2.2.2013

EasyVegan resepti: täytetyt portobellot


Mä täällä koitan päästä taas terveellisemmän syömisen rytmiin. Kirjoittelin omasta ruokafilosofiasta ja myönsin, että mun akilleenkantapää koskee ns. oikeaa ruokaa. Ja erityisesti ruoanlaittoa!! 
Uusi avaruus(!)silppuri inspiroi hankkimaan Herkusta muutakin kuin valmisruokaa. Okei, kolme palaa sushia ruoanlaittoruoaksi! Oli jo nälkä. 

Olen viettänyt viime viikolla ainakin kaksi iltaa kuolaten Pinterestissä vegaani/raw/kasvisruokareseptejä. 
Kuten normaalisti, enkä sano tätä ylpeänä, en lähtenyt tekemään mitään reseptin mukaan, vaan sovelsin itse...joskus virhe, mutta tällä kertaa osui aika nappiin. Söin kokonaisen (okei, pienen...) täytetyn sienen, ja muutaman sushipalan jälkeen olin niin ähkynä, että jouduin vetämään vatsalääkettä jotta pystyisin hengaamaan iltapäivävieraiden kanssa ylläpitäen jonkin sortin norminaamaa. Kevyttähän toi on, mutta melko kuitupitoista. Eli täyttävää!! Jos et ole kasvisruoan tuttu, mutta pidät raikkaista, täyteläisistä mauista, kokeile tätä. 





Määrät voi päättää itse, ei se niin justiinsa. Mä ostin pienen fenkolin ja aika pienen portobellon koska söin yksin, joten tämä on myös hyvä esimerkki sinkkuruoasta (tarvikkeiden ostamiseen kuuluu täten myös pienimuotoinen flirttailu randomin komean miehen kanssa). 
HUOM täytteitähän voi vaihdella ihan loputtomasti oman maun mukaan. Mikäli fenkoli on vieras kasvis, älä säiky, se on miedon makuista!

Laita uuni 225 asteeseen lämpenemään ja paistinpannu tai kasari kuumenemaan. 
Pilko puolikas fenkoli ja puolikas omena pienehköksi silpuksi. 
Kuullota ne pehmeiksi muttei mössöksi kookosöljyssä tai voissa.
Lisää iso lohko pehmeää tofua pannulle ja laita sekaan mausteet, eli tuoreet yrtit, suola, pippuri ja chili.
Mä käytin valmiskorianteritahnaa yhden teelusikallisen.
Ota portobellosta jalka pois ja täytä kukkuroilleen kasvismuhennoksella. 
Muhituta uunissa n.20-30 min riippuen sienen koosta. 




Ja otappa tosiaan huomioon, että tofun voi korvata millä tahansa protskulla: lihalla, kalalla, fetalla, halloumilla....
Yrteistäkin voi käyttää ihan mitä tahansa. Tuoreina ne on tietty parhaita. 

EI HULLUMPAA IHMISELTÄ, JOKA EI JUURI KOSKAAN LAITA RUOKAA

On oikeasti superhyvää. Jos ei tykkää sienistä, niin ton muhennoksen voi yhdistää vaikka riisiin, quinoaan tai syödä vaikka kastikkeena kukkakaalimuusin seurana. Tällöin iskisen kastikkeeseen kookoskermaa.  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentointi on blogin pitämisen suola, kiitos!