Pari viimeistä päivää on olleet aika poikkeuksellisen omituisia. Hyvällä ja huonolla tavalla. Elämä on tarjoillut sattumuksia, jotka eivät kyllä tunnu olevan mitään muuta kuin etukäteen räätälöityjä roadmappeja - hullua! Työhön, asumiseen ja muihin konkreettisiin juttuihin liittyen. Jos kaiken ottaisi sellaisenaa, tilanne saattaisi näyttää huonolta. Joskus kuitenkin asioita tapahtuu rytinällä, koska maailma tekee tilaa uudelle aikakaudelle. Jotenkin kaikki on kuitenkin rauhan ja rakkauden peitossa tällä hetkellä! Mikään näennäisen paskamainen uutinenkaan ei tunnu rangaistukselta tai elämää tahallaan horjuttavalta myrskyltä vaan siltä, että hei...näinhän tässä just pitikin käydä.
muuttopuuhat on jatkuneet luvattoman pitkään, nyt on vihdoinkin avaimet uuden asukkaan kourassa...
Kaiken keskellä mä jättäydyin lomalle. Onnistuin ajamaan itseni tilanteeseen, jossa en oikein enää tiennyt, että minne päin edetä. Sydän sanoo toista, pää sanoo toista, sielu puhuu ihan omiaan. Jumitilannehan siitä tulee. Mies ehdotti, että nyt mama - kone ja sähköposti ja aivot kiinni viikoks. Ole, lue, treenaa, syö, meditoi, keskity tekemään sisimpään tilaa niille oikeille äänille. Mä en ollut edes tullut ajatelleeksi moista vaihtoehtoa, mutta sisäinen rauha valui heti syränalaan - just näin. Uskaltaa jumitilanteessa päästää vähän irti = asiat alkaa sovittautumaan niille kohdille, mille pitääkin.
Kaikki uusi alkaa aina mielikuvasta, mitä kohti mennä. Mun sisimmässäni looppaa lyhytelokuva siitä, mitä tällä hetkellä eniten haluaisin. Mihin päin sydän vie. Kun purin räkäitkien ja hammasta purren työjuttuja ja niihin liittyviä sekavia tunteita miehelle, tuli ensimmäisenä kysymys, että onko noi niitä asioita joita mä aidosti haluan, vai onko mun sydän sittenkin jossain muualla? Vastasin, että ehkä, ja seuraavana päivänä kuvailin seminolona päässä pyörivän lyhytelokuvani hänelle. Reaktio oli ihana. Yhdessä myös todettiin, että asia ei ole pelkästään täysin toteutettavissa, vaan sellainen, jossa toinenkin haluaa olla mukana. Osa omaan työelämään ja lähinnä ehkä julkiseen työnkuvaan liittyvä kysymysmerkki on sitä luokkaa, että enpä haluaisi olla päättämässä ihan näin isoja juttuja. Jotain siimaa maailmalle on kuitenkin pakko antaa, muuten jää pyörimään paikalleen. Mikään ei oikeastaan muutu, painotusalueet täytyy vaan räätälöidä sisältäkäsin uudelleen. Tähän asti on ollut aika helppo olla puhumatta jostain, mitä kuitenkin teen, ja puhua siitä, mikä ihmisten on helppo sulattaa ja ymmärtää. Mutta aina tällainen mukavuusvyöhyke ei ole se paras ratkaisu kaiken kannalta. En jaksa enää edes välittää siitä, että välillä pelottaa! Mietin, mitä ihmiset ajattelevat. Miten mun tekemisiin suhtaudutaan. Aiemmin oon mieluummin taistellut moisia ajatuksia vastaan, ja ollut ikään kuin fuck what the others think moodissa. Se on kuitenkin pousaamista. Kyllä mä usein mietin sitä, paljonkin. Mutta joskus pitää toimia siitä huolimatta, että pelottaa, ei häätäen puoliväkisin omia pelkoja pois.
Joku taisi joskus kuvata rohkeutta juuri siten - rohkeus ei ole pelon puutetta, rohkeus on toimimista pelosta huolimatta.
Nyt jäädään odottamaan. Mä en tiedä, mitä tässä käy! Mä en edes tiedä, mitä tällä lomallani teen. Kroppa reagoi suorastaan oppikirjamaisesti irtipäästämiseen, ja superterveenä ollut energiatyttö sai ensin eilen aamuyöstä jonkin sortin mahakohtauksen ja iltapäivällä alkoi flunssa iskemään päälle. Mies lähti taas ulkomaille. Mulla on auto pihassa, puoli metriä kirjoja edessä, useampi sata kovalevyllä, kaksi lemmikkieläintä ja vapaat kädet. Jäätelöä.
Koska vetovoiman laki etc etc muut vastaavat jutut ovat sellaisia, joista puhun ihan työnkin puolesta, en yleensä enää lue näin yksinkertaisia, aiheen ääreen johdattelevia kirjoja. Joskus se on kuitenkin aivolepoa ja muistuttaa itselle siitä, mistä asiassa on kysymys - yksinkertaisuudesta. Maailman isot totuudet ovat aika yksioikoisen helppoja, mutta juuri siksi niin vaikeita. Secret on oikein mainio kirja, joka on tuonut tärkeän aiheen kansantajuisesti isolle yleisölle. Suosittelen!! :)
Nenä vuotaa ja kädet tärisee pikkuisen, koska juhlittiin uuden alkua shampanjalla. Tyhjään vatsaan, whoops. Mutta mieli on tyyni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentointi on blogin pitämisen suola, kiitos!