maalle vai lähiöön?

Oon ravannut viikon sisällä useamman asunnon väliä. Kaupungissa, lähiössä, maaseutulähiössä, vielä enemmän kaupungissa ja niin maalla, ettei yöllä ulkona ollessa näe metriä kauemmaksi. Kävin _salaa_kääntymässä yhden sellaisen talon liepeillä, joka herätti taannoin meidän kiinnostuksen. Oli vähän ex tempore teko, mutta talo sijaitsi 3km päässä vanhempien talolta jonne olin valmiiksi matkalla, joten miksipä ei tekisi pikkupikku sniikkausta samalla. Talo oli itsessään upea jo kuvia katsellessa, ei siinä mitään, mutta rakastuin palavasti pihapiiriin ja näkymiin. Rinnetalolta näkyy peltoa ja metsää pitkälle horisonttiin. Välittäjän mukaan naapurit kyllä näkyy, mutta aika heikohkosti. Eivät ainakaan häiritsisi (miehelle iso plussa). Ajoin erinäisten hevoshakojen ja lehmätilojen ohi, saavuin tien päähän, ja siellä se häämötti. Monen sadan metrin semivetinen ja kuoppainen hiekkatie vei pienen kukkulan päälle, ja puiden läpi pilkotti tutun talon ääriviivat. Jotenkin mieleen tuli Humiseva Harju, heh. 

Olihan se todella näyttävä pihapiiri, mutta lokakuun lopun pimeys ja vesisade toi sopivasti realiteetteja itselle. Haluanko oikeasti muuttaa niin maalle, että naapuria ei melkein näy ja pimeys on ihan järkyttävän pimeää? Tulisiko sieltä lähdettyä koskaa pois, vai olisiko edessä joku Hohdon uudelleenfilmatisointi IRL? Mites lasten kuljettaminen? Espooseen ajaa 25 min talvinopeuksilla, ei sinänsä paha. Mä vertaan aina siihen, miten kauan julkisilla joutuu tönöttämään lyhyitäkin matkoja. En ollut sillä hetkellä kuitenkaan älyttömän otettu ajatuksesta synkkä maaseutu ja me. Kaksin. Suurimman osan ajasta. Mies The Kotihiiri varmaan tykkäisi. Jos se saisi päättää, meillä olis oma aidattu metsä ja raatelukoira portilla. Se olisi sopiva privacyn taso! Meillä olisi ollut mahdollisuus mennä näyttöön torstai aamuna, mutta tyyppi palaa työmatkalta vasta päivemmällä. No, pitää miettiä... 

^ lumimaisemassa kaikki on nättiä.... :/ näin tän kuvan sattumalta Pinterestissä, ja fiilis oli jotenkin sama!

Ajoin porukoiden luo ja totesin, että tutun, rakkaan metsäisen pihan fiilis oli pimeässä ja sateessa aika karmiva. Mä en juurikaan pelkää mitään, mutta se pimeys oli jo creepya. Koirakaan ei lämmennyt pissareissuihinsa. Eilen aamulenkillä talsittiin pikkumatka kuraisella tiellä ja ihasteltiin hevosia. Totesin, että sellainen ei mua haittaa. Nihkeä keli on ihan fine, mutta se sysipimeä metsä...oon lukenut ehkä liikaa Stephen Kingiä tai sitten se on vaan evolutiivinen jäänne. Tai ehkä kuitenkin ihan maalaisjärkeä :D Mietin, että kolmisen kuukautta vuodesta se olisi juuri tällaista. Onhan meillä tälläkin hetkellä omakotitaloelämää, pimeyttä ja märkyyttä, mutta kumpaankin naapuritaloon on ehkä vaan 10m välimatka. Jotenkin se tuntuu omalla tavallaan ihan turvalliselta. Tää toinen asunto, jota käytiin silloin taannoin katsomassa, oli jollain tavalla mulle ehkä enemmän mieleen. Sijainniltaan. Lähempänä Helsinkiäkin, julkiset menee melkein vierestä. Siinä sosiaalinen elämä olisi ihan toisella tolalla. Voi kuitenkin hyvin olla, että kumpikaan näistä asunnoista ei ole se meidän, vaan jotain parempaa on tulossa. Siihen asti, Espoossa on hyvä olla :) Cityyn me ei haluta. Kriteerit:

• Pitää olla iso piha, metsää ja ehkä vähän lande meininki. Kun nämä valitsee, valitsee toki myös pimeyden! 
• Neliöitä olis kiva olla enemmän kuin nykyisessä (reiska 100m2), mutta ei välttämättä ihan kauheasti. Meitä on kuitenkin kaks suurimman osan ajasta. Tila on toki aina kivaa, ei siinä...mutta ei ihminen oikeasti tarvitse tilaa. Varsinkin, jos tykkää hengaa ulkona kuten mä. 
• 50-60km Helsingistä alkaa olla maksimi

Mua kiinnostaa bloggaajien asuntopohdinnat aina, mutta en tiedä onko tämäntyyppinen ajatustulva kenenkään mielestä mielekästä, heh. Ei kai sen nyt niin väliä. Kommentoikaa pliis jos haluutte, olis tosi mielenkiintoista kuulla kriteerejä kodille! Nykyiselle tai tulevalle. Ja aina saa haaveilla :)

Ps. Uskomaton viikko, niin paljon tapahtunut kaikkea! Eilen oli mm. 2,5h työhaastis. Nyt jää omaan harkintaan, että lähdenkö messiin yhteen mielenkiintoiseen projektiin ja kuinka suurella intensiteetillä. Vähän jänskättää, mutta ehdot stämmäis just mun toiveisiin. Taidan lähteä <3 Tänään tapasin heti aamusta erästä ihanaa bloggaajarouvaa (huutakaa avokadopasta!), yhteistyön merkeissä. Tämä ei liity muhun tai tähän blogiin, puhtaasti työjuttuihini.

Pps. Ajattelin alkaa tekemään välillä vlogeja tänne. Kirjoittaminen on kivaa, mutta videolla saa vaan tuotua niiiiiin paljon enemmän asiaa. Tykkään sitäpaitsi itse vlogeista tosi paljon. 

Nykyisestä treenistä ja tavoitteista

Mun edellisen kahden viikon treenipäiväkirja näyttää seuraavanlaiselta:

MA   ihana maastojuoksuyritys, joka kuitenkin päättyi kaatumiseen - 20 min. MURRRR.

