"Meille tulee vauva"

Melkein tasan vuosi sitten. Olin ollut tosi kovassa flunssassa ja ihmettelin, että miksi oireet eivät muutaman viikon jälkeenkään meinanneet helpottaa. Olo oli niin hemmetin vetämätön ja puolikuollut, että epäilin ihan rehellisesti keuhkokuumetta. Yhtenä päivänä makasin sohvanpohjalla ihan vailla energiaa. Osallistuin tosi mielenkiintoisiin koulutuspäiviin terapiakoulutuksen tiimoilta enkä kertakaikkiaan jaksanut keskittyä. Olo oli outo, vähän kipeä, mutta ei silti oikeastaan.

Toukokuisena aamuna mökillä heräsin tosi, tosi aikaisin kauheaan näläntunteeseen. Seuraavana iltana sain nälkäkiukkukohtauksen, mikä ei ei ole ollut mulle tyypillistä enää vuosiin. Odottelin kuukautisia alkaviksi muutamien päivien sisällä, mutta jostain syystä päätin, että teen seuraavana aamuna raskaustestin. Eihän siellä mitään viivoja olisi, mutta sulkisin ne ei-olemassa-olevat epäilykset mielestäni. Kun rinnatkin tuntuivat aika jomottavilta. Mutta niinhän ne välillä ennen menkkoja, right?

Aamulla tein tämän lakonisen poissulkuharjoitteen ja hämmästys oli vähintään Himalayan koko vuoristorivistön kokoinen vahvojen viivojen ilmestyessä pikku liuskoihin. Epäilin, että olinko ottanut vahingossa ovulaatiotestin liuskat. En. Tein kolme uutta testiä. Vahvoja olivat. Kuvasin tärisevin käsin liuskat kännykkäkameralla, ravasin ympäri olohuonetta, mietin, miten edetä. Jätin miehelle tekstarin, että soita heti ku pystyt ja soiton tullessa (ruokikselta!!) pystyin vaan toteamaan, että MEILLE TULEE VAUVA.

"Nooooniiiin", tokaisi kuumissa tilanteissa icemanina pysyvä siippa, jonka rinnalla Räikkönen näyttää kiihkoilijalta. Tiiättekö vähän sellaisella äänellä, jolla ope vastaisi ruotsinkirjat unohtaneelle oppilaalle. Halaus oli kuitenkin kotiintullessa pitkä ja hellä. Sellainen merkityksellinen, jota ei koskaan unohda.

Pari seuraavaa päivää meni ihan sumussa ja häkeltyneenä, onnellisena ja paniikissa, turtana ja ylivirittyneenä. Liuska toisensa jälkeen vahvisti sitä tosiasiaa, että Kippari teki tuloansa meidän perheenjäseneksi. Bruno vahvisti asian pari viikkoa myöhemmin ekassa ultrassa, jossa olikin peloista huolimatta vahva pieni kuusiviikkoisen alkion sydän - ja vain yksi sellainen! Kaksosepäily kun kummitteli mielessä voimakkaana.

En tiedä, että koenko elämäni aikana kyseistä tilannetta enää uudelleen. Olen kuitenkin superkiitollinen, että sain kokea koko matkan edes kerran. En vaihtaisi kokemusta pois, en miltään osin, en edes niitä hankalia hetkiä. Ne kokemukset teki musta sen ihmisen, joka tänään olen, ja toi ton minityypin meille. Aikamoista tää elämä! Tykkään.

Yksi elämän onnellisimmista päivistä

Halusin jakaa teille hetkiä tältä päivältä. Upea, keväinen Kaivopuisto viihdytti meitä lähes 1,5 tuntia. Välillä vaan fiikkaamaan Cafe Ursulaan ja matka jatkui. Oli sellainen olo, että tässä muuten oli yksi elämäni onnellisin päivä. Mistä syystä? Facebookista voi lukea yhden osan onnellisuuden (ja häkellyksen) aiheuttajasta, mutta tärkeintä oli se tietty sisäinen rauha, jota olen välillä vähän ikävöinytkin. 

