8.12.2012

Luottomeikit

hänen suht naturelli naamavärk´
Blogipostausten parhaimmistoa on kosmetiikkapostaukset. Luen muutamaa purnukkablogia samalla hartaudella, kun teinipoika Playboyta. Tosin, jos blogeja olisi ollut silloin, kun allekirjoittanut oli 15v, en mä muuta olisi tehnytkään. Herranen aika mikä kosmetiikkafriikki mä silloin olin! En silloinkaan meikannut juurikaan, mutta mun suhteeni tahnoihin, kiiltoihin, kuultoihin, primereihin, puutereihin ja emulsioihin on ollut aina sangen maaginen. Rakas Joulupukki, jos luet tätä, niin kaikki edellämainitut on mitä parhaimpia lahjoja. P:n äiti oli kysellyt, että mitäköhän mä haluaisin joululahjaksi. Jos se mies yhtään mua tuntee, niin luulis olleen jotain vinkkiä mun ehkä-maailman-suloisimmalle-ynnä-kosmetiikkafriikki-anoppiehdokkaalle. 

Pitemmittä puheitta, seuraavaksi esiteltynä mun ehdottomat must -tuotteeni meikatessa. Listalta puuttuu toki paljon kaikkea, esimerkiksi ripsiväri, joka on mun ehkä tärkein tuotteeni. Mä käytän tällä hetkellä Sensain 38:a joka on kyllä todella toimiva ja hyvä. Ennen käytin Kikcs liikkeistä saatavaa Fiberwigia, joka ehkä tuuheuttaa enemmän kuin 38, mutta jälkimmäinen peseytyy paremmin pois. Haluan siis aina ripsarin jonka voi pestä pois vedellä. Onko kellään mitään suosituksia tällaisista? Onko niitä muita?

1. Pohjustus

Mikäli mä käytän meikkivoidetta, eli lähinnä viikonloppuisin uloslähtiessä, sekoitan tätä Too Faced versiota kosteusvoiteeseen tai Decleorin Balmiin. Mun iho on tällä hetkellä todella pintakuiva, enkä tykkää käyttää tinkkaisen tuntuisia meikkivoiteita yksinään. Eniten tykkään mineraalimeikeistä, mutta mulla ei ole tällä hetkellä käytössä kuin bareMineralsien sävytetty Mineral Veil jonka hankin kesäksi. Siinä on SPF 25.
Olen kokeillut paria BB-voidetta, sellainen saattaisi olla mulle paras vaihtoehto tällä hetkellä. 

2. Kulmat


Mulla on ikivanha Lumenen luomiväripaletti, josta sekoittelen blondeille sopivaa sävyä kulmiini. Saatan käyttää myös ikivanhaa H&M kulmakynää mikäli haluan särmempää lookia. Värillinen kulmageeli kruunaa kaiken. Kulmat on nykyään sellainen pakkojuttu, olo on tosi alaston ilman väriä. Vertaa mun Naked truth kuvani ;)

3. Kuulto ja korostus


 Nyt kun iho on semihyvässä kunnossa tykkään käyttää erilaisia kuultovoiteita ja korostusvärejä. Käytän fiiliksestä riippuen joko Oriflamen pronssinsävyistä puikkoa tai Philosophyn hennonpinkkiä voidetta. Ostin ton Philosophyn siinä toivossa, että se olisi ollut vähän voimakassävyisempi. Tarvisin hyvän poskipunan, mutta jostain syystä oon ollut äärimmäisen nirso sen valinnassa. 

4. Peittäminen 


Garnierin tummille silmänalusille tarkoitettu roll-on on mulla käytössä vähän kaikkeen. Se tuo valoa, joten sipaisen sitä muutenkin kasvojen korkeimmille kohdille. Yleensä laitan arkisin vain manteliöljyä, tätä, kulmat, ripset ja huulet. Siinä mun arkimeikkini. 

Teen myöhemmin postausta ihonhoitojutuista ja huulimeikeistä. Ne ansaitsee nimittäin kokonaan oman postauksensa. 

PS. Rakas Joulupukki.
Mun mielestä mä olen ollut sairaan ahkera ja sydämellinen tänä vuonna. Allaoleva lahja lämmittäisi.
Maailman suloisin minitikrualexa vaikken mikään Mulberryfani olekaan. Tää on vaan niin ooh :)


Pps. Vuoden paras: sain eilenyönä "teet ihan ******n hyvää ruokaa!" tekstarin. Me the Masterchef.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentointi on blogin pitämisen suola, kiitos!