TO   1h reipasta maastoa / juoksu hiekkatiellä

PE   1.10 powerwalk maastossa (ei siis juoksuaskelia, mutta syke ylhäällä koko ajan)

LA   (skidien kanssa metsässä, ei varsinaista treeniä)

SU   50 maastojuoksu

TI     Kevyt maastojuoksu 40 min, väsähtänyt olo...(selittyi seuraavan aamun kurkkukipuun heräämiseen)

KE   35 min kävely piskin kanssa asfalttiteitä, illalla puolisen tuntia lihaskuntoilua telkan edessä

TO    metsäravailu 35 min (hieman nuhaisna)

PE    metsäravailu 40 min (edelleen vähän puolikuntoinen olo...)

LA   30 min kävely, pyrähtelyitä ja sivukyykkyjä koirien juostessa hiekalla

SU   45 min maasto kevyesti juosten

Nuhaviikko rauhoitti lenkkien pituutta ja intensiteettiä. Loppuviikkoa kohden olin jo varma, että flunssa ei iskekään, ja kroppakin jaksoi jo erilailla. En pidä siitä voimattomasta olosta, mikä kropalla flunssaa vastaan taistellessaan on, mutta se on toki pakollinen käsky ottaa iisimmin. Tämä aamu alkoi taas normaalilla vajaan tunnin juoksulla. Mä saan NIIN paljon enemmän motivaatiota ja kiksejä metsästä - vuoronperään saa hyppiä, kiivetä kaikin voimin, tasapainoilla ja pyrähdellä eteenpäin. Ja Navigaattori on aina hyvää seuraa <3

^ Nakki venaa rinteessä mamaa, jolla on toistaiseksi hitaampi vauhti kuin AD/HD terrieriurheilijalla. Toi näyttää niin paljon loivemmalta kuvassa...!

Lihaskunnon tekeminen ei motivoi YHTÄÄN. Mulla on suorastaan aversio siihen :D ajattelin kuunnella kroppaa nyt hetken, ja keskittyä aerobiseen. Toi metsäravaus on kuitenkin monipuolista lihastreeniäkin lihaksille...ainoa, mikä ei saa juurikaan aktivointia, on kädet. Eli ehkä mä voisin alkaa tsemppaamaan itseäni yläkropan lihastreenin suhteen :) Sykemittaria en enää treenatessa käytä. Luotan mututuntumaan, ja pyrin pitämään huolta, että pk-aluetta tulee lenkillä enemmän, kuin vk:ta. Kalliota kiivetessä ja ylämäessä syke toki nousee reippaasti. Mutta se on ok, tekee tosi hyvää kunnon kehittymiselle, kun pääsee hapenkuljetuskoneistot kunnolla töihin!

Tavoitteena on jatkaa suurinpiirtein samaa tahtia. Koira ei hirveästi diggaa juosta asfaltilla, mutta koitan totuttaa sitä enemmän ja enemmän myös siihen, että juostaisiin teitä pitkin. Talven kannalta se on ihan hyvä. Ja silloin me voidaan hajoittaa päivittäisiä juoksuja esimerkiksi 40min aamulla + 20 min illalla -muotoon.

Ajattelin ottaa viikkoon myös yhden pidemmän ja rauhallisemman hölköttelyn. Ja sit sitä lihashuoltoa....äh...Niin! Ja jos sitä kouluratsastusta saisi edes kerran kahteen viikkoon...(tää on rahakysymys, yksityis- ja pienryhmätunnit on aika hintavia).

viikkokatsaus

Viikkokatsauksen kuvasisällöstä vastaa tällä kertaa katti, eli Mr.T. Meillä on kiva yhteisen historian aloitus tän eläimen kanssa. Oon saattanut kertoakin aiemmin? Eniveis, pari vuotta takaperin heräsin bileiden jälkeisenä aamuna siihen, että Mr.T makoilee mun rintakehälläni. Kehräten ja tuijottaen syvälle silmiin. Mies totesi, että ei liene misse tehnyt ennen kenellekään niin. Tunnistikohan hän etukäteen tulevan asuinkumppaninsa? 

Edit - tätä kirjoittaessa yleensä laiskanpulskea kissanvanhus hyppäsi mouruten pihan oven karmiin roikkumaan. Okei.

En muista alkuviikosta juuri mitään. Taisi olla aika täyttä päivää. Miäs otti ja läks kahdenkymmenen asteen lämpöön (buu) tekemään bisnestä (jee!varhaiseläke here we come!), nuorikko ja elikot jäivät nauttimaan arjen harmaudesta. Mun kannaltani tämä tarkoitti yhäti pidempää päivää ja loppuviikon lyhyttä työreissua. Myönnettäköön, että väsymyksen taso oli sen suuruinen, että lauantaille ja sunnuntaille sovitut menot ei olisi automaattisesti paljoa napanneet. Olisin halunnut maata sohvalla peiton sisällä kaalikääryleasennossa, Hemlock Grovea katsellen. Tänä aamuna siihen olikin sitten aikaa, koska - kiitos kellojen siirtämisen - mä taisin olla ensimmäistä kertaa jalkeilla viiden ja kuuden välissä.

Ei silti auttanut muu kuin suunnata kohti sosiaalismenoja. 

Lähtö vol 1 - tyttöjenilta. Kannatti, virkisti henkisesti. 

Lähtö vol 2 - musiikkitreenit Ihmekaksosten kanssa. Kannatti, virkisti henkisesti. Kumma juttu, että kuinka paljon tahansa ankeloitsee liikkeellelähtemistä, niin viimeistään mikki kädessä unohtuu arki. Ja kun saa tehdä asioita hyvien ihmisten kanssa. 

Mulla olisi vaikka kuinka paljon asiaa. Ehkä näistä asioista tulee kuitenkin oma postauksensa.

