Newly impassioned soul (joka on siis lempikohta Mumfordien Roll away your stone -biisistä, sydän) kuvaa aika hyvin mun temperamenttia. Tykkään innostua ja fiilistellä, joskus jopa rasittavuuteen saakka. Täysin faijalta tullutta geeniperimää, hyvässä ja huonossa. Mikä tahansa asia, mikä mun sydämen vie, vie sen ainakin hetkeksi 110% ja suurella innostuksella. Luonnollisesti tästä piirteestä on ollut riesaakin, mutta uskoisin, että se on ollut se suurin yksittäinen tekijä, joka mut on a) saanut nauttimaan elämästä todella lujaa b) vienyt erilaisiin jänniiin tilanteisiin.
Tällä kertaa kyse on harrastuksesta, löysin nimittäin ah niin ihanan ja tarpeellisen Pinterestin kautta Zentangle piirtämisen. Viimeisen viikon ajan oonkin heilunut tussien ja paperin kanssa, ihan maanisesti. Parasta aivolepoa moinen, kannattaa kokeilla!
Harrastuksesta puheenollen, olin eilen katsomassa ystävän stand-up -kiertuetta. Hyvää settiä, vähän sellaista yhteiskunnallisesti kantaaottavaa, ja jossain vaiheessa lavalla puhuttiin "harrastamisesta". Otetaan mikä tahansa asia, mitä ihminen tekee leikinomaisesti ja mielellään, ja laitetaan siihen sääntöjä, aikataulutetaan se, annetaan sille nimi ja tehdään siitä ehkä jopa brändi. Pisti miettimään, että leikkiminen, mikä on ihmiselle luontainen, luova ja virkistävä tila, on se juttu - ei se, kutsutaanko sitä harrastamiseksi. Oon miettinyt tätä joskus aiemmin itsekin omaan treenaamiseen liittyen. Miksi tehdä ohjelmia, miksi sitoutua tekemään jotain tiettyä juttua instead o, että vaan "leikkisi" oman fiiliksen mukaan, oli se sitten hiihtämistä, tanssimista tai juoksemista. Tavoitteellisuus on tietenkin ok, kisoihin tähdätessä. Haluaisin kuitenkin pikkuisen kyseenalaistaa sen, että tavallisen kuntoilijan tarvii noudattaa ohjelmaa. "Ohjelmia ja aikatauluja tarvitaan, jotta saadaan ihmiset liikkumaan". Hyvä argumentti sinänsä, mutta entäs se liikunnan ilo?
Ihmiset on toki erilaisia tässä, mutta haluaisin haastaa jengiä pohtimaan omia motiiveja. Onko motiivina ilon saaminen vai lihan kurittaminen? Mun parhaat lenkit on olleet niitä, että lähden luontoon ajatuksella, että saatanpa treenata 17 minuuttia tai 1,5 tuntia, mutta kuuntelen itseäni enkä tee väkisin. Tai haen netistä hauskimmat bootcamp -ohjelmat, ja teen akrobaattisen lihaskuntotreenin olkkarin matolla alkuyöstä. Tuntuu aika loogiselta, että ihminen haluaa tehdä myöskin säännöllisesti niitä juttuja, mitkä tuottaa iloa ja nautintoa. Liikunnan ilo tulee ihmisille niin eri asioista, joten sen sijaan, että kaikki pyrkivät käymään salilla kolme kertaa viikossa ja lenkillä kaksi, voisi ennemmin miettiä, että mikä tuo iloa, ja lähteä siitä sitten soveltamaan...Jokaiselle löytyy TAKUULLA laji, joka tuntuu hauskalta ja tuo hien pintaan. Tässä on ehkä ajatuksena myös keho-mieli -yhteys, mun ikuinen lempiaiheeni, mutta kuinka paljon tehokkaampaa ilolla tehty treeni on vs. väkisin puurtamiseen....! Uskallan veikata, että treenimäärät kasvavat tällä mentaliteetilla myös kuin itsestään.
Ihminen menee luontaisesti kohti kivalta tuntuvia asioita ja poispäin itselleen epämieluisista. Tätä ihmisyyden perusmekanismia voi kuitenkin hyödyntää terveellisempiä elämäntapoja hakiessa. Silkalla kurinalaisuudella saa toki tuloksia, mutta onko siinä mukana ilo. Siis muukin ilo, kun egon ylpeys siitä, että jes, kurinalaisuus = hyvä ihmisyys, eli jos pysyn kurinalaisuudessani, olen onnistunut = ilo. Mutta se on kuitenkin suorituspohjaista iloa, ei sisältöiloa. Tämä oli mulle käänteentekevä havainto omassa treenissä. Kun treenasin monta tuntia viikossa triathlonia varten, olin hyvä ihminen. Identiteetti perustui suurilta osin tässä asiassa onnistumiseen. Huono viikko saattoi tarkoittaa epävarmuutta omassa "urheilijaidentiteetissä". Identiteetti ei ole kuitenkaan minä. Minä on ennemmin se yksinkertainen, lapsenkaltaine olento, joka rakastaa leikkiä, rakastaa luoda. Rakastaa ehkä sitä vaihtelevuutta ja kaikkea uutta. Ei sitä kiinnosta ismit, ne on egon heiniä.
Tällaista tällä kertaa, perus lauantai-aamun pohdintoja viiteen valvomisen jälkeen ;) Tänään muuttosiivotaan ja huomenna mennään ehkä moikkaamaan uutta potentiaalista perheenjäsentä <3 Katotaan, että jääkö moikkaamisen tasolle, vai onko jengin jäsenenä pian uusi nelijalkainen. Hui!! Tassumäärä alkais olemaan siinä vaiheessa aika kunnioitettava. ¨
Hauskaa viikonloppua!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentointi on blogin pitämisen suola, kiitos!