Tässä on ollut muutoksia vaikka millä mitalla eikä niitä elämän onnellisimpia muutoksia suotta kutsuta myös isoiksi kriiseiksi. Naimisiinmeno, lasten saaminen, muutot...yleensä odotettuja ja iloisia asioita, mutta vaativat ainakin meiltä snadisti herkemmiltä omat adaptoitumisensa. Muutos tarkoittaa aina stressiä. Stressissä itsessään ei toki ole mitään vikaa, sehän on neutraali asia, reaktio ulkoiseen ja sisäiseen ärsykkeeseen. 

Kun elämä muuttuu radikaalisti tarvitaan aina pieni sopeutumisaika. Musta tuntuu, että nyt mä alan aidosti nauttimaan äitiyslomasta ja pienen kanssa hengaamisesta. Pitkäksi venyneistä aamuista ja jopa niistä ajoittaisista kalsaripäivistä. Silloin, kun elämä on intensiivistä, tarvitaan olemisen sietämätöntä keveyttä. Sitä löytyi keväisestä puistosta, koiran riemusta kavereita nähdessään ja myöhemmin harvinaisesta omasta ajasta. Ehdin siivoamaan, kirjoittelemaan tätä, katsomaan pari vlogia...vain olemaan. Ilon kautta.    

Sisäinen fiilis. Rauha, pulppuava ilo for no bigger reason, läsnäolo ja mielellään joku luontohetki. Siitä on mun onneni rakennettu. Nyt rupean laittamaan illallista mulle ja miehelle. Sekin tekee onnelliseksi. 

Resepti: Ihan erilainen pasta

Parsailottelut käyvät kuumimmillaan. Maanantaina dinneröitiin äidin luona yläkuvan kaunokaisilla ja alkuviikosta kokkailin Konkistadorin Kyökissä omaa lempparia eli vihreää parsaa. Olin Stockalla onnellisessa kotiäitimoodissa mehustellen miehelle tekstarein tulevan illan päivällistä, ihan erilaista pastaa. Erilaista siis siihen nähden, mitä me normaalisti tehdään pastahimoissamme. Olisinko uskonut pari vuotta sitten moista tapahtuvan?

En. 

Tai ehkä joo, elämä on hauskaa kaikessa yllättävyydessään. 

Haluatteko reseptin? Ei se mitään, saatte sen silti. Täysvegeilijät voivat rauhassa jättää fisun pois, tulee varmasti hyvää muutenkin.

Konkistadorin parsa-lohipasta idän tyyliin

Ainekset

Lohta n. 200-300 g

2 rkl turkkilaista jugurttia

Pasta of choice (itsellä gluteeniton penne) ja siitä 2-3 syöjän annos

Korianteria aimo nippu

 Nippu vihreää parsaa 

Pienehkö sipuli 

3 kynttä valkosipulia

 1/3 sitruuna tai kokonainen lime

Wasabitahnaa vajaa 1tl

Tuoretta tai tahnainkivääriä vajaa 1tl

Suola 

Pippuri

Provencen mausteseosta

Laita provencen yrteillä maustettu lohi kypsymään uuniin 170 asteeseen noin 15-20 minuutiksi tai kunnes kypsää, mutta edelleen pehmeää. Ota pastakattila vesineen valmiiksi liedelle ja ala valmistelemaan vihanneksia. Pilko sipulit pieneksi hakkeeksi, leikkaa parsoista puinen osa veks ja pilko suht pieniksi paloiksi. Kuullota sipuli miedolla lämmöllä öljyssä, siirrä kippoon odottamaan muita aineksia. Paista parsacubet voissa melko kuumalla lämmöllä muutaman minuutin ajan kunnes pureskeltavia mutta kypsiä. Kaada sipulien joukkoon. Leikkaa korianterinippu vihannesten sekaan, yhdistä valkosipuli, turkkilainen jugurtti ja sitruuna. Kun kala on kypsä, sekoita se haarukalla mukaan kunnes seos on mukavan tahnamaista. Suolaa ja pippuria maun mukaan, wasabi ja inkivääri rohkeasti mukaan. Maut eivät puske läpi, mutta tuovat raikkautta annokseen. Keitä pasta ja valuta se. Yhdistä sitten pasta ja kastike toisiinsa, anna tekeytyä muutama minsa ennen tarjoilua. 

Kuvassa näkyvä valkoviini ei ole todellakaan paras makumatch tämän ruoan kanssa, mutta hyvää silti. Keittiömme suosittelee! 