EDIT: Mä huomaan, kuinka paljon mä kirjoitan tästä mun kiireestä ja loputtomista to-do -listoista. Sitä ei ole tarkoitus jatkaa :) Mä haluan elää niin kuin opetan, ja siihen ei kyllä kuulu itsensä uuvuttaminen ja kaikenlainen liikaa tekeminen. Luonnollisesti tämä teema on ollut omassa elämässä ja jopa parisuhteessa suurennuslasin alla jo muutaman viikon ajan. Mä en ole kuitenkaan löytänyt vielä mitään konkreettista ratkaisua tähän ongelmaan. En anna periksi, vaan jatkan sen etsimistä! Mä uskon edelleen voimakkaasti vetovoiman lakin (ihan vaan kokemuksen kautta), ja uskon, että stopin laittaminen omalle kiireelle ja sen aiheuttamalle negatiivisten asioiden kierteelle auttaa jo itsessänsä kutsumaan luo hyviä ratkaisuja. Jos teema kiinnostaa, niin suosittelen kuuntelemaan YouTubesta Marianne Williamsonin ajatuksia - tai vaikka ostamaan hänen kirjojansa. Moni hänen ajatuksensa on sitä samaa asiaa, mitä itse koulutan ja kirjoitan. Jostain syystä tän kaiken kiireen keskellä en ole muistanut tärkeintä koutsin sääntöä - ole jatkuvasti itse opetettavana!!!! Menen siis itseeni, ja vietän tämän sunnuntai-illan kuunnellen Mariannen ajatuksia <3

polkkainspiskuvia

Ihan vaan, koska mun frisyyri kaipaa kipeästi väriä ja saksia.

Alin ja viimeinen on tämänhetkinen tilanne, tosin mulla taitaa olla pidempi...wau! Luonnonkihara pukkaa todella vahvasti esiin, ja kuivan pintakerroksen alla muotoutuu voimakkaita korkkiruuvikiharoita. Seitsemän sentin päästä tilanne on oikein hyvä, mutta nyt tää on vähän omituinen aukipidettäväksi malliksi. 

Mutta kuvitelkaapa ex-poikatukan riemu, kun muutaman vuoden jälkeen hiuksia pystyy pitämään NUTTURALLA <3

maanantaimania

Onkohan kellään muulla kokemusta ilmiöstä, josta mä kärsin viikottain. Maanantaimaniasta. Hieno, hieno termi. Maanantai on mulle se päivä, kun tyypillisesti väsytän itseni tekemällä KAIKKI rästihommat ja tän-haluan-saada-pois-jaloista -hommat. 

Kahteentoista mennessä olin onnistunut soittamaan vakuutusyhtiöön, koodaamaan nettisivuja, siirtelemään domaineja, kirjoitettua työmaileja, luettua blogeja, syömään muutamaan otteeseen, koska outo nälkäilmiö nimeltä kaloritjäimetsään vaivaa alati. 

Ja jos nyt oikein tunnustuspäälle rupean, niin lopetin eilen töiden tekemisen öbaut kahdentoista kieppeillä. Rupesin kehittämään uutta nettisivustoa ja yllättäen siinä meni tunti jos toinenkin. Tämän jälkeen hengailtiin siipan kanssa vielä pari tuntia, öhöm. Koira herätti kuudelta ja herätyskello puoli kasi. Kauppareissulla meni kaksi tuntia ja koiran toppahaalarin sai edullisesti, vain kolmellakympillä (koirien vaatteet on ihan törkeän hintaisia, ei mitään järkeä!). Siinä lukuja tältä päivältä.

Ollaan yritetty soittaa ristiin rastiin välittäjän, siipan ja itseni kesken. Kuumottavaa. Me kumpikin ihan tosissamme haluttaisiin se kämppä. Yhteenkään niin hyvään ja mielenkiintoiseen kokonaisuuteen en oo törmännyt sittemmin, vaikka lähiseutujen myynnissä olevia taloja on tullut käytyä läpi varmaan moooonia kymmeniä. 

Mieli on hassu eläin, se alkaa heti haaveilemaan ja rakentelemaan haavekuvia haavepaikkaan. Haavekuvien intensiteettiin vaikuttaa toki myös se fakta, että uusi kämppä tarkoittaisi myös lisää eläimiä! Oih! Kauhean hiljaistahan meillä täällä on. Hyvä kuitenkin elää tässä ja nyt. Keittää esimerkiksi teetä. Adios :)

Pari söpöä Pinterestkuvaa loppuun.

maastojuoksua, shampanjaa ja hepoajatuksia

Mulla oli tosi kiva viikonloppu. 

Perjantaina käytiin luksustreffeillä. Etanoita ja JumaltenJuomaa. Mulla oli sukkahousut ja saappaat, ei trikoita ja Nikeja.

Lauantaina omia ja veljen lapsia vilisi jaloissa.

Tänään mä olen tehnyt ahkerasti töitä.

Ja juossut oon!

Voi pojat, mikä lenkkiviikko - neljä, viisi maastojuoksua/muuten-vaan-metsässä-rytyämistä-ja-kiipeilyä.

Olen addiktoitunut ja rakastunut ja ostamassa talvijuoksukenkiä. Saa vinkata jos tietää moisista. 

Viimeiseksi nukahtaessa ja ensimmäisenä aamulla mun ajatuksina oli maastojuoksu. 

Maastojuoksu. 

No oon mä hevosiakin miettinyt. 

Ja sitä, jos pääsis ensi viikolla aloittamaan valmennuksessa käymisen. 

Ylläoleva kuva ei valitettavasti liity viikonloppuun mitenkään, se on mun mielestä vaan tosi kiva. Varsa ja kaikkea! 

Mies mainitsi jotain parishilttonista. En tajuu.

/This weekend: date-night, kids, animals, lots of noise, lots of kids and noise, lots of trek running...and you know what, I´m hooked. Like, totally hooked. About the horsie pic - hubby said I look Parishiltonish. No kidding!/

tää maanantai ei ollut mun

Kello puoli kolmeen asti kaikki oli hyvin, lähes täydellisesti. Aamu oli vähän rauhallisempi, reissustaan yömyöhään saapunut siippa lähti töihin vasta ysin jälkeen (kandee olla pomo näemmä).Kuvailin kivoja blogijuttuja. Sain paljon aikaiseksi työrintamalla. Alaston koirani halusi vapaaehtoisesti ulos ja niinhän me ihailtiin tuossa lähipuistikossa lehtiä ja kaivettiin kuoppia maahan. Ei ollut kiire, aivot pelasi hyvin. Illaksi oli edessä kundaliinijoogatunti. 

Sitten tähdet vaihtoivat paikkaansa, ja minä suuni asentoa. Ensiksi tuli mutkia matkaan kämppäasioissa. Omissa onneksi, eikä välttämättä mitään lopullisen pahaa. Tarpeeksi kuitenkin aiheuttamaan ahristuksen. Sitten tuli viesti toimistolta, että mun potentiaalinen ensimmäinen ulkomaankuvauskeikkani kaatunee selkätatskoihin. Tätä osasin odottaa, mutta alahuuli alkoi silti väpättämään. Pakko hyväksyä, että tämä on kulttuurijuttu - japanilaisessa kulttuurissa tatuoinneilla on todella paljon negatiivisempi katku kuin täällä länsimaissa. Ymmärtäähän tuon! Äyräät menivät kuitenkin yli, ja seuraavaksi kyseenalaistin jo koko ammatillisen identiteettini. Enkä todellakaan mallintöihin liittyen, vaan ihan kaiken, heh. Se tunne, kun IHAN kaikki kaatuu yhtäkkiä päälle...! 

