28.11.2016

Chilli sunnuntai kaupungilla ja Löylyssä


Koko yön valvomisen ja 8-10 aamu-unien jälkeen oli snadisti sellainen olo, että tänään jotain kivaa. Kun olin saanut meikattua Vlad Tepes -tyyliset silmänaluseni piiloon, lompsin Stockalle sillä ajatuksella, että joulupallot saattaisivat piristää ja miksei voisi löytyä joku kiva imetyspaitakin. 

Kyllä, äitylitaso näinkin korkea. Kuka olisi uskonut. Mä en edes ole mikään joulukoristeihminen, mutta hei, Stockan jouluosasto <3


Kävin pyörähtämässä muissakin kerroksissa. Keskustan Stockalla on tapahtunut aika paljon tässä syksyn aikana. Löysin kaikkia sellaisia merkkejä ja osioita, joista en edes tiennyt, ja mä sentään vierailen tuolla sangen usein. Hypistelin Shepherdin ihania kultaisia aamutossuja ja mietin, että voisinko olla ihminen, joka käyttää aamutossuja. Todennäköisesti en. En tykkää käyttää edes sukkia. 

Scandidesignia oli ilmestynyt kodin kerrokseen ihan uusissa määrin. Näin ekaa kertaa livenä string -hyllyn ja kieltämättä mietin, että voisiko tuollainen sopia meille. Kotona odottaa pieni muutosproggis jahka siippa saa pahimman työsaumansa hoidettua. Makkarin lipasto on ollut romahtaneena jo muutaman kuukauden - siis ihan päreinä - ja ehkä tässä voisi vähän miettiä, että onko meillä jotain nukkumis- ja vaipanvaihtopistettä juniorille. Ei, emme näköjään ole the valmistautujia. Huomautetaanpa kuitenkin, että vauvalla on sänkyosio meidän sängyn päädyssä ja tarkoitus olisi kokeilla perhepetiä ainakin alkuun. Ai niin, babynest pitäisi hommata, taitaa olla kylpyammeen lisäksi ainoita juttuja, joita oikeasti puuttuu. 


Suureksi idaririemukseni ulkomaiden faveni Joe & The Juice oli ilmaantunut alakertaan, jessss!!
Ei taideta olla puolison kanssa ainoita, jotka hyödyntävät mehuja ja avokadoleipiä helppona snäkinä reissuillansa. Tykkään tosi paljon konseptista ja kieltämättä näen jo itseni vaunujen kanssa tuolla, vihermehua hörppimässä.  



Porkkana - inkivääri - omppumehu kädessä suuntasin Hennesille etsimään sitä ainoaa pakollista, eli kivaa flanellipaitaa, joka kätkisi tänään allensa the bumpin ja huomenna (okei, mielellään kuukauden päästä...) pienen tissifanin. Löysin superhalvan ja vielä mukavamman version sekä pari pitkää, löysää t-paitaa, kummatkin Divided puolelta. Nyt kelpaa. Mikään toppi ja t-paita ei enää riitä, maha kasvaa eteenpäin kuin hinaaja. Kuulun siis niihin, joilla on todellinen poikamaha. Myönnän, että vähän jännittää oma habitus (ja olo eritoten) mikäli bebe päättää viihtyä yksiössään loppuun asti. 


Tosi, tosi mielenkiintoista nähdä, että miten oma keho reagoi! Se, että mä olen supersupistelija, ei tarkoita välttämättä yhtään mitään. Tää lapsi voidaan joutua käynnistämään maailmaan ja siinä tapauksessa toivon ja rukoilen, että kestän itse about sanena loppuun asti. Täydet viikot häämöttää onneksi jo lähikalenterissa. Mua on koko ajan lohdutettu, että joka viikon jälkeen on aina vaan turvallisempi ikä syntyä. En vaan haluaisi missata sitä mahdollisuutta, että saataisiin leppoisa ja normaali alku, ilman mitään keskoskaappihässäköitä. Ei ikinä. Joulun maissa jos starttailisi, niin kukaan ei enää estäisi maailmaansaapumista. Suotavaa kuitenkin olisi, että menisi uuden vuoden puolelle. 


Paidat kassissa ja vegeburgeri pussissa höyryten kotiin. Tosin pikaisesti apteekin kautta, koska edellisen yön väsy hormonibuusteineen puski päälle vanhan toverini, aurallisen migreenin! Meni pieni tovi tajuta, että mitä nää näköhäiriöt ja sormien puutumiset nyt hitto on, mutta onneksi tajusin ajoissa. Paracetamolit naamaan ja nukkumaan -combo oli sen verran hyvä, että pääsin miehen seuraksi Löylyyn saunomaan ja syömään. Vitsi, Löylyn konsepti on niin magea ja potentiaali hyvä, että harmittaa se ruokapuoli...aina on puolet raaka-aineista loppu ja tarjoilijat tosi tylyjä :( Tästä on muutkin valitelleet. Mun vakipaikat valikoituu toki lokaation ja tuotteiden, mutta myös palvelun vuoksi. Täytyy pistää taas palautetta. 

No mutta sellainen päivä! Tänään ja viikolla jatkuu työt suht leppoisaan tahtiin. Nytkin istun kirjoittelemassa tätä ja työjuttuja Roasteryssa. Yrittäjän vapaus!

Kivaa ja aurinkoista viikkoa kaikille. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentointi on blogin pitämisen suola, kiitos!