Alkuraskaudessa keho vaati ruokaa paljon ja koko ajan. Muistan olleeni jopa hieman huolissaan, että tarkoittaako tämä nyt liian tiuhaan nousevaa painoa tai muuta negatiivista. Turha huoli! Ihan ekoilla viikoilla paino laski pikkuisen ja kääntyi melko hitaasti nousuun. Ekojen kuukausien aikana painoa tuli kuukaudessa vain reilu kilo, eli hyvin tasaista tahtia. Pieni alkuturvotus pyöristi mahaa jo melko varhain, itse huomasin 6-7 viikoilla jo muutosta, muut todennäköisesti eivät. 14 viikolla maha pompsahti selkeästi esiin, mutta aika monen viikon ajan sen sai vielä halutessaan piilotettua vaatteiden avulla. Nyt viimeisellä kolmanneksella huomaa tosi hyvin, miten oma "poikamaha" kasvaa törönä suoraan eteenpäin, eikä mahaa todellakaan piiloteta enää yhtään mihinkään. Eikä toki tarvitsekaan! Kannan tätä kroppaa nykyään aika ylpeänä.
Mutta nyt siihen ruokateemaan. Alun aversiot olivat tosi voimakkaita. Meni monta viikkoa, että en voinut esimerkiksi avata jääkaapin ovea yökkäämättä. Hajut eivät olleet erityisen voimakkaita, mutta ajatus tiettyjen ruokien syömisestä kuvotti ihan älyttömästi. Tuli myös selkeitä vaiheita. Jollain viikolla halusin syödä pelkästään perunamuusia ja juustoa. Seuraavalla en voinut kuvitellakaan kumpaakaan. Jossain vaiheessa oli älytön lihanhimo (95% kasvissyöjänä!), toisella jokainen hiilarilaji tuntui taivaalliselta ajatukselta. Karjalanpiirakoita meni kilokaupalla. Kaikki sitrushedelmät ja kirpeät maut olivat ihan taivaallisia, kliseisesti. Jääkylmä sitruunavesi oli välillä ainoa apu pahoinvoinnin kanssa selviämiseen. Pahoinvoinnin helpottaessa myös huutava, raastava nälkä alkoi helpottamaan ja aversiot häipyivät. Aloin himoamaan enemmän ja enemmän kaikkea vihreää, terveellistä ja kasvisvoittoista. Keho tuntui ja tuntuu edelleen tietävän tosi hyvin ja tarkasti, että mitä se tarvitsee. Olen kyllä sallinut itselle myös epäterveellisempiä asioita sillä periaatteella, että haluan kuitenkin päivän aikana saada sisään riittävästi ravinteita tuoreen ja kasvisvoittoisen ruoan muodossa. Välillä alun pahoinvointiin oikeasti auttoi jokin makea herkku, Brklyn Cafen suklaakuppikakku taisi pelastaa yhden olon ihan huomattavan nopeasti. Uskon siis entistä vahvemmin intuitiivisen syömisen tärkeyteen. Balanssi muodostuu kokonaisuudesta, johon ainakin omasta mielestä saa kuulua maltillisesti herkkuja. Sokeria, kofeiinia ja prosessoituja tuotteita olen pyrkinyt välttämään mahdollisimman pitkälle, mutta eipä niitä onneksi ole tehnyt mieli juuri koskaan. Suolaiset herkut ja oikea ruoka ovat olleet suurin himo koko raskauden ajan, siitä olen kyllä omalle kropalle kiitollinen!
Tällä hetkellä syön tosi normaalisti, oman tyylin mukaisesti ja vahvasti kasvispainotteisesti. Iltaa kohden mietin vähän makroja, omassa tapauksessa proteiineja ja tuoretta ruokaa, että onko tullut syötyä riittävästi päivän aikana näitä kahta. Lisäravinteina käytän (laiskanpulskean epäsäännöllisesti) raskausajan monivitamiineja ja 100mg D-vitamiinia. Lisä c-vitamiinia ja sinkkiä olen vetänyt välillä kuureittain. Mikään pöpö tai flunssa ei ole iskenyt koko raskausaikana, jes!