Lähdin semi-itkien Valintataloon shoppailemaan täysin randomeita ruoka-aineita, päärynää ja kahvia, ihan vaan tehdäkseni jotain proaktiivista noin niin kuin murjottamisen sijaan. Himaan päästyä lenkkitamineet niskaan ja maastojuoksemaan The Navigaattorin kanssa. Viitisentoista minuuttia jolkoteltuani iloisna lumoavan kauniissa metsässä kompastun klassisesti maassa törröttävään oksaan ja lennän polvi edellä toisten oksien päälle. Ilmalennon aikana ehdin miettiä ihmeen paljon, kuten esimerkiksi sitä, että entäs jos en pääsekään pitkään aikaan treenaamaan, mitä jos sattuu pahemmin....Hetken maassa itkettyäni (kipu meets turhautuminen) totesin, että kova kohta luuta otti näppärästi vastaan ja pystyn kävelemään kotiin. Ensin otin kuitenkin kuvan somea varten. Tietty. Eniten turhautti se, että lenkki jäi lyhyeen. Polvi on pikkuisen kipeä ja turparullalla mutta olis kyllä voinut käydä niin paljon pahemmin!!!! Huh mikä helpotus. Taas kerran saa olla kiitollinen siitä, että joka paikka on ehjänä ja pystyy treenaamaan. Ei ole mikään itsestäänselvyys. 

Joskus nää päivät on tällaisia. Ilta oli kuitenkin ihan hyvä. Mies piirsi ulkosynnyttimen mun polvilaastariin. 

Pari kuvaa loppuun. Ei mitään ihmeellisiä, otoksia perusarjesta. Mun piti ottaa tänään asukuvia tossa kauniilla pihalla, mutta meni fiilis. Huomenna uus yritys!

banaani-lehtikaali-puolukka-mustikka-chia -smoothie

ainoa puhdas kahvimuki oli piilosuomenruotsalaisen isukin, join siitä silti

"äiti mitä sä teet?"

teetä ja gingeriä

rakkaudesta ja parisuhteesta

Uih, jo nyt hymyilyttää, että onpas kyllä henkilökohtaisia ajatuksia joita aion jakaa. Mutta miksi ei. Luin juuri yhtä päiväkirjatyyppistä blogia ja ihailin kirjoittajan avointa otetta. Mitä menetettävää muka on? Ei oikeastaan mitään. Musta tuntuu, että bloggaamisen paras juttu on juuri ne hetket, kun joku päästää vieraan ihmisen pintaa syvemmälle elämäänsä. Ei liikaa, ei mitään sosiaalipornoa, mutta...no, näyttää niitä aitoja värejä. 

Ajattelin rupatella sanasen jos toisenkin rakkaudesta. Ja sanasta jota vihaan tosi paljon, eli parisuhteesta, OIkeasti vihaan! Mutta ihan vaan siksi, että siihen liittyy mun korvissani sellainen tuulipuku -sävy. Että nyt ollaan tässä parisuhteessa ja enää ei ole elämää. Se on ollut se oma pelko, koska olen valitettavasti kokenut aika pitkän häkkielämän ja kulissiliiton. Sen tilanteen, kun sitoutumisen pohjimmaisena syynä on ollutkin rakkaudeksi naamioitunut pelko. Bad mistake, vähän turhan iso oppitunti! Ei enää sellaista.

En ole ollenkaan parisuhdeihminen. Rakkausihminen kyllä. Intohimoihminen, todellakin! Mutta oman elämäni nomadivillihevosena kaikenlainen "paikalleenjääminen" on ollut ennemmin uhraus kuin sellainen, öh, jeejee-juttu. Kuten oon jo aiemmin todennut, olin ihan perustyytyväisen sitoutunut ajatukseen, että mun elämääni ja sieluni kaipuisiin yhteensopivaa ihmistä ei välttämättä löydy tämän elämän aikana. Ja toisinpäin! Miten mä voisin muka kaikkineni sopia kenellekään ilman tehtyjä uhrauksia. Se, mikä sai mut kuitenkin lähtemään tähän pulkkaan mukaan - taas kerran - edellisten haamujen kolkuteltua oman aikansa mun mielessä, oli kaksi ilmiötä. Kumppanuus ja erillisyys. Vaikka parisuhde kaikkine keskiluokkaisuuksineen ei kuulu mun ihailuilmiöideni alle, on se jossain mielessä välttämätön kehys toimivalle kumppanuudelle. Mä rakastan kuitenkin sitä, että mulla on elämässä joku sellainen ihminen, kenen kanssa voi jakaa arkea. Enkä mä tarkoita tiskikoneen tyhjentämistä, vaan sitä, että mä voin tekstata mun rakkaimmalle sekä onnistumisten että epäonnistumisten hetkellä. Aiemmissa suhteissa mun suurin ongelmani oli se, että mä en voinut olla kokonaisena siinä suhteessa. Aina oli joku osa mua tai mun elämääni, jota jouduin pitämään pinnan alla, koska se ei vaan toiminut toisen ihmisen tai sen meidän muodostaman yksikön kannalta. Tein myös sitä, että muovasin itseäni mahdollisimman helpoksi paketiksi. Mukauduin ennemmin kuin olin aito itseni. Tämä nk. itsensä myyminen jos mikä vei omalta osaltaan niin syviin ongelmiin, että ei mennä niihin tässä yleisteemaltaan suht pinnallisessa blogissa :) Ainakin se vei energiaa ja näivetti mua. Ja se teki myös toiselle osapuolelle sen fiiliksen, että mä olen ikuinen mysteeri, enkä mitenkään hyvällä tavalla. 