Ruoka on siitä kätevä, että soosin voi tehdä etukäteen ja sitten vain keittää pastan jahka syöjät ovat paikalla. Toivottavasti ohjeet olivat selkeät olematta liian holhoavat, siitä on nimittäin aikaa, kun olen reseptiä viimeksi kirjoittanut!

Menneisyyteni muotibloggaajana

Viime aikoina on ollut muodikasta siirtää blogi kokonimi.com alle. Mietin itsekin tätä, mutta koska en halua (ainakaan vielä) "brändätä" nimeäni, niin mennään nyt tällä nelisen vuotta sitten keksityllä.

Konkistadori aka conquistador on ah tuo ihana espanjalainen mantereenvalloittaja, mutta en suinkaan halua samaistua alkuperäiskansojen lahtaajaksi, vaan nimi tuli oikeastaan blogin entisestä nimestä eli Valloita oma elämä. Valloita. Valloittaja. Oman elämänsä konkistadori. Eli mä. Henkilöllisyyttä en yritä piilotella mutten myöskään korostaa. On oikeastaan kiva elää blogistaniassa ja Instassa nimimerkin takana.

Vaihtaisinko nimeä jos nyt keksisin paremman? Ehdottomasti. Somekuvioissa mut kuitenkin tunnetaan tällä nimellä ja silläkin on merkitystä näinä päivinä.

Tykkään kuitenkin filosofiasta nimen takana. Oman elämän valloittaminen on mulle sitä, että otan vastuun omasta onnesta, menestyksestä ja hyvinvoinnista. Valloittaminen on sitäpaitsi aika positiivinen termi. Hurmaamista. Asioiden vetämistä puoleensa magneetin lailla, kuten edellispostauksessa puhuin.

Noniin pois metafysiikasta ja takaisin otsikon aiheeseen.

Pakko myöntää nimittäin, että yksi lempivaiheeni Konkistadorina oli tämä:

Päivän asut. 

Btw jokaisen laittaisin edelleen päälleni ja pari itemiä omistan edelleen. Oli inspiroivaa ja hauskaa miettiä omia asuja ja tyyliä kameran kautta. Missä vaiheessa se intohimo hävisi? Nyt mä vieläpä asun ammattivalokuvaajan kanssa forgaadsseik!

Tyyli, muotoilu, kosmetiikka, estetiikka, sisustus, oman elämän visuaaliset ympyrät. Maailma, josta tykkään edelleen. Joskus mietin, että onko oma ammatinvalinta mennyt sittenkin metsään. Mutta ei, mä vaan kaipaan ja tarvitsen tätä harrastusta/sivutyötä terapioinnin ja muun liikemiesnaismenon rinnalle. Tykkään niin monista asioista tässä elämässä, että se on välillä ihan riesa. 

Haluaisin tehdä kaikenlaista ja usein teenkin. En suostu tyytymään vain yhdenlaiseen itsensä toteuttamiseen, vaan maistelen mielelläni palasia joka kentältä. Ihailen renesanssi-ihmisiä. En kuitenkaan luule olevani itse hyvä kaikessa. On tärkeä tietää ja hahmottaa, että missä leikkauspisteessä intohimo kohtaa taidot siten, että se tuottaa haluttua elantoa sopivissa määrin. Sitten voi harrastella vaikka mitä. Mun harrastuksista tuppaa yleensä tulemaan jonkinlaisia sivutöitä, mikä on hieman vaarallista. Täytyy olla myös ihan tyhjänpäiväisiä harrastuksia joista ei ole juurikaan mitään "hyötyä", vaan silkkaa iloa.

Kauneuden ja tyylin maailma on sellainen. 

Viherhaaveita, omavaraisuutta ja huippukokkeja

Haluaisin olla viherpeukalo. Lapsuudenkotini on täynnä kasveja, osa jopa kymmeniä vuosia vanhoja. 

Omakotitaloissa asuessani olen koittanut kylvää maahan vähän kaikenlaista kurpitsoista retiiseihin, hyvällä ja huonolla menestyksellä. Pahin takaisku sattui melkein neljä vuotta sitten silloisen koiranpennuin syötyä KAIKKI kodinhoitohuoneessa asuneet taimivauvani. Alan pikkuhiljaa toipua siitä iskusta.

