Mun perheeni

Pelastin talteen tosi arvokkaan kuvan. Esine on mun termosmuki, jonka sisään voi laittaa kaksi omaa kuvaa. Mukista tuli upea, mutta alapohja falskasi sen verran, että kuviin pääsi kosteutta ja ne alkoivat homehtua :/ kyseinen kuva on mun lemppari. Ollaan Pariisissa, mä olen kolmevuotias. Isä ottaa kuvaa musta ja äidistä. Mä en ole todellakaan kasvanut missään täydellisessä perheyhteysharmoniassa, hah en todellakaan, mutta olen äärimmäisen, äärimmäisen kiitollinen siitä niistä vaikutteista ja arvoista, joita olen kotoa saanut. Kaikki varmaan alkaa tiedostamaan niitä hyviä ja huonoja vaikutteita jotka elävät mukana siitä huolimatta, että kotoa pois muuttamisesta alkaa jo olla aikaa. Ne jutut vaan vaikuttaa. Onneksi ja valitettavasti, heh. 

Molempien vanhempien ammatit on aina vaikuttaneet siihen, että ympärillä on ollut älykkäitä, mielenkiintoisia ja personallisia ihmisiä ympäri maailmaa. Mulle se on ollut itsestäänselvyys koska oon kasvanut siihen, mutta vasta tässä iässä alkaa tajuamaan, miten iso rikkaus se on ollut. Olen myös saanut seurata vierestä, miten oma äiti on maailman suvereenein ja tyylikkäin edustusvaimo. Hyvällä tavalla! Siinä, missä mun isä on hieman sisäänpäinkääntyneempi ja varautuneempi, on äiti aina haltsannut sosiaaliset tilanteet. Mun sos.taidot. tulee täysin äidinmaidossa, siis. Mulla on myös ollut äiti, jolle oma ura ja oma aika on ollut tosi tärkeää. Sanomattakin selvää, että siinä on myös huonot puolensa. Okei, mulla ei ehkä ollut pullantuoksuista mutsia, mutta on äiti, joka on saanut luoda uraa ja tehdä haluamiansa asioita. Muun muassa väitellä ensimmäisenä Suomessa omalta alaltansa. Ei ole ihan vähän vaikuttanut mun kunnianhimoisuuteeni ja ura-ajatuksiin, ei :) Mä tiesin jo melko varhain, että haluan myös matkustaa työkseni ihan niinkuin äitikin. 

Isän vaikutteista voisi kirjoitella tuntikausia, mutta lyhyesti ja ytimekkäästi tärkein asia mikä häneltä on tullut, on se loputon kannustus ja jopa ihan älytön usko mun mahdollisuuksiin ja potentiaaliin. Kaikki mun työ- ja koulutuspohdinnat on aina saaneet jopa ylenpalttisen tsempin. Nykyään kaikki "isot ilmoitukset" elämässä alkaa siten, että mä pyydän häntä olemaan innostumatta liikaa, kun sieltä tulee aina sellainen ilotulitusreaktio :) On tosi arvokasta saada jonkun täysin rajaton tsemppaus! Mun isällä oli sellainen ajatus aina, että lukeminen on tärkeää. Ei välttämättä opiskelu ja numerot, mutta oppiminen ja lukeminen. Kaikki luova toiminta, oli se sitten musiikkia tai maalaamista, on aina ollut ensisijalla meidän perheessä ja myös mun harrastuksissa. Faija on myös kuuluisa ruoanlaittotaidoistaan. Musta on suloista katsoa, miten mun veljet on omaksuneet perheen ruoanlaittajan pestin. Nykyään hän haluaa pitää huolta itsestään ihan erilailla kuin koskaan aikaisemmin. Oon saakelin ylpeä, että se papparainen palkkasi itselleen personal trainerin - jolle kuulemma kerrotaan aina mun uusimmat kuulumiset!! Haha. Ja joka kuulemma kertoo faijalle kaikki poikajuttunsa avoimesti <3 En ihmettele. Mäkin tilitän aina poikajuttuja isälle. Se ei oo mikään despoottiappi, vaan on aina halunnut ottaa kuin uudeksi pojakseen mun puolisot.... :´) Olin tossa taannoin silleen, että isi, oon ehkä maybe vähän semitykästynyt yhteen poikaan. Tänne sit vaan itkemään taas olkaa vasten kun juttu menee perseelleen, tuli tykinsuusta. Tuntee mut liian hyvin. Ja SILTI jaksaa tutustua uusiin heeboihin ja kysellä vanhojenkin perään, että mitä niille kuuluu. Isi <3

Oon kiitollinen siitä, että mun vanhemmat on päättäneet haluta elää yhdessä loppuelämänsä. Nyt on meneillään jo yli neljäskymmenes aviovuosi. Ei se kuulemma helppoa ole ollut, mutta ne on aika rakastuneita. Itseasiassa rakastuneimmat vanhat pierut keitä oon ikinä nähnyt :) Faija ei tyyliin suostu enää hengaan yksistään. Änkee äidin työmatkoillekin mukaan!

Nykyään meillä on kuusi pientä penskaa rikastuttamassa meidän perhettä. On ihana nähdä kun ne kasvaa yhdessä ja diggaa toisistaan tosi paljon. Mitä tulee mun veljiin, niin ne on superärsyttäviä ja maailman rakkaimpia. Niiden vaimot on mulle tosi rakkaita ystäviä ja uskottuja, mitä tulee kaikkiin tyttöjenjuttuihin. 

En tiedä. Ajattelin, että mun perhe ansaitsee kiitoksen ja tällaisen rakkaudenosoituksen. Ei ne tätä blogia lue, mutta mä haluan kertoa maailmalle, että olen kiitollinen. Kaikesta huolimatta, en vaihtaisi. Ehkä teen ystävyydestä ja läheisistä ihmisistä samanlaisen joskus <3 tää oli nimittäin kivaa. 

Haastan kaikki kertomaan perheestään haluamiaan asioita. Ja ainakin kehumaan. Mulla on ainakin sydän täynnä rakkautta nyt.