18.2.2013

Koti


Mä olen ollut ihminen, joka vähäisimmän tilaisuuden tullen on rientänyt yökylään kavereiden luo, hengannut iltani erinäisissä ystävähippikommuuneissa ja jaksanut olla kotona juuri ja juuri sen yhden illan silloin tällöin. Anti-kotihiiri, siis. Nykyään jotain ihan muuta. Mun rakas ystävä on vongannut mua yökylään viimeiset puoli vuotta joka viikko. Aina mulla on ollut (hyvä) syy olla menemättä. En muista koska olisin viimeksi nukkunut kenenkään luona. Mä haluan olla kotona. Tai lapsuudenkodissa. Jossain supertutussa paikassa. Matkustustyö teki tehtävänsä, ja näköjään mun täytyy saada palautua hotellielämästä ja ankeista, aina liian lyhyistä viikonlopuista omassa sängyssä. Mä varjelen suorastaan mustasukkaisesti tätä oikeutta olla himassa :) Siinä on omat kivat puolensa, kun asuu jonkun kanssa. On seuraa, on sitä arjen vastuunjakamista (if you´re lucky, that is) etc etc. Mut en, hitto, vaihtais tätä vapaaherrattaren elämää tässä vaiheessa kovin helposti.

Mun luokse saa läheiset ja kaverit aina tulla. Se on eri asia. Istuskelen tässä mun makuupyhätössäni kirjoitellen tätä tekstiä, ja ihmettelen EDELLEEN, että eikö mun ihan oikeesti tarvi lähteä mihinkään <3 <3 <3 Ei edes töihin. Vapaapäiväkin, kaiken lisäksi. 

Makuupyhätön hyllyllä visertää lintukoruteline. Superkätevä. En mä siihen mitään koruja vielä ole laittanut kylläkään.


Tein äsken cayennekahvia. Oli pahaa, kun tein vahingossa liian styrkkaa.


Eilen mun keho veti oudon paastopäivän. En syönyt juuri mitään, mutta join tätä namiskuukkeliuutuusmehua. Ja söin turkinpippureita joita ystäväni Hoki-Tero tänne roudasi. Bless him. 


16.2.2013

Venetsian kalatori

Ei paremmasta väliä!

T. merenelävä + vihannesfani












15.2.2013

kirjeitä miehiltä, kirjeitä miehille


R.I.P. käsilihakset.
Katsoin nämä kaksi kuvaa itsestäni ja johan alkoi punnerruskuuri. 


Ylläoleva kuva on Mestrestä, Venetsian mantereelta. Vika yö randomhotellissa. Kylppärissä oli helmi taso jolle menin tietenkin istuskelemaan ja hetki piti ikuistaa, räps räps. On kyllä hauskaa, miten tossa isommassa kuvassa sitä näyttää Sophia Lorenmaisen uhkealle Hulda Maitotytölle ja alakuvassa angstiselle anorektikkoteini(poja??)lle. Kuvien välillä on tosiaan se kaks päivää, että ei pitäis olla lihomista ja laihtumista ihan hirveesti tapahtunut....

Mut ei mulla kyllä huonosti mene vähälihaisuudesta huolimatta. Herkistelin tänään kolmen kirjeen äärellä. Kaksi niistä oli miehiltä, jotka on kovasti olleet vaikuttamassa mun elämässä. Kolmas oli mun kirjoittama, mutta ei mennä siihen vielä. Nämä miesten kirjeet oli mun YLIOPISTOSUOSITUSKIRJEENI!!!!!!

Ensimmäistä lukiessa tuli kyyneleet silmiin. Se oli mun ex-professorilta. Olen kuulemma mm. sellainen opiskelija, joka on ilo kelle tahansa opettajalle motivaationsa, eläväisyytensä ja intonsa vuoksi. Sniffff <3 Mä lähetän ensi viikolla laitoksellemme jonkun herkkukorin. Kirje oli pitkä ja vallan mairitteleva. Tyyppi oli nähnyt vaivaa! Toinenkin kirje oli mainio ja nyt saankin polleana lähetellä niitä Leideniin :) Ottakee mut, ottakee mut!