Nyt, kun oman pihan ääreen pääseminen häämöttää kalenterissa, huomaan seikkailevani puutarhamaisemissa sekä kaupoissa että interwebissä. Palauttelen mieleen erilaisia helppoja kylvöksiäni ja mietin, että kuinka monta salaattilajia mahtuu tulevaan istutuspenkkiini. Kasvien ja puutarhan hoitaminen on aika mahdoton tehtävä ellei ole itse 90% ajasta paikalla. Ajattelin siis hyödyntää tämän kotiäitiysajan puutarhurointiin ja sen opettelemiseen. Tulevaisuuden haaveena on lisätä omavaraisuutta niin paljon kuin se aina on elämäntilanteeseen nähden mahdollista. Eikä aikaakaan, kun sienestyskausikin on taas ovella <3 Mutta eka se kesä! Syksy tulee kyllä.

Yllä oleva kuva on tänhetkisestä olohuoneesta ja mun mitä helpoimmasta sisustuskasvista, rosmariinista. Hah! On muuten aika korea vehka noin niinkuin visuaalisestikin, suosittelen! Hän pääsee siirtymään pihan puolelle jahka uusi kotikaupunki kutsuu. 

JA HEI! Tulossa myös yksi uniikki ja odotettu viherpiipertämiseen liittyvä teema, jota mehustelen mielessäni jo tosi paljon...Toukokuun alussa pääsen hortoilemaan ja opettelemaan uusia villikasveja upean Sami Talbergin kanssa. Sami on tunnettu villiruoka kirjoistaan, ympäri maailmaa järjestetyistä workshopeistaan sekä mm. Cargo -vegeravintolasta. Siinä on mies, joka tekee sydämensä työtä - ja sen näkee!

Loppuun vielä terkut Noora H:lle ja suloiselle Baby H:lle jotka eilen sattumalta Stockan äitylipisteellä bongattiin! Onpa ihana, että blogi- ja internet-tuttuja alkaa olemaan jo niin paljon, että harva se viikko tulee tällaisia hauskoja sattumakohtaamisia.   

Pitääkin muuten tehdä juttua jossain välissä vauvaystävällisestä Helsingistä ja kaupungin parhaista vauvanhuoltopisteistä :) 

Kuinka luoda paras mahdollinen arki

ARKI. 

Jotenkin arkinen sana. Pyykkivuoria ja aamupuuroa, selviytymistä ja loman odotusta? Mä uskon vahvasti siihen, että arjesta tulee tehdä, jos ei joka päivä juhlaa, niin vähintään mielekästä ja odottamisen arvoista. Joo! Nyt löysin sen termin. Mä haluan mun arkeni olevan niin kivaa, että lomalta palaaminen ei ärsytä. Onnekseni oon löytänyt vierelle puolison, joka toteuttaa kanssani tätä hyvää arkea. Kyllä meilläkin pyykätään ja liukastellaan paskavaippoihin. Koti on suoraan sanoen aikamoinen hävitys näinä päivinä. Työpäivät usein pitkiä, ruokakauppaan ja koiranulkoilutukseen koitetaan välillä raivata tilaa. Tunnelma on kuitenkin sen tärkein osa arkea. Meillä sen ylläpitäminen on kaikista tärkeintä. Arki on siis mitä tärkeintä! Tämänhetkinen arki on vauvaperheen elämää, mutta tosi ihanaa sellaista. Tämä vaihe on mitä lyhyin ja koitan nauttia joka päivästä eli myös siitä pitkäveteisyydestä ja pysähtyneisyydestä, mitä tää välillä väkisinkin on. Tulee dynaamisempia vuosia, tulee väsymystä erilaisen arjenpyörityksen vuoksi. Nyt on kuitenkin aika vain olla ja paijata tulokasta. Se on aika spesiaalia.  

Uuteen kotiin muuttaminen herätti vakavampia pohdintoja hyvästä arjesta. Uusi koti on joo sivummalla, mutta tarjoaa tähän elämäntilanteeseen sellaisia elementtejä, joilla on enemmän merkitystä kuin Stockan sijaitseminen 10min kävelymatkan päässä. Harrastusmahdollisuudet tuplaantuvat asuintilan lisäksi, seinänaapureina on rakas sukulaisperhe, tukiverkosto on muutenkin lähempänä. Mikä tärkeintä, saadaan luonto aidosti lähelle. Mm. kyseiset asiat painoivat vaakakupissa loppujen lopuksi enemmän kuin työmatkan piteneminen. 

