Alkavan talvikauden kuulumisia

Pitkästä aikaa kuulumispostausta!

On jotenkin tosi ihana aloittaa aamu tällaisella kevyellä kirjoittamisella. Blogin ja työkirjoittamisten suhteen iskee aivan liian usein valkoisen sivun kammo. Olisi periaatteessa kiva kirjoitella sopivaa ajatuksenvirtaa, antaa asioiden vaan muodostua paperille, mutta iskeekin paineet yleisön mielipiteestä yms yms turhaa. Otinkin tavoitteen, että oli se sitten tämä blogi tai yksityinen päiväkirja, rupean kirjoittamaan paineettomasti useammin. Aloitetaan siis tällä tekstillä!

TYÖ

Jouduin vähentämään asiakastapaamisia jonkin verran tuossa jo pari viikkoa sitten voimakkaiden supisteluoireiden vuoksi. Kroppa on alkanut enemmän ja enemmän huutelemaan viimeistään iltaisin mikäli en oo tajunnut rauhoittaa menoa. Lepo on ainoa mikä auttaa! Voisin kirjoitella näistä supparihommista jossain vaiheessa vähän enemmänkin, sen verran mielenkiintoinen teema ja monen raskaanaolevan menon hidastaja. Mitään ennenaikaisen synnyttämisen vaaraa tässä ei kuitenkaan onneksi ole. Hommaa seurataan ja syynätään oikein hyvin, eli kiitos taas kerran hienolle terveydenhuoltojärjestelmälle! (Okei ainakin silloin, kun kyseessä akuutimmat fyysiset oireet...)
Varsinaisella äitiyslomalla en kuitenkaan vielä ole ja tuskin täysin jäänkään. Jouluun asti pitäisi kuitenkin ottaa iisisti. Olen todennut, että ehdin olemaan terapiatäti lopun ikääni ja tämä on pienen pieni pätkä sitä polkua, joten uhraus ei ole kovinkaan vaikea tehdä. Onneksi mulla on asiakastyön lisäksi myös valmistelevia töitä koulutuksiin ja ensi vuoteen liittyen. Tykkään edelleen naputella läppäriä kahviloissa ja onneksi ydinkeskustassa asuminen mahdollistaa sen, että kauas ei tarvitse kävellä. Punavuoren BRKLYN Cafe on edelleen mun lemppari toimistoni! Työhyvinvointikoulutuksia ja mm. luentoja on tulossa vielä muutama, niitä odotan innolla. Tulevaisuudentavoitteena on panostaa tähän osioon entistä enemmän. Soveltuu myös työmuotona paremmin tuohon tulevaan vauvavaiheeseen.

KOULU

Osa tietääkin, mutta uusille lukijoille (tervetuloa!!) tiedoksi, että olen parhaillaan kolmivuotisessa psykoterapiakoulutuksessa. Varsinainen oppiminen tapahtuu terapiatyön kautta, mutta joka kuukausi on 1-2 seminaaripäivää erilaisine välitehtävineen ja kirjoitelmineen. Lukemistakin riittää. Rehellisesti voin sanoa, että tämä osio kärsii eniten. Terapeutiksi tullaan nimittäin tekemällä ja lukemalla jatkuvasti. Koulu pitää tällä hetkellä todella kiireisenä. Tähän kuuhun pakkautuu erinäisiä esseiden palautuksia ja jopa ensimmäisen koulutusosiomme lopputentti. Huomaan, että tentti jännittää yllättävän paljon! Onhan edellisestä toki jo vuosia aikaa, mutta silti...luulisi homman olevan selkärangassa. Tämä mun puolisairaslomani ja kouluhommien viimeistelyt osuivat kyllä aikataulullisesti hyvin yhteen, heh. Sohvalla istuskeleminen on mielekkäämpää mikäli on jotain järkevää tekemistä siinä samalla. Joulusta starttaa toinen eli viimeinen koulutusosio, joka kestää 1,5 vuotta ja jonka jälkeen homman pitäisi sitten olla siinä. Älyttömän lyhyt aika. Tämä puolitoistavuotinen on mennyt hujauksessa - ja muuttanut omaa maailmankuvaa ja työotetta ihan valtavasti. Ajattelin jossain vaiheessa kirjoitella enemmänkin tuosta koulutuksestani ja mitä se tulevaisuudessa tarkoittaa. Pohtimista riittäisi myös teemasta yrittäjyyden ja äitiyden yhdistäminen. Ajatuksia ja suunnitelmia on jo! Mitään ehdotonta en tietenkään voi suunnitelmien suhteen tehdä. Vauva-arki ja puolison työt näyttää sen, miten nopeasti tai hitaasti voin alkaa taas ottamaan asiakkaita vastaan. Jännittääkö tämä kysymys? Rehellisesti, kyllä. Uskon kuitenkin, että kaikki tulee menemään tosi hyvin. Oma mieli täytyy vaan pitää joustavana.  Ai niin ja alotinhan mä uuden koulutuksen tässä rinnalla...! Siitä ehkä lisää myöhemmin, mutta sanotaan tähän väliin, että kyseessä on pitkäaikainen unelma, joka liittyy luonto- ja eläinavusteisuuteen terapia- ja koulutushommissa <3

MUU ELÄMÄ

Musta tuntuu, että mä elän tosi ihanaa vaihetta juuri nyt. Jotain pesänrakennusmeininkirauhoittumista on selvästi tapahtunut, mä nimittäin viihdyn kotona paremmin kuin koskaan aikaisemmin. Koko ajan ei tarvitse olla menossa, tuhatta juttua ei tarvitse tehdä päällekkäin. Melkeen kaikki on jo valmiina pientä varten ja loput hankitaan jos koetaan tarpeellisiksi. Ollaan varusteminimalisteja selvästi, mies enemmän kuin mä, mutta mäkin luotan siihen, että kyllä ne arjen helpottajat hahmottuu kunnolla sitten vasta, kun on muutama tunti vauvanhoitoharjoittelua takana. Pieni sänky on pedattu, kaapissa on vaatteita, mieli on rauhaisa ja odottava ja synnytysmeiningit on kunnossa (<-- mulle se tärkein osa-alue tässä vaiheessa, kirjoittelua tästä todellakin tulossa!). Henkisesti mulla on välillä ristiriitainen olo loppuajan suhteen. Toisaalta odotan tosi kärsimättömästi tutustumista tohon tyyppiin, joka alkaa päivä päivältä tuntua tutummalta persoonalta liikkeittensä ja omien rytmiensä kautta. Käytän paljon enemmän aikaa ihan vaan mahan paijailuun ja siihen, että tökitään vuoronperään toisiamme. Toisaalta tuntuu haikealta, että enää pari kuukautta kaksinoloa puolison kanssa. Hyvienkin asioiden äärellä voi ja saakin kokea luopumisen surua, luonnollisesti! Niin paljon kuin tulevaa perhemeininkiä odotankin, koen samalla haikeutta. Maailma on onneksi antanut meille valtavasti mahdollisuuksia kokea, matkustaa, kerätä hyvää jengiä ympärille ja viettää laatuaikaa ihan kaksin. Nyt me vaan saadaan uusi tyyppi kokemaan kaikkia näitä hyviä asioita meidän kanssa. Uskon, että toi vauva tietää, että minkälaiseen elämään ja menoon se on tulossa, se on meidät valinnut :)

Tällaisia tällä kertaa, palataan taas seuraavien teemojen kanssa!