Jos kirjoittaisin siten kuin hyvältä tuntuisi

Oli aikoja, ihan muutamia vuosia sitten, kun kirjoitin joka päivä. Käsin, koneella. Kirjasin ajatuksia ja oman elämän tapahtumia. Se oli suorastaan pakko tehdä ja voi vitsi olen kiitollinen, että sitä silloin tein. Nyt katson taaksepäin kaikkea, mitä on tapahtunut. Paljon vettä on virrannut Niilissä (#sinuhefani), mutta...no, olen varmaan keskittynyt elämään. Kirjoittaminen on kuitenkin tosi oleellinen osa omaa elämää ja äsken maailman ihaninta Julie & Julia -elokuvaa katsoessa tuli sellainen fiilis, että miten ja mitä mä kirjoittaisin, jos kirjoittaisin vain itselleni. Mutta sitten tavallaan kuitenkin teille lukijoille, joita on nykyään enemmän kuin koskaan aikaisemmin koska äitylijutut ja somenäkyvyys. Minkälaisia päivittäisiä ajatuksia ylipäätään haluaisin paljastaa ja kuinka paljon koen tarpeelliseksi näyttää omasta elämästä. 

Okei, ajattelin tehdä kokeilun. En mitenkään pysty lupaamaan itselleni, että kirjoitan joka päivä. Haluaisin kuitenkin haastaa itseä siihen. Kirjoittaa tänne edes pieni selostus siitä, että mikä menneessä päivässä on ollut olennaisinta. Mikä on rehellinen fiilis. Mistä olen erityisen kiitollinen ja mikä toimi. Kokeillaan, mitä tapahtuu. Ainakin haluan madaltaa omaa kirjoitus- ja bloggauskynnystä.  Huomaan selittäväni koko ajan itselle, että no sitten kun mä pääsen ottamaan tyylikkäitä kuvia, niin sitten mä aloitan taas tiuhemman kirjoittamisen. Itseni tuntien, se päivä tulee JOS tulee ja sitä ennen mulle on mielekkäämpää jakaa hetkittäisiä tallenteita sekä täällä blogissa että esim. Instastoryssa. Musta ei taida koskaan tulla sitä laskelmoivaa somekuningatarta hienoine postauksineen. Ihailen sellaista paljon, mutta niin kauan, kun tämä on rakas harrastus, niin se saa noudattaa omaa temperamenttia - kirjoita nyt, deletoi kahden vuoden päästä jos alkaa nolottaa liikaa. Sitä on muuten tehty! 

http://www.designlovefest.com

Mennyt päivä on ollut ehkä maailman leppoisin ja täydellisin esimerkki siitä, mitä äitiysloma parhaimmillaan voi olla. Oon superkiitollinen tästä. Vaikka pikku W on helppo ja leppoisa hoidokki, on mulla tietenkin, kuten kaikilla muillakin, ollut iso siirtymä äitiyteen entisestä vapaasta elämästä. Vaikka oikeastaan meidän elämä on äärimmäisen vapaata edelleen. 

Lähdin puoli kasin maissa lähikauppaan ostamaan ihan-vaan-pari-juttua ja löysinkin itseni dallailemasta kylmässä kesähesassa Stockalle koiranruokaostoksille. Ihan noin vaan. Päällä oli vanhat äitiystrikooleggingsit, reiälliset vieläpä, ja vähän mietin, että kyllä ehkä pikkuisen hävettää, jos joku tuttu tulee vastaan. Tai oikeastaan ei edes kamalasti. Teatterin kohdalla otin tukan pois pikkumyynutturalta ja sipaisin vähän sitä huulipunaa, mitä taskusta sattui löytymään. There, good enough. Mahdollisuus tulla ja mennä on edelleen olemassa. Ajoittain tulee pieniä paniikkihetkiä, että apua, en saa enää koskaan olla yksin kunnes muistan, että se pelko ei toteudu. Ja kamoon - puoli tuntia omaa aikaa, niin mulla on jo ikävä mun perhettä. Kyllä, se klisee piti paikkansa. 

Huominen starttaa vähän paremmalla aamiaisella ja sitten ihmetellään, että mitä tulevat päivät tuovat tullessansa. Mitään tarkkoja suunnitelmia ei ole ja se oli vähän tarkoituskin, meidän kaltaisille (erotyisesti lomien suhteen) piilokontrollifriikeille tosi hyvä juttu.

Rauhallista ja palauttavaa pääsiäis...telyä itse kullekin säädylle!

T. teidän kaikkien oma Konkistadori