Kivoinkaan koti ei kuitenkaan merkkaa mitään, jos ihmiset sen sisällä voivat huonosti. 

Mä koen, että tuleva koti tarjoaa mulle kaikkia sellaisia nuoren aikuisen salaunelmia, joita en olisi ikinä uskonut saavani. Ja tuossa ne nyt manifestoituvat. Kuinkahan monta vuotta haaveilin koti spasta ja sadetinsuihkusta? Pinnailin kuvia kaksikerroksisista olkkaritiloista? Nyt saan ne ja paljon muutakin. Nyt, kun tiedän, mitä aidosti haluan - onnellisuuden, mikä ei riipu mistään ulkoisesta olosuhteesta. Olen elänyt aika monta vuotta elämästäni erilaisissa kulisseissa. Ulkoapäin on voinut varmasti ihailla kaikenlaisia puitteita, joiden sisällä ihmiset ovat kuitenkin voineet tosi pahoin.  

Ja silti sitä saa ilman muuta unelmoida kodeista, puitteista ja asioista, joita arkeensa kaipaa. Ei täällä tarvitse pyydellä anteeksi! Ajattelen kuitenkin, että on tärkeä tietää, mitkä asiat tekevät aidosti onnelliseksi. Mikä on prioriteettia omassa elämässä, mikä taas kivaa bonusta ja lahjaa maailmankaikkeudelta tai mistä kukin nyt kokee hyvät asiat saavansa. Mä uskon, että me jokainen luodaan omat jumalat ja demonit, oma taivas ja helvetti. Vedetään magneetin lailla puoleemme asioita sen mukaan, miten oman mielen ja asenteen suuntaa. Mun suurimpia uskomuksia on nykyään se, että elämä muuttuu koko ajan paremmaksi. Se on kombinaatio kokemusta (= näin on käynyt) plus tahdonalaista asennoitumista. Ja tiedättekö, näin se sitten menee. Homma menee koko ajan mahtavammaksi, syvemmäksi ja rakkaudellisemmaksi. On tärkeä tunnistaa omat elämänvalintoja ja yleistä asennetta säätelevät uskomukset ja muuntaa niitä toimivimmiksi mikäli tarvetta on. En ole varsinaisesti menestysteologian kannattaja, mutta olen kokenut joka solulla miten elämä muuttuu silloin, kun itse muuttuu. Ei ole muita rajoituksia kuin me itse. 

Ja hei, elämä tapahtuu jokatapauksessa. Tellus -niminen simulaattori on välillä armotonta koettelemuksiensa kanssa. Tulee isoja suruja, haasteita ja menetyksiä. Konflikteja ja epäonnistumisia. Mä elän tietoisesti siten, että oon sitoutunut näkemään jokaisessa negatiivisessa asiassa jonkun kultareunuksen. Opetuksen, lempeän varoituksen tai kehoituksen muuttaa suuntaa taas kohti sitä parempaa, toimivampaa ja valoisampaa arkea. Ja parempia uskomuksia. Uskokaa pois, se asenne ei tule helpolla, mutta muuttaa oikeasti sen, miten hankaluuksiin suhtautuu. Ja miten ne myös ratkeavat. 

Tällaista tänään. Ei ilman draamaa ja yhtäkkisiä tilanteita, mutta luottavaisena suhteessa kokonaiskuvaan. Alla muuten kuva mun uudesta lemppari sisustuslehdestä ja kannessa sattui olemaan sellainen tyyli, jota uuden kodin olohuoneeseen himoaisin. Luonnollista, modernia, ajatonta ja rauhallista tunnelmaa. En malta enää odottaa muuttoa! Tai maltanpas. Helsinki on ihana paikka, täällä on hyvä leikkiä lattemammaa vielä kesään asti. 

Kivaa viikonloppua, tyypit! Kiitos, kun vierailit tässä blogissa, toivottavasti tuut uudelleenkin!     

