Raskauspostaus: pahoinvoinneista selviäminen

Varoitus: tekstin lukeminen saattaa aiheuttaa pahoinvointia lukijoissa vaikkei pissatikussa viivoja tällä hetkellä näkyisikään. Kerron rehellisesti (mutta toivottavasti silti kannustavaan sävyyn!) omasta kokemuksestani enemmän tai vähemmän jäätävän pahoinvoinnin kanssa, joka toimi seuralaisena aamusta iltaan puoleenväliin asti. 

Pieni huonovointisuus vaivaili jo raskaustestin ekoista viivahavainnoista lähtien, varsinkin nälän iskiessä. Tasan viikon 6 alkaessa heräsin kuitenkin aamulla ensimmäiseen "o´ou..." fiilikseen, todennäköisesti vessaan saman tien juosten. Siitä se sitten starttasi, useamman viikon piina, josta selviämisestä vailla sairaslomailua olen kyllä tosi ylpeä! Vain pari asiakastapaamista jouduin siirtämään ihan hirveän olon vuoksi, se on melko hyvä suoritus. Jälkeenpäin ajatellen olisin ehkä voinut olla armollisempi itselleni ja sille ololle. Toisaalta yrittäjänä mulla oli starttaamassa paljon tärkeitä juttuja uusien asiakkaiden kanssa ja halusin olla tapaamisissa livenä paikalla ja tavoitettavissa mahdollisimman paljon. Asiaa auttoi se, että kiireisen ja tosi pahoinvointisen kesäkuun jälkeen pääsin lomailemaan mökille kaikessa rauhassa useammaksi viikoksi. Töiden aiheuttama väsymys ja ympäri-ämpäri ravaaminen eivät todellakaan helpottaneet oloa. Jännitin liikkumisia melko paljon. Jännitin tapaamisia. Koskaan en alkanut oksentamaan ihan väärässä paikassa ja väärään aikaan, mutta siitä iso kiitos oksunpidättelykyvylleni, ei ololle sinänsä! Jossain vaiheessa lopetin yökkäilyn, koska se ei vaan auttanut kuin ihan vaan hetken. Välillä se toki iski refleksinomaisesti, eikä asialle voinut mitään, mutta useimmiten pärjäsin pahimmat oksetukset ohi pelkällä hengittelyllä ja kylmän veden juomisella. Pahoinvointi ei kuulunut vaan aamuihin, vaan jatkui pitkin päivää. Välilla saattoi olla helpompi pätkä ja joskus jopa illalla tuli helpotus oireisiin parin tunnin ajaksi. Nämä olivat viikon parhaita hetkiä, for sure! Pystyin nukkumaan yllättävän hyvin, mutta ajoittain pahaan oloon tuli kyllä heräiltyä. Silloin auttoi yövälipalat. 

Pahin pahoinvointi alkoi helpottamaan varmaan joskus 15-16 viikoilla. Pahin vaihe oli ehdottomasti viikot 6-11, en oikeasti ymmärtänyt välillä, että miten edes selviän. Ja silti selvisin!! Nyt jos ajattelee, niin nopeastihan se meni (vaikka kärsimysvaiheessa ei tod. tuntunut siltä). Jos siis joku kärvistelee oman pahoinvointinsa kanssa, niin valtavasti tsemppiä ja kokeneemman lupaus siitä, että jossain vaiheessa helpottaa. Eventually! Mun paha oloni ei loppunut tokan kolmanneksen alkamiseen, vaan alkoi selkeästi helpottamaan vasta ehkä viikolla 21-22. Sen jälkeen pienet huonovointisuudet ovat olleet päivittäinen vieras, mutta voin elää ihan täysin normaalia elämää ja mm. syödä, mitä haluan. Mitään aversioita tai älyttömiä mielitekoja ei ole enää viikkoihin ollut ollenkaan. Edelleen mun täytyy pitää verensokeri tasaisena ja välttää tyhjää mahaa, mutta kuten sanottu – voi elää vihdoin täysin normaalisti eikä omia vointeja tarvitse enää jännittää. Iso huojennus! Luulen kuitenkin, että kuulun niihin naisiin, jolla huono olo jää lopullisesti vasta synnärille. 

Mikä sitten helpotti? Tässä pientä listausta ja ehkä pari juttua, jota ei yleensä kuule...heh....

- Se jääkylmä sitruunavesi. Välillä mehujää. Jäiden imeskeleminen. Kaikki kylmä, siis!

- Säännöllinen syöminen. Itse pystyin syömään ja hyödyinkin lähes jatkuvasta puputtamisesta. Kannattaa myös syödä pahimmassa vaiheessa juuri niitä ruokia, joita mieli tekee, ja murehtia terveellisestä ravinnosta vähän parempina päivinä. Jos siis pahoinvointi on tosi voimakasta. Pieneen huonovointisuuteen auttaa terveellinen ruoka, ainakin oman kokemuksen mukaan. Tyhjä maha on ihan nou nou!

- Kiva tekeminen. Lepo auttoi joskus, mutta sohvanpohjalle jääminen ja omaan oloon keskittyminen ei auttanut. Paha olo oli jokatapauksessa, makasin tai olin liikkeessä, joten usein valitsin mieluummin jonkun tekemisen. Huomion siirtäminen muualle auttoi. Usein paha olo pysyi hallinnassa suht hyvin silloin, kun oli seuraa ja pystyi keskittymään ystäviin tai perheeseen. 

- Seksi! Jostain ihme syystä seksi oli ainoa, mikä auttoi (hetkellisesti!) tosi paljon. Mielihyvähormoneilla oli siis varmasti vaikutusta asiaan. Tätä en ole keneltäkään toiselta kuullut, mutta suosittelen suhtautumaan avoimin mielin aiheeseen silloinkin, kun paha olo vie akuuteimmat halut. Puolisoakaan ei kauheasti haitannut jeesiä tässä asiassa. Imagine that. 

- Pieni liike. Kävely ja raitis ilma saattoivat auttaa melko useinkin, vaikka liikkeellelähteminen tuntui aluksi ihan kamalalta. Pissalenkit koiran kanssa oli pakko suorittaa olosta huolimatta ja välillä olo tuntui helpottavan ainakin sen maagiset 15%. Jos jaksoin raahautua salille (harvoin...) tai treenailla muuten vaan kotona, niin olo saattoi helpottua hetkeksi. 

- Netflix ja Youtube. Pahimmassa väsymysvaiheessa ihan ykköset <3

- Puolison tuki. Mä olin pahimmillani kamalan(sairaan)näköinen, väsynyt, yökkivä ja itkevä raunio, mutta toinen jaksoi tsempata ja lohduttaa ja paijata ihan superihanalla tavalla. Musta huumori ja nauraminen helpotti muutenkin. 

Tässäpä oksuajatuksia. Toivottavasti tästä oli jotain hyötyä sille henkilölle, joka juuri nyt kärvistelee oman pahoinvointinsa kanssa. Se helpottaa kyllä ja myöhemmin on vaikea muistaa, että miltä se edes tuntui! Heh, senkin takia oli pakko kirjata ylös omat muistot...luen tämän viimeistään siinä vaiheessa läpi, jos vauvakuume joskus taas iskee ;) 

Mikä sulle on auttanut tai miten koet jälkikäteen omat pahoinvoinnit? Olisi kiva kuulla kommenttiboksissa!