Vikat viikot yksin ja kaksin

Viime ajat on olleet minitreffien ja päämäärättömän kaupungillahaahuilemisen riemujuhlaa. Koska aikaa on ollut enemmän, olen vienyt itseäni pari kertaa kahville ihan vaan naistenlehteä lukemaan. Hämmentävä konsepti, koska 99% tapauksista mukana on vähintään iPad ja muistikirja työjuttuja varten. Jos vaikka ihan vahingossa tulis joku hyvä, uusi idea. 

Raskaus alkaa vedellä viimeisiään, baby on täysaikainen jouluviikolla. Alan hiffaamaan, että en ole enää koskaan ihan vaan yksin, en tähän tyyliin. Vaikka lapsi ei olisi aina mukana, äitiys ei lähde musta pois. Oon siis pyrkinyt ottamaan tietoisesti sitä kuuluisaa omaa aikaa. Kukaan ei odota missään, ei tarvitse katsoa kelloa, voin tehdä lähes kaikkea mitä huvittaa. Supisteluiden raameissa... 

Oman ajan lisäksi ollaan toteutettu monta kertaa viikossa minitreffejä. Ulkona syömistä, joulutoria, kävelyitä, leffailtoja meidän pienessä kotkanpesässä aka olohuoneen parvella, saunomista. Tavallaan pieniä juttuja, mutta sellaista, mille ei tule samalla tavalla olemaan tilaa ihan pariin kuukauteen. Nyt otetaan kaikki irti siitä, että ollaan vielä kaksin ja kohta voidaan ottaa kaikki irti pienen vauvan ihailemisesta ja uudenlaiseen perhemeininkiin opettelemisesta. Jouluaatto menee ensimmäistä kertaa vuuuuuooosiin pääkaupunkiseudulla mun perheeni kanssa. Joulupäivänä lähdetään miehen perheen luokse ja varmaan myös mökille muutamaksi päiväksi. Tätä minilomaa ennen päästään babymoonille Tampereelle, missä odottaa hotellilakanat ja parhaiden ystävien seura, jesssss!

Kaikki työjutut taitaa olla nyt pulkassa. Uskomatonta! Terapia-asiakkaat on hyvästelty pienelle tauolle ja kouluakin on enää ensi maanantaina. Sain ilokseni hyvät arvosanat melkein kaikista koulutöistä vaikka ideana oli ainoastaan läpäistä pakolliset jutut. Englannin arviointiasteikko on karumpi kuin meillä Suomessa, eikä kellään tuntunut olevan suuria odotuksia. Siksi arvosanat kieltämättä ilahdutti - asiakkaiden kommentit ja kiitos on toki tärkein arviointiasteikko, mutta onhan se kiva tietää olevansa oikealla alalla myös teorian puolesta. Teoria ja käytäntö kulkevat silti vahvasti käsi kädessä. Jokaisessa courseworkissa oli enemmän tai vähemmän case -tapauksia, joita lähestyttiin kaiken tähän mennessä opitun teorian pohjalta. Silkalla mututuntumalla ei olisi pärjännyt, vaan piti osata perustella asiakascasejen kanssa etenemiset nimenomaan meidän terapiametodin teorian pohjalta. Sinänsä hyödyllistä ja mielenkiintoista. Tosielämässä terapia ei tietenkään noudata mitään eksaktia kaavaa, vaan asiakkaan yksilöllinen tilanne on aina se, mistä lähdetään. Oon kuitenkin kokenut, että mitä paremmin pysyn "käsikirjoituksessa", sen parempia ja nopeampia tuloksia saan. Tämä toki yhdistettynä omaan intuitioon ja omaan tyyliin tehdä. Terapiametodi on kuitenkin sellainen, mikä kannattaa valita sopimaan siihen omaan tyyliin tehdä eikä toisinpäin.  

Noniin losahti työ- ja opiskelujuttujen puolelle meitsin kirjoittelut, mutta toivottavasti jotakuta siellä kiinnostaa :) 

Yllä ajankohtaista bellykuvaa tyylikkäästi suoraan neuvolan vessasta. Tästä on itseasiassa muutama viikko aikaa, mutta mitään eroa nykyhetkeen ei oikeastaan ole. Painokaan ei ole noussut, tällä hetkellä plakkarissa on +11 kg eli ei haittaa, vaikka pari vielä tulisi imetysvarannoiksi. Ruokahalu on ollut vaan ihmeen huono. Vauva kulkee tyylikkäästi keskikäyrillä ollen nyt jo reilu parikiloinen. Ensi viikolla mennään ylimääräiselle neuvolakäynnille tsekkaamaan vielä, että missä asennossa hän menee. Viuhtominen ja möyriminen mahassa on ihan järkyttävän voimakasta (tehden jopa kipeää) ja ainakin viime viikolla baby oli lähes poikittain vaikka oli jo ehtinyt hengaamaan hyvässä asennossa viikkotolkulla. Alkoi vissiin pyörimään uudelleen. Ei vara venettä kaada, joten käydään tsekkaamassa asento ja seuraavalla viikolla onkin sitten synnytystapa-arvio mikäli asento on ihan ok. Ehtiihän tässä vielä asettumaan. Vähän mä kyllä ehdin säikähtää, että mitä jos vauva ei käännykään kunnolla vaan jää jumiin poikkitilaan = sektio ainoa mahdollisuus ulostulemiseen ja kaikki mun hyvä henkinen valmistautuminen olisi ollut ihan turhaa! Vielä ei kuitenkaan kande stressata ja onhan noi vauvat kääntyilleet ihan just ennen h-hetkeä ennenkin. Toivon siis edelleen, että päästään synnyttämään mahdollisimman luonnollisesti.   

Speaking of - vedin ihan älyttömän flunssan päälle. En oo ollut kipeänä koko raskausaikana vaikka kaiken maailman pöpöjä on ollut lähipiirissä vaikka kuinka monesti. Nyt kävi ilmeisesti klassiset lomanaloitussetit ja yrittäjä vetäisee kuolontaudit päälle heti, kun aikataulu antaa sille luvan. Oon mä kuullut sitäkin, että vastustuskyky romahtaa tovi ennen synnytystä ja aika moni vetäisee jonkun taudin päälle. No, meillä saattaa olla vielä useampi viikko tositoimiin. Vai onko sittenkään??

Ihana ajatella, että nyt me aletaan elämään niitä elämän jännimpiä aikoja. Taudista huolimatta fiilis on luottavainen ja hyvä. 

Onko kukaan muu samassa tilanteessa siellä? :)