Jos kirjoittaisin siten kuin hyvältä tuntuisi

Oli aikoja, ihan muutamia vuosia sitten, kun kirjoitin joka päivä. Käsin, koneella. Kirjasin ajatuksia ja oman elämän tapahtumia. Se oli suorastaan pakko tehdä ja voi vitsi olen kiitollinen, että sitä silloin tein. Nyt katson taaksepäin kaikkea, mitä on tapahtunut. Paljon vettä on virrannut Niilissä (#sinuhefani), mutta...no, olen varmaan keskittynyt elämään. Kirjoittaminen on kuitenkin tosi oleellinen osa omaa elämää ja äsken maailman ihaninta Julie & Julia -elokuvaa katsoessa tuli sellainen fiilis, että miten ja mitä mä kirjoittaisin, jos kirjoittaisin vain itselleni. Mutta sitten tavallaan kuitenkin teille lukijoille, joita on nykyään enemmän kuin koskaan aikaisemmin koska äitylijutut ja somenäkyvyys. Minkälaisia päivittäisiä ajatuksia ylipäätään haluaisin paljastaa ja kuinka paljon koen tarpeelliseksi näyttää omasta elämästä. 

Okei, ajattelin tehdä kokeilun. En mitenkään pysty lupaamaan itselleni, että kirjoitan joka päivä. Haluaisin kuitenkin haastaa itseä siihen. Kirjoittaa tänne edes pieni selostus siitä, että mikä menneessä päivässä on ollut olennaisinta. Mikä on rehellinen fiilis. Mistä olen erityisen kiitollinen ja mikä toimi. Kokeillaan, mitä tapahtuu. Ainakin haluan madaltaa omaa kirjoitus- ja bloggauskynnystä.  Huomaan selittäväni koko ajan itselle, että no sitten kun mä pääsen ottamaan tyylikkäitä kuvia, niin sitten mä aloitan taas tiuhemman kirjoittamisen. Itseni tuntien, se päivä tulee JOS tulee ja sitä ennen mulle on mielekkäämpää jakaa hetkittäisiä tallenteita sekä täällä blogissa että esim. Instastoryssa. Musta ei taida koskaan tulla sitä laskelmoivaa somekuningatarta hienoine postauksineen. Ihailen sellaista paljon, mutta niin kauan, kun tämä on rakas harrastus, niin se saa noudattaa omaa temperamenttia - kirjoita nyt, deletoi kahden vuoden päästä jos alkaa nolottaa liikaa. Sitä on muuten tehty! 

http://www.designlovefest.com

Mennyt päivä on ollut ehkä maailman leppoisin ja täydellisin esimerkki siitä, mitä äitiysloma parhaimmillaan voi olla. Oon superkiitollinen tästä. Vaikka pikku W on helppo ja leppoisa hoidokki, on mulla tietenkin, kuten kaikilla muillakin, ollut iso siirtymä äitiyteen entisestä vapaasta elämästä. Vaikka oikeastaan meidän elämä on äärimmäisen vapaata edelleen. 

Lähdin puoli kasin maissa lähikauppaan ostamaan ihan-vaan-pari-juttua ja löysinkin itseni dallailemasta kylmässä kesähesassa Stockalle koiranruokaostoksille. Ihan noin vaan. Päällä oli vanhat äitiystrikooleggingsit, reiälliset vieläpä, ja vähän mietin, että kyllä ehkä pikkuisen hävettää, jos joku tuttu tulee vastaan. Tai oikeastaan ei edes kamalasti. Teatterin kohdalla otin tukan pois pikkumyynutturalta ja sipaisin vähän sitä huulipunaa, mitä taskusta sattui löytymään. There, good enough. Mahdollisuus tulla ja mennä on edelleen olemassa. Ajoittain tulee pieniä paniikkihetkiä, että apua, en saa enää koskaan olla yksin kunnes muistan, että se pelko ei toteudu. Ja kamoon - puoli tuntia omaa aikaa, niin mulla on jo ikävä mun perhettä. Kyllä, se klisee piti paikkansa. 

Huominen starttaa vähän paremmalla aamiaisella ja sitten ihmetellään, että mitä tulevat päivät tuovat tullessansa. Mitään tarkkoja suunnitelmia ei ole ja se oli vähän tarkoituskin, meidän kaltaisille (erotyisesti lomien suhteen) piilokontrollifriikeille tosi hyvä juttu.

Rauhallista ja palauttavaa pääsiäis...telyä itse kullekin säädylle!

T. teidän kaikkien oma Konkistadori