Mutta sitten se mun kirjottama kirje. Mä oon sellainen joka tykkää saada ja lähetellä viestejä. Tekstareita, whatsappeja, chat, FB, tarralappu, kirjekyyhky....ihanmitävaan. P repäisi joskus  viime kesänä ja kirjoitti mun kalenterin täyteen kaikkia outoja muistutuksia mm. Kekkosen muistohetkestä, Tommy Tabermann yhdistyksen kahvihetkestä ja ties mistä. Rakastan tollaista. Löysin liinavaatehyllystä kirjeen, jonka olin jättänyt joskus kesällä P:lle:



Lakonista höhöhöh

Lähdin joskus viime talvena työreissuun tosi aikaisin, mun ystävä oli mulla yötä ja jäi vielä nukkumaan. Kun palasin himaan seuraavaksi viikonlopuksi, oli mun keittiöntaso ripoteltu täyteen voicen kesäkumikortsuja ja sängylle oli tehty mun vaatteista sellainen ihmishahmo joka piteli kookosöljypurkkia. Parasta.

"Pardon my Trench"


valon laps´ hän on
ei, kun hän vaan ylivalottaa kuviansa
housut ja uusi O´Clock mätsäävät


Trenssi: Zara
ko ei oo varaa Purberryyn
siks en hymyile kuvassa

Paasto

En ole ortodoksi tahi edusta muutakaan paastokoulukuntaa, en spirituaalisisti enkä fyysisistä syistä. Oon kuitenkin toteuttanut useasti erilaisia viihdepaastoja, lähinnän sos.mediaan liittyen. Eli tällä kertaa vain Facebookiin. Sen merkitys mun elämässäni on melko narsistinen: paikka päästä heittämään huulta, postailemaan musiikkivideoita ja erinäisiä hassuja kuvia. Lumia kuljettaa Inbox-keskustelutoimintoa mukana kaikkialla. En siis käytä FB:tä stalkkaamiseen, juuri koskaan. En myöskään osaa ajatella, että ketään kiinnostaisi seurata mun elämää sitä kautta vaikka näköjään muutama sukulainen ja perheenjäsen sitä harrastaakin. En käy katsomassa ihmisten kuvia, lukemassa päivityksiä etc etc. Se on vaan kanava ilmaista itseä ja lukea Suomen koomikkoteollisuuden ja muutaman lähimmän (tai hauskimman!) ihmisen päivityksiä. 98% FB kavereista on piilotettuna. Silti mä koen säännöllisesti, että se on kaikesta hauskuudestaan huolimatta vittumainen, koukuttava ja ihmisiä toisistaan erottava kanava. Hah!! *angst angst angst*




Okei, se yhdistää arjessa mut moneen sellaiseen ihmiseen, keiden kanssa ei tulisi muuten vaihdettua ajatuksia varmaan ikinä. Sitä kautta oon ystävystynyt muutamien ihmisten kanssa nopeammin, mitä välimatka tai muut olosuhteet olisivat ilman FB:tä sallineet. Paljon hyvää. 

Mutta onhan se koukuttava. Mulle ainakin. Oon sosiaalinen luonne, tykkään pitää kontaktia mun läheisiin ihmisiin monella eri tapaa. Joskus kuitenkin palaa käämi SoMen hallitsevaan asemaan nykymaailmassa ja nuori kapinallinen mussa herää. Kunnes taas ryömin kiltisti takaisin postailemaan Jason Mraz musiikkivideoita ja huutelemaan kommentteja ihmisten statuksiin. 

En tiedä, ei ollut tässä horinassa kauheasti järkeä, mutta tulipahan kirjoitettua. Kymppi vetoa, että meikäläisen bloggaustahti on kovempi SoMe paaston aikana :p

Joskus nuorempana pidin viikon, kahden VIIHDEPAASTON. En katsonut telkkaa tai elokuvia, käyttänyt juurikaan nettiä. Luin kirjoja, olin omissa ajatuksissani ja näin ihmisiä. Ihan kuin ihmiset ennenvanhaan. Se oli hienoa ja puhdistavaa. Niin radikaaleja vetoja en kyllä näe tekeväni enää...
 

