Asu ja ohoh....kilometripostaus, vahingossa.

Asua eiliseltä. Aika mulle epätyypillinen asu, mutta tämä on nyt tällainen työ -look. Vähän siistimpi ja naisellisempi. Tykkäsin tosi paljon tummansininen-teal -väriyhdistelmästä. 

Ystävä kysyi eilen, että olenko mä perfektionisti. Mistä lie keksi moisen. Mä olen nimittäin se pahin ihmistyyppi mitä löytyy, eli laiska ylisuorittaja. Mulla oli ihana vapaaviikonloppu, aurinko paistoi ja aikaa oli vaikka kuinka. Silti mä kärvistelin joka hetki sitä, kuinka paljon mulla olis kaikkea aikuistenjärkevää tekemistä mitä voisi tehdä. Esseetä, no ihan tota pääsykoelukua, hiton veroilmoituksen tekemistä (lue: lähettämistä kirjanpitäjälle viimetipassa, kuten viime vuonnakin...). Kaikesta siitä stressaamisesta huolimatta mä kirjoitin vain yhden sivun. Lazy ass kärvistelyä sekin.

Ei pysty nauttimaan hetkestä, kun taustalla painaa tekemättömät työt. Jotka on kaikenlisäksi vapaaehtoisesti itselleen haalinut. Kukaan ei pakottanut mua alkamaan uudelleen opiskelemaan esimerkiksi tota erikoistumisopintoa. Saati tavoittelemaan tuplatutkintoa. Älkää käsittäkö väärin, ihania juttuja kaikki, ja sellaisia, mitä haluan tehdä. Mä huomaan vaan, että on jäänyt päälle sellainen moodi, jossa kaiken ytimenä on tekeminen tekeminen tekeminen. Jatkuva liikkeessä oleminen ja tietty hektisyys. Viime ja edellisvuonna mä olin koko ajan joko työreissussa, lähdössä sellaiselle tai tulossa sellaiselta. Jos en ollut, kirjoitin gradua. Mä tiedän, mä toistan tätä samaa joka viidennessä postauksessa :D mutta tää on tällaista retrospektiivistä prosessointia. Enää en oo uupunut, päinvastoin, mutta mä uppoan edelleen sellaiseen suorittajamoodiin ellen jatkuvasti tarkkaile itseäni. Mä tarvitsen itse jokaikistä metodia, mitä muille ohjaan ja opetan. Mm. tietoisuustaitoja. Rentoutumistekniikoita. Kehomieliyhteyden mahdollisimman hyvänä pitämistä.

Kieltämättä näitä blogejakin lukiessa tulee välillä sellainen fiilis, että monella muullakin nuorella naisella on se sama moodi päällä. On työt, opiskelut, salilla käyminen 7x viikossa, karppaaminen, parisuhde/sen etsintä/sen päättäminen, sisustamisprojekti, koira ja Balin reissu tulossa :D Vähän nyt ivaan, mutta ihan vaan rakkaudella. Tää on tää meidän outo yhteiskunta. Menestys on sitä, että on kaikki palikat kunnossa. Ja sen päälle treenataan vielä, kuin kilpaurheilija. Okei, monella tosiaan voi olla näin, ihan automaattisesti. Mutta kuinka moni kokee, että et riitä tässä nuorten naisten kulttuurissa jos ei ole sikspäkkiä ja Mulberrya? Ja sitten siitä huippuelämästä kirjoitetaan tietenkin blogiin ja siitä tulee yleinen normi. Lumipalloefekti. 

Mä olen tietyllä lailla elänyt tätä samanlaista elämää jo kauan ennen blogiaikaa. Luonteeni ja tyylini kanssa. Tai siis, että samat asiat on olleet mulle tärkeitä: terveelliset elämäntavat ja opiskelu. Tulevaisuudensuunnitelmat. Työelämä. Ne on  toki myös niitä teemoja, joista kirjoittelee blogeissakin. Kuitenkin on niin kovin helppo tarjota omasta elämästään jonkin sortin superkuva todellisuuden ollessa paljon monisyisempää ja värikkäämpää :) Mä voin rehellisesti myöntää, että tekisi monesti mieli kirjoitella täällä paljon vapaammin. Hehkuttaa asioita enemmän päiväkirjamaisesti. Puhua vaikka pojista ja deittailusta ;) Puhua siitä kasvuympäristöstä mistä tähän elämään on ponnahdettu. Puhua paljon syvemmistä intresseistä. Samaan aikaan nautin siitä, että tämän homman saa pitää pinnallisena läpänheittona. Bloggaaminen taitaa olla kaikille meille sellainen arjenpakenemispaikka? Silti tämä on aikamoinen kupla. Bloggaajat varjelevat yksityisyyttään, mutta jokainen lukija tajuaa kuitenkin, että samojen ongelmien ja haasteiden kanssa kaikki painii. Ehkä se on vähän ristiriitaista, että jengi haluaa lukea blogeja siksi, että paetaan omaa arkea kiiltokuvaelämään, mutta samalla kaivataan sitä "todellista" ihmistä siellä taustalla? Tai kukin nyt kai valitsee lukemansa blogit eri syistä. Mä itse luen sekä että -syistä. Esim. Pupulandian Jenni oli mun mielestä tosi suloisen koskettava ja aito, kun kertoi aika raastavasti erostaan tuossa taannoin. Nostan kyllä hattua. Varsinkin, kun lukijoita on tsiljoona ja on jo sitä tunnettavuutta. Seuraava postaus voi sitten ihan hyvin olla jostain uutuuskengistä tai huulipunista :) Sehän just on sitä elämää. Mulla ainakin. Sellaista tykkään lukeakin. 

Samaa pohdintaa aina ja ikuisesti. Wautsi, jos jaksoit mukana loppuun asti! Tää oli tällainen ajatuksenvirta. Ei ollut tarkoitus kirjoittaa mitään syvällisempää settiä, mutta näin tässä nyt kävi. 

Kommentoikaa! Kuulostaako tutulta?