Mulla on ollut lukuisia omia akilleenkantapäitä suhteessa parisuhteeseen. Mä en tykkää tehdä kompromisseja tai sitten teen niitä ihan väärissä jutuissa. Kaipaan tiettyä tasasuutta ja turvaa, mutta en tykkää perushemmoista. Sellaisista luotettavista perusperheenisistä. Kaipaan ja haluan särmää, rosoa, pahaa poikaa, mutta yhdistettynä riittävään lempeyteen ja kärsivällisyyteen. Hyvä yhdistelmä eli toisin sanoen impossible, bohoho. Mikäli haluaa pahan pojan, täytyy hyväksyä se paha poikuus toisessa eikä alkaa nillittämään myöhemmin, että miksi et voi olla turvallinen möllöttäjä. Mikäli haluaa turvallisen perheenisin, voi iskeä tylsyys ennen aikojaan ja niin eespäin...eli aina on JOKU ongelma! Kauhea klisee, mutta kukaan ei vaan ole täydellinen. Toinen kauhea klisee: mitä paremmin tuntee itsensä ja tietää, mitä haluaa elämältä, näkee kyllä ne toisen ihmisen piirteetkin oikeassa valossa. 

Ja kellään ei ole pelkkää satua ja tähtisumua ja glitteriä. Mä olen tällä hetkellä onnellinen, mutta ei meilläkään helppoa ole. Tässä on aikamoinen palapeli asioita...kuten kaikilla muillakin, ainakin ajoittain. Parisuhteen ongelmat on varmaankin 95% vanhoja ehdollistumia ja uskomuksia, sellaisia ihme yhtälöitä. Toinen tarjoaa ärsykkeen X johon toinen vastaa reaktiolla Y joka aiheuttaa toisessa uuden reaktion Z joka itseasiassa johtuu vanhasta ehdollistumasta (vaikka perhesuhdetraumoista etc etc freudilaista...) Ö. Kuulostaako tutulta? Ja egosta! Ah, tuosta aina ja ikuisesti omaa napaamme palvovasta MINUA NYT LOUKATAAN! -mölisijästä, oli tilanne mikä tahansa. Aika pitkälle on itse päässyt vain sillä, että viitsii aina hetkeksi pysähtyä oman reaktionsa ääreen. Ja ehkä sen toisenkin. Niin vittumaista kuin se onkin, niin välillä kysyn mieheltäkin, että onko nyt oikea harmi vai harmittaako egoa? Ja joudun about joka päivä taistelemaan omani kanssa. Sielu on täydellinen, koskematon, vahva. Ego on kuin pieni, pelokas lapsi, joka aina turvaa omaa selustaansa. Mä en näe muuta vaihtoehtoa, kun olla todella tietoinen siitä. Ihmissuhteessa kuin ihmissuhteessa.

Mulla on ennen kaikkea nykyään rakkaussuhde itseeni. Olen tehnyt sopimuksen, että kuuntelen vain sielua, en välitä kulisseista. Teen parhaani, jotta olisin hyvä kumppani ja tämä tarkoittaa välillä vähän suurempaa kärsivällisyyttä ja pienempää egoa :) kuitenkin, oma hyvinvointi tulee ennen kaikkea muuta. Kenenkään vuoksi ei pidä/saa uhrautua. Silloin alkaa näivettyä se osa itseä, joka pitää kaikki henkiset rattaat liikkeessä. Mä pidän nykyään paljon tärkeämpänä sitä, että kummallakin PITÄÄ olla ne omat jutut, vaikkei niitä toisen juttuja edes liiemmin arvostaisi. Se ei ole mun asiani puolisona (puhun siis yleisesti). Toinen on oma, erillinen yksilönsä, jolla on oma polku kuljettavana. Mikäli joku päivä mä en kuulu enää hänen polullensa, mä en sille mitään voi. Mikäli se polku näyttää jossain vaiheessa aivan erilaiselta kuin mitä mulle "luvattiin", se on osa virtaavaa elämää. 

Mä en omista toista, kukaan ei omista mua. Kumpikin voi silti vapaasta tahdosta antautua toiselle. Joka päivä uudelleen! Mulle on melkolailla sama nykyään, että onko naimisissa vai ei. Sama vapaa tahto pätee päivittäin oli nimiä papereissa tai ei. Kun rakastaa toista, haluaa valita päivittäin toisen vaalimisen. Ja myös sen, että katsoo peiliin joka päivä. Tämä kaikki on sen verran rasittavaa puuhaa, että mä en todellakaan halunnut lähteä suhteeseen vailla sitä aitoa halua. 

Tämäkin on silti vain valintaa. Eilen mulle tuli villihevoskohtaus, sellainen viidentoista minuutin sitoutumiskammo. Nythän ei pysty enää lähtemään kahdeksi kuukaudeksi Intiaan jos siltä tuntuu! Aina on joku, joka pitää ottaa huomioon jollain tapaa, eikä siis pelkästään mies - meillä on nämä elukat ja kun olen sitoutunut mieheen, olen sitoutunut myös hänen lapsiinsa - vaikken mikään äiti heille olekaan. Vaikka kuinka rakastaa, ei tällaisetkään valinnat ole yksinkertaisia. 

Huhhuh! Heh, katotaan, poistanko tän tekstin tulevaisuudessa "liian intiiminä". Ehkä! Samapa tuo. Ehkä jonkun on tarkoitus kuulla näitä ajatuksia. Älkää ihmiset tehkö vääriä kompromisseja. Älkää näivettäkö sielua suhteessa, joka ottaa enemmän kuin antaa. Älkääkä myöskään jättäkö rakastamatta tai kertomatta tunteista pelon vuoksi. 

Kiitos kun jaksoit lukea tällaisen paatoksen ;)

Aina saa kommentoida, miksei kysyäkin. 

mitä ihanin maastojuoksu

Jos joku olisi kertonut mulle viisi vuotta sitten, että lähden kymmeneltä lauantai aamuna tunnin maastojuoksulenkille, olisin ehkä kyseenalaistanut kertomusta. Mutta näin kävi ja voi pojat, kun oli ihanaa! Luksusta on lähteä kotipihasta ja olla heti metsässä. Luksusta on violettivillapaitainen navigaattorikoirani, joka aina muistaa oikean reitin takaisin. Mä voin keskittyä liikkeeseen, en suunnistamiseen. Oltiin hyppelöitsemässä vajaa tunti. Aika VK painotteiseksi meni, maasto on niin paljon rasittavampaa kuin tielläjuoksu. Mä olen ihan suunnattoman tyytyväinen, kun nämä mun surkeilta tuntuneet energiatasot alkaa normalisoitumaan. 