Entäs ruokienvälttelyt? Olen mennyt todella maalaisjärkisesti tämän asian kanssa ja neuvolan (yllättävän rentoja!) ohjeita kuunnellen. Ei-pastoröituja maitotuotteita ei helposti edes löydä, epämääräiset vakuumikalat ja vastaavat listeriariskit olen jättänyt sivuun. No, vakuumikalaa en muutenkaan syö. Raakaa lohta olen syönyt muutamaan otteeseen, jos se on ollut todella tuoretta ja laadukasta. Mätiä, homejuustoa ja silloin tällöin pienissä määrin maksaakin. Ulkomaisia marjoja en syö ja sulatettuja pakastevihanneksia en käytä. Hirveän vähän on siis tarvinnut tehdä mitään muutoksia. Kofeiinin suhteen olen tosiaan ollut herkempi, mutta varsinkin alkuun keho piti huolta siitä, että kahvi tai tee ei kertakaikkiaan maistuneet. Nyt saatan juoda pienen kupin kahvia päivässä, osan määrästä kofeiinittomana. Nämä ruokavalinnat ovat tietysti omantunnonjuttuja monelle. Joillekin on henkisesti helpompi välttää ihan kaikkea, mulle se ei ole niin tarpeen.
Olen sitä mieltä, että todellisista arjen riskituotteista, esimerkiksi sokerista ja sen haitoista, ei uskalleta puhua riittävästi raskaanaoleville naisille. Onko jokin kunnialoukkaus, jos karkkia ei saakaan syödä mielin määrin? Myös kofeiini on Suomessa vähän herkkä paikka. Mitä tulee kilojen kertymiseen tai ei-kertymiseen, niin omalta näkökannalta en osaa antaa mitään muuta vinkkiä, kuin luottamuksen kehon omiin signaaleihin, esimerkiksi siihen, että osaa tunnistaa nälän ja mieliteon toisistaan, oikean, puhtaan ruoan syöminen herkkujen sijaan ja varmasti myös ihan ne kropan luontaiset ominaisuudet ja taipumukset kerätä hormonisyistä kiloja ja turvotusta.
Mitä tulee ruokahaluun, niin vikalle kolmannekselle siirtyessä näläntunne alkoi heikkenemään, tila vatsalaukusta loppumaan ja olo muutenkin normalisoitumaan kahden ekan kolmanneksen meganälän suhteen. Tällä hetkellä joudun itseasiassa oikein miettimään, että olenhan syönyt riittävästi. Nälkä ei tule nälkänä, vaan ennemmin huonona olona. Kyllä, se palasi kuvioihin :) ei onneksi kovin pahana ja tosiaan enemmän tohon nälkään (ja närästykseen) liittyvänä. Nyt ollaan viikolla 33 ja terveellisen, vegaanisen ruoan himo on valtava. Kevyt, vesipitoinen ja raikas ruoka kiinnostaa. Annokset joudun pitämään suht pieninä ja sitä kautta syömistiheyden vähän suurempana.
Kaiken kaikkiaan olo on tällä hetkellä suht normaali ja hyvä, mitä syömiseen tulee. Seuraava etappi onkin vauvanjälkeiset hormonimuutokset, starttaava imetys ja sen aiheuttamat uudet tarpeet omaan ruokavalioon. Oman kropan tuntien voisin kuvitella, että liiallisen laihtumisen riski on tulevaisuudessa suurempi, kuin post-raskaus kilojen kanssa stressaaminen. Mutta eihän sitä tosiaan tiedä ja mielenkiintoista onkin nähdä, että mitä se kroppa tämän prosessin jälkeen alkaa viestittelemään. Tällä hetkellä suurimmat intuitiiviset tarpeet liittyy lasilliseen hyvää punaviiniä... ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentointi on blogin pitämisen suola, kiitos!