1.1.2013

katsaus menneeseen, tietenkin



KYSYMYSTEN JA VASTAUSTEN MUODOSSA KATSAUSTA EDELLISVUOTEEN
(kuten jokaisen kunnon bloggaajan tulee tehdä, eikö)


Oletko saanut uuden ystävän tämän vuoden aikana?
Olen, koska tämä on ollut selkeästi ystävystymisen ja uusiin ihmisiin tutustumisen teemavuosi. Olen mm. saanut pari uutta sydänystäväa mikä on aika hyvin. Mulla on nimittäin paljon kavereita muttä vähän tosiystäviä. 
Oletko tehnyt jotain tänä vuonna, mitä et ole ennen tehnyt?
Oihhhh vaikka mitä,  paljonkin. Osa täysin julkaisukelvottomia asioita.
Oletko seurustellut tämän vuoden aikana?
sekä tapaillut että seurustellut vakavasti
Kerro pari parasta muistoasi tältä vuodelta?
Kerron enemmän kuin pari: yhdet friikit sokkotreffit jotka johti loistavaan ystävyyteen, vappu, mun valmistujaiset, Naamat -festarit kesällä, frendien häät, Neiti Näpsän tapaaminen ensimmäistä kertaa, luisteleminen mun veljentyttöjen kanssa. Ja sitten lukuisia lukuisia pieniä hetkiä. 
Oletko riitaantunut kenenkään ystäväsi kanssa kuluneen vuoden (2012)  aikana?
menetin yhden hyvän ystävän.
Oletko muuttunut paljoa viimeisen vuoden aikana?
Olen entistä enemmän se mikä olen, eli tavallaan, tavallaan en.



Oletko lihonut?
Olen, takaisin peruspainossa parin liian laihan vuoden jälkeen. Nelisen kiloa on tainnut tulla.
Oletko saanut porttikieltoa minnekään tämän vuoden aikana?
Hah, tokkopa.
Oletko ollut elokuvissa YKSIN tämän vuoden aikana?
En!
Oletko ottanut tatuointia/lävistystä viimeisen vuoden aikana? 
Tatuoinnin
Kuka oli paras uusi tuttavuus?
toinen uusista sydänystävistä
Piditkö uudenvuodenlupauksesi?
en tehnyt sellaisia muistaakseni :)
Synnyttikö kukaan läheisesi?
Kyllä, Remonttihiiri! <3
Kuoliko kukaan läheisesi?
Ei onneksi. Pari tuttua.
Missä maissa kävit?
Itseasiassa vaan Ruotsissa, köyhähkö matkustusvuosi työn takia.


Mitä haluaisit vuodelta 2013 sellaista, joka ei onnistunut vuonna 2012?
En mitään, kaikki on hyvin :)
Mikä päivämäärä säilyy muistissasi vuodelta 2012?
23.7.
Vuoden suurin saavutuksesi?
Maisteriksi valmistuminen, ehdottomasti
Suurin epäonnistuminen?
sisäisen äänen kuuntelematta jättäminen
Kärsitkö vammoista?
Olkapää otti damagea kaatuessa noin vuosi sitten, kiertäjäkalvosin prakas
Mikä oli paras asia, jonka ostit?
Tatska ehdottomasti!

Kenen käyttäytyminen ansaitsi kiitosta?
Mun vanhempien



Kenen käyttäytyminen aiheutti ahdistusta?

Öööö kenen ei?! :D Yleensä niiden kaikista lähimpien käyttäytyminen aiheuttaa sitä enemmän tai vähemmän säännöllisesti :)
Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
Asumiseen! Kallista on.
Mistä innostuit eniten?

Mielen ja kehon yhteistyön voimasta



Vuoden 2012 ihmiset:
Noi huumorisihmiset, P:n ja mun ystäväjengi sekä omat vanhat rakkaat
Verrattuna tähän aikaan viime vuonna, oletko onnellisempi vai surullisempi?
Onnellisempi, onnellisempi, onnellisempi!
Lihavampi vai laihempi?
Nyt sopivampi
Rikkaampi vai köyhempi?
Taloudellisesti, kokemuksellisesti ja sielullisesti rikkaampi
Mitä olisit toivonut tekeväsi enemmän?
Olis voinut käyttää enemmän huumeita
 …entä vähemmän?
sietäväni sellaista käytöstä ihmisiltä mitä ei tarvitse sietää

Miten aiot viettää joulun?
Vietin lapsuudenkodissa koko perhekunnan voimin
 Jos voisit mennä ajassa taaksepäin ja muuttaa yhden hetken menneestä vuodesta, mikä se olisi?
Uih. Tää on kamalan paha. Tavallaan mä en muuttais mitään...okei, sen voisin muuttaa, että suutuin yhdelle läheiselle ja sanoin tosi pahasti, sen peruisin jos ikinä vaan voisin :(
Rakastuitko vuonna 2012?
Joo elämään ja moniin ihmisiin ja taisin myös romanttisestikin silleen tehdä :) 
Kuinka monta yhden illan juttua sinulla oli?
Määritän yhden illan jutun niin, että se on randomi ihminen ketä ei enää tapaa, eli siinä tapauksessa ei yhtään.  Tai siis ei oo mun juttu, kaikki saa kuitenkin tehdä niin kuin parhaaksi kokee.
Mikä oli mieluisin tv-sarja, jota seurasit?
TRUE BLOOD. Puhutaan edelleen P:n kanssa henkilöhahmoista kuin ystävistä, mikä on pikkuisen säälittävää.
Vihaatko tällä hetkellä ketään, jota et vihannut viime vuonna samaan aikaan?
En vihaa ketään! Voin olla suuttunut, voin olla tälläkin hetkellä pettynyt ihmisiin, mutta viha on ihan hirveä juttu. Toivottavasti kukaan tätä lukeva ei sitä tällä hetkellä koe :/
Mikä oli paras lukemasi kirja?
Sellainen maailman ja todellisuuden luonnetta käsittelevä kirja. Very deep shit.
Entä musiikillinen löytö?
Mumford & Sons




Mitä halusit ja sait?
Halusin henkistä vapautta ja hienoja kokemuksia - sain kumpaakin yli äyräiden. 
Mitä halusit, muttet saanut?
Eräs potentiaalinen tulevaisuus meni tuossa parisuhdestatuksen muuttumisen myötä, ja siitä jää toki joitain asioita kaipaamaan. 
Mitä teit syntymäpäivänäsi?
Hah, söin maailman parasta kokkiystävän tekemää rapupastaa, join valkoviiniä ja katsottiin porukalla perustyttöleffa Scarface. Pojat joi Jack Danielsia ja puhui loppuyön pelkillä elokuvarepliikeillä. 
Ketä kaipasit?
Paria ystävää, moneen otteeseen
Mikä tai kuka sai sinut pysymään järjissäsi?
Ystävät, perhe, ja luottamus elämään.

Oletko joutunut tappeluun?
ehen, 
Oletko tehnyt mitään luvatonta vuoden aikana?
Joo, festareilla aiheutettiin pienimuotoinen järjestyshäiriö....mutta pakko myöntää, että se oli mun elämäni katu-uskottavimpia hetkiä, eli en vaihtaisi. 


TEHKÄÄPÄ PERÄSSÄ! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentointi on blogin pitämisen suola, kiitos!