavaisena mua kohtaan. Eka mentiin kynsi kerrallaan, mutta viimeksi sain leikattua jokaisen koiran möllöttäessä sylissä yllättävän rentona. Katsoin vaan sitä monta kertaa silmiin ja sanoin, heh, että tää menee hyvin, ei hätää. Sanat on koirille vähemmän tärkeitä oikeisiin energioihin nähden, mutta ihmisille luontevampi keino ilmaista tunnetilaa ja omia frekvenssejä. Mä ainakin puhun tosi paljon tolle piskille. Ja hevosille. Toimii mulle ainakin tosi hyvin ja elukatkin tuntuu olevan aika vastaanottavaisia.
Loppuun vielä muutama ulkoilufiilistelykuva kaiken tän paasauksen vastapainoksi ;) Olin ravaamassa ympäri golf-kenttää, nautin koko syrämmen pohjasta. Olin ihan eri tyttö aurinkolenkiltä palattua.