13.2.2013

Ei se matka, vaan se kotiinpaluu


kotiovelta 


riistohintainen turistikuljetusväline

Vihdoin takaisin Helsingissä, puuh! 48h matkustamista ja säätöä takana, tänä aamuna herätys klo 4.00 ja hirveällä höökillä lentokentälle. Niin joo mun toinen lentokin peruttiin. Onneks mä olen näin lunki luonne, lähinnä vaan huvitti se absurdi tilanne. "Cancellato!" lukee kaikkialla ja jengi huutaa mamma miaa. Mä myös. Paitsi suomeksi, ja öö, en mamma miaa, mutta muita henkiolentoja ja genitaalinimityksiä. Voisin kuvailla tänne ummet ja lammet kaikkea tätä säätöä, mutta ehkä teen sen myöhemmin. Aika koomista oli, ja tuli juostua KLM:n laskuun kahdessa eri hotellissa, miljoonilla eri kyydeillä, illastettua vanhempien kanssa vielä kertaalleen Venetsiassa... :D Oon niin ylpeä siitä, että selviän tollaisesta. Mun äitini, joka on työkseen matkustanut koko aikuisikänsä, sanoi, että ei ole itse koskaan ollut näin älyttömässä tilanteessa. Kertoo jotain. Nyt mä olen onnellisesti kotona, Paola Suhonen aamutakissa, jokirapuceasarsalaatti mahassa ja Tori Amos stereoissa. Kaveri pyysi katsomaan stand-up keikkaansa tänään, joten ehkä mä tästä raahaudun ihmisten ilmoille. Oon ollut nyt viikon 24/7 ihmisten kanssa, puhuen vuoronperään kolmea eri kieltä ja kuunnellen viittäätoista muuta, joten tämä yksinolokin tuntuu nyt ihan ookoolta ;) Tänä aamuna olin niin sekaisin ja poikki ja disorientoitunut siitä Babelin torni -tunnelmasta, että rupesin puhumaan suvereenisti Suomea kentällä tutuksi tulleelle hollantilaismiehelle. 

Noniin, megapostaus, mutta nyt varsinaiseen asiaan....

Oon jo aika lopen kyllästynyt mun hentoihin ja liuskottuviin kynnenriekaleisiin. Rupesin syömään kuurina sinkki+biotiini tabuja, jos tällä olisi vaikutusta...No, tuskin huonontaakaan tilannetta! (= not possible)



Sephoratuliaisia


Äiti antoi mulle ton rusehtavan huulikiillon, oli ostanut itsellensä, mutta sävy oli tummalle liian vaalea. Ihastuin Rimmelin huulilakkoihin niin paljon, että ostin samantien paloautonpunaisen version. Nää on superlaadukkaita kymmenen euron hintaansa nähden! Koska kyseessä on huulilakka, väriä tulee reippaasti. Tää kuitenkin pysyy erittäin hyvin. 

12.2.2013

"your flight is cancelled..."

Tosiaan, jännää tämä kotiinpaluu! Olen edelleen Italiassa ja on hyvin epätodennäköistä, että Suomi kutsuu tänäänkään. Kuten muuallakin maailmassa, Italiassakin on kärsitty valtavasta lumimyrskystä. San Marcon kenttä suljettiin eilen illalla ja 11h kentällä venaamisen jälkeen mut roudattiin Trevison kaupunkiin yöksi. Nukuin pitkään, söin tukevan aamupalan ja nyt odottelen kuljetusta takaisin kentälle :) kaikki lennot ovat tänäänkin aika reippaasti myöhässä, joten on hyvin todennäköistä, että mä vietän ensi yön Amsterdamissa hehee! Kunnon seikkailureissu!! Mutta muahan tällainen ei haittaa, työnantajaa ehkä pikkaisen ;) oon superiloinen mun rennosta luonteesta ja siitä, että tällainen ei saa mun hymyä hyytymään. Hitto, päinvastoin, me loves this kind of stuff!
Mut jos nyt joskus pääsis himaan...viikon sisällä, vaikka...

Terkkuja siis täältä tien päältä :)