En oikein osaa blogata. Avaan kirjoitussivun, tuijotan tyhjää ruutua. Ei ideoita. Kamerassa on muutamia kuvia, joita olen muistanut viime aikoina näpsiä. Salaattiannoksesta, hienoista punaisista korkkareista, SUP-lautailusta. Lähinnä kuitenkin maailman parhaasta kissasta, maailman kultaisimmasta miehestä, naperoista. Ei kuitenkaan mitään, mitä viitsisi tänne iskeä. Tai toki voisin, mutta tuntuisi keinotekoiselta postailla kynsilakkajuttuja vasemmalla kädellä silloin, kun mieli ja sielu on positiivisella tavalla syvemmissä vesissä. Elämän pinnallisia iloja ehtii onneksi läpikäymään vielä moooonen moneen kertaan!
On muuten todettava jälleen kerran, että viime kevät oli kertakaikkiaan upea ja ainutkertainen. Olen tosi iloinen, että elin sen, vaikka välillä menikin tosi lujaa ja energiaa riitti pienelle kylälle. Elämä on kovin syklimäinen, mulla ehkä rajummin kuin monella muulla. Jonkun toisen silmiin tai omaan tyyliin nähden homma voi vaikuttaa aika irralliselta. Välillä toki tulee hetkiä, että itsekin kyseenalaistaa elämänsä, ja niin toki haluan jatkossakin tehdä, ei pidä tuudittautua siihen, että aina on tiedostaminen läsnä. Oon alkanut kuitenkin uudella tavalla hyväksymään sen, että elämän syklisyys on tarkoittanut omalla kohdalla juuri tätä. Ihan kuin mut olisi alusta pitäen ohjelmoitu tekemään homma vähän eri lailla, läpikäymään asioita erilaisessa järjestyksessä :) Muodostamaan kaiken maailman rakennelmia, jotka omassa keinotekoisuudessaan ovat sittemmin romahtaneet. Se kaikki, mikä on loppunut, on ollut alunperinkin joko vääränlaista tai palvellut juuri sen ajan, mitä on sille tarvittukin. Jos jotain on oppinut niin sen, että uskollisuus ja rehellisyys itseä kohtaan on kaikista tärkeintä. Itsekkyyttä, kyllä, mutta omasta mielestä tervettä sellaista.
Nykyään koen jo, että on ihan ok....
....olla välillä hauska, välillä vakava.
....olla yksin jos siltä tuntuu.
....muuttaa mielensä huomatessaan, että joku toinen juttu toimiikin paremmin.
....tehdä enemmän niitä asioita, jotka tuntuvat hyvälle.
....lopettaa mielellään kokonaan sellaisten asioiden tekeminen, jotka eivät enää resonoi.
....elää ylipäätään omannäköisesti.
....antaa ihmisten olla sellaisia kuin he ovat, vaikka se tarkoittaisi sitä, että suhde muuttuu.
....uskaltaa mennä eteenpäin, päästää tarvittaessa irti, kokea suruakin oman aikansa.
....uskaltaa olla todella helsvatan onnellinen ja näyttää se jos siltä tuntuu, saakeli :) :) :)
....olla luokittelematta itseään tai toisia.
....rakastaa niin paljon omaa elämää, ettei enää jaksa pohtia mitä muut siitä ajattelevat.
HAHAA! Tuossa olikin mun alkuperäinen ajatus, luokittelu. Myönnän, mä olen ihan itse halunnut luokitella itseni. Luoda itselle ikään kuin oman mielensisäisen brändin, jonka kautta oma elämä voisi olla mahdollisimman siisti, pikku paketti, mahdollisimman "järkeenkäypä". Enemmän ehkä helpottaakseen sitä miten muut näkevät mut. Miellyttämisenhalustakin ehkä...Ammatillisesti tämä tarkoitti vaikkapa nättiä pikku titteliä, kuten "valmentaja", "kouluttaja" tai vaikka se "psykologi" - sekin mielellään jollain etuliitteellä. Tähän vielä lisäksi laulaja, joogi...ylipäätään helppoja vastauksia kysymykseen kuka sä olet, mitä sä teet. Eilen ja tänään mietin muutaman ison muutoksen jälkeen, että mä en voi enää sanoa yhdellä lauseella sitä, mitä mä olen. Mä en enää halua jotain tiettyä ammattinimikettä, koska se ei kuitenkaan kertoisi omien tekemisteni laajuudesta juuri mitään. Mä en ylipäätään enää halua tehdä tiettyjä juttuja tässä elämässä, vaan ennemminkin tehdä sitä, mikä tarpeen on ja mistä on hyötyä ja iloa. Olisi niin kovin helppoa ja kätevää olla jotain tiettyä asiaa tai tehdä vahvasti jotain tiettyä asiaa. Identifioitua vaikka omaan ammattiin. Äitiyteen? Harrastukseen? Porukkaan? Mä en osaa enkä pysty enkä halua, en enää!
Ensi viikolla on tv-sarjan kuvaukset, jossa teen ammattijuttujen puolesta erästä hyvin tiettyä asiaa...uuu, mystistä, ja vähän mystistä se tekeminenkin on ;) Mulle kerrottiin, että saan kuitenkin määritellä katsojille itse, että mitä kaikkea muutakin teen, että tämä pätkä on vain yksi osa kokonaisuutta. Luulenpa, että kerron siinä vähän saman kuin tässä, että teen vähän kaikkea jossa voin olla oman osaamiseni ja lahjojen kautta hyödyksi ihmisille. Sen mä koen eniten mun "ammatikseni" vaikka ehkä pitäisi jo alkaa puhumaan elämäntavasta josta saa joskus jopa palkkaa. Olen kiitollinen, että saan toteuttaa itseäni ja moninaisia kiinnostuksenkohteita. Myös moninaisia lahjoja! Lahjat on aina yhteiseksi hyväksi, mutta toki niistä ennen kaikkea nauttii itse. Olen myös kiitollinen siitä, että sain käydä omat kamppailuni sen kanssa, että olisi ehkä ollut helpompi kategorisoida itsensä. Mun luonteelle, mun tyylille ja sielulle kategoriat olisi kuitenkin tällä hetkellä kahle. Mutta tosiaankin vain tällä hetkellä! Voi tulla aika, jolloin teenkin selkeämmin jotain tiettyä työmuotoa, elän tietyllä lailla, pysyn paikallani pidempään ja näytän elämineni ehkä asiallisemmalta. Tai sitten tämä vaan pahenee, ja nomadiluonne kutsuu valloittamaan taas uusia polkuja. Molemmat on oikein hyviä vaihtoehtoja. Muutokset, kuten parisuhde, tietty työ, vaikkapa se potentiaalinen äitiys tai asunnon hankkiminen ovat luonnollisesti sellaisia juttuja, jotka sitovat kiinni itseensä. Nämäkin voi tehdä kuitenkin vapauden filosofian kautta, tehdä asiat omannäköisesti. Tällä hetkellä en voisi olla onnellisempi siitä, että vierellä on kumppani, joka on jo pitkään kompannut niitä juttuja, jotka mun elämässä on kaikista tärkeimpiä. Voi kun osaisi itse samalla tavalla tukea ja kannustaa toista tämän omissa jutuissa.
Kaikkein parasta on se, että nuo kaksi juttua, muutos ja pysähtyneisyys, tuppaavat vuorottelemaan. Ei voi muuta kuin elää täysillä sitä ainutlaatuista hetkeä. Wau. Good life. Mielipiteet ja ajatukset enemmän kuin sallittuja" Sade loppui, taidan lähteä lenkille.
