Kuten aiemmissa postauksissa vähän vihjailinkin, toinen koira on ollut jo jonkin aikaa tilauksessa. Oikeastaan Nakun saapumisesta lähtien. Kyse oli ennemmin siitä, että oikea koira ja oikea hetki saisi kohdata, rodulla ei niin hirveästi väliä. Haluttiin mielellään nuori koira, ei ihan vaavia. Rauhallinen, joustava, lapsirakas luonne ja muiden koirien kanssa toimeentuleminen oli kuitenkin ne tärkeimmät kriteerit.
Käytiin keskustelua parinkin omistajan/väliaikaismajottajan kanssa faaraokoirista, mutta rotu, kaikesta upeudestaan huolimatta, alkoi epäilyttämään. Oltiinkin jo päädytty siihen, että otetaan rottisvauva uuteen kotiin, kun Nakun kasvattajalta tuli ehdotus valkoisestapaimenkoirasta, viisikuukautisesta sijoitusnartusta. Mies rakastui rotukuvaukseen täysin, ja niinpä me haettiin sunnuntaina F kotiin :)
Suurin dilemma iski oikeastaan kasvattajan luona, sillä F:n veli, romuluinen pörröturkkinen hurmuri, oli myös kotia vailla. MÄ jouduin olemaan järjen ääni, että ei, me ei voida ottaa kahta Volkswagenin kokoista jääkarhua himaan, ei ainakaan tähän himaan :D Poju oli kyllä ihana, mutta kasvattajan suosituksesta päädyttiin tyttöön. Hän tuntee meidät, meidän elämän ja tarpeet, joten rauhallinen, oppivainen zen-koira oli hänen suosituksensa. Ihan todellakin näin, sillä yhden amfetamiininoutajan (aka tän pikkuterrierin) rinnalle ei välttis kaipaa toista duracellpupua.
Älkää ymmärtäkö väärin, kovin zen-meiningillä me ei täällä eletä ;) Kun kotona on kaksi pentua, viisi ja seitsemänkuukautiset, on meno sen mukaista. Naku on rauhoittunut huomattavasti, on sisäsiisti, pärjää koko päivän yksin etc etc (okei, tässä harvinaisemmassa tapauksessa pissa tulee jos on tullakseen, ymmärrettävää). F on toki akuuteimman vauvaiän ohittanut, mutta totuttelee vasta meidän perheen meininkiin. Pari vahinkoa on tullut sisään joka päivä, ruokia olis ihana varastella pöytätasoilta (hän on tällä hetkellä jo about sakemannin kokoinen!) ja viime yö oli aika levoton - suljetut ovet ei muuten oo yhtään kivoi, hei! Mutta muuten meillä on lähtenyt ihan mielettömän hyvin liikkeelle tää yhteiselo <3 Koirista on tullut bestikset, Mortti&Vertti kulkee rintarinnan kaikkialle, eikä kokoero estä leikkejä. Päinvastoin, Naku on aina rakastanut isoja koiria. Mä sain tytöstä myös maailman ihanimman lenkkikaverin! Ympäri vuoden, nimittäin, toi rakastaa lunta.
Hetki menee totutellessa toisiimme, mutta me ollaan kyllä ihan rakastuneita uuteen perheenjäseneen. Toi on kunnon Lassie, pelastaisi meidät kaikki palavasta talosta ja puolustaisi henkeen ja vereen omaa perhettä <3 silti hän on sellainen hönö nallukka, minkälainen ison koiran pitää mun mielestä ollakin. Mä veikkaan, että tosta saadaan vielä joku päivä aivan ihana terapiakoira.
Ps. kahden pennun ratkaisu ei todellakaan sovi kaikille, varsinkaan samaan aikaan otettaessa. Tässä on kuitenkin paljon hyvää - samanikäiset pienet pääsee tietty totuttelemaan yhdessä perheen elämään, ja saavat takuulla ihanat leikkikaverit toisistaan. Ja joo, me ollaan vähän hulluja. Kuten mun työkaveri sanoi, "eiks teille riitä mikään vauvamäärä?!". Ei todellakaan, tää ei tähän jää :p Elämäntapajuttu. Mikään ei tee mua onnellisemmaks, kun hima täynnä ihmisiä ja tassuja. Saatte myöhemmin takuulla lisäanalyysia tästä pentukerhoelämästä.
Pps. Sain eilen aamulla uskomattomat kiksit ja Narnia-fibat metsässä, kun kävelin hämärässä lumimaastossa oman VALKOISEN SUDEN kanssa <3
Hönö ja Amfis
VastaaPoista