Luksusta on kauniiden maisemien lisäksi löytää TÄYDELLINEN JUOKSUPOLKU! Mies sanoi, että jotain tietä seuraamalla päätyy lopulta Nuuksioon (missä meidän kesäasuntokin sijaitsee), mutta nyt vasta löysin reitin. Kymmenen kilometriä ja olisin mökillä? Sweet. Lähdettiin tutkimaan tuota polkua kuitenkin toiseen suuntaan. Mulle tuli mieleen lapsuudenmaisemieni Pyynikki ja Kauppi, oli tosi samanlainen tunnelma. Hihkuin innosta: tällaiset reitit suoraan kotipihalta? Meinasin laittaa miehelle viestiä, että ei sittenkään harkita muuttamista. Tää on täydellinen paikka. Ja onhan tämä! Ihana ajatella, että meillä on täällä hyvä olla eikä kiire mihinkään. Mitään ei uudessa paikassakaan menetettäis, päinvastoin, metsää, maastoa ja kymmeniä polkuja on silmänkantamattomiin. 

Löydettiin tällainen kiva lampi keskeltä ei-mitään. Tässä vaiheessa The Navigaattori piippasi hieman huolissaan, että tarviiko vielä jolkottaa kauemmaksi. Käännyttiin takaisin, ja mä pääsin leikkimään Spidermania jyrkälle kalliolle. Toi mun piskini on myös varsinainen apina, rakastaa kiipeillä. 

Mulla jatkuu yh-viikonloppu töiden ja kahden kämpän siivoamisen merkeissä. Jos sais kodinhoitohuoneen ja lastenhuoneen jonkinsortin kondikseen, niin oltaisiin jo voiton puolella. Salaa toivon saavani tuliaisia tästä hyvästä ;)

/If someone had told me five years ago that one Saturday morning I will go for a trek run and actually enjoy it...But I did! I love, love, love running in the woods. I´m so grateful that these wonderful treks happen to be right next to our house. Not sure if I ever wanna move :) The Possible New House happens to have dozens of treks, awwww <3 And the best thing is that I´d get to run and ride with horses and dogs. Amazeballs. Ah, but we´ll see what happens. Either way, I´m so happy where we are right now./

Kuparia ja keittiöunelmointia

Kupari/metalli-innostusta on nyt kaikkialla. Taisi alkaa erinäisistä Dixoneista. Pakko sanoa, että onhan tuo ihan loistava kombi valkoisen kanssa, oih! Huomaan peilaavani kaikkea sisustuksellista "sinne uuteen kämppään". Mikäli tuohon päädytään, on tyyli kuitenkin kaikkea muuta kuin valkoinen ja kupari. Asunnon tyyli vaikuttaa niin paljon aina sisustukseen. Kodikkaaseen puutaloon en oikein osaa kuvitella mitään modernia. 

^ ihanat!

Yritin etsiä Pinterestistä sellaisia keittiökuvia, jotka olisi mahdollisimman lähellä tuon potentiaalisen uuden kodin keittiötä. Se on nimittäin mun lempihuoneeni koko siitä kämpästä! Ei juuri sellainen, minkä itse suunnittelisin, mutta todella, todella iso ja hieno - tyylillä tehty! Vaikken ole mikään ruoanlaittaja, on keittiö mun lemppari hengailupaikkani. Nytkin istun saarekkeen ääressä kirjoittelemassa tätä juttua :) Tekemättömät työt odottaa. Niin pitkä lista, että mikä tahansa muu asia kiinnostaa enemmän. Kämppä hohtaa puhtauttaan, kun aamu meni luudanvarressa. Perinteistä välttelykäyttäytymistä. 

Tänään on sellainen päivä, että miettii pakostikin miten ihanaa olisi olla ammattibloggaaja, möhöhö

/ Copper. The trendiest thing there is when it comes to decorating your home. I love it too, though I have to admit that it would not look too good IF we happen to buy that new house we´ve been watching. It´s a very homey home :) warm, soft colors. Wood. Ok, the kitchen is white, but still, I think it´s really important to fit your houses style to your decoration choices. This one is a country home. We´d keep it a country home. /

työtä se tämäkin kai on

Helou.

Tänään lähtee järkkäri mukaan maalle! Mä olen pärjäillyt silkan kännykkäkameran varassa koko kesän, joten on jo aikakin. Kuvien laatu huutaa parannusta ja mä huudan kuvaamiskaipuissa. On se vaan eri asia kuin Lumia.

Terveissii muuten kaupungista. Pitkästä aikaa tuntui oikeasti kivalta olla täällä! Hullarit tai ei. Kävin castingissa (niiiiiiin outo kokemus, mutta haluan sen duunin), hain siipalle sukkia ja itselle sushia Stockalta ja nyt olen istunut työskentelemässä tässä klassikossani, eli keittiönnurkassa. Ehkäpä viimeisiä hetkiä :) So long, and thaks for all the fish. 

Jahka tuo eläinystäväni heräilee nokosiltaan, ajattelin siirtyä kohti Eiran koirapuistoa. 

Yllä kuvia syksyisestä leikkipuistoilusta. Kyllä noi meidän huudit on todella kauniita myös, ei tuolta ole mikään kiire pois <3

/Hey! I´ve been working all day. First there was this totally weird casting for this Japanese commercial. Had to act like I was rolling in snow which feels kinda awkward. No snow, someone shooting you the whole time, you wearing a teeny tiny bikini...But fingers crossed, I really want that job :D and if someone read this like, huh?!, I sometimes work as a model. Anyway, it´s been just work, work, work. It´s really beautiful in Finland. Now I´m gonna sing Autumn Leeeeaaaveeees for hours.... /

jupinaa ja puolihuvittunutta myhäilyä

Todella kaikenkattava väsymys on vaivannut mua tänään. Sellainen outo. Kaikki asiat on todella hyvin ja henkisesti nöy pröbleemöy, mutta fyysisesti olo on aika raunio. Tai en mä tästä henkisestä puolestakaan tiedä. No, tänään ei vaan ole mun päivä :) sekin on ihan ok. En päässyt päivittämään nettisivuja kun ne perhana ei auenneet. Yrityksistä huolimatta. En saanut mitään kauhean järkevää aikaan, kun asuntoasioiden selvittelyyn ja yleiseen unelmointikriiseilyyn meni varmaan pari tuntia. Kävin tyhjentämässä kaupunkiasuntoa ja maksoin 11 euroa city-parkista, mikä ryöstö! Mutta kai sitä saa olla ihmiskyrpä kerran puolessa vuodessa. Kunnon myrskynmerkki, joka vuoronperään haluaa pillittää ja kiukutella kuin kolmevee parhaimmillaan. 

Konkistadoriseni, pupulaiseni, saa linnoittautua makkariin ja murjottaa Pinterestin äärellä. Ja sit kun on parempi olo, niin sieltä voi ulostautua. Älkääkä kysykö mitään mun hormoneista. Puren. Pyysin pari tuntia sitten audienssia miehen syliin, hetkeksi. Kun on niin tyhmä olo. Siinä olkaan nojaillessani hänen kaino kysymyksensä kuului, että ootatkohan sä vauvaa. Eikä se ollut edes vitsi. Tietääkseni en, mutta toivottavasti mä en ole näin hurmaava tapaus jahka päädyn joskus siunattuun tilaan. Heh. 

Eli terkkui makkarista! Tääkin ärsyttää mua. Lakanat ihan rullalla ja about kissanhiekassa. Jos jotain hyvää, niin prinsessamukissa on Clipperin jumalaista chai-teetä ja toi perhe ei näemmä kaipaa mua. Skidit tsiigaa telkkaa ja mies asentaa uutta tietokonettansa. Maailma taitaa pyöriä ilman mua. 

Mutta näistä vakavista ensimmäisen maailman ongelmista työjuttuihin. Niistä ei taas puutu ironiaelementtejä. Sain eilen todella mieltäylentävän pyynnön eräältä taholta. Oikein vakavahenkisen kutsun lähteä terapeuttisluonteiseen yhteistyöhön. Luonnollisesti suostuin ja taputin itseäni olalle. Näin tässä ollaan oikein asiantuntijoita, kun soitetaan kotoota eikä tarvitse itseään mihinkään tuputtaa, hyvähyvä! Maailma ei antanut mun leuhottaa kovinkaan pitkään, sillä tänään tuli soitto toimistoltani, että suostunko lähtemään japanilaiseen jugurttimainokseen jossa korkeakoulutetun kehoni tehtävänä olisi pomppia bikineissä lumihangessa. No mikäpä jottei!? Mitähän huomenna? 

En kyllä muista millon mulla olis viimeksi ollut näin voimakasta syysalakuloa. Pitäis varmaan vaan pakottaa itsensä kunnon lenkille tai tehdä bootcamp-treeni. Mielihyvähormonit korkealle. 

Asuntojuttuihin ei kummempaa. Odotellaan. Mietitään tarjousta. 

teaseri

"vain vanhaaaa riiiiiiiimuuuu on nyt tallissaaaaaaaain..."

...ja tämän takia istuttiin eilen yhdeksästä yhteen viinin ja juustojen äärellä. 

Isoja miettimisiä; ei niitä halvimpia mahdollisia ratkaisuja ja kyseessä olisi hyppääminen aika erilaiseen arkeen. Kummankin unelmaan, mutta onko sen unelman aika nyt?

Kahtotaan 

ps. ei tarvi säikähtää, kukaan ei oo perustamassa ratsastuskoulua tai vaihtamassa alaa ;)

Päivän asu, tavallaan

Varmaan parempi kun ei mitään?

Rentoa, mukavaa ja vaaleita sävyjä @ eläinlääkärikäynti. 

Päivä jatkuu musahommilla ja asuntonäytöllä. 

Tyyntä (positiivisen)myrskyn edellä - jos tämä kyseinen on meidän uusi koti alkaa a) valtava elämänmuutos b) valtava muuttohässäkkä. Mutta ei haittaa, ollaan valmiita. 

Jos taas ei, niin elämä jatkuu tässä ihanassa kodissa. 

Jännittää ja on tosi rauhallinen ja hyvä olo samaan aikaan. 

Kuitenkin, jos ihan pinnalliseksi heittäydytään, en tiedä miten päin tulen olemaan täällä blogissa jos toi on meidän. Tuleepahan uutta sisältöä tännekin! Pidetään peukkuja... <3 jännittää ihan sikana.

sisustusliike-autoliike smackdown

Käytiin pari viikkoa sitten hyörimässäpyörimässä autoliikkeessä Suomenojalla. Suomenojassa. Finnolla. Finnossa? 

Jossain me käytiin

Vieressä oli Cobello. Liike ei ollut ihan niin kiva, kun olin toivonut, mutta joitain omaa silmää miellyttäviä elementtejä siellä kuitenkin oli. 

Matot oli loistavia! 

Tän perhekunnan kanssa ei vaan enää haaveilla vaaleista sisustustekstiileistä.

Tällainen tuoksukynttilä on ehkä pakko saada jossain vaiheessa. 

Yleisnäkymää liikkeestä. Tykkään industrial -elementtien ja pehmeämpien materiaalien yhdistämistä. Tuolla oli paljon erilaisia vällyjä ja taljoja. Nahkaa, rouheeta puuta ja kivoja piensisustustavaroita. Lamput oli ehkä mun omia suosikkeja! Jos tässä hommattaisiin uusi koti, niin eiköhän tuolta lähtisi juttuja mukaan.

Kaksi tarinaa autoista. Ja puolisosta.

Koska siippa on harrastanut tuota uuden auton ostoa parin viikon ajan, olen mäkin väkisin ajatellut oman auton vaihtoa. Miettinyt mallia ja merkkiä. Mitä Sitten kun tarvii ja likviditeettiä löytyy. Koska enemmän tatuoidulla osapuolella on nyt arvokas sporttidiplomaattipirssi pihassa tuli ehdotus, että eikö olisi kätevää, että mun rakasta autoani tulisi korvaamaan tulevaisuudessa minipakettiauto. Varmasti, ja kiitti hei ideasta. Reipas emäntä vois pärjää myös polkupyörällä? Idea pakettiautosta on kyllä ihan validi mikäli tässä alkaa asunnonvaihtorattaat pyörimään niin vimmatusti, kun tarkoitus olisi. Ei paljoo jännitä, ei, mutta ensi viikon alun jälkeen ollaan jo viisaampia tämän asian suhteen. Iiks. Iiiiiigs. Doubleiiks. 

Toinen osio tästä anekdootista liittyy myöskin uuteen autoon. Näytin tätä postausta bloggausesimerkkinä siipalle. Sen mielestä me voitais kuitenkin mieluummin ottaa kuva, jossa mä poseeraan koiran ja auton kanssa. Kerroin, että tää blogi ei oo ihan sellanen. Kerroin myös, että en ole ajatellut kuvailla tämän asunnon interiöörejä tähän blogiin. Ei kuulemma haittaa ja autosta saa tehdä paljon postauksia. En oo kyllä varma, että hameväkeä jaksaisi kiinnostaa. Toinen vois perustaa oman moottoripyörä- ynnä autoblogin? Ehdotan. 

/ My spouse bought a new car and yeah, that´s about it ;) just kidding. Couple of weeks ago we visited this rustic/industrial style shop. But who cares about that! Next week will be exciting, we´re gonna see a house that would be a magnificent, awesome, disturbingly accurate dream-come-true for both of us. Therefore, my state of excitement is...well, you can imagine. "Is it inappropriate to buy an expensive car few days before buying a new house?", we asked ourselves. Naah. Life´s too short. Sure,we´re fine where we are right now. If not now, maybe some day. But man, that place! Mama´s gotta start making some serious money, though.../

uih!

Tiedättekö tunteen, kun haluaa kertoa kaiken jännän mitä tapahtuu mutta ei vielä voi koska mitään ei ole paperilla ja jaadijaadijaadijaadi...

Tänään on soitettu parinkin eri tahon kanssa ehkä aika elämäämullistavia puheluita. 

Tai sitten ei!

Kuka näistä tietää :)

Tänään on myös istuttu puolison kanssa sekä sohvalla, ruokapöydän ääressä, nojailtu saarekkeeseen ja oltu epäuskoisenonnellisensekaisin. Jos tämä pikku lumipallo lähtee tästä oikeasti pyörimään, niin eipä tuu tekemisenpuutetta jatkossa enää :D

Mä en kestä <3

pyhitä lepopäiväsi

Kerrankin mulla on sellainen tilanne, että jonossa odottaa useampikin postaus. Ideoita on toistaiseksi jopa enemmän kuin aikaa niiden toteuttamiselle! Greiziä. 

Ja ajasta puheenollen, eilinen ja tämä päivä on menneet rennosti. Kyllä, olen ollut minilomalla. Ja mitä syyllisyyttä se onkaan aiheuttanut!! Uskokaa tai älkää, itkekää tai naurakaa, mutta voivotelkaa nyt ainakin. Koko eilinen meni nimittäin potiessa huonoa omaatuntoa siitä, että en tee mitään "tärkeää". Eli töitä. Eli rahaa. Jumaleishön, miten urpo sitä osaa olla. 

Tänään otin aamulla koirani ja läksin tänne huiman 8km päähän eli mökille. Kaunis ilma. Ihana metsä. Melkein liian kypsiä puolukoita ja paljon sellaisia sieniä joita en tunnistanut. Oon haravoinut, kirjoittanut, lukenut blogeja ja leikkinyt koiran kanssa. Nyt lämpiämässä mun rakkain rantasauna ja taidanpa muuten jäädä tänne yöksikin. Piskikin viihtyy. Se on ihana. Mä tykkään, kun mulla on tollainen constant companion messissä. 

kauneinta ikinä?

Tatti pönöttää. Löysin sille syksyisen brittivillapaidan kirppikseltä.

Viikonlopusta pitäis muuten tulla aika hauska. Siihen liittyy standuppia ja hevoisia. Ja lapsia. Ja sit taitaa alkaa valmistautuminen kolmeen isoon ja ehkä aika mullistavaan juttuun. Onneks tajusin ottaa aikaa rentoilulle. Tap tap omalle olalle, en mä ihan mahdoton ole!

Mulla on muuten muutama postaus venaamassa --> Vähän, tai oikeastaan paljon, asiaa rakkaudesta ja ihmissuhteista. Uuuu! Ehkä jotain suuria paljastuksiakin. Muutama kiva kuva sisustusliike Cobellosta. Ja sit vielä ainakin yksi ruoka- ja reseptiaiheinen postaus. Nauttikaa syksystä. 

tänään haluan materiaaliselta elämältäni seuraavia asioita....

...talon, jonka 350 neliötä riittäisivät varmasti juuri ja juuri tämän jengin tarpeisiin. 

...eteisen, jossa odottaisi kivat korit, järjestys, loppusyksyn ilmoihin valitut vaatteet. Jonka sisäkkö tahi vaihtoehtoisesti jonkinlainen taikakotitonttu pitäisi aina siistinä. 

...olohuoneen, jossa kalliit tuoksukynttilät olisi järjestelty heijastavalle alustalle. Jossa ei tuoksuisi vauvanpissa, vaan santelipuu. Jossa kissanpeiton sijaan pehmeä tekoturkisviltti kutsuisi kääriytymään rauhassa sisäänsä. Sohvapöydällä olisi muutama tarkastivalittu coffeetable -kirja. Sisustuksen väriin sopivat, tietenkin. 

...kylpyhuoneen, jonka jättimäinen sadetinsuihku olisi ensimmäinen asia aamulla ja viimeinen illalla. Jossa kukaan ei häiritse. Jonka hyllyllä on saman sarjan ihania hiustuotteita ja vähintään kolmea erilaista suihkugeeliä. 

...makuuhuoneen, jossa valkoiset intianpuuvillalakanat olisivat aina puhtaat ja hyväntuoksuiset. Siellä EI olisi päällepomppivia eläimiä (päällepomppivat ihmiset ovat ok), kuten viime yönä. 

...keittiön, jonka tasoilta voisi syödä. Sieltä löytyisi aina terveellistä ja maistuvaa kasvisruokaa, joka olisi kuin ihmeen kaupalla ilmestynyt jääkaappiin odottamaan syöjäänsä. Suuri saareke houkuttelee kokeilemaan uusia reseptejä. Koska siihen olisi maagisesti halua ja tahtoa. Tiskialtaan reunalla on kallis ja hyvältätuoksuva tiskiaine/käsirasvasetti. 

...ja siis pihalle tietenkin oman tallin, jonka pihalla tervehtii muutama kiltti mutta lahjakas mutta kaunis mutta arvokas polle. Jotka käytännössä lukee mun jokaista ajatusta eivätkä sairastele koskaan. 

...nii ja sit kolme uutta koiraa. Ja kaks uutta kissaa. Ja vuohen ja kanoja ja maatiaiskaneja. Ja marsun. 

...ja puumajan. Koska pitäähän jokaisella nyt puumaja olla!

Ja kaikki tää siis täysin maalla mutta silleen, että Stockalle on kävelymatka. 

I´m not asking much, only the impossible

/ Todays´ wanties include The Perfect Home which is a necessity when one wants to have The Perfect Life. Obviously I don´t actually need any of this. I just wan´t our home to be a liiiiittle bit tidier right now ;) But a treehouse would be cool. Talk about a perfect escape for those hermit moment. /