22.2.2014

why walk when you can dance

Va-cay time!

Pakkasin itseni ja Siiselin autoon, jättäen miehen ja Jääkarhun pärjäilemään koto-Espooseen ja ajoin landen kautta synnyinkaupunkiini viikonloppulomalle. Oon kulkenut huoneesta toiseen suurinpiirtein käsiä taputtaen ja hihkuen. Täällä ei ole vielä toistaiseksi ketään, mutta tänään porukat palaa ulkomaankomennukselta takaisin Suomeen ja veli lapsineen tulee myöskin viettämään viikonloppua tänne. Vielä hetken aikaa saadaan ihmetellä rauhaa ja hiljaisuutta Naku-koiran kanssa. 


Olo on varmaan samanlainen kuin useamman lapsen äidillä, kun lähtee vain yhden kanssa jonnekin....oliko se muka näin helppoa joskus?! F on monessa mielessä superhelppo ja "valmis pakkaus", mutta yksinjäämisen kanssa on vielä ongelmia ja se rassaa arkea aika paljon. Ei muuten, mutta himassa laitetaan aika ranttaliksi, ja vaikka suuria tuhoja ei sinänsä ole tapahtunut, niin arkinen siivoaminen vie näinä päivinä yllättävän paljon aikaa...No, siitä huolimatta, kaksi koiraa arjessa vaikuttaisi olevan tietyllä tapaa myös helpottava tekijä, ainakin Nakun kannalta. Koirilla on tosi paljon seuraa toisistaan, ja huomiohoro Naku tuntuu ihan sikahelpolta tapaukselta ;) Jahka päästään tästä pentuvaiheesta ohi, niin noi on aikas kätevä ja kivasti toisiaan täydentävä parivaljakko. Iso vasikka ja minipossu. 

EDIT koomisuusmomentti edelliselle lauseelle: sitä kirjoittaessa Naku yrjösi koko aamupalansa mun jalan viereen lattialle. Ehh...Mä en edes tiedä kuinka mones yrjö/kusi/paska siivous toi oli tällä viikolla? Paras oli kissan karvapalloyrjö SÄNGYN alle, tasan siihen keskikohtaan, josta on ihan mahdoton siivota yhtään mitään.

Sanomattakin selvää, että elämä on ollut tosi hektistä viime aikoina. Mä olen yrittänyt olla hyvä työntekijä joka suuntaan, hyvä puoliso, hyvä mami, ja enemmän tai vähemmän kaikki mun roolit on tuntuneet suoraan sanoen kusevan. Eniten on kussut hyvän ystävän rooli. Mä en ole viime aikoina juuri edes ehtinyt ajattelemaan, että olisko voimia lähteä jonnekin ja nähdä ihmisiä. Töiden puolesta sosiaalisuutta tulee, mutta omiin, tärkeisiin ystäviin oon jaksanut pitää ihan hälyyttävän vähän yhteyttä. Jos siis tätä luette, niin sori rakkaat, en ole teitä unohtanut!! 



Kun arki on selviytymistä, ekana karisee leikki ja luovuus. Eli juuri ne ilmiöt, jotka olisivat arjessa omia voimavaroja! Joskus on turha jäädä odottelemaan jumalaista inspiraatiota, vaan kertakaikkiaan otettava aikaa ja kehitettävä jotain uutta kivaa. Mäkin rupesin miettimään, että pitäiskö alkaa käymään taas tanssitunneilla... 

En halua, että tää postaus kuulostaa nillittämiseltä ja valittamiselta. Ennemminkin mä haluan nyt huomata itse tän oman tilanteen ja kehittää ratkaisuja. Tai kai mä niin jo teinkin - lähdin viikonloppulomalle Mansesteriin, näen ihmisiä, varasin maanantaille sekä hieronnan ETTÄ vyöhyketerapian ja rupesin taas kehittelemään yhtä luovuusproggista. Kukaan ei hitto pidä ihmisestä huolta paitsi ihminen itse! Koitan siis olla parempi ihminen itselleni - taas - ja ottaa aikaa palautumiselle, ilolle ja luovuudelle. Ja ihan vaan omalle itselleni. Myönnän, että oli ihan kauhea syyllisyys päällä jättäessä muun porukan himaan. Kunnon äitisyndrooma. Äideistä ei vaan oo paljon hyötyä missään jos ne eivät pidä huolta itsestään. 



Paljon on tällä hetkellä myös kiitollisuutta ilmassa! Tämä vuosi tuo tullessaan ihan älyttömän mielenkiintoisia työproggiksia, ja oon muutenkin saanut itsevarmuutta omaan alaan liittyen. Lokakuulle sain sellaisen puhujatilauksen, josta oon salaa haaveillut vuosikausia <3 Tuli taas sellainen vahvistus itselle siitä, että kunhan vaan tekee sydämestään asioita, niin menestys seuraa. Ei pakottaen, ei stressaten, vaan ihan vaan tehden. Sama varmaankin pätee tähän mun arkeenkin. Ei sielläkään tarvi suorittaa. Miehellekin näyttäisi riittävän se, että oon vaan oma itseni (outoa....;)). 

Toisaalta haluan kiittää viime aikoja, olette olleet loistava opettaja. Vuosi 2014 alkoi välittömästi ihan uudenlaisella itsetutkiskelulla ja muutoksella suhteessa siihen kuinka selkeästi näen asiat itsessäni ja ympärillä. Ei ole ollut kauhean nättiä katsottavaa ihan joka hetki. Totuus on kuitenkin loppupeleissä se ainoa, joka ihmisen vapauttaa. Totuutta on mm. se, että mä liu´un edelleen herkästi stressiin ja suorittamiseen. Ihanankamalaa, että saan taas huomata tämän asian! Dammit. Nyt voin taas tehdä asialle jotain. 

Kuvat kesältä 2012


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentointi on blogin pitämisen suola, kiitos!