yhden naisen treenihistoria

Oikeastihan mun pitäisi viimeistellä esseetä. 

Uskon, että tämä aihe on jo vähän kulunut. Kakskytjotain kaupunkilainen kertoo salillakäymisestä ja lenkkeilystä. Hohhoijaa. Mä kuitenkin kertoisin mieluummin mun treenihistoriasta, aikojen alusta tähän päivään. Ehkä mielenkiintoisempaa kuin peruspaasaus. Arvostan kuitenkin treeniblogeja, joten linkittäkää ihmeessä sellaisia tähän alle jos suinkin vaan!

Mun ensimmäinen varsinainen liikuntaharrastus oli tanssi, jota harrastin 8-13 vuotiaana, välillä enemmän, välillä vähemmän. Lajeina silloin oli jazzbaletti, hiphop, break, show (tätä väänsin hartaimmin). Koen itseni edelleen kaikista eniten juuri tanssijaksi ja rakastan tätä yhä. Tanssin jonkun verran aikuisbalettiryhmässä, mutta kaikesta ihanuudestaan huolimatta se ei ole riittävän ilmaisullista. Pitää olla vähän enemmän lantiota ja seksiä mukana :) 

En pitänyt koululiikunnasta yhtään. Koko koulunkäynti oli vähän niin ja näin muutenkin, saati silloin, kun iskettiin sukset jalkaan ja nyittiin ympäri Pyynikkiä. Aina oli kylmä ja nälkä. Koripallossa olin luonnonlahjakkuus. Opettaja ehdotti, että tostahan voisi tulla M:lle ihan oikea harrastus. Pyysin kotona äidiltä lupaa saada aloittaa koripallon pelaaminen. Ura katkesi lyhyeen äidin todetessa, että liian tapaturma-altis laji. Kori-fucking-pallo?! Basehypyn tai hevospoolon olisin vielä hiffannut. Äiti pyysi vuosia myöhemmin anteeksi, kun katkerana asiasta muistutin.  

Yhdeksänvuotiaana aloitin myös uimariveljen jalanjäljissä kilpauinnin. Matkaan jäi melko hyvä uintitekniikka ja aika monta kilsaa altaanpohjaa, mutta kilpaura jäi pää-edellä-altaan-päätyyn -traumaan. Kukaan ei koskaan tainnut kysyä, että miksi halusin lopettaa yhtäkkiä. Vesi ja uiminen on tanssin ohella mun elementtejä edelleen. Lapsuuden kesät olen aina viettänyt järvessä toukokuusta elokuun loppuun.

Salilla aloin käymään faijan mukana 12-vuotiaana. Salillakäynti tarkoitti kylläkin 20min kuntopyörällä tai crossarilla ja sitten 1,5 uintia salin altaassa parhaan kaverin kanssa. Se oli elämän parasta aikaa. 

Tässä välissä aloin ratsastamaan, mutta en missään vaiheessa ajatellut sitä urheiluna. Jouduin lopettamaan refluksin vuoksi. Hevosia hoidin silti. 

15-vuotiaana, muuttuvan vartalon ihmetemppuiluiden rinnalla, aloin kiinnostua treenaamisesta kropan muokkaamisen näkökulmasta. Aloin lukemaan treenilehtiä ja tutkimaan asioita netistä. Kävin salilla ja lenkkeilin pienimuotoisesti läpi lukiovuosien. Kävin joskus ryhmäliikunnoissa, lähinnä spinningissä. Löysin jumppapallon päällä heilumisen, ja muutama vuosi menikin siinä, että tein huomaamattani lihastreeniä pallon päällä aina telkkaa tai leffoja katsoessa. Keskivartalonhallinta oli siihen aikaan huomattavan hyvää. Lukioaikoina jatkoin melko samaan malliin ja aloin käymään pilates studiolla 1,5 h rääkeissä kerran viikossa. Teki hyvää, mutta mua harmitti mun venymättömyys ja jäykkyys. Nelikymppiset tädit meni linkkuveitseen mua huomattavasti paremmin. 

Juuri yliopistouran alkaessa mä päädyin joidenkin ihmesattumien kautta kilpamelontajoukkueeseen (!). Mulla oli oma valmentaja, hikisiä tekniikkatreenejä, lenkkeilykäskyjä ja muuta urheiluelämään kuuluvaa. Nautin tästä salaa. Jänistin kuitenkin SM-kisojen edessä ja sen jälkeen opiskelun aloitus vei mukanaan ajallisesti enkä kokenut mielekkääksi aloittaa kilpaurheilijan arkea muiden elämänmuutosten mukana. 

Seuraavana keväänä sain suunnistajatutuilta pistoksen alkaa treenaamaan triathloniin. Tämä oli ennen, kun koko Hollywood kiinnostui lajista, joten koin olevani edelläkävijä. Muistin myös aina kertoa, että keksin idean ennen Jennifer Lopezia. Lopez kävi kuitenkin kisaamassa, mä en. Treenasin vaatimattomat 1,5 v tosissani juoksua, uintia ja pyöräilyä ja tarkoitus oli mennä kisaamaan puolimatkassa siinä vaiheessa, kun kokisin olevani valmis. Treenaaminen oli rankkaa mutta mielekästä. Vedin pitkähköjä aerobisia treenejä, mm. pari spinningtuntia putkeen, joskus kahta treeniä päivässä...

Jouduin jäämään parin kk:n treenitauolle leikkauksesta toipumisen vuoksi. Silloin huomasin, miten ylikuntoiseksi olin ehtinyt mennä. Silloin huomasin myös keliakiaoireiluni, joka oli varmasti omalta osaltaan ajamassa kroppaa tuuttiin. Söin varmaan vähintään 3000kcal päivässä, mutta ravintoaineet ei imeytyneet ja keikuin koko ajan säästöliekillä ravintoarvollisesti. Leikkauksesta toipumisen jälkeen triatlosointihaave sai jäädä, mutta treenaaminen jatkui perinteisesti, eli salilla ja lenkkeillen. Olen aina ollut vaihtelunhaluinen, joten salilla olen tehnyt välillä enemmän toiminnallista harjoittelua tai esim. kinesistä, välillä kunnon raudanvääntöä.

Seuraava käännekohta olikin 1,5 vuoden takainen säännöllinen joogan aloittaminen. Yhtäkkiä kroppa alkoi käyttäytymään täysin uudella lailla. Se alkoi kehittymään. Aloin tulemaan vahvaksi, todella notkeaksi, lihaksikkaaksi ja juoksukuntokin tuntui kehittyvän kuin huomaamatta siinä sivussa. Vatsalihakset alkoivat posahtamaan esiin ensimmäistä kertaa ihan toden teolla, aikaisemmista tuhansista ja tuhansista rutistuksista huolimatta. Treenistä tuli hyvä olo ja se oli hauskaa. Asanat alkoivat pikkuhiljaa vaikeutumaan jne jne. Viime keväänä onnistuin  kuitenkin överöimään myös tämän henkevän superurheilun liikainnokkaana. Näinkin voi käydä. Käyn nykyään todella harvoin tunneilla, mutta panostankin mieluummin oman kehon kuuntelemiseen ja itselle kulloisenakin päivänä sopivaan tempoon. Esimerkiksi tänään olin selkeästi palautumatta eilisen salitreenistä, joten tein puolisen tuntia aurinkotervehdyksiä, jotka toki vahvistavat, mutta myös venyttävät, avaavat ja lämmittävät kipeitä lihaksia.

^ mä :)

Nykyään treenailen 3-6 kertaa viikossa. Kolme on aikalailla ollut minimi jo vuosia, kaksi ei tunnu missään. Kuusi on yleensä liikaa. Mä olen huomannut, että neljä tiukkaa ja tehokasta treenipäivää on mulle parempi, kuin viisi, kuusi väsynyttä. Tykkään asettaa tavoitteita, ja mun treenillä pitää aina olla joku (saavuttamaton) tähtäin. Nyt se on sydäntalven ajan lihasten kehittäminen. Fuusioin raskaita painoja 8-10 toistolla salilla, toiminnallisia, koko vartaloa kuormittavia liikkeitä, joogaa ja ylläpitomielessä juoksua. Haaveilen hieman lihaksikkaammasta, terveennäköisestä vartalosta ja monipuolisen hyvästä kunnosta. Yksi suurin treenimotivaation lähde on kuitenkin se itse tekeminen ja ajatusten saaminen pois arjesta. En voisi elää ilman. Hyvä kunto ja timmi kroppa tulee siinä ohella. Tärkeitä motivaattoreita nekin.