edit: teksti kirjoitettu 14.6. Lilyn puolella
Pari päivää on mennyt niin, etten juurikaan ole suunnitellut tekemisiä. Varsinkin tänään annoin tälle päivälle vapaat kädet mun suhteen, ja oli ihan mielenkiintoinen lopputulos. Olen tehnyt työjuttuja, mutta sellaisella asenteella, etten yritä väkisin vääntää mitään, vaan oikeat ajatukset saa ennemmin vaan nousta mieleen. Aika iso osa aikuisiästä on mennyt melkein joka hetki sen ajattelemiseen, mitä kuuluisi tai pitäisi tehdä. Mitä on ne jutut, joiden suorittamisen jälkeen voin taputtaa itseä selkään ja mennä nukkumaan antisyyllisissä fiiliksissä :) työt, treenaaminen, sosiaalinen elämä. Ihania juttuja, tärkeitä juttuja, mutta intuitiivisella elämisellä ei ole paljon ollut siinä sijaa. No okei, mä olen ehkä pyhittänyt aikaa meditoimiselle. Mutta siinäkin on ollut se henki läsnä, että nyt, plomps, katkaistaan tästä kiireisestä elämästä tämä puolen tunnin pätkä siihen, että voi keskittyä vaan olemiseen. Okei, suoritettu, takaisin tekemiseen! Nyt mä vaan kävelin, menin, päädyin itselleni tärkeisiin paikkoihin ja törmäsin jopa lounaspaikassa ystävään, jonka kanssa oli ollut muutenkin tarkoitus nähdä. Tällainen asenne joka aamuun, kiitos!
Tänään ei ollut sovittuja menemisiä ennen iltaa, joten tein kokeilun. Mennä päivä intuitiolla ja luottaa siihen, että kun kuuntelee jalkojaan, niin ne vie oikeisiin paikkoihin. Luonnollisesti kahdekasta neljään -duuni rajoittaa hieman tämänkaltaista toimintaa. Mutta silti sitä voi kokeilla niiden raamien sisälläkin. Kuunnella pienten valintojen äärellä, että teenkö tuon vai tuon, vai jotain ihan muuta. Aika usein elämää mennään autopilotilla. Voi sen välillä sulkeakin ja koittaa, että miltä tuntuu. Mun jalat johti ulos kävelylle koska ilma oli hetken aikaa niin hyvä. Mä olen tottunut pohtimaan työjuttuja pöydän äärellä, mutta muutamana päivänä oon kokeillut, miltä tuntuu vain kävellä ympäriinsä ja miettiä. Hah, yrittäjyyden parhaita puolia! Mun kollegoiden avulla tajusin myös vihdoin sen, että tällaisessa tilanteessa on mahdollista pitää aamu omaa aikaa ja tehdä työhommia iltaan asti. Tai sekottaa sopivalla tavalla viikonlopun ja arjen raja.
Perustin oman toiminimen kolme vuotta sitten. Täysin perse edellä puuhun tyylillä! Mulla ei ollut muuta, kuin halu kokeilla, halu tehdä omaa juttua, halu luoda pikkuhiljaa oma ura. Kävin saamassa ohjausta ja koulutusta, kävin naisyrittäjien koulutuspäivässä, koitin itseopiskella. Ja silti - voi miten vähäisellä ymmärryksellä ja tiedolla mä lähdin liikkeelle!! Mutta niin se taitaa monella mennä. Eka on se into ja uskallus, ja sitten opitaan kantapään kautta maksamaan alveja ja pyörittämään paperisotaa. Mutta nyt mä puhun negatiivisia. Yrittäjyyden aloittamiseen liittyy edelleen valtavasti uskomuksia ja hyvin skeptistä asennoitumista, myös yrittäjiltä itseltään. Miksi? Onko parempi etukäteen vähätellä, voivotella ja pelätä vaikka "epäonnistumista"? On näköjään, koska ihmiset sitä tekevät. Mä olen itse käynyt tuhat kertaa kyseisiä ajatuksia läpi. Okei, mä en edes päässyt alkuun ennen kuin mut vedettiin vakitöihin. Ehdin olla "täysipäiväinen yrittäjä" kolmen kuukauden ajan, eli en juuri yhtään...Oman toiminimen toiminta on kulkenut mukana hyvin pienimuotoisena siitä lähtien, mutta nyt voisi olla taas aika muutokselle. Muutama päivä ja tiedän, että alanko taas hetkeksi aikaa opiskelemaan täysipäiväisesti. Kesän ajan mulla on kuitenkin mahdollisuus tehdä asioita yrittäjänä, sekä taide- että oman alan puolella.
Mä tunnistan itsessäni niitä häivähdyksiä huoliajatuksista ja esimerkiksi taloudellisesta stressistä. Normaalia, ja omalla tavallaan ihan aikuistakin, että miettii näitä arkisia realiteetteja :) MUTTA mä olen siinä rinnalla tehnyt päätöksen ns. värähdellä oikeita energioita tuonne maailmaan päin, myös taloudellisessa mielessä. LUOTTAA siihen, että mä saan juuri sen tarvittavan määrän valuuttaa mun tarpeitani ajatellen. Toisaalta myös päästää terveellä tavalla irti rahasta. Okei, toi on se vaikein. Päästää irti. Päästää irti siitä mielikuvasta, että mikä luo itselle TURVAA. Yhtälailla se voi olla vaikka joku päivittäinen rutiini. Mulle on tällä hetkellä tärkeää luoda aktiivisesti uusi suhde rahaan. En tarkoita sitä, että mä olen ollut tähän asti ahne rahan suhteen. Ehkä jopa päinvastoin. Mutta, mä olen antanut rahalle vallan pitää mut sellaisessa turvasatamassa, joka on yhtä lopunkaiken tyhjä ja epävarma kuin mikä tahansa muu turvasatama. Ei ole sellaista asiaa, kuin turva :) yhtälailla ei ole sellaista asiaa, kuin vaara. On, näennäisesti, ne rakenteet, mitkä me mielellä rakennetaan. Mieli haluaa luoda asioille turvallisia jatkumoita vaikka yhtä lailla tiedostetaan se tosiasia, että kaikki meidän ympärillä on hyvin häviäväistä. Rakkaus. Me halutaan luoda rakkauden TUNNE, joka pysyy ainiaan ja luo meille turvaa. Aika illuusio. Mä kirjoitan ehkä vähän provosoivasti käyttäen esimerkkejä, jotka on aika äärimmäisiä. Raha ja rakkaus :) Pyhiä asioita eikä niiden häviäväisyydestä nyt oikein viitsisi muistuttaa...Joo, mutta ääriesimerkit on joskus niitä, joiden kautta mieli rupeaa pohtimaan muitakin teemojansa ja niitä asioita, mihin se niin kovin mielellään haluaisi kiinnittyä.
Mieli on hauska. Mulle olis luontevaa alkaa selittelemään tässä kirjoituksen loppuun, että sorisori, tuli vähän vakavampaa asiaa ja olikohan tässä edes konsensusta..? Mutta selittely on monesti vähän hassua. Varsinkin, kun tää on mun blogi ;)
.jpg)
