Hengasin yömyöhään kavereiden luona parantamassa maailmaa. Heräsin kuudelta lukemaan psykkaa. Lauloin tuntitolkulla, sain kolmelta keskiviikkoyönä pianistiltani "tuu laulaan karaokee!" -tekstareita. Hengasin ystäväni baarissa tutustuen kaiken maailman muusikkohampuuseihin. Lauloin stemmassa Finlandiaa Annankadulla. Deittailin jonkin verran etsimättä ketään sen kummemmin. Tutustuin varmaan kymmeniin uuteen ihmiseen, sain ihania uusia ystäviä. Treenasin bootcampia vielä tyhjähkön olohuoneeni lattialla kuin pieni hirvi. Matkustin Venetsiaan porukoiden luo, join kärvistellen Spritzereitä aamupäivällä. Työskentelin ihan muissa kuviossa parin kuukauden ajan, parantelin auttamistyössä muodostunutta miniuupumusta. Odotin tietoa siitä, että kutsuuko ulkomaat pariksi vuodeksi. Petyin aika monta kertaa erinäisiin juttuihin, karvaasti pariin ihmiseen. Suutuin ja sovin. Lähennyin erään rakkaan ystäväni kanssa, enkä voinut kuvitella elämää ilman häntä. Pari ystävyyttä lopahti tai muutti radikaalisti muotoaan. Koin ystäviltä sekä todellista hyväksyntää että suoranaisen kiroamisen. Pelkäsin pikkuisen tulevaisuutta, sillä kaikki näytti yhtäkkiä kovin epävarmalta. Uuvuin opiskeluun, istuin maalla pienen kallion päällä ja epäilin hetken ajan kaikkea. Itkin useaan otteeseen silkasta väsymyksestä. Kohtasin sellaisia asioita silmästä silmään etten jälkeenpäin enää ollut sama ihminen - hyvässä mielessä. Silti nautin, nautin, nautin.
Aika aikaansa kutakin. Nykyään mun mielestä ainoa tapa elää on elää sitä vaihetta täysillä, mikä päällä on. Onhan se haasteellista mikäli mielessä siintää jo joku tuleva asia, tuleva haave, kaiken maailman tavoitteet. Niitä on nytkin mieli täynnä. Mutta en mä enää osaa ajatella, että mitään pitäis enää saavuttaa. Oon jo saanut kaiken <3 Pitkälti siksi, että oon aina uskaltanut haaveilla lisää.
Alkukesästä olin yksin mökillä, vietin kesän ensimmäistä rantasaunahetkeä. Kaikki oli hyvin, kevään kiire ja kaikenmaailman päsmäröinti onnellisesti takana. Siitä illasta alkoi oikeastaan taas ihan uusi luku omassa elämässä....näin, kun jälkeenpäin ajattelen.
Tähän teemaan ne uusimmat haaveetkin liittyvät. Omat ja yhteiset, mutta joka päivä täytyy kuitenkin muistuttaa itseään siitä, että TÄMÄ HETKI ON HYVÄ (paras) TÄLLAISENÄÄN. Moni haave on toteutunut, jopa ne jotkut lapsuudenunelmat. Tai eilen oli ainakin ihan hillittömän hassua huomata, miten mun lapsuuden/nuoruudenvisiot on toteutuneet jo lähes kuvasta kuvaan. Mä varmaan leikin just jotain seuraavanlaista skenaariota ;)
Klo 16.30. Takana koulutustyöt, joiden jälkeen seison ratsastussaappaissa tallin aitaukseen nojaillen. Hoidetaan karvaiset ajopelit kuntoon, laukataan pellolla. Koska mä olen viimeksi laukannut?! Pellolla en ikinä. Freedom 5.0. Moikataan kuutta uutta pollea. Tyypit on niin nuoria, ettei niillä vielä edes ratsasteta. Uteliaina tulevat moikkaamaan meitä ja vanhempia hevosia. Mietitään frendin kanssa, että mikä valittaisiin jos voitaisiin. Ollaan kuitenkin suurin osa illasta ihan vaan hiljaa ja keskitytään maisemiin ja alla löntystelevään elukkaan. Jotta oltaisiin kunnon heppatyttöjä niin pikkuisen puhutaan pojistakin, mut ihan vähän. Autetaan erään toipilaspollen omistajaa viemällä kaveri riimukävelylle. Mun hoitorutiinit on semisti kadoksissa. Laitan pojan kuntoon, vien takaisin tarhaan, mutta heebo jää roikkumaan porttiin kiinni, pää kenossa aidan välissä. Läpsin toista kankulle, mutta tyyppi ei liikahdakaan. Olin unohtanut syöttää reppanan, jolla oli aika selkeänä mielessä tuo elämän marssijärjestys, toisin kuin mulla. Sori <3
Klo 21.15. Auton lattia näyttää juuri niin siistiltä kuin pitääkin, smoothiepurkkeineen ja paskasine saappaineen. Ajan sateessa kotiin ihan totaaliväsyneenä, mutta onnellisena, tulee jo ikävöiviä tekstareita. Äkkiä aamumaitoa ABC:lta.
22.00 Kissa nuuhkii ihmeissään hevoselta tuoksuvaa naista. Toinen kolli haaveilee jo omista hevosteluista. Yksi jakso teini-iän lempisarjaa, Roswellia. Muistaako kukaan muu sitä enää?! Liz ja Max <3 Pianisti lähettää uuden sävellyksensä, mä mietin pienen hetken sanoja ja sovituksia ennen kuin sänky kutsuu. Aamulla ei ole herätystä. Heppaleikit vaihtuu kotileikkeihin. "Tää olis nyt tällainen espoolaismutsi..."
Tällä hetkellä toivon ja haluan, että homma jatkuu juuri tällaisena.
Enemmän elämistä. Enemmän hyvää. Enemmän musiikkia, enemmän eläimiä, enemmän penskoja.
Enemmän sellaista työtä joka ei tunnu työltä. Enemmän ihmisiä ja enemmän rakkautta.
Enemmän tatuointeja! Enemmän ulkonaoloa. Enemmän kaikkea sitä, mistä sielu diggaa.
Vähemmän sitä, mitä "pitäisi" olla/tehdä/ajatella.
enemmän vapautta <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentointi on blogin pitämisen suola, kiitos!