jupinaa ja puolihuvittunutta myhäilyä

Todella kaikenkattava väsymys on vaivannut mua tänään. Sellainen outo. Kaikki asiat on todella hyvin ja henkisesti nöy pröbleemöy, mutta fyysisesti olo on aika raunio. Tai en mä tästä henkisestä puolestakaan tiedä. No, tänään ei vaan ole mun päivä :) sekin on ihan ok. En päässyt päivittämään nettisivuja kun ne perhana ei auenneet. Yrityksistä huolimatta. En saanut mitään kauhean järkevää aikaan, kun asuntoasioiden selvittelyyn ja yleiseen unelmointikriiseilyyn meni varmaan pari tuntia. Kävin tyhjentämässä kaupunkiasuntoa ja maksoin 11 euroa city-parkista, mikä ryöstö! Mutta kai sitä saa olla ihmiskyrpä kerran puolessa vuodessa. Kunnon myrskynmerkki, joka vuoronperään haluaa pillittää ja kiukutella kuin kolmevee parhaimmillaan. 

Konkistadoriseni, pupulaiseni, saa linnoittautua makkariin ja murjottaa Pinterestin äärellä. Ja sit kun on parempi olo, niin sieltä voi ulostautua. Älkääkä kysykö mitään mun hormoneista. Puren. Pyysin pari tuntia sitten audienssia miehen syliin, hetkeksi. Kun on niin tyhmä olo. Siinä olkaan nojaillessani hänen kaino kysymyksensä kuului, että ootatkohan sä vauvaa. Eikä se ollut edes vitsi. Tietääkseni en, mutta toivottavasti mä en ole näin hurmaava tapaus jahka päädyn joskus siunattuun tilaan. Heh. 

Eli terkkui makkarista! Tääkin ärsyttää mua. Lakanat ihan rullalla ja about kissanhiekassa. Jos jotain hyvää, niin prinsessamukissa on Clipperin jumalaista chai-teetä ja toi perhe ei näemmä kaipaa mua. Skidit tsiigaa telkkaa ja mies asentaa uutta tietokonettansa. Maailma taitaa pyöriä ilman mua. 

Mutta näistä vakavista ensimmäisen maailman ongelmista työjuttuihin. Niistä ei taas puutu ironiaelementtejä. Sain eilen todella mieltäylentävän pyynnön eräältä taholta. Oikein vakavahenkisen kutsun lähteä terapeuttisluonteiseen yhteistyöhön. Luonnollisesti suostuin ja taputin itseäni olalle. Näin tässä ollaan oikein asiantuntijoita, kun soitetaan kotoota eikä tarvitse itseään mihinkään tuputtaa, hyvähyvä! Maailma ei antanut mun leuhottaa kovinkaan pitkään, sillä tänään tuli soitto toimistoltani, että suostunko lähtemään japanilaiseen jugurttimainokseen jossa korkeakoulutetun kehoni tehtävänä olisi pomppia bikineissä lumihangessa. No mikäpä jottei!? Mitähän huomenna? 

En kyllä muista millon mulla olis viimeksi ollut näin voimakasta syysalakuloa. Pitäis varmaan vaan pakottaa itsensä kunnon lenkille tai tehdä bootcamp-treeni. Mielihyvähormonit korkealle. 

Asuntojuttuihin ei kummempaa. Odotellaan. Mietitään tarjousta.