8.2.2014

Mistä kivoja työvaatteita?

No mutta siinäpä vallan yleinen kysymys täällä blogistanian puolellakin. Mulla on helppo tilanne: saan omassa luovan alan leipätyössäni näyttää juuri siltä kuin haluan: toisena päivänä voin olla supertrendikäs, sipsuttaa koroissa ja punaisessa huulipunassa iPhone kädessä, kun taas toisena voin hiihdellä villasukissa tukka tötteröllä. Koulutushommissa haluan näyttää "aikuiselta" ja mahdollisimman neutraalilta. Samoin, kun omien valmennusasiakkaiden kanssa. Huomion tulee kiinnittyä mieluummin asiasisältöön kuin vaatteisiin. Omannäköisyydestä ei onneksi silti tarvitse tinkiä! Mä, kuten moni muukin, säväytän mieluummin suht klassisia perusasuja trendikkäillä kengillä, koruilla ja vaikka niillä räväköillä huulipunillani. 

Jotkut alat on tiukempia pukukoodinsa kanssa kuin toiset, ja silloin onkin vähän haastavampi soveltaa. Oma helppoutensa siinä tietty on, ei paljoa tarvitse funtsia, että mitä päällensä aamuisin laittaa. 

En tiedä muista, mutta mä tykkään omistaa erikseen työvaatteita. Vapaa-ajan ja työn raja on silloin jotenkin helpompi. Kotiin tullessa, työvaatteet pois vaihtaessa, sitä ikään kuin maadottaa itsensä himaan. Ja siis tässä eläintaloudessa ei paljoa puvunhousuja kotona käytetä ;) verkkarit ja huppari it is. Periaatteessa mä kuitenkin haluan, että mun työvaatteita voi käyttää rennosti myös vapaa-ajalla. Joskus on ihan kiva yhdistää rennompaan asuun vaikka boyfriend -bleiseri. 

Eräs vaatemerkki on keksinyt mun mielestä todella kivan keinon työvaatteiden hankkimiseen! Sain tehdä Esprit -merkin kanssa haluamaani yhteistyötä, ja tämä työvaateteema oli sivuston tsekkaamisen jälkeen ihan ehdoton valinta! Olen ennenkin pyörinyt heidän nettisivuillaa, siellä on ihan loistavia alennuksia melkein aina ja sekä postitus että palautus on ilmaisia. Not bad :) Espritin nettikaupassa on erikseen Business Lounge osio, jonne on kerätty töihin sopivia vaatteita kolmen eri teeman mukaisesti: Klassinen, Moderni ja Rento. Nyt kuka tahansa voi alasta riippumatta valkata mieluisiansa ja silti pukeutumiskoodiin sopivia vaatteita. Valkkasin joka kategoriasta omat suosikit. Tossa olis muuten aika passeli "vaatekaapin kulmakivet" samalla, eli mix-match -tyylisesti kyseisistä vaatteista saa tosi kivoja yhdistelmiä! Sekin tekijä helpottaa vaatteiden valintaa aamuisin suuresti. 

KLASSINEN


Valkoinen paita ja musta boyfriend -jakku on ihan älyttömän monikäyttöiset vaatteet, ja toisiinsa yhdistettynä todella klassinen ja asiallinen yläosacombo. En tiiä, tää ei vaan kyllästytä ikinä? Tiukemman pukukoodin paikoissa voi alaosaksi laittaa slimfit puvunhousut, rennommissa vaikka kulutetut, vaaleat farkut käärityillä lahkeilla ja jotkut värikkäät kengät. 


MODERNI


Ahh, jokainen mun tyylin tunteva tietää, että tää on NIIN mua! Rakastuin päätä pahkaa tohon mekkoon ja noihin kanarialintuhousuihin, niin raikkaat ja modernit! Saanko molemmat, saanhan?! Sammaleenvihreä mekko on toisaalta klassinen malli ja väri, johon yhdistelee helposti muita juttuja, mutta silti jotain muuta kuin ne ainaiset mustat vaatteet ;) Ps. mekosta oli samanlaisella kuosilla myös hame!

RENTO



Röpyliäinen harmaa neulejakku ja kivalla tekonahkayksityiskohdalla varustetut pillfarkut on yhtälailla sellaisia vaatteita, joita nyt yhdistelee ihan mihin tahansa muuhun vaatteeseen. Neulejakun voi vaikka heittää kauluspaidan päälle koneella istuessa tai myöhemmin keväällä viereisestä kahvilasta herkkuja hakiessa...kröhöm, tämä esimerkki aidosta elämästä (hain Kauppahallista macarooneja perjantain kunniaksi eilen, uih <3). 

Mikäs iski vai iskikö mitään? Mitkä on teidän omia lemppari työvaatteita? :)

Viikonlopun jatkot :)

* postaus toteutettu yhteistyössä Espritin kanssa



















1 kommentti:

  1. Sairaalan vihreissä viihtyvää vähän naurattaa nää normaalien ihmisten työt ja työvaatteet :D ai niin, jotkut tosiaan voi oikeasti pukeutua töihin, tuppaa unohtumaan meikäläiseltä ;)

    VastaaPoista

Kommentointi on blogin pitämisen suola, kiitos!