Mä olen ollut ihminen, joka vähäisimmän tilaisuuden tullen on rientänyt yökylään kavereiden luo, hengannut iltani erinäisissä ystävähippikommuuneissa ja jaksanut olla kotona juuri ja juuri sen yhden illan silloin tällöin. Anti-kotihiiri, siis. Nykyään jotain ihan muuta. Mun rakas ystävä on vongannut mua yökylään viimeiset puoli vuotta joka viikko. Aina mulla on ollut (hyvä) syy olla menemättä. En muista koska olisin viimeksi nukkunut kenenkään luona. Mä haluan olla kotona. Tai lapsuudenkodissa. Jossain supertutussa paikassa. Matkustustyö teki tehtävänsä, ja näköjään mun täytyy saada palautua hotellielämästä ja ankeista, aina liian lyhyistä viikonlopuista omassa sängyssä. Mä varjelen suorastaan mustasukkaisesti tätä oikeutta olla himassa :) Siinä on omat kivat puolensa, kun asuu jonkun kanssa. On seuraa, on sitä arjen vastuunjakamista (if you´re lucky, that is) etc etc. Mut en, hitto, vaihtais tätä vapaaherrattaren elämää tässä vaiheessa kovin helposti.
Mun luokse saa läheiset ja kaverit aina tulla. Se on eri asia. Istuskelen tässä mun makuupyhätössäni kirjoitellen tätä tekstiä, ja ihmettelen EDELLEEN, että eikö mun ihan oikeesti tarvi lähteä mihinkään <3 <3 <3 Ei edes töihin. Vapaapäiväkin, kaiken lisäksi.
Makuupyhätön hyllyllä visertää lintukoruteline. Superkätevä. En mä siihen mitään koruja vielä ole laittanut kylläkään.
Tein äsken cayennekahvia. Oli pahaa, kun tein vahingossa liian styrkkaa.
Eilen mun keho veti oudon paastopäivän. En syönyt juuri mitään, mutta join tätä namiskuukkeliuutuusmehua. Ja söin turkinpippureita joita ystäväni Hoki-Tero tänne roudasi. Bless him.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentointi on blogin pitämisen suola, kiitos!