huikeaa ajatusvirtaa sanamuodossa

Se tunne, kun älyttömän tahdin jälkeen voi antaa itsellensä luvan ottaa chillisti. Edes puolen päivän ajan! Mihinkään ei tarvitse lähteä sykkimään = pieni ihme. Yhteinen aamupalahetki on harvinaisen söde, kaikki jutut naurattaa kahta väsynyttä. Mä pääsin töistä kotiin puoli kymmenen maissa, siipalla oli edustusilta ja taksi heitti hyvinruokitun pukumiehen himan pihaan vasta keskiyöllä. Ei ihme, että kierrosten laskemiseen meni useampi tunti. 

Mami on nyt vähän väsynyt...

...ynnä flirttailukoulun tarpeessa?

Mami on kuitenkin sangen tyytyväinen. KarmaisevanKeskiviikon jälkeen eilinen oli ihan...no, ei löydy sanoja. Oli ehkä elämäni jännittävin ja tärkein työjuttu. Ei ehkä muiden silmissä, mutta jotain sellaista, jota olin lapsesta lähtien pyytänyt elämääni. Kaikki peliin -energioiden jälkeen kotiin palasi täysin positiivisesti kuiviinimetty nuori yrittäjänainen. Silmät ristissä, kalorivajeessa. En ikinä nukahda sohvalle, mutta Gossip Girlin vanhat jaksot taustalla Netflixistä pyörien ja piski tiukasti kainalossa päädyin kuolaamaan sohvatyynylle miehen jättihuppari väsyneen torsoni yllä. Joten mikäs sen parempaa kuin tämä aamu. Aikaa blogien lukemiselle ja kirjoittamiselle. Aikaa kotihommille, jotka jostain syystä kaikessa aivottomuudessaan tuntuvat nyt sangen ihanilta. Aikaa tälle mun pienelle perheelleni, joka kasvaa viikonlopuksi taas kahdella jäsenellä. 

Onko läppärini pieni vaiko kuppini suuri?

Maljani on ollut viime aikoina ylitsevuotavainen kahvin suhteen.

Oon jo etukäteen ollut paineissani siitä, että kuinkas tässä väsyneenä, sateen keskellä jaksaa kehitellä skideille virikettä. Nyt ei ole virikettätuottavin olo ikinä, nimittäin. Mutta sitten taas...eihän noi lapset oikeasti edes tarvi virikettä sen enempää, mitä normaali yhdessäolo tuo. Voitais vaikka leipoa. Ja lukea. Ja leikkiä taas kampaajaa. Mä menen instant koomaan sillä hetkellä, kun mun päätä tai hiuksia edes hipaisee. Joten kiitos Juniversumi tästä lainatyttärestäni, joka viimeksikin teki mulle kampauksia ja harjasi mun hiuksia tangleteezerillä öbaut tunnin! Sydän. Voi olla, että me haetaan hermeettinen määrä pinnejä ja ponnuja ja tuo lapsi saa harjoitella frisyyrienvärkkäämistä koko viikonlopun. Therapy much?

Tatti ei paljoa stressaa. Tällainen näky odotti gallerialta palatessa. Hän on apinain sukua. 

Lepo olisi toivottavaa, sillä ensi viikko on vielä kiireisempi kuin tämä edeltäjänsä, vaikka senkin ajattelin olevan jooa vähän liikaa. Eräs puhelinsoitto teki nimittäin uuden juonteen jo sangen buukattuun viikkoon, ja maanantai selvittää sen, että näkyvätkö Konkkiksen kasvot jällehen televisiovastaanottimissanne. Ette pääse eroon vaikka haluaisitte. En tiedä oonko ihan hoopo, mutta tällaiset luovat työt on kyllä tosi hauskoja kaiken henkevän ja diipin vastapainona. Kiire ei ehkä vähene, mutta nuorena jaksaa. Ja jos ei jaksa, niin aina voi mennä sellaiseen viiskymmentäluvun keuhkoparantolaan, istua merenrannalla viltti polvien päällä, kanarialintu vieressä. Se yhdistelmä ilmeisesti virkistää ja parantaa, ei kai mulla muuten tällaista mielikuvaa olisi. 

Perheyhteisömme arjen tämänhetkisestä tahdista kertoo sekin, että ensimmäistä kertaa on alettu neuvottelemaan harrastusaikatauluista. Istuttiin tunti pöydän ääressä, syötiin juustoja ja juotiin viiniä, ja sovittiin reunaehdot sille, että molemmat ehtivät/pääsevät omiin treeneihinsä nyt ja tulevaisuudessa, aamen, ja tätä pidetään yllä. Syteen tai saveen. Muistan hämärästi aikakauden, kun vain tuli ja meni oman päänsä mukaan. Ihanaa aikaa, onneksi sellaista on saanut elää...jopa niin paljon, että täysi vapaus alkoi kyllästyttämään :) Vapaus ei koskaan häviä, sen muoto vaan muuttuu. Vapautta on se, että saa valita sitoutuneemman elämän vaikkei kukaan siihen pakota tahi edes kehota. Vapaus on myös sitä, että ei tarvi mennä normien mukaan. 

Parisuhde, lastenkasvatus ja vaikka isommat elämänvalinnat on NIIN tupaten täynnä kaikenlaisia totuttuja malleja, ehdollistumia ja uskomuksia. "Näin asiat kuuluu tehdä". Jotkut voi olla ihan hyviä ja turvallisia joissain tilanteessa, mutta pitää olla aika herkkänä itsensä kanssa, että ei sokeudu sille, kuinka herkästi sitä lähtee kuolleena kalana virran mukana ajelehtimaan. Vastavirtaan meneminen ei ole itsetarkoitus. Se, että elämästä vääntää väkisin tosi coolia ja huippumalliuden sijaan on oman elämänsä anarkisti on vähän...blaah? Mutta jos vaan on anteeksipyytelemättä sinut oman elämänsä kanssa? Yllättävän vaikeaa! Mä huomaan päivittäin miettiväni sitä, että jos teen näin ja näin, mitä ihmiset ajattelevat? Yleensä ei ole sellaista epämääräistä massaa, kun "muut", vaan tarkemmin ajateltuna sitä näkee tietyt kasvot, tietyt ihmiset. Mitä tuo TIETTY henkilö/oma perhe/naapuri ajattelee. 

Vaatii aikamoista rohkeutta elää omannäköistä, aitoa elämää. Monen monta kertaa en ole aikaisemmin pystynyt siihen. Nuorempana mun suurin toive oli upota massaan ja olla mahdollisimman "normaali". Verrattuna mihin? Mikä on niin tärkeää siinä, että tavallisuus ja normaalius olisi hyvä? Tällaisia voi itseltään kysyä. Vastaukset voi yllättää. Ps. jos joku blogia seuraava on joskus miettinyt, että mitäköhän mä oikein teen työkseni, niin mm. esitän ihmisille tuollaisia kysymyksiä. Kyllä. 

Huih, kun pitkä teksti! Iih, kuinka ihanaa kirjoitella rauhassa, ilman aikataulupaineita. 

Päivän ohjelma voisi jatkua siten, että siirryn Aino-jäätelön kera sohvalle. Chillaxin. Salaa toivon, että kukaan vavvoista ei kaipais mua pariin tuntiin. 

Hauskaa